Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘runous’ Category

Tämä hetki ainoa



Soutaa aika lävitseni,
hiljaa vaeltavat veet.

Sinut antoi osakseni
Luoja, sekä kyyneleet.

Olet muisto menneestäni,
olet aikaa tulevaa,

sinä, hetki käsissäni,
mahdollisuus rakastaa.

Read Full Post »

Paljon saa osakseen kummastelua ja antipatioita se, joka ryhtyy evankeliumin julistajaksi nyky-yhteiskunnassa. En erottele tässä pappeja, TV-saarnamiehiä, enkä Jeesuksesta ja lopun ajoista saarnaavia katuevankelistoja sen kummemmin.

Sisäsyntyinen usko ja luottamus Raamatun sanaan tuntuu vain istuvan kaikissa meissä konservatiivisissa uskovaisissa kuin kärpänen tervapaperissa. Meissä, sillä luen itsenikin joukkoon. Miten tähän sitten on tultu?

Jumalan sana aukaisi kerran tuskaiselle nuorukaiselle oven vapauteen elämän tarkoituksettomuudesta, orjuudesta, pakkomielteisyydestä ja syyllisyydestä. Sisintä koskettanut henkilökohtainen muutos ja Jumalan elävän todellisuuden avautuminen evankeliumin kautta avasi uraa myös kutsumukselle.

Tämä yliluonnollinen kokemus kantaa edelleenkin niin syvää Jeesuksen persoonallisen olemassaolon ulottuvuutta elämässäni, että Raaamatun uskominen Jumalan sanaksi on minulle tähän päivään saakka ollut selviö.

Suuressa suomalaisessa herätysliikkeessä ja sen ulkopuolellakin saarnauran tehneenä en jostain syystä kuitenkaan enää jaksa osallistua niihin yhteiskunnallisiin polemiikkeihin, jotka ennen olisivat sähköistäneet aivoni ja kynäni kiivaaseen lentoon. Miksi en?

Vaikka minun ei ole ollut mahdollista epäillä Jumalaa, mahdollista on ollut kylläkin kapinoiminen ja vastaanhangoitteleminen. Mutta lienee turha kapinoida muuta kuin omaa turmelustaan vastaan ja seisoa paikallaan ilosanoman puolesta. Sitä kuvaa alla oleva runo:



Sateen liottama, tuulen pieksemä, myrskyn repimä linnunpelätin,

seisoo keppijalassaan mansikkamaan keskellä

suorittaen tehtäväänsä, karkoittamista.


Turmeluksen vioittama, pirun pieksemä, elämän repimä saarnamies

seisoo pöntössään ihmisten keskellä

suorittaen tehtäväänsä, kutsumista.


Repaleisia molemmat. Suorina seisovat paikallaan,

kun on ryysyjen sisällä risti.


(Runo: Erkki Leminen)

Read Full Post »

Totta kai sitä turhautuu
ja joutuu epätoivoon tässä maailmassa,
jos luulee elämänsä rajoittuvan
vain oman biologisen ruumiinsa
lyhyeen elinkaareen –

luulee pääsevänsä rauhaan
kaikista kysymyksistä ja vaivoista kuollessaan –

eikä koskaan pysähdy kuuntelemaan,
kuinka savea ja tomua korkeammat lait
kuiskaavat koko ajan sisimmässä:

Ruumiisi elää vain hetken –
anna siis sen syödä
kyllikseen tästä maailmasta,

mutta sinä –
nauti nälkääsi ruokaa
sitä elämää varten,
jonka tähden olet syntynyt

näkymättömästä Synnyttäjästäsi –
vaeltaaksesi uskossa, toivossa ja rakkaudessa
kohden todellista näkemistäsi.


Read Full Post »

Kevättä!

Pian valo saa, lehdet, tuoksut kaikki iloon puhkeaa!

.

Jo aavistus hentoa hopeaa

talven viileissä varjoissa

illat valoon verhoaa.


Jo pian kukkanen unohtaa

kevään lempeissä tuulissa,

että syksyllä kuolema saa.


Read Full Post »