Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘rakkaus’ Category

Vanha kehoitus ihmiskunnalle kuuluu: Tehkää parannus. Historiassa erilaiset filosofiat, elämäntavat ja aatteet sisältävät muodossa tai toisessa tämän ihmiselle annetun kutsun astua ympäröivän tapakulttuurin keskeltä uudenlaiseen elämäntapaan.

Kuitenkin vain yhteen parannuskutsuun historiassa sisältyy sanoma siitä, että taivasten valtakunta on tullut lähelle. Raamatussa kerrotaan profeetasta nimeltä Johannes Kastaja, joka ensimmäiseksi sai tällaisen sanoman julistettavakseen. Sanoma taivasten valtakunnan lähelle tulosta tarkoitti Jeesus Nasaretilaista, jossa Jumala tuli lihaksi, ihmiseksi, ihmiskunnan keskuuteen.

Jeesuksen läsnä ollessa sairaat parantuivat, kuolleet heräsivät ja demoniset valhehenget pakenivat ihmisistä. Taivasten valtakunnan läsnäolo merkitseekin luomakuntaa vanhemman ja voimakkaamman vallan murtautumista tähän kuoleman alaiseen maailmanjärjestykseen.

Jumalan valtakunta pääsi näin ihmisruumiin välityksellä murtamaan keskellämme myllertäviä tuhovoimia. Jeesuksen ensi sanat julkisessa toiminnassaan kuuluivatkin: Taivasten valtakunta on tullut lähelle. Tehkää parannus ja uskokaa hyvä uutinen!

Myös oma aikamme on täynnä uskontoja, moraali-ihanteita ja erilaisia filosofioita sekä elämäntapoja, joihin ihmisiä kutsutaan kääntymään. Kaikki tämä tapahtuu moninaisten henkisten harjoitusten ja menetelmien kautta, joiden uskotaan olevan enemmän tai vähemmän ylhäältä ilmoitettuja. Monet saavuttavatkin olotiloja ja näkymiä, joiden tulkitaan olevan tuonpuoleisten hyvien voimien aikaansaannosta.

Taivasten valtakunnan läsnäolossa ja sanomassa sen sijaan avautuu tämän luomakunnan ja ihmisen mahdollisuuksien ulottumattomissa oleva vaikutuspiiri. Kehoitus parannukseen ja kääntymykseen sisältää ihmiselle kutsun astua alkuperäiseen ja uudistettuun tarkoitukseensa tulla Jumalan kuvaksi.

Tämä originaali Jumalan kuva, Logos, tuli ruumiillisesti keskellemme ja paljasti elämällään täydellisen rakkauden. Vapaaehtoista ristinkuolemaa seurasi kuolleista herääminen, jossa tämä jumalihminen nousi haudasta uudessa, ylimateriaalisessa ruumiissa, joka ei enää ole kuoleman lakien alainen.

Käsitteet ruumis ja henki kuuluvatkin tähän alempaan luomakuntaamme. Samaan langenneeseen luomakuntaan kuuluvat myös ihmisen aistittavissa oleva henkimaailma niin sanottuine henkioppaineen, sekä kuolleiden ihmisten henkinä esiintyvät henget. Ihmiseksi tullut Jumala, Jeesus Kristus sen sijaan nousi kuolleista kirkastetussa ruumiissa, joka on ylempänä sekä henkeä että materiaa.

Tällainen hypersomaattinen olemassaolon muoto kuuluu sekä taivasten valtakunnan tämän hetkisen että tulevan historian olemukseen. Siinä meidän maailmaamme, ruumistamme, sieluamme ja henkeämme ei suinkaan tehdä tyhjäksi tai jollain tavalla henkistetä – ne lunastetaan, muutetaan uudeksi.

Tästä uudeksitulemisen todellisuudesta käsin kuuluu Jeesuksen viesti tänäänkin: Taivasten valtakunta on tullut teitä lähelle. Tehkää siis parannus ja uskokaa evankeliumi! Ei ole olemassa mitään todellista parannusta ilman taivasten valtakunnan ilmestymistä, joka osoittaa ja tuo tämän tulevan kirkkauden ja autuuden meille läsnäolevaksi jo tähän hetkeen. Evankeliumin synnyttämä usko on juuri ojentumista tähän todellisuuteen, Kristuksen kirkkauden sisällistä omistamista, sen vastaanottamista armosta annettuna lahjana.

Siksi kristittyjen tehtäväksi annettiin alusta alkaen julistaa sanomaa taivasten valtakunnasta. Siksi nykykulttuurimme, jota tämän langenneen maailmamme tuhovoimat niin monella tapaa vallitsevat, asettuu kaikin tavoin vastarintaan todellista parannusta vastaan. Siksi evankeliumi vesitetään niin helposti pelkäksi hyssytteleväksi terapeuttiseksi hyvänolon sanomaksi, jossa ihmiseltä evätään todellisen muutoksen mahdollisuus ja pääsy siihen asemaan ja olotilaan, jossa uskovalla vallitsee eheys, terveys, sisäinen hengellinen voimavara ja armon tuntemisesta kumpuava lähimmäisenrakkaus.

Aikamme pyrkii purkamaan myös ihmisen luontaiseen rakenteeseen kuuluvan sitoutumisen kyvyn. Tämä kyky on aluperin tarkoitettu ihmisen ja Jumalan välisen elämänyhteyden ylläpitämiseksi. Siitä syystä Pimeys ja sen harhauttavat henkivallat johtavat ja innoittavat kulttuuriamme okkultismiin, rajatietoon, irrallisuuteen ja kielteisyyteen kaikkea ehdotonta sitoutumista ja tunnustuksellisuutta kohtaan. On trendikkäämpää olla ikuinen etsijä hämärän rajamailla, kuin antautua löytämään ja löydettäväksi. Kulttuurissamme vallitsee paradoksaalisesti kielteisyys kaikenlaisia ehdottomia totuuksia kohtaan, mutta saman aikaisesti esitetäänkin ehdottomana totuutena se, että kaikki tiet ovat yhdenveroisia, valoa voi kutsua pimeydeksi ja pimeyttä valoksi.

Niinpä tästä liejuisen upottavasta, hymisevästä ja mumisevasta aatehetteiköstä irtautuminen – parannuksen tekeminen – muodostuukin vapauttavimmaksi asiaksi tässä maailmassa. Mitta, jonka mukaan kääntymykseen ja elämänmuutokseen kutsutaan, ei ole mikään humanistinen, kaikkihyväksyvä, tasa-arvon nimissä erilaisia sairaitakin elämäntapoja suvaitseva ihanneihminen, joka mukautuu ja eksyy kaikkeen, mikä vain tuntuu hyvältä.

Eteemme on asetettu taivasten valtakunnan todellisuus, jossa Kristus osoittautuu Elämäksi, joka voittaa kuoleman, rakkaudeksi, joka voittaa vihan ja totuudeksi, joka tekee vapaaksi. Hämärän rajamailla hymyävät esoteeriset kasvot paljastuvat pelkiksi kuolinnaamioiksi siinä valossa, joka loistaa Hänestä, jonka kautta maailmankaikkeus näkyvine ja näkymättömine ulottuvuuksineen on luotu: Jumalan Pojasta, ihmiseksi tulleesta Kristuksesta Jeesuksesta.

Ja Hän avasi meille oven parannukseen kaikkea langenutta ihmisälyä, -filosofiaa ja harhautunutta henkisyyttä mykistävällä konkreettisella tavalla: Vuodattamalla oman verensä meidän syntiemme sovitukseksi, meidän vapaudeksemme, rauhaksemme, terveydeksemme ja ikuiseksi elämäksemme.



Read Full Post »

Totta kai sitä turhautuu
ja joutuu epätoivoon tässä maailmassa,
jos luulee elämänsä rajoittuvan
vain oman biologisen ruumiinsa
lyhyeen elinkaareen –

luulee pääsevänsä rauhaan
kaikista kysymyksistä ja vaivoista kuollessaan –

eikä koskaan pysähdy kuuntelemaan,
kuinka savea ja tomua korkeammat lait
kuiskaavat koko ajan sisimmässä:

Ruumiisi elää vain hetken –
anna siis sen syödä
kyllikseen tästä maailmasta,

mutta sinä –
nauti nälkääsi ruokaa
sitä elämää varten,
jonka tähden olet syntynyt

näkymättömästä Synnyttäjästäsi –
vaeltaaksesi uskossa, toivossa ja rakkaudessa
kohden todellista näkemistäsi.


Read Full Post »

Kun vasta uskoontullut hippi 70-luvulla löysi nuoren maalta kaupunkiin muuttaneen tyttönsä, rakkaus alkoi itää, ei pubien savuisissa huuruissa, vaan pullakahvien tuoksuissa. Tunne yltyi ilmiliekkiin seurakunnan kaveriporukan riennoissa ja rukouskokouksissa. Rock- ja pilvikulttuurista kuoriutuneena uutena taivaslintuna asenteeni seurusteluun ja seksiin olivat muuttuneet kristillisille arvoille alisteisiksi. Jeesuslaulut ja Raamatun lukeminen olivat niitä yhteisiä harrastuksia, joiden keskellä vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen sai vakavamman pohjan.

Kaksikymppisten nuorten rakkauden palo ei kuitenkaan katso vakaumukseen tai uskontoon, vaan lämmittää, kuumentaa ja polttaa aina yhtä suloisesti. Seksistä pidättäytyminen seurusteluaikana lähti kuitenkin yhteisestä ja molemminpuolisesta kunnioituksesta Jumalaa kohtaan. Uskoni merkitsi minulle vapaaehtoista ja rakkauden kokemuksesta syntynyttä sitoutumista yhteen ainoaan persoonaan: Siihen Kristukseen, joka minulle ilmestyi yksinäisyydessä henkilökohtaisen raamatuntutkimisen kautta.

Niin myös rakkauteni elämäni naiseen, jonka Hän johdatti tielleni.

Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että vaikka henki on altis, liha on heikko. Vuosikymmenten aikana olen onnistunut rikkomaan lähes kaikkia omaksumiani yleviä periaatteita. Kaksi kallista asiaa on kuitenkin kuin ihmeen kautta vielä tallella: Armosta lahjana saatu usko Jumalaan, sekä suurenmoisin nainen, jonka tästä maailmankaikkeudesta kaltaiselleni persoonakummajaiselle voi löytää.

Niin, se naisen tunteminen…

Usein kuulee kommentteja, että olisi viisaampaa kokeilla useampia ehdokkaita. Pitäisi harjoittaa ennalta seksiä, välttää mahdollisimman kauan avioliittolupauksen kaltaisia sitoumuksia, rakentaa uraa ja nauttia molemminpuolisesta vapaudesta, jotta saisi kokemusta ja lopulta tietäisi, toimiiko jokin kombinaatio ylipäätään ja onko sellainen edes mahdollista.

Toisille ajatus saman ihmisen rinnalla elämisestä koko elämän ajan tuntuu utopialta, jopa suorastaan painajaiselta. Aikansa kutakin, sanotaan, ja jo suhteen alussa, kun liekki vielä palaa, varaudutaan tietynlaiseen määräaikaisuuteen.

Mutta kuinka koskaan voi todella oppia tuntemaan ketään ihmistä, jos vaikeuksien tullessa lähdetäänkin eri teille? Ja usein käy vielä niin, että samat vaikeudet ja ongelmat siirtyvät vain seuraavaan suhteeseen, joka jälleen ajautuu samalle karille.

Ihminen kaipaa rakkauden liekkiä. Monista tuntuu luontevimmalta etsiä uutta suhdetta tunteisiin hiipineen kylmyyden lämmikkeeksi. Ja vaikka jatkuvat uudet karilleajot haavoittavat entisestään kipeää sielua, kadonnut liekin lämpö houkuttaa jälleen samalle reitille, joka lupaa uutta onnellista risteilyä saaristomeren kauneudessa. Mutta sehän on loppujen lopuksi sama, kuin kuvittelisi, että vain venettä vaihtamalla oppii paremmin tuntemaan vesireittejä ja luovimaan piilevien salakarien lomitse.

Purjehdusta oppii kuitenkin parhaiten luovimalla, merikorttia lukemalla ja tuulia tunnustelemalla. Luonnon kauneus ja herkkyys, mutta myös sen alkuvoimaisuus, karuus ja hallitsemattomuus ovat tosiasioita, joita merenkulkija ei voi muuttaa, mutta joiden kanssa hän voi tulla sinuksi ja oppia rakastamaan niitä yhä enemmän. Tärkeämpää lienee oppia kääntämään purjeensa oikeaan asentoon kuin kapinoida säitä vastaan.

Niin, ja ettei totuus unohtuisi, on todettava, että näitä ihailtavia purjehdustaitoja olen saanut hämmästellä enimmäkseen omassa rakkaassani.

Meri saaristoineen ja mantereineen on yhä tutkimaton. Purjehtija ei kyllästy sen lempeyden, hivelevien tuulien ja arvaamattomuuden viehätykseen. Sekä sen pinnassa että sen syvyyksissä kukoistaa uskomattomia elämänmuotoja ja ennennäkemätöntä kauneutta, mutta myös tappavia vaaroja, jotka opettavat nöyryyttä.

On kulunut 34 vuotta siitä, kun aloitimme yhteisen taipaleen. Kolme lastamme ovat lentäneet vuosia sitten omilleen. Tänään elämämme jatkuu pienessä kaupunkiasunnossamme uusine iloineen ja tragedioineen. Kaoottisena, turvallisena, arkipäiväisenä, intohimoisena ja ah, niin ennalta-arvaamattomana.

Read Full Post »

Minulla oli syntyessäni tähän maailmaan jotain ylimääräistä matkassa, toisessa jalassani oli nimittäin kuusi varvasta. En tiedä, mistä geeniperimästä moinen lisä oli peräisin, mutta joka tapauksessa varvas leikattiin pois. Jalastani saatiin täten normaali, muutoin se olisi katsottu jotenkin vajavaiseksi.

No, sehän oli pikku juttu, voisi ajatella. Silti sanotaan, ettei Luoja tee erehdyksiä. Oliko tältä kannalta kenties väärin poistaa minulta tuo varvas? Jospa olisin mukautunut kuuteenkin? Menetinkö jotain yksilöllistä ja uniikkia, vai poistettiinko minulta vain eräs vajavuus?

Eräs näkökulma vaikeaan kysymykseen on se, että vaikka Luoja ei tee erehdyksiä, kaikki ihmisyyteen liittyvä on tavalla tai toisella aina vajavaista. Kenties juuri vajavaisuus ja puutteellisuus onkin ihmiselle suurin mahdollisuus myötäelämiseen ja rakkauteen.

Lääketiede pystyy korjaamaan ja parantamaan, sekä ennalta ehkäisemään monia sairauksia ja puutteita, sekä parantamaan elämämme laatua.

Lääketieteen lahjaa käytetään eettisesti väärin silloin, sen avulla määritellään, kuka saa syntyä ja kenen elämällä on arvo ja olemassaolon oikeus. Vammaisuus, vajavaisuus ja poikkeavuus vieroksuttavat kovien arvojen maailmassa, itsekeskeisyyden ja itsekkyyden maailmassa.

Kyky nähdä kauneutta erilaisuudessa, poikkeavuudessa, vajavuudessa tai heikkoudessa on lahja, joka syntyy usein syvällekäyvien elämänkokemusten, kipujen ja oman heikkouden kohtaamisen kautta.

Ja sen kautta, että on itse saanut apua, kohdannut rakkautta, uskaltautunut tarvitsevaiseksi. Silloin kyky rakastaa avaa elämässä tilaa myös onnellisuudelle.

Ja se ei olisi mahdollista ilman vajavuutta.

Read Full Post »