Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘usko’ Category

Siteeraus vanhasta profeetan saarnasta, jota Jeesus käytti kovakorvaisen kansan herättämiseksi, osuu hyvin meidänkin aikamme ydinongelmaan:

Selityksiä, selityksiä - vanhan Jesajankin parta harmaantui

Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.” (Matt. 13:15).

Syitähän altistumisellemme erilaisille synneille löytyy. Jokainen meistä on eri tavoin ja eri asteisesti sisäisesti särkynyt.

Ongelmaksemme kaiken tämän terapian tarpeemme keskellä muodostuu kuitenkin helposti se, että alamme kutsua sisäiseksi rikkinäisyydeksi niitäkin asioita, jotka tulee käsitellä syntinä. Sen sijaan, että tunnustaisimme rikoksemme Jumalalle ja saisimme anteeksiantamuksen kautta niistä vapauden, alammekin käsitellä asioitamme pelkän parantumisen tarpeen pohjalta. Silloin ajaudumme prosessiin, joka jää useimmiten kesken tai ei edisty lainkaan, koska asiaa ei ole käsitelty pohjimmiltaan synnin kannalta, vaan sitä on tahdottu yksinomaan ymmärtää ja hoitaa.

Helpotus: syntiä ei tarvitse terapoida, prosessoida, tai hoitaa!

Jumala ei paranna syntiäni, koska synti ei ole parannettavissa. Se on vain tunnustettava ja hylättävä. Sitä ei pidä selittää tai perustella. Jumala hyväksyy kyllä minut, mutta ei syntiäni. Siksi Hänen parantava tahtonsa alkaa toimia käytännössä kohdallani vasta parannuksenteon, eli todellisen kääntymisen jälkeen: ”…eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.”

Raamatun perusopetuksia on, ettei syntiemme syy ole sisäisessä rikkinäisyydessä, vaan päinvastoin sisäinen rikkinäisyytemme on seurausta synnistä. Sielumme on haavoittunut joko omien syntiemme tähden, tai toisten syntien ja rikosten tähden, jotka ovat kohdistuneet meihin. Ja jumalallinen ratkaisu tähän oli se, että Messias Jeesus Kristus kuoli meidän sijastamme:

”Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.” (Jes. 53:5).

Tästä ilosanomasta nousee meille maailman vapauttavin mahdollisuus:

”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista”. (Ap. t. 3:19,20).

Read Full Post »

Vanha kehoitus ihmiskunnalle kuuluu: Tehkää parannus. Historiassa erilaiset filosofiat, elämäntavat ja aatteet sisältävät muodossa tai toisessa tämän ihmiselle annetun kutsun astua ympäröivän tapakulttuurin keskeltä uudenlaiseen elämäntapaan.

Kuitenkin vain yhteen parannuskutsuun historiassa sisältyy sanoma siitä, että taivasten valtakunta on tullut lähelle. Raamatussa kerrotaan profeetasta nimeltä Johannes Kastaja, joka ensimmäiseksi sai tällaisen sanoman julistettavakseen. Sanoma taivasten valtakunnan lähelle tulosta tarkoitti Jeesus Nasaretilaista, jossa Jumala tuli lihaksi, ihmiseksi, ihmiskunnan keskuuteen.

Jeesuksen läsnä ollessa sairaat parantuivat, kuolleet heräsivät ja demoniset valhehenget pakenivat ihmisistä. Taivasten valtakunnan läsnäolo merkitseekin luomakuntaa vanhemman ja voimakkaamman vallan murtautumista tähän kuoleman alaiseen maailmanjärjestykseen.

Jumalan valtakunta pääsi näin ihmisruumiin välityksellä murtamaan keskellämme myllertäviä tuhovoimia. Jeesuksen ensi sanat julkisessa toiminnassaan kuuluivatkin: Taivasten valtakunta on tullut lähelle. Tehkää parannus ja uskokaa hyvä uutinen!

Myös oma aikamme on täynnä uskontoja, moraali-ihanteita ja erilaisia filosofioita sekä elämäntapoja, joihin ihmisiä kutsutaan kääntymään. Kaikki tämä tapahtuu moninaisten henkisten harjoitusten ja menetelmien kautta, joiden uskotaan olevan enemmän tai vähemmän ylhäältä ilmoitettuja. Monet saavuttavatkin olotiloja ja näkymiä, joiden tulkitaan olevan tuonpuoleisten hyvien voimien aikaansaannosta.

Taivasten valtakunnan läsnäolossa ja sanomassa sen sijaan avautuu tämän luomakunnan ja ihmisen mahdollisuuksien ulottumattomissa oleva vaikutuspiiri. Kehoitus parannukseen ja kääntymykseen sisältää ihmiselle kutsun astua alkuperäiseen ja uudistettuun tarkoitukseensa tulla Jumalan kuvaksi.

Tämä originaali Jumalan kuva, Logos, tuli ruumiillisesti keskellemme ja paljasti elämällään täydellisen rakkauden. Vapaaehtoista ristinkuolemaa seurasi kuolleista herääminen, jossa tämä jumalihminen nousi haudasta uudessa, ylimateriaalisessa ruumiissa, joka ei enää ole kuoleman lakien alainen.

Käsitteet ruumis ja henki kuuluvatkin tähän alempaan luomakuntaamme. Samaan langenneeseen luomakuntaan kuuluvat myös ihmisen aistittavissa oleva henkimaailma niin sanottuine henkioppaineen, sekä kuolleiden ihmisten henkinä esiintyvät henget. Ihmiseksi tullut Jumala, Jeesus Kristus sen sijaan nousi kuolleista kirkastetussa ruumiissa, joka on ylempänä sekä henkeä että materiaa.

Tällainen hypersomaattinen olemassaolon muoto kuuluu sekä taivasten valtakunnan tämän hetkisen että tulevan historian olemukseen. Siinä meidän maailmaamme, ruumistamme, sieluamme ja henkeämme ei suinkaan tehdä tyhjäksi tai jollain tavalla henkistetä – ne lunastetaan, muutetaan uudeksi.

Tästä uudeksitulemisen todellisuudesta käsin kuuluu Jeesuksen viesti tänäänkin: Taivasten valtakunta on tullut teitä lähelle. Tehkää siis parannus ja uskokaa evankeliumi! Ei ole olemassa mitään todellista parannusta ilman taivasten valtakunnan ilmestymistä, joka osoittaa ja tuo tämän tulevan kirkkauden ja autuuden meille läsnäolevaksi jo tähän hetkeen. Evankeliumin synnyttämä usko on juuri ojentumista tähän todellisuuteen, Kristuksen kirkkauden sisällistä omistamista, sen vastaanottamista armosta annettuna lahjana.

Siksi kristittyjen tehtäväksi annettiin alusta alkaen julistaa sanomaa taivasten valtakunnasta. Siksi nykykulttuurimme, jota tämän langenneen maailmamme tuhovoimat niin monella tapaa vallitsevat, asettuu kaikin tavoin vastarintaan todellista parannusta vastaan. Siksi evankeliumi vesitetään niin helposti pelkäksi hyssytteleväksi terapeuttiseksi hyvänolon sanomaksi, jossa ihmiseltä evätään todellisen muutoksen mahdollisuus ja pääsy siihen asemaan ja olotilaan, jossa uskovalla vallitsee eheys, terveys, sisäinen hengellinen voimavara ja armon tuntemisesta kumpuava lähimmäisenrakkaus.

Aikamme pyrkii purkamaan myös ihmisen luontaiseen rakenteeseen kuuluvan sitoutumisen kyvyn. Tämä kyky on aluperin tarkoitettu ihmisen ja Jumalan välisen elämänyhteyden ylläpitämiseksi. Siitä syystä Pimeys ja sen harhauttavat henkivallat johtavat ja innoittavat kulttuuriamme okkultismiin, rajatietoon, irrallisuuteen ja kielteisyyteen kaikkea ehdotonta sitoutumista ja tunnustuksellisuutta kohtaan. On trendikkäämpää olla ikuinen etsijä hämärän rajamailla, kuin antautua löytämään ja löydettäväksi. Kulttuurissamme vallitsee paradoksaalisesti kielteisyys kaikenlaisia ehdottomia totuuksia kohtaan, mutta saman aikaisesti esitetäänkin ehdottomana totuutena se, että kaikki tiet ovat yhdenveroisia, valoa voi kutsua pimeydeksi ja pimeyttä valoksi.

Niinpä tästä liejuisen upottavasta, hymisevästä ja mumisevasta aatehetteiköstä irtautuminen – parannuksen tekeminen – muodostuukin vapauttavimmaksi asiaksi tässä maailmassa. Mitta, jonka mukaan kääntymykseen ja elämänmuutokseen kutsutaan, ei ole mikään humanistinen, kaikkihyväksyvä, tasa-arvon nimissä erilaisia sairaitakin elämäntapoja suvaitseva ihanneihminen, joka mukautuu ja eksyy kaikkeen, mikä vain tuntuu hyvältä.

Eteemme on asetettu taivasten valtakunnan todellisuus, jossa Kristus osoittautuu Elämäksi, joka voittaa kuoleman, rakkaudeksi, joka voittaa vihan ja totuudeksi, joka tekee vapaaksi. Hämärän rajamailla hymyävät esoteeriset kasvot paljastuvat pelkiksi kuolinnaamioiksi siinä valossa, joka loistaa Hänestä, jonka kautta maailmankaikkeus näkyvine ja näkymättömine ulottuvuuksineen on luotu: Jumalan Pojasta, ihmiseksi tulleesta Kristuksesta Jeesuksesta.

Ja Hän avasi meille oven parannukseen kaikkea langenutta ihmisälyä, -filosofiaa ja harhautunutta henkisyyttä mykistävällä konkreettisella tavalla: Vuodattamalla oman verensä meidän syntiemme sovitukseksi, meidän vapaudeksemme, rauhaksemme, terveydeksemme ja ikuiseksi elämäksemme.



Read Full Post »

Tietoa, taitoa, teologista oppineisuutta ja älykkyyttä korostava hengellinen kulttuurimme ilmeisestikin usein vain rajoittaa Pyhän Hengen pääsyä niille sisäisille alueille, joissa Jumalan rakkaus, ilo ja rauha voisivat todella parantaa ja muuttaa meidät. Tarvitsemme epäilemättä jatkuvasti koulutettuja sanan opettajia sekä tiedollisia teologisia valmiuksia ja elämänkokemusta, mutta oikeanlaisessa hengessä sovellettuna.

I look like you, don’t I?

Nämä sisäisen lapsemme alueet tavoitetaan, ei kurottautumalla korkeuksiin tiedossa ja opissa, vaan nöyrtymällä ja suostumalla Jumalan armon edessä täysin pienen lapsen kaltaiseksi. Vain lapsihan voi vilpittömästi ja luottavaisesti heittäytyä rakastavan Isän käsivarsille ja ottaa vastaan Isän siunauksen. Tähän tullaan kuitenkin melko usein vasta jonkun elämässä koetun kriisin, vastoinkäymisen, tai omien lankeemusten esiintuoman rikkinäisyyden ja avuttomuuden kautta.

Avuttomaksi, avoimeksi ja vastaanottavaiseksi suostuminen kylmiltään voi tuntua pelottavalta – ja se onkin mahdotonta ilman Pyhän Hengen hellävaraista apua. Sellainen nostaa helposti pintaan sisäiset turvattomuudentunteemme. Usein myös pelotellaan sellaisella väärällä teologialla, että jokin paha saattaa heti kahmaista meidät, mikäli hetkeksikään lakkaamme kritisoimasta ja epäilemästä kaikkia hengellistiä ilmiöitä.

Tässä lienee yksipuolisesti puhdasoppisuutta korostavan pietistisen kristillisyyden pahin vaara. ”Väärän” pelon synnyttämä ja sanelema ylikontrolli on eräs mitä ilmeisimmistä syistä monen seurakunnan sulkeutuneelle ilmapiirille ja yksilökristittyjen hengelliselle kuivuudelle. Niitä eivät useinkaan poista ylenpalttinen tiedollisen raamatunopetuksen jakaminen tai kulloinkin oikeina pidettyjen opinkappaleiden korostaminen. Sen sijaan avuksi on koettu sydänten johtaminen lapsenomaiseen avoimuuteen rakastavan ja turvallisen taivaallisen Isämme edessä.

Tässä tarvitaan ennen kaikkea avautumista Pyhän Hengen virvoittavalle vaikutukselle sellaisena kuin se tässä raadollisessa reaalimaailmassamme kulloinkin ilmenee. Useimmiten se on herätysten ja uudistusten historiassa merkinnyt ennen muuta niiden julistajien ja todistajien kuulemista, jotka itse ovat tulleet voimakkaasti siunatuiksi.

Väärinkäsitysten kivut

Useat meistä lienevät kokeneet, kuinka tuskastuttavalta tuntuu, jos joku jota pidämme itseämme hengellisempänä, viisaampana tai oppineempana, tuomitsee tai käsittääkin täysin väärin sen siunauksen, jonka itse olemme Jumalalta saaneet ja joka on tuonut meille itsellemme suurta apua. 

Yhtenä esimerkkinä mainitsen erään minulle kirjoittaneen henkilön, joka oli kokenut uudistumisen ja sisäisen vapautumisen lakihenkisyydestä uskonelämässään. Lisäksi hänellä oli alkanut toimia tiedon sanojen ja profetian lahja. Tämä henkilö oli suunnattoman onnellinen tultuaan näin uudella tavalla Jeesuksen rakkauden valtaamaksi. Hänen uudistumiseensa liittyi myös eräitä fyysisiä ilmiöitä ja voimavaikutuksia, kuten naurua, Hengen voimasta kaatumista jne.

Sitten hän sattui lukemaan ja kuulemaan erään arvostamansa pastorin kannanottoja näistä ilmiöistä ja voimavaikutuksista. Tuo pastori on hyvä ja lahjakas sananopettaja sekä kokenut ja kypsä kristitty. Hän kuitenkin tuomitsi ykskantaan nämä ilmiöt kieltäen niiden perusteella kokonaan sen hyvän, mikä oli tapahtunut tämän kyseisen uskovan elämässä.

Samaa kipeää väärinkäsitystä koki myös eräs Raamatun hurskas nainen, Hanna, pappi Eelin taholta, joka edusti hänen hengellistä auktoriteettiansa:

”Ja kun hän kauan rukoili Herran edessä, tarkkasi Eeli hänen suutansa, sillä Hanna puhui sydämessänsä ja ainoastaan hänen huulensa liikkuivat, mutta ääntä häneltä ei kuulunut; niin Eeli luuli, että hän on juovuksissa. Ja Eeli sanoi hänelle: ’Kuinka kauan sinä siinä olet juovuksissa? Haihduta humalasi.'” (1. Sam. 1:12-14).

Oikean mielenlaadun avain

Hengellinen uudistus ja uudelle rakkauden tasolle pääseminen, sekä näiden kokemusten tuoma mullistava sisäinen muutos ovat varmasti niitä asioita, joita emme kykene älyllisellä tasolla toisille selittämään saati sitten saamaan toisissa aikaan. Voimme korkeintaan elää uskomme todeksi todistaen sävyisästi asiasta, joka meille itsellemme on valjennut, sekä ennen kaikkea rukoilla lähimmäisemme puolesta. Toisaalta tarvitsemme jatkuvasti myös kykyä kuunnella nöyrästi ja avoimesti niitä, jotka ovat kokeneet jotain, joka meille itsellemme vielä on valkenematta – vaikka olisimme heidän pastoreitaan ja paimeniaan.

Kuitenkin valitettavan usein lihallinen kiivaus ja asiaa toisin katselevien tuomitseminen ovat vallanneet alaa ja aiheuttaneet jakaantumista erilaisia siunauksia kokeneiden kristittyjen kesken.

Oswald Chambers on sanonut: ”Kun me huomaamme, että ihmiset eivät kasva hengellisesti, ja kun annamme tämän huomiomme muuttua arvosteluksi, niin me tukimme tiemme Jumalan luo.”

Oikea mielenlaatu Jumalan edessä näyttäisi olevan kaiken avain. Auttaisi varmaan myös suuresti, jos jaksaisimme jatkuvasti muistaa, että meidän kulttuurimme käsitys viisaudesta ja ymmärryksestä poikkeaa täysin Raamatun käsityksestä: ”Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas”. (1. Kor. 3:18).

Vasta silloin teologinen koulutus pääsee toimimaan oikean mielenlaadun kontekstissaan ja tuottamaan Hengen hedelmää, mikä onkin sen perimmäinen tarkoitus. Sanan tieto ja tiedon sanat eivät enää silloin ole meidän kädessämme, vaan me itse saamme elää ja palvella taivaallisen Isämme voimallisessa kädessä.

Read Full Post »

Ihminen ei ensin ala epäillä Jumalan olemassaoloa ja sitten tee syntiä. Ihminen tekee ensin syntiä ja sitten alkaa epäillä Jumalan olemassaoloa. On epämiellyttävää elää tietoisena kaikkitietävästä olennosta, joka vetää minut tilille pahoista teoistani. On paljon miellyttävämpää uskotella itselleen, ettei minulla ole mitään tietoa tällaisesta olennosta ja että häntä tuskin on edes olemassa.

Älykkäiden ihmisten itsepetos kätkeytyy monimutkaisten perustelujen taakse. Esimerkiksi Texasin yliopiston filosofian ja hallinto-opin professorin J. Budziszewski kirjoitti filosofian väitöskirjansa todistaakseen, ettei meillä ei ole mitään tietoa oikeasta ja väärästä. Tämän loistavasti perustellun väitöskirjansa ansioilla hän sai professorin paikan Texasin yliopistossa. Jälkeenpäin hän kuitenkin joutui toteamaan, että kyseessä oli vain älykkään ihmisen itsepetos: älykäs perustelu täysin typerälle ja todellisuuden vastaiselle uskomukselle. Kukaan tuskin voisi päivääkään elää johdonmukaisesti tuon periaatteen varassa.

Budziszewski itse kommentoi oman väitöskirjansa pohjana olevaa itsepetosta sanomalla, että ”on olemassa joitakin typeryyden muotoja, joiden toteuttaminen edellyttää kehittynyttä älykkyyttä ja korkeaa koulutusta”.

Samalla tällainen typeryyden älykäs puolustus alkaa vähän kerrassaan syödä ihmisen älyllistä vapautta. Ihminen voi uskoa jotakin todellisuuden vastaista ainoastaan, jos hän kieltää itsessään ne puolet, joissa näkyy Jumalan kuva.

Budziszewski kirjoittaa: ”Ajattele ihmistä, joka avaa älykkyytensä säädintaulun ja irrottaa kaikki komponentit, joihin on kirjoitettuna Jumalan kuva. Ongelmana on, että kaikkiin älykkyytemme komponentteihin on kirjoitettu Jumalan kuva. Niinpä ihminen ei voi koskaan lopettaa komponenttien poiskiskomista. Riippumatta siitä, kuinka monta komponenttia hän irrottaa, on aina lisää, jotka pitäisi kiskoa irti. Minä olin tuo mies. Koska kiskoin pois yhä enemmän komponentteja, oli yhä vähemmän asioita, joita saatoin ajatella.”

Lopulta Budziszewski kertoi joutuneensa kauhun valtaan, tietoisena omasta itsepetoksestaan. Itsepetoksen paljastuessa hän oli valmis palaamaan Jumalan luo ja myöntämään, että hän oli ateistinakin tiennyt syvällä sydämessään, että Jumala on olemassa ja että hänen käskynsä ovat ehdottoman velvoittavia.

Budziszewskin ajatteluun on mahdollista tutustua tarkemmin myös suomen kielellä:

Ks. tästä

(kirj. Tapio Puolimatka, Sanansaattajan kolumni 8.8.2011)

Read Full Post »

Ihmeellinen kukka. Se ilmestyy piikkiseen pensaaseen noin vain ja alkaa hehkua. Hehkua ihan sitä väriä, joka sille kuuluu.

Ja mistä kukka voi sen tietää. Varmaankin siemestä joka oli alunperin maahan joutunut.

Kauneuden ja onnen kaipuu omassa elämässäni täyttyy ilmeisesti samalla periaatteella. Ei se tule kukkia repimällä ja varastamalla. Siemen täytyy kylvää sydämen maaperään. Ja sitten sitä pitää kastella oikeilla asioilla. Ja varoa keräämästä kaikenlaista roskaa ja ongelmajätettä mieleen.

Ja siinä se hohtaa eräänä päivänä kaikessa loistossaan!

Luulisin siis, ettei onnea voi saavuttaa juoksemalla sen perässä, vaan onni itse saavuttaa minut. Kun teen oman pienen osuuteni: Kylvän ja uskon.

Read Full Post »

Tieteen filosofi ja ateisti Bradley Monton käy kirjassaan Seeking God in Science (Broadview Press, 2009) lävitse älykkääseen suunnitteluun (intelligent design) liittyvää  väittelyä ja retoriikkaa.  Monton arvioi älykkään suunnittelun tueksi esitettyjä perusteluja ja väittää, että älykäs suunnittelu ansaitsee tulla vakavasti harkituksi tieteellisenä teoriana. Lisäksi Monton tekee selkeän analyysin älykkään suunnittelun ympärillä vellovasta keskustelusta kouluissa ja medioissa ja esittää, miksi opiskelijoiden tiedeopinnot voisivat hyötyä siitä, että he saisivat huolellisesti harkita älykkään suunnittelun puolesta ja sitä vastaan suunnattuja argumentteja. 

Monton puolustaa älykästä suunnittelua hypoteesina (olettamuksena), joka on sen arvoinen, että se otetaan vakavasti. Monton on harvinainen ääni tässä älykkääseen suunnitteluun liittyvässä keskustelussa, jossa toisaalla ovat ne, joiden mukaan älykäs suunnittelu ei ole vakavasti ottamisen arvoinen ja sitten yhtäällä ovat ne, jotka julistavat älykästä suunnittelua totuutena Amerikassa käynnissä olevassa kulttuurisodassa. On siksi virkistävää lukea ammattifilosofin viileän rauhallista analyysia, jossa hän puntaroi argumentteja ja todisteita älykkään suunnittelun puolesta ja sitä vastaan.

Universumiin liittyvien piirteiden osalta Monton pitää parhaimpana määrittelynä tätä:

Teoria älykkäästä suunnittelusta pitää sisällään sen, että tietyt globaalit piirteet maailmankaikkeudessa ovat parhaiten selitettävissä älykkäällä syyllä”.

Lopputulos parhaimman älykkään suunnitelman teorian merkityksen etsinnästä on seuraava, Discovery Instituten alkuperäistä muotoilua korjaama määritelmä:

”Teoria älykkäästä suunnittelusta pitää sisällään sen, että tietyt globaalit piirteet maailmankaikkeudessa tarjoavat todistusaineistoa älykkään syyn olemassaolosta, tai että tietyt biologiset synnynnäiset elävien olentojen piirteet tarjoavat todistusaineistoa sille opille, että ne piirteet ovat tulosta älykkään syyn tarkoituksellisesta toiminnasta, mikä ei biologisesti liity eläviin olentoihin, ja tarjoaa todistusaineistoa sitä oppia vastaan, että nuo piirteet olisivat ohjaamattomien prosessien kuten luonnonvalinnan tulosta.”

Kirjansa luvussa 2 Monton esittelee älykästä suunnittelua edustavan villin teorian siitä, että koko tämä maailmamme on vain jonkin huippuälykkään sivilisaation ajama tietokonesimulaatio, elämme jättimäisen ja supertehokkaan tietokoneen sisällä. Tällainen näkemys ei ole teistinen, ei edellytä luojajumalaa, vaan ainoastaan teknisesti todella pitkälle kehittyneen sivilisaation. Älykkään suunnittelun teorian kannattajat katsovat, että heidän teoriansa ei ole myötäsyntyisesti teistinen (jumalauskoa sisältävä). Monton viittaa Stephen Meyeriin, jolta hän lainaa seuraavan näkemyksen:

älykäs suunnittelu ei ole uskontoon perustuva idea, vaan sen sijaan todisteisiin perustuva tieteellinen teoria elämän alkuperästä – teoria, joka haastaa ankarasti materialistisen näkemyksen evoluutiosta”.

Luvussa kaksi Monton analysoi älykkään suunnittelun mahdollista tieteellisyyttä käsitellen. Tässä luvussa Monton ottaa esille Doverin älykäs suunnittelu-oikeudenkäynnin ja sen päätöksen, jonka suhteen hän esittää analyyttistä kritiikkiä. Hänen kritiikkinsä kohde on tuomari John E. Jones III:n  päätös, että älykäs suunnittelu ei ole tiedettä (Kitzmiller et al. v. Dover Area School District, et al.). Monton on kysymyksen ”onko älykäs suunnittelu tiedettä” suhteen sitä mieltä, että on virhe asettaa liian paljon painoarvoa tähän kysymykseen. Monton viittaa hyväksyvästi Larry Laudanin ajatuksiin (osin vapaamuotoisesti siteerattuna alla):

…meidän pitäisi jättää pois sanastostamme termit kuten ”pseudotiede” ja ”epätieteellinen”; ne ovat vain tyhjiä fraaseja, joilla on meille vain tunnepitoinen merkitys.”

Se, millä on todella tärkeä kysymys Montonin mukaan on se, onko älykäs suunnittelu totta vai ei.

Monton käsittelee neljä eri argumenttia älykkään suunnittelun puolesta. Nämä neljä argumenttia ovat maailmankaikkeuden avainlukujen hienoviritys elämälle suotuisaksi, kalam kosmologinen argumentti, simulaatioargumentti sekä neljäntenä evoluutioon perustuva älykäs suunnittelu-argumentti, jota Monton pitää vähemmän uskottavana. Monton esittelee myös kritiikkiä näitä argumentteja vastaan ja kommentoi sitä. Hienoviritysargumenttiin liittyvät seuraavat vastaväitteet:

1) kuinka maallikot päätyvät uskomaan kosmisten luonnonvakioiden olevan hienoviritettyjä elämälle,
2) ovatko luonnonvakiot todella hienoviritettyjä elämälle – elämähän voisi esiintyä myös sellaisessa maailmankaikkeudessa, jonka avainluvut ovat aivan erilaisia,
3) tekeekö hypoteesi multiversumista tyhjäksi hienoviritysargumentin Jumalan olemassaolon puolesta.

Montonin kanta on hänen analysoituaan näitä vastaväitteitä, että ne eivät pysty täysin poistamaan hienoviritysargumentin voimaa, vaan se on edelleen jossain määrin uskottava.

Seuraavaksi Monton esittelee kalamin kosmologisen argumentin jossakin määrin uskottavana tukena älykkäälle suunnittelulle. Kalam kosmologinen argumentti on tällainen:

Premissi 1: kaikella, mikä alkaa olla olemassa on syy olemassaoloonsa.
Premissi 2:  maailmankaikkeudella on alku/maailmankaikkeus alkoi olla olemassa.
Johtopäätös:  sen tähden maailmankaikkeudella on syy sen olemassaoloon.

Brad ja laama (ei s e Brad)

Voidaan siis väittää, että maailmankaikkeuden olemassaolon syy on Jumala tai vähintään jonkinlainen älykäs suunnittelija. Jos joku ajattelee, että universumi kaikkena, mikä on fysikaalisesti olemassa tai kaikkena, mikä on olemassa luonnossa niin on järkeenkäypää, että syy maailmankaikkeudelle on jollain tavalla yliluonnollinen (ellei sitten maailmankaikkeus aikaansaanut itse omaa olemassaoloaan).

Sen jälkeen Monton ottaa esille elämän alkuperän älykkään suunnittelun liikkeen käyttämänä argumenttina suunnittelun puolesta. Emme tiedä kuinka elämä sai alkunsa elottomasta aineesta ja itse asiassa sellainen prosessi näyttää olevan hyvin epätodennäköinen tapahtuakseen naturalistisesti.

Tämän jälkeen Monton siirtyy ei-teistiseen simulaatioargumenttiin. Tämän simulaatioargumentin mukaan huippuälykäs sivilisaatio ajaa tätä universumia tietokonesimulaationa, olemme kaikki siten osa tietokonesimulaatiota.

Kirjan neljäs ja viimeinen luku käsittelee sitä, pitäisikö älykästä suunnittelua opettaa koulussa. Montonin mukaan sitä voidaan opettaa, mutta hyvällä tavalla, esitellen argumentteja puolesta ja vastaan eikä missään nimessä siten, että koululaisia yritetään käännyttää älykkääseen suunnitteluun. Monton ei pidä vakuuttavina niitä argumentteja, joiden mukaan älykästä suunnittelua ei pitäisi opettaa koulussa.

Doverin koulupiirin yritys tuoda älykästä suunnittelua kouluopetukseen oli myös Montonin mielestä huono ratkaisu pedagogisesti, oppilaat ansaitsevat parempaa kuin Doverin tyylistä auktoriteettiuskoisuutta. Hyvään älykkään suunnittelun kouluopetukseen kuuluu myös se, että tiedeyhteisön valtavirran kanta tehdään oppilaille selväksi, eikä älykkään suunnittelun opetuksen tarvitse olla pakollista, vaan opettajat voivat itse ratkaista ottavatko he älykkään suunnittelun esille opetuksessaan.

Kirjan esittely: Timo Tiainen, argumentti.fi (lyhennelmä, Veccio)

Read Full Post »

Stephen Hawking on minulle suurenmoinen esimerkki siitä, mitä palava mielen ja älyn into voivat merkitä elämässä selviytymiselle. Miehen olisi lääkäreiden mukaan jo vuosikymmeniä sitten pitänyt menehtyä harvinaseen lihassairauteensa. Kuitenkin Hawking on lähes täysin liikuntakyvyttömänä julkaissut merkittävimmät teoriansa ja kirjansa.

Hawkingin uutukaista kirjaa The Grand Design on joissain yhteyksissä markkinoitu tieteen viimeisenä sanana, joka todistaa, ettei Jumalaa tarvita selitykseksi maailman alkuperälle.

Kirja edustaa naturalistista ja ateistista viitekehystä siinä suhteessa, että Hawking katsoo fysikaalisen luonnon sisältävän ainoan selityksen fysikaaliselle luonnolle. Mutta tämä ei estä ainakaan minua nauttimasta hänen loistavista esityksistään maailmankaikkeuden laeista ja salaisuuksista.

Ajattelen samoin kuin esimerkiksi Oxfordin yliopiston matematiikan professori John Lennox, joka kristittynä tiedemiehenä sanoo:

– Luonnonlakien kauneus vain vahvistaa uskoani älykkääseen jumalalliseen Luojaan. Mitä enemmän ymmärrän tiedettä, sitä enemmän uskon Jumalaan.

Stephen Hawking on herättänyt huomiota väitteellään, että fysiikan lait selittävät kosmoksen syntymän tyhjästä. Mutta Hawkingkaan ei lopultakaan osoita, että kaikki olisi syntynyt itsestään. Hän olettaa, että oli olemassa ainakin luonnonlait ja jonkinlainen fysikaalinen tila, kvanttivakuumi, jossa sitten alkoi tapahtua.

Lennoxin tavoin myös professori Tapio Puolimatka tuo esiin sen näkökulman, etteivät fysiikan lait sinänsä luo mitään. Ne ovat vain kuvauksia siitä, mitä tapahtuu tietyissä olosuhteissa. Lakien olemassaolo itsessään tarvitsee selitystä.

Mistä siis kaikki on saanut alkunsa? Mihin kaikkeus lopulta päättyy?

Tiedemiehet katsovat maailmankaikkeuden syntyneen alkuräjähdyksen singulariteetista, jolla oli nollatilavuus. Siitä universumi alkoi sitten laajeta kiihtyvällä nopeudella aina nykytilavuuteen saakka.

Singulariteetti voidaan löytää myös toisin päin. Massiivisen tähden tiedetään voivan painovoiman vaikutuksesta puristua singulariteettiin, jossa sen tilavuus häviää nollaksi tiheyden samalla kasvaessa äärettömäksi. Juuri tällaiset singulariteetit synnyttävät avaruuteen mustia aukkoja ja aikavääristymiä. Singulariteetissa katoaa myös tähden aika sen hävitessä tuntemastamme fysikaalisesta maailmankaikkeudesta. Mitattavaksi jää jäljelle tähden painovoimakenttä autiossa tyhjyydessä.

Matemaattisen fysiikan professori Frank J. Tipler katsoo Hawkingin itse asiassa todistaneen Jumalan olemassaolon. Tarvitsee vain vaihtaa singulariteetin käsite Jumala-käsitteeseen. Esimerkiksi Tuomas Akvinolaisen Jumala-käsitteestä voi Tiplerin mukaan tehdä sen havainnon, että siinä on samanlaisia ominaisuuksia, joita Hawking kuvaa olevan singulariteetilla.

Mitä aika, avaruus, ihmiselämä ja koko tämä olemassaolomme lopulta ovat?

Tyydyttävä vastaus ei voine rajoittua ainakaan vain jonkin yhden osa-alueen ymmärtämiseen, vaikka siinä päästäisiin niinkin pitkälle, kuin Stephen Hawking fyysikkona. Ajallisina olentoina käsitämme samalla elävämme myös ikuisuudessa, ajan ulkopuolella. Ymmärrän, että elämälläni tässä maailmassa on alku, loppu ja tarkoitus.

Raamattu ei siis kumoudu eikä sen ilmoitus vanhene, kun ikuinen, hyvä ja rakastava Jumala, joka on taivaallinen Isäni, sanoo:

– Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu. (Ilmestyskirja 22:13).

Read Full Post »

Paljon saa osakseen kummastelua ja antipatioita se, joka ryhtyy evankeliumin julistajaksi nyky-yhteiskunnassa. En erottele tässä pappeja, TV-saarnamiehiä, enkä Jeesuksesta ja lopun ajoista saarnaavia katuevankelistoja sen kummemmin.

Sisäsyntyinen usko ja luottamus Raamatun sanaan tuntuu vain istuvan kaikissa meissä konservatiivisissa uskovaisissa kuin kärpänen tervapaperissa. Meissä, sillä luen itsenikin joukkoon. Miten tähän sitten on tultu?

Jumalan sana aukaisi kerran tuskaiselle nuorukaiselle oven vapauteen elämän tarkoituksettomuudesta, orjuudesta, pakkomielteisyydestä ja syyllisyydestä. Sisintä koskettanut henkilökohtainen muutos ja Jumalan elävän todellisuuden avautuminen evankeliumin kautta avasi uraa myös kutsumukselle.

Tämä yliluonnollinen kokemus kantaa edelleenkin niin syvää Jeesuksen persoonallisen olemassaolon ulottuvuutta elämässäni, että Raaamatun uskominen Jumalan sanaksi on minulle tähän päivään saakka ollut selviö.

Suuressa suomalaisessa herätysliikkeessä ja sen ulkopuolellakin saarnauran tehneenä en jostain syystä kuitenkaan enää jaksa osallistua niihin yhteiskunnallisiin polemiikkeihin, jotka ennen olisivat sähköistäneet aivoni ja kynäni kiivaaseen lentoon. Miksi en?

Vaikka minun ei ole ollut mahdollista epäillä Jumalaa, mahdollista on ollut kylläkin kapinoiminen ja vastaanhangoitteleminen. Mutta lienee turha kapinoida muuta kuin omaa turmelustaan vastaan ja seisoa paikallaan ilosanoman puolesta. Sitä kuvaa alla oleva runo:



Sateen liottama, tuulen pieksemä, myrskyn repimä linnunpelätin,

seisoo keppijalassaan mansikkamaan keskellä

suorittaen tehtäväänsä, karkoittamista.


Turmeluksen vioittama, pirun pieksemä, elämän repimä saarnamies

seisoo pöntössään ihmisten keskellä

suorittaen tehtäväänsä, kutsumista.


Repaleisia molemmat. Suorina seisovat paikallaan,

kun on ryysyjen sisällä risti.


(Runo: Erkki Leminen)

Read Full Post »

Totta kai sitä turhautuu
ja joutuu epätoivoon tässä maailmassa,
jos luulee elämänsä rajoittuvan
vain oman biologisen ruumiinsa
lyhyeen elinkaareen –

luulee pääsevänsä rauhaan
kaikista kysymyksistä ja vaivoista kuollessaan –

eikä koskaan pysähdy kuuntelemaan,
kuinka savea ja tomua korkeammat lait
kuiskaavat koko ajan sisimmässä:

Ruumiisi elää vain hetken –
anna siis sen syödä
kyllikseen tästä maailmasta,

mutta sinä –
nauti nälkääsi ruokaa
sitä elämää varten,
jonka tähden olet syntynyt

näkymättömästä Synnyttäjästäsi –
vaeltaaksesi uskossa, toivossa ja rakkaudessa
kohden todellista näkemistäsi.


Read Full Post »

Kun vasta uskoontullut hippi 70-luvulla löysi nuoren maalta kaupunkiin muuttaneen tyttönsä, rakkaus alkoi itää, ei pubien savuisissa huuruissa, vaan pullakahvien tuoksuissa. Tunne yltyi ilmiliekkiin seurakunnan kaveriporukan riennoissa ja rukouskokouksissa. Rock- ja pilvikulttuurista kuoriutuneena uutena taivaslintuna asenteeni seurusteluun ja seksiin olivat muuttuneet kristillisille arvoille alisteisiksi. Jeesuslaulut ja Raamatun lukeminen olivat niitä yhteisiä harrastuksia, joiden keskellä vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen sai vakavamman pohjan.

Kaksikymppisten nuorten rakkauden palo ei kuitenkaan katso vakaumukseen tai uskontoon, vaan lämmittää, kuumentaa ja polttaa aina yhtä suloisesti. Seksistä pidättäytyminen seurusteluaikana lähti kuitenkin yhteisestä ja molemminpuolisesta kunnioituksesta Jumalaa kohtaan. Uskoni merkitsi minulle vapaaehtoista ja rakkauden kokemuksesta syntynyttä sitoutumista yhteen ainoaan persoonaan: Siihen Kristukseen, joka minulle ilmestyi yksinäisyydessä henkilökohtaisen raamatuntutkimisen kautta.

Niin myös rakkauteni elämäni naiseen, jonka Hän johdatti tielleni.

Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että vaikka henki on altis, liha on heikko. Vuosikymmenten aikana olen onnistunut rikkomaan lähes kaikkia omaksumiani yleviä periaatteita. Kaksi kallista asiaa on kuitenkin kuin ihmeen kautta vielä tallella: Armosta lahjana saatu usko Jumalaan, sekä suurenmoisin nainen, jonka tästä maailmankaikkeudesta kaltaiselleni persoonakummajaiselle voi löytää.

Niin, se naisen tunteminen…

Usein kuulee kommentteja, että olisi viisaampaa kokeilla useampia ehdokkaita. Pitäisi harjoittaa ennalta seksiä, välttää mahdollisimman kauan avioliittolupauksen kaltaisia sitoumuksia, rakentaa uraa ja nauttia molemminpuolisesta vapaudesta, jotta saisi kokemusta ja lopulta tietäisi, toimiiko jokin kombinaatio ylipäätään ja onko sellainen edes mahdollista.

Toisille ajatus saman ihmisen rinnalla elämisestä koko elämän ajan tuntuu utopialta, jopa suorastaan painajaiselta. Aikansa kutakin, sanotaan, ja jo suhteen alussa, kun liekki vielä palaa, varaudutaan tietynlaiseen määräaikaisuuteen.

Mutta kuinka koskaan voi todella oppia tuntemaan ketään ihmistä, jos vaikeuksien tullessa lähdetäänkin eri teille? Ja usein käy vielä niin, että samat vaikeudet ja ongelmat siirtyvät vain seuraavaan suhteeseen, joka jälleen ajautuu samalle karille.

Ihminen kaipaa rakkauden liekkiä. Monista tuntuu luontevimmalta etsiä uutta suhdetta tunteisiin hiipineen kylmyyden lämmikkeeksi. Ja vaikka jatkuvat uudet karilleajot haavoittavat entisestään kipeää sielua, kadonnut liekin lämpö houkuttaa jälleen samalle reitille, joka lupaa uutta onnellista risteilyä saaristomeren kauneudessa. Mutta sehän on loppujen lopuksi sama, kuin kuvittelisi, että vain venettä vaihtamalla oppii paremmin tuntemaan vesireittejä ja luovimaan piilevien salakarien lomitse.

Purjehdusta oppii kuitenkin parhaiten luovimalla, merikorttia lukemalla ja tuulia tunnustelemalla. Luonnon kauneus ja herkkyys, mutta myös sen alkuvoimaisuus, karuus ja hallitsemattomuus ovat tosiasioita, joita merenkulkija ei voi muuttaa, mutta joiden kanssa hän voi tulla sinuksi ja oppia rakastamaan niitä yhä enemmän. Tärkeämpää lienee oppia kääntämään purjeensa oikeaan asentoon kuin kapinoida säitä vastaan.

Niin, ja ettei totuus unohtuisi, on todettava, että näitä ihailtavia purjehdustaitoja olen saanut hämmästellä enimmäkseen omassa rakkaassani.

Meri saaristoineen ja mantereineen on yhä tutkimaton. Purjehtija ei kyllästy sen lempeyden, hivelevien tuulien ja arvaamattomuuden viehätykseen. Sekä sen pinnassa että sen syvyyksissä kukoistaa uskomattomia elämänmuotoja ja ennennäkemätöntä kauneutta, mutta myös tappavia vaaroja, jotka opettavat nöyryyttä.

On kulunut 34 vuotta siitä, kun aloitimme yhteisen taipaleen. Kolme lastamme ovat lentäneet vuosia sitten omilleen. Tänään elämämme jatkuu pienessä kaupunkiasunnossamme uusine iloineen ja tragedioineen. Kaoottisena, turvallisena, arkipäiväisenä, intohimoisena ja ah, niin ennalta-arvaamattomana.

Read Full Post »

Lähes valon nopeudella kiitävät protonit sinkoavat maailmankaikkeuden pienimmät alkeishiukkaset liikkeelle törmätessään toisiinsa valtaisassa hiukkaskiihdytinputkessa. Genevessä tehtiin onnistunut tieteellinen koe CERN:issä 30.3.10 klo 14.06. ”Uuden energia-alueen protoni-protoni-törmäyksissä syntyy useita uusia alkeishiukkasia.” (Tiede-lehti).

Yritys päästä kaikkeuden synnyn syihin tai edes lähelle alkua kuvastaa ihmisen tarvetta yltää universumin tuolle puolen. Tämä mitattava kaikkeus lienee liian ahdas vastatakseen persoonamme rakenteen kaikkia ulottuvuuksia.

Pääsiäismunan kuori murtuu ja ihka uusi kana piipertää esille. Universumin kuori alkoi murtua ihmisten maailmassa, kun puutarhahaudasta nousi ensimmäinen kuoleman läpäissyt ihminen, uudessa ylimateriaalisessa kehossa. Tässä mitattavan universumin mitoissa mitättömän tuntuisessa  siementapahtumassa suoritettiin onnistunut läpimurto, joka vastaa 1:1 persoonamme ulottuvuuksien rakennetta.

Kukka kukoistaa ja kuolee, mutta on sitä ennen lähettänyt siemenensä, jotka herättävät uudet kukkakedot väriloistoonsa. Uusi kevät koittaa väistämättä kuoleman jälkeen ja juuri sen johdosta.

Uusi maailma murtautuu esiin Jumalan lähettämän siemenen, kaikkeuden alkusyyn, Logoksen (sana, idea) tultua ihmiseksi historiaan. Ei vain opettamaan viisautta, vaan rakastamaan, parantamaan ja tulemaan siemeneksi, joka kuoltuaan versoaa uuden maailmankaikeuden aihiona, porttina ihmiselle kuoleman tuolle puolen, elämään ja valoon, viestittäen: ”Minä olen Ylösnousemus ja elämä.”

Uusi murtautuu esille vanhasta, elämän versoaminen tapahtuu sisimmässä uskon siemenestä, siellä, missä sydän luovuttaa ja avautuu Vapahtajalleen.

Yli 20 km:n pituisen LHC-hiukkaskiihdyttimen kaavakuva


Read Full Post »

Käykö aika pitkäksi vai lyhyeksi – riippuu gravitaatiokentästäsi

Vanha Alien H. Moilanen palasi lomiltaan Tellukselta ja seisoo tyytyväisenä nyt jälleen massiivisen kotitähtösensä pinnalla. Tähden valtavassa painovoimakentässä hän katselee myhäillen, kuinka hänen kellonsa käy samaa tasaista tahtiaan kuin aina ennenkin. Kestää enää vain muutaman minuutin tai sekunnin, ja niin koko tämä Moilasen tähti räjähtää avaruuteen haihtuvaksi novaksi.

Mutta samassa ajassa me täällä maapallolla ehdimme mitata lukemattomia vuosia. Täältä käsin näimme tuon tähden loistavan uskollisesti taivaankannella kenties sukupovien ajan ja teimme siitä suuria tarinoita ja legendoja.

Nuoret galaksit eivät ole vielä saaneet tavanomaista spriaalin tai ellipsin muotoaan , vaan ne ovat vielä pieniä. NASA julkaisi kuvan 8.12.2009.

Onko tajuntamme vain materiaa vai jotakin sen ulkopuolella?

Kumpi aikamääritys sitten todella piti paikkansa? Missä ajassa Alien H. Moilasen tähti syntyi, eli ja paloi loppuun? Vastaus on tietenkin, että molemmat ajat – tähdeltä mitattuna muutama sekunti ja meiltä maasta mitattuna lukuisat vuodet – ovat yhtäaikaisesti ja fysikaalisesti yhtä tosia. Kaikki luonnonlait pysyvät sopusoinnussa keskenään siinä, että me näemme tähden loistavan lukemattomia vuosia, kun tähden omassa massiivisessa painovoimakentässä koko tuo aika kestää vain muutamia sekunteja.

Kaareutunut aika-avaruus eli gravitaatiokenttä, jonka ulkopuolelta mitattuna aika näyttää hidastuneen sen omaan aikaan verrattuna, aiheutuu massiivisen kappaleen läsnäolosta.

Painovoima, massa, energia ja kaareutunut aika-avaruus ovat vain meidän rajoittuneen kolmiuloitteisen havaintomaailmamme suureita.

Kaikki materia on ”todellisuudessa” vain eräänlaista energia- tai kvanttiheilahtelua tyhjössä – siitä muodostuu koko olevaisuutemme, osittain tajuntammekin. Osittain, koska itsetajunnan ”itse” näyttää olevan sekä materian että aika-avaruuden ulkopuolella, muuten emme tajuaisi pohtivamme näitä kysymyksiä.

Materialismi-parka, joutuu tekemään itsemurhan

Pelkän naturalismiin ja materialismiin sitoutuneen tieteen avulla on mahdotonta todistaa edes aineellisten kappaleiden olemassaoloa (eksistenssiä), puhumattakaan sellaisista käsitteistä kuin järjellisyys, mielekkyys ja suunnitelmallisuus. Jos nimittäin tietoisuus muodostuisi vain aineesta, kuten naturalistisesti ja materialistisesti suuntautuneessa tieteessä nykyisin joudutaan olettamaan, ei olisi lainkaan käytettävissä mittausvälineitä tai -käsitteitä tietoisuuden tai aineen olemassaolon todistamiseen.

Olettaessaan olemassaolon ja kaiken siitä saatavan tiedon riippuvan vain aineellisesta todellisuudesta ja materiaalisista kohteista, naturalistinen tiede ja materialismiin sitoutunut tieteenteko joutuu kumoamaan itsensä. Näin olettaessaanhan se ei kykene itse johtamaan väitettä ”kaikki tieto voidaan saada vain materiasta” millään materiaalisella kohteella. Sellaista aineellista substanssia, joka sisältäisi ”kaiken tiedon”, ei voida osoittaa, eikä sellaistakaan, joka todistaisi sen, ettei sen itsensä ulkopuolella ole mitään tietoa.

Mitä tästä sitten pitäisi päätellä?

Ainakin sen, että maailmankaikkeuden ikää koskevat määritelmät ovat täysin riippuvaisia siitä, minkälaisessa painovoimakentässä – tai minkälaisen nopeuden omaavassa tilasa – havaitsija sijaitsee. Maailmankaikkeuden Luoja, joka on kaikkitietävä, kaikkivoipa, täydellisen hyvä ja rakastava Jumalamme, sanoo tehneensä kaiken kuudessa päivässä ja senjälkeen levänneensä seitsemäntenä.

Viikko onkin oikein sopiva ajanjakso myös meille, Jumalan kuviksi luoduille ihmisille. Jumala piti viikonlopun vapaata.

Read Full Post »

Professori Tapio Puolimatka onnistui vieraskynäpalstalla (HS 15.11.) siinä missä itse olen yli kaksikymmentä vuotta epäonnistunut nimittäin avaamaan keskustelun evoluutioteorian dogmaattisesta asemasta ja tieteellisistä ongelmista. Tarvitaan filosofeja ja jopa ateistifilosofeja auttamaan luonnontieteilijöitä näkemään sen, että naturalismi ei ole neutraali lähtökohta luonnonhistorian ymmärtämiseen.

Professori Matti Leisola

Darvinistisen fundamentalismin pyrkimys estää avoin keskustelu evoluution ongelmista on ärsyttänyt monia uskonnollisesti täysin sitoutumattomiakin tutkijoita. Yli 700 tohtorintutkinnon suorittanutta luonnontieteilijää on irtisanoutunut darvinistisen sattuma-valinta-mekanismin kaikkivaltiudesta (http://www.dissentfromdarwin.org/). Nobel-palkittu fyysikko Robert B. Laughlin määritteli darvinismin umpikujaan johtavaksi ideologiseksi antiteoriaksi (A Different Universe, Basic Books, 2005).

Joitakin vuosia sitten halusin tutkimusryhmäni kanssa tutkia todellisia evolutiivisia muutoksia (täysin uuden rakenteen syntyä; ei ainoastaan olemassa olevan toiminnan muuntelua). Kohteenamme oli entsyymimolekyyli, jonka halusimme muuttaa toista aktiivisuutta omaavaksi, mutta rakenteeltaan hyvin samanlaiseksi.

Kansainvälinen arviointiryhmä ehdotti rahoitushakemuksemme hylkäämistä. Perusteluna oli se, että emme todennäköisesti onnistuisi ja että kukaan ei tiedä miten uudet entsyymit ovat syntyneet historian kuluessa. Tilanne on suorastaan koominen. Toisaalta evoluutiota pidetään täysin varmana, mutta samalla myönnetään, että sen mekanismeista ei tiedetä oikeastaan mitään.

Naturalismin avointa keskustelua rajoittavan luonteen näkee Coloradon yliopiston solubiologian professori Franklin Haroldin kommentista kirjassa The Way of the Cell (Oxford University Press, 2001): ”Meidän on periaatteessa hylättävä ajatus sattuman ja välttämättömyyden korvaamisesta älykkäällä suunnittelulla, mutta on myönnettävä, että tällä hetkellä ei ole yhtään yksityiskohtaista darvinistista selitystä minkään biokemiallisen tai solusysteemin evoluutiolle, vain joukko ajatusleikkejä.”

Matti Leisola
Bioprosessitekniikan professori

Read Full Post »

Samalla kun naturalistit kritisoivat luomisteorian kannattajia haluttomuudesta nähdä tosiasioita, jotkut heistä kieltävät epäilemästä naturalistista evoluutioteoriaa, toteaa professori Tapio Puolimatka (kuvassa).

Tapio Puolimatka

Brittiläisen tiedeakatemian The Royal Societyn koulutusasioiden johtaja, professori Michael Reiss joutui äskettäin eroamaan tehtävästään, koska hän oli julkisesti kehottanut koulujen luonnontieteiden opettajia opettamaan evoluutioteoriaa keskustellen ja luomisteoriaan uskovien oppilaiden nkemyksiä ymmärtäen.

Reissin mukaan luomisuskoinen oppilas ei opi ymmärtämään evoluutioteoriaa, jos opetuksessa ei kunnioiteta hänen mielipiteitään. Joidenkin kollegojen mielestä Reiss teki liian pitkälle menevän myönnytyksen luomisteorialle, vaikka hän ei puolustanutkaan luomisteorian opettamista.

Brittiläistapaus nostaa esiin kiperiä kysymyksiä evoluutioteorian opetuksesta.

Yhdysvaltain johtava ateistifilosofi Thomas Nagel ilmaisi hiljan huolensa siitä, että luomisteorian torjumiseksi käyty ideologinen kamppailu uhkaa evoluutioteorian opetuksen kriittisyyttä. Uskonnollisen fundamentalismin pelko saa aikaan, että luomisteoria kaikissa muodoissaan suljetaan tieteellisen keskustelun ulkopuolelle.

Jopa luomisteorian väljin muunnelma, älykkään suunnitelman teoria, on määritelty epätieteelliseksi, joten siihen ei tarvitse ottaa kantaa tieteellisessä keskustelussa. Naturalistiselle evoluutioteorialle on annettu horjumaton asema, ja se on tehty immuuniksi empiiriselle todistusaineistolle. Evoluutioteorian kyseenalaistamista pidetään pahimmanlaatuisen älyllisen taantumuksen merkkinä.

Nagel arvostelee evoluutioteorian kannattajia, jotka esiintyvät kriittisen ja avoimen keskustelun edustajina ja pitävät samalla mahdottomana, että evoluutioteoriassa voisi olla perustavia ongelmia.

Tällaisen asenteen taustalla on Nagelin mukaan puutteellinen käsitys elämän syntyä ja kehitystä koskevien tietojemme aukoista ja siitä, kuinka arvauksenomainen ja luonnosmainen käsityksemme evoluutioprosessista itse asiassa on.

Koska evoluutioteoria esittää laaja-alaisia väitteitä prosesseista, joita ei voida suoranaisesti havaita, vastakkaisen todistusaineiston löytyminen on mahdollista. Jos darwinistista teoriaa ei ole mahdollista tieteellisesti kritisoida, sen tieteellisyys tulee epäilyksenalaiseksi.

Darwin ei kehittänyt teoriaansa sen oletuksen varassa, että luonnon älykäs suunnittelu olisi mahdottomuus. Hänen tarkoituksensa oli selittää, miten älykkäästi suunnitellulta vaikuttava luonto on saattanut syntyä ilman suunnittelijaa. Siksi evoluutioteorian ymmärtäminen edellyttää älykkään suunnitelman teorian tuntemista.

Usein älykkään suunnitelman teoria suljetaan tieteen ulkopuolelle määrittelemällä tiede naturalistisesti siten, että tieteessä voidaan selitysperustana käyttää vain luonnollisia tekijöitä. Jos naturalismia käytetään empiirisesti perustelemattomana rajana sille, mitä mahdollisuuksia voidaan ottaa huomioon havaittavan todellisuuden selittämisessä, siitä riippuvien teorioiden tieteellisyys tulee kyseenalaiseksi.

Yhtenä epätoivottavana seurauksena on Nagelin mukaan se, ettei kysymystä evoluutioteorian suhteesta uskontoon pystytä käsittelemään avoimesti.

Tämän kysymyksen kohtaaminen on kuitenkin välttämätöntä, jos halutaan ymmärtää evoluutioteoriaa ja arvioida sen tieteellistä todistusaineistoa. Jos vältellään keskeisiä kysymyksiä, ei evoluutioteoriaa voida opettaa kouluissa älyllisesti perustellulla tavalla.

Nagel pitää omaa ateistista vakaumustaan luonteeltaan yhtä uskonnollisena kuin teismiä. Hän ei pidä Jumalan luomistyötä mahdollisuutena vaikka myöntää, ettei mikään olemassa olevista naturalisista selityksistä elämän kehitykselle tyydytä häntä. ”Olen itse sellaisen ateistin asemassa, joka – – on pitkään epäillyt väitettä, että perinteinen evoluutioteoria olisi koko kertomus elämän historiasta.”

Hän kuitenkin myöntää torjuvansa luomisteorian maailmankatsomuksellisista syistä, jotka eivät perustu empiiriselle tai muulle rationaaliselle perustalle. Sekä usko Jumalaan että usko siihen, että Jumalaa ei ole olemassa, ovat luonteeltaan välittömiä vakaumuksia, jotka ohjaavat muiden tosiasioiden käsitteellistämistä.

”Niinpä sellainen, joka pystyy osoittamaan vakavia tieteellisiä syitä epäillä evoluutioteorian riittävyyttä ja joka uskoo Jumalaan samalla välittömällä tavalla kuin itse uskon siihen, ettei mitään jumalaa ole olemassa, voi aivan järkevästi päätellä, että älykkään suunnitelman hypoteesi täytyy ottaa vakavasti”, Nagel toteaa.

Vastustaessaan uskonnollista fundamentalismia sulkemalla kaikki luomisteorian muunnelmat tieteellisen keskustelun ulkopuolelle aikamme tieteentekijät sitoutuvat toisenlaiseen oikeaoppisen uskonnollisuuden muotoon.

Tehdessään oman kantansa immuuniksi vastakkaiselle todistusaineistolle he liioittelevat evoluutioteorian puolesta esitettyjä tieteellisiä väitteitä. Näin on syntynyt älyllisesti epäterve tilanne, jossa ei olla valmiita koettelemaan naturalistisia vakaumuksia kokemusperäisten tosiasioiden pohjalta.

Samalla kun naturalistit kritisoivat luomisteorian kannattajia haluttomuudesta koetella perustavia vakaumuksiaan tosiasioiden valossa, jotkut heistä kieltävät naturalistisen evoluutioteorian kyseenalaistamisen ja kritisoimisen.

Julkisen koulutuksen näkökulmasta tästä seuraa, että sekä älykkään suunnitelman opettaminen biologian tunnilla että opettamatta jättäminen riippuvat molemmat uskonnollisesta uskomuksesta.

Ainoa tapa opettaa biologisia tosiasioita neutraalisti on myöntää, että empiiristä todistusaineistoa voidaan tulkita eri tavoilla ja se voi johtaa erilaiseen päätelmiin riippuen siitä, minkä uskonnollisen oletuksen pohjalta sitä tulkitaan.

Tapio.Puolimatka@edu.jyu.fi

Kirjoittaja toimii kasvatuksen teorian ja tradition professorina Jyväskylän yliopistossa.

HS artikkeli

Read Full Post »

’Tutkin tiedelehtiä ja muodostin itselleni aukottoman maailmankuvan. Ei ole olemassa Jumalaa, ei henkeä, ei tarkoitusta. Puhtaasti järjellä ajateltuna elämällä ei ole mitään merkitystä. On aivan sama kuolenko nyt vai viidenkymmenen vuoden kuluttua.’ (16-vuotiaan lukiolaisen aineesta).

Olin yllättynyt siitä, miten nuori koki elämänsä täysin tarkoituksettomaksi. Jäin miettimään, mihin tällainen ajattelu voi johtaa. Vuosi sitten Jokelassa ja nyt Kauhajoella tämä ajattelu vietiin kammottavaan loppuun asti: oma ja muiden elämä oli täysin merkityksetön.

Julkisuudessa on pohdittu melko pinnallisia syitä tapahtuneisiin hirmutekoihin. Puhutaan mielenterveysongelmista, yksinäisyydestä, vihasta ja nettiväkivallan lisääntymisestä. Näillä tekijöillä on toki jotain merkitystä, mutta ampujat olivat ennen muuta saamansa opetuksen uhreja.

On erikoista, että esimerkiksi Jokelan ampujan omaa selitystä teolleen ei osata lukea oikein. Hänen ajattelunsa perustui darwinistiseen luonnonvalinnan oppiin ja ateistiseen nieztscheläiseen tarkoituksettomuuden filosofiaan.

Ampuja uskoi tieteen kaapuun puettuun (naturalistiseen) filosofiaan, jonka mukaan ihminen, hänen ajatuksensa ja kaikki muut ihmiset ovat vain aineen sattumanvaraisen liikkeen tulosta. Hiukkasten liike ei tunne oikeaa, ei väärää, ei ihmisarvoa. Aineen ulkopuolella ei ole mitään.

Materialistisen filosofian pohjalta ei ole mitään järjellistä syytä arvostaa ihmistä. Nuorella on taipumus olla radikaali eli mennä asioiden juurille ja toimia uskonsa mukaan. Onneksi kaikki eivät ole yhtä johdonmukaisia.

Naturalistinen tiede on kuin Troijan puuhevonen, jonka kautta ajatteluumme salakuljetetaan materialistinen tarkoituksettomuuden filosofia. Onko väite liioiteltu?

Richard Dawkinsin, Daniel Dennetin, Esko Valtaojan ja Kari Enqvistin kaltaiset uusateistit ovat jo pitkään tieteen arvovallalla uskotelleet meille tieteellisten havaintojen johtavan ateismiin. Dawkinsin kirja ”Jumalharha” on ollut luetuimpia teoksia eri puolilla maailmaa. Erkki Tuomioja viittasi siihen puolustellessaan ateismiaan. Harvardin professorin Richard Lewontinin mukaan ”tiede on a priori (ennalta) sitoutunut materialismiin… ja tämä sitoutuminen on absoluuttista.”

Seuraavat sitaatit johtavilta tieteentekijöiltä osoittavat, miten kokonaisvaltaisia väitteitä tieteen nimissä esitetään: ”Ihmiset ovat enemmän matojen kaltaisia, kuin olemme kuvitelleet”, ”emme ole olennaisesti muuta kuin suuria kärpäsiä”, ”olemme vain hiukan uudelleen muotoiltuja simpansseja”, ”etiikka on illuusiota, jonka geenimme aiheuttavat”.

Luonnontiede on näin astunut omien rajojensa ulkopuolelle ja ryhtynyt julistamaan naturalistista uskoa.

ONKO TIEDE sitten lopullisesti haudannut Jumalan? Antaako tiede vastauksen kaikkein merkittävimpiin kysymyksiin, kuten mikä on geneettisen kielen alkuperä, miten elävä solu syntyi, tai mikä on moraalisesti itsestään tietoisen ihmisen alkuperä?

Vastaus on yksiselitteinen: ei anna. Emme edes tiedä, miten yksi proteiinimolekyyli voisi syntyä sattuman ja luonnonvalinnan mekanismilla.

Muutama vuosi sitten maailman tunnetuimpiin ateisteihin lukeutuva professori Anthony Flew kertoi luonnontieteellisten tutkimustulosten erityisesti biologian alalla saaneen hänet uskomaan kaiken takana olevaan suunnitelmaan ja elämän mielekyyteen.

Ehkäpä luonto ja sitä tutkiva tiede viittaakin perimmäiseen tarkoitukseen, joka antaa ihmiselle mahdollisuuden todellisen merkityksen löytämiseen.

(Bioprosessitekniikan professori Matti Leisola, Etelä-Suomen Sanomat)

Read Full Post »

Richard Weikart, historian professori (California State University) osoittaa yksityiskohtaisesti kirjassaan “From Darwin to Hitler: Evolutionary Ethics, Eugenics, and Racism in Germany”, kuinka natsit johtivat ihmiselämän halveksuntansa darwinilaisesta ideologiasta (tämä ei tarkoita, että kaikki natsien ideologiat tulivat darwinismista). Darwinismissa on kuusi ominaisuutta, jotka ovat erityisesti vaikuttaneet ihmiselämän arvon halveksuntaan (sekä natsien aikaan että nyt):

    1. Darwin väitti, että ihmiset eivät kvalitatiivisesti (laadullisesti) eroa eläimistä. Tuon ajan johtava darwinisti Saksassa, Ernst Haeckel, hyökkäsi “ihmiskeskeistä” näkemystä vastaan, jonka mukaan ihmiset ovat ainutkertaisia ja arvokkaita.

Lue koko artikkeli » (www.intelligentdesign.fi)

Read Full Post »