Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Raamatunopetus’ Category

Kristityt antikristillisen maailmanjärjestyksen edessä (Helsingin Saalemseurakunta 14.8.1994)

Miten valmistaudun Jeesuksen toiseen tulemukseen? (Helsingin Saalemseurakunta 25.7.1992)

Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi (Helsingin Saalemseurakunta 11.2. 1996)

Mikä evankeliumi? (Helsingin Saalemseurakunta 11.11. 1992)

Uskon kautta vanhurskauttaminen (Helsingin Saalemseurakunta 17.11. 1992)

Kaikki saarnat TÄSTÄ

Takaisin: Sivukartta / Raamatunopetus TÄSTÄ

Read Full Post »

Eskatologia eli oppi lopun ajoista on viime vuosikymmeninä puhuttanut erityisesti seurakuntaa. Viimeisen sadan vuoden aikana olemme saaneet todistaa maailmanlaajuisten sotien puhkeamisen, suuren nälkäongelman ja ihmiskuntaa painostavien uhkakuvien todellisuuden.

Olemme kohdanneet ydintuhon vaaran, luonnonvarojen ehtymisen, uhkaavan ilmastonmuutoksen, saastumisen ja uusien vakavien sairauksien, kuten hivin, ebolan ja koronan puhkeamisen.

Olemme todistaneet ennennäkemättömän määrän maanjäristyksiä, luonnonmullistuksia, ilmaston lämpenemistä ja tuhoisia tsunameja, niin että Jeesuksen ennustuksen mukaan on ”ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat.” (Luuk.21:25).

Profeetta Jesaja näki jo tuhansia vuosia sitten maapallon tilanteen ja ilmaston lämpenemisen seuraukset meidän ajassamme:

”Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu; kansan ylhäiset maassa nääntyvät. Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle.” (Jes. 24:4-6).

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sodan syttyminen Euroopassa kuuluu samaan ajan merkkien kategoriaan kuin muutkin sodat. Kyse ei siis ole minkään maailmanlopun tai suuren vaivanajan alkamisesta, vaan siitä, mitä Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

”Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä. Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua” (Matt. 24:6-8)

”Loppu, jota Jeesus tarkoitti, merkitsee nykyisen maailmanjärjestyksen todellista loppua, sillä Raamatun mukaan kuolleista ylösnoussut Kristus saapuu takaisin maapallolle ja perustaa tuhatvuotisen rauhanvaltakuntansa.

Sodat ja valtakuntien hyökkäykset toisiaan vastaan ovat tapahtumia, ”joiden täytyy tapahtua” ennen loppua. Ne ovat ”synnytystuskien alkua”, joiden päätteeksi tapahtuu tuskallinen synnytys viimeisessä seitsenvuotisesa vaivan ajassa. Se toteutuu Kristuksen tullessa takaisin kuninkuudessaan ja perustaessa rauhanvaltakuntansa maapallolle.

Mitä siis ajatella Venäjän aloittamasta sodasta Europassa?

”Älkää antako sen pelästyttää itseänne”!

Jotkut sanovat, että Raamattua käytetään peloteltaessa ihmisiä lopun aikojen kauhukuvilla. Tosiasia kuitenkin on, että ellei Raamatun ilmoitusta olisi, maailman todellisuus olisi monin verroin vaikeampi kestää. On kuin onkin turvallista nähdä, että kaikki on ilmoitettu Jumalan luotettavassa sanassa ja että Herralla on ohjakset käsissään. Näin näemme, että kaikella on myös tietty tarkoituksensa – elämme aikakausien taitekohtaa, jossa aamunkoittoa edeltävät yön synkät hetket. Aamu on koittamassa! Kristus on tulossa!

Jumalan sanan, Raamatun, avulla voimme jäsentää tämän päivän maailmankuvamme kohdalleen. Maailmassa samanaikaisesti tapahtuvat erilaiset katastrofit saisivat maailmankuvamme peräti kaaokseen ja vaille mitään toivoa, ellei Raamattu antaisi meille sitä: ”Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä” (Luuk. 21:28).

Raamattu opettaa kristittyjä odottamaan Kristusta, ei antikristusta

Jeesuksen paluu on päätös tälle nykyiselle onnettomalle maailmanajalle. Tullessaan Hän kokoaa ensimmäiseksi kaikki uskovat luokseen. Jeesuksen ja uskovien hallinnassa alkaa täysin uusi maailmanhistoria, jossa hallitsee vanhurskaus ja rakkaus.

Tämä ei ole vain kaunis haave tai pelkästään jännittävä aihe kristillisessä julistuksessa – kyse on Herran omasta merkittävästä sanomasta, joka Hän julisti ennen taivaaseen astumistaan: ”Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen” (Joh. 14:3).

Tässä on kaikkien aikojen kristittyjen ihanin toivo: Odottaa Herraansa saapuvaksi. Minä hetkenä tahansa. Olkaa valmiit, sanoi Jeesus. ”Hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.”

Tämän tapahtuman odotus merkitse kristitylle hänen lopullisen vapautuksensa ja pelastuksensa odotusta. Tästä ilontäyteisestä tapahtumasta apostoli Paavali sanoi: ”Mutta me olemme taivaan kansalaisia, ja me odotamme pelastajaksi Herraa Jeesusta Kristusta. Hän muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi voimallaan, jolla hän kykenee alistamaan valtaansa kaiken” (Fil. 3:20,21).

Israel ja lopun aikojen tapahtumajärjestys

Juuri Israelia sanotaan ajan kelloksi. Eikä syyttä, sillä kun kysytään: ”Kuinka kauan kestää, ennen kuin kaikki nämä ihmeelliset asiat tapahtuvat?” niin vastaus kuuluu: ”Kun pyhän kansan hajaannus on lopussa, tulee kaiken tämän loppu” (Dan. 12:6,7).

’En aio rasittaa lukijaa käymällä lävitse kaikkia suuntauksia ja tulkintoja lopun aikojen tapahtumajärjestyksestä. Esitän vain lyhyesti profeetalliset kehykset sille kuvalle, jonka näen Raamatun maalaavan eteemme Jeesuksen takaisinpaluusta.

1. Ensin seurakunnan ylöstempaus millä hetkellä hyvänsä. Herra ei ensimmäiseksi tule maan päälle vaan noutaa omansa taivaaseen (1. Tess. 4:16,17; Joh. 14:3).

2. Antikristillisen seitsenvuotisen ajanjakson alkaminen maailmassa, mikä merkitsee Israelille viimeisen vuosiviikon (seitsenvuotisjakson) käynnistymistä Danielin profeetallisessa aikataulussa (Dan. 9:24-27). 70. vuosiviikko on siis sama kuin vihan aika. Sitä kutsutaan myös Herran vihan päiväksi, vaivanajaksi, Jaakobin ahdistukseksi tai antikristuksen ajaksi.

3. Vihan aika jakautuu kahteen osaan: sen alkuosassa kaksi säkkipukuista todistajaa varoittavat ensin kolmen ja puolen vuoden ajan maailmaa toimien Vanhan testamentin profeettojen tapaan (Ilm. 11:3). Sen jälkeen antikristus saa täyden vallan kolmeksi ja puoleksi vuodeksi (Ilm. 13:5). Juuri silloin ihmiset joutuvat ”väkevän eksytyksen” valtaan, ja heidät vietellään ottamaan itseensä ”pedon merkki” ja palvomaan antikristusta uskonnollisin menoin (heitä ei siis pakoteta siihen vastoin tahtoaan, eikä kukaan väkisin tai vahingossa saa pedon merkkiä otsaansa tai oikeaan käteensä, huom!) (Ilm. 13:16).

4. Israelin kääntymys Jeesuksen puoleen vihan ajan lopussa, kun antikristus on villinnyt kansat sotaan Jerusalemia vastaan. Tämä on Harmagedon, suuri ahdistus, joka lyhennetään Israelin valittujen tähden, ettei kaikki liha tuhoutuisi (Matt. 24:21,22).

5. Jeesuksen tulemus maan päälle vihan ajan lopussa: ”Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin”. (Matteus 24:31).

Tässä enkelit kokoavat maan päällä olevat ”valitut”, siis elävät ihmiset. He ovat ennen kaikkea juutalaisten valittu jäännös. Tässä ei siis ole kysymys seurakunnan ylöstempauksesta. Ylöstempauksessa enkeleitä ei tarvita, vaan siinä me nousemme muuttuneina Herraa vastaan enkeleitä ylempinä, Kristuksen lunastamina pyhinä. Seurakunnan ylöstempauksen yhteydessä tapahtuu myös pyhien ylösnousemus kuolleista: ”Kristuksessa nukkuneet nousevat ylös ensin”.

Sen sijaan Matt. 24:31:ssä on kysymys elävien ihmisten viemisestä enkelikyydillä Herran eteen, joka on saapunut ruumiillisesti Öljymäelle Israeliin. Tästä jo Mooses ennusti puhuessaan Israelista lopun aikana 5. Moos. 30:3,4:

”Herra, sinun Jumalasi, kokoaa sinut jälleen kaikista kansoista, joiden sekaan hän on sinut hajottanut. Vaikka sinun karkoitettusi olisivat taivaan äärissä, niin Herra, sinun Jumalasi, kokoaa ja noutaa sinut sieltäkin.” ”… ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin”. (Matteus 24:31).

Hän pelastaa Israelin ja tuhoaa antikristuksen joukkoineen. Hänen mukanaan ovat siis enkelit ja aiemmin ylöstemmattu seurakunta. Kuningas saapuu vihdoinkin Jerusalemiin ja pystyttää valtaistuimensa (Matt. 24:30,31). Kansat tuomitaan ja valtakunta perustetaan (Jooel 3:1,2,12; Matt. 25:31-46).

6. Tuhatvuotinen maanpäällinen valtakunta, jossa Israel on profeettojen lupausten mukaisesti kansoista ensimmäinen ja muu ihmiskunta nauttii Kristuksen hallituksesta paratiisimaiseen olotilaan uudistetulla maapallolla. Kirkastettu seurakunta osallistuu valtakunnan hallintaan (Jes. 2:1-4; Room. 11:15, 25-27; Ilm. 20:4-6; Matt. 19:28).

7. Viimeinen kapina tuhatvuotisen valtakunnan lopussa. Universumin hävitys ja viimeinen jumalattomien ihmisten ja henkivaltojen tuomio ja sen jälkeen tapahtuva uuden maailmankaikkeuden luominen, jossa Kristus ja pyhät hallitsevat ikuisesti (Ilm. 20:7-21:5).

Eskatologian tulkinnalliset päälinjat

Asioihin perehtynyt lukija voi todeta, että tämä esitys kannattaa tuhatvuotisen valtakunnan suhteen premillennianistista näkemystä (Jeesuksen tulo ennen tuhatvuotiskautta), seurakunnan ylöstempauksen suhteen pretribulationistista näkemystä (seurakunnan tempaus ennen vihan aikaa) ja Israelin aseman suhteen Jumalan uskollisuuden näkemystä. Korvausteologia, jonka mukaan seurakunta on korvannut Israelin valitun kansan aseman, on hylättävä. Eli seurakunnan ylösoton jälkeen seuraa Israelin pelastuminen.

Tälläkin linjalla tulkinnat erilaisista yksityiskohdista voivat vaihdella loputtomasti eri raamatuntutkijoiden kesken. Muun muassa vihan ajan tarkan alkukohdan määrittely on ongelmallista, ellei etappina pidetä seurakunnan ylöstempausta. Näkemys seitsenvuotisjaksosta taas perustuu Danielin saamaan ilmoitukseen Israelin lunastuksen aikataulusta (Dan. 9:27) ja Ilmestyskirjassa esiintyvään kahteen kolme ja puolivuotiskauteen, joista edellinen on kahden säkkipukuisen todistajan aikaa ja jälkimmäinen antikristuksen täyden vallan aikaa (Ilm. 11:3-7; 13:5).

Koko Ilmestyskirjan aikajärjestyksen ja tulkinnan kannalta nämä kaksi kolme ja puolivuotisjaksoa ovat erittäin merkittävät.

On myös erittäin epätodennäköistä, että vihan ajan ilmoitettu aikamäärä olisi symbolinen, sillä se mainitaan Raamatussa kaikkiaan yhdeksän kertaa asiayhteyden littyessä aina eskatologisiin tapahtumiin. Lisäksi nuo kaksi kolme ja puolivuotisjaksoa ilmoitetaan vielä eri muunnoksina (on huomattava, että raamatullinen vuosi on 360 päivän pituinen):

Dan. 9:27 (vuosiviikko, joka jakautuu kahtia), Dan. 12:7 (”aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa” eli kolme ja puoli vuotta)

– Dan. 12:11 (1290 päivää eli kolme vuotta ja seitsemän kuukautta),

– Dan. 12:12 (1335 päivää eli kolme vuotta kahdeksan kuukautta viisitoista päivää),

– Ilm. 11:2 (42 kuukautta eli kolme ja puoli vuotta),

– Ilm. 11:3 (1260 päivää eli kolme ja puoli vuotta),

– Ilm. 12:6 (1260 päivää eli kolme ja puoli vuotta),

– Ilm. 12:14 (vuosi, kaksi vuotta ja puoli vuotta),

– Ilm. 13:5 (42 kuukautta eli kolme ja puoli vuotta).

Se, että kaikki nämä ilmaukset puhuvat saman pituisesta aikajaksosta ja sijoittuvat kaikki eskatologiseen yhteyteen, on myös vahvin peruste sille, että Danielin Israelille ennustama viimeinen (seitsemäskymmenes) vuosiviikko on vielä edessä päin.

Danielin kirjan, (Daniel oli Jeesuksen usein siteeraama profeetta), ja llmestyskirjan sukulaisuus on näin erittäin läheinen, ja ne selittävät toinen toisiaan lopun ajan tapahtumia kuvatessaan, Danielin käskettiin sinetöidä profetiansa lopun aikaan asti (Dan. 8:26; 12:4,9), mutta llmestyskirjassa nämä sinetit avataan (Ilm. 22:10).

Ilmestyskirja, niin vaikeaselkoisena kuin sitä onkin pidetty, on siis tarkoitettu luonteeltaan avoimeksi ilmoitukseksi tulevista tapahtumista. Tutkittuani erilaisia nãkemyksiä lopun aikojen tapahtumista noin kolmenkymmenen vuoden ajan olen tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että Raamattu edellyttää meidän joka tapauksessa

a) odottavan joka hetki Kristusta eikä antikristusta.

Paavali odotti tosissaan tulevansa temmatuksi kahdelta jalalta taivaaseen, ja tätä samaa odotusta hän opetti seurakunnille.

b) uskovan profeettojen ja Paavalin opetukseen Israelin pelastumisesta vihan aikana seurakunnan tultua sitä ennen täysilukuiseksi ja ylöstemmatuksi.

d) uskovan, että Jeesus pelastaa omansa tulevasta vihasta. Se ei tarkoita ihmisten ja saatanan vihaa, jota kristittyjen tulee kaikkina aikoina kärsiä, vaan ”Jumalan ja Karitsan vihaa”, joka ilmenee antikristuksen aikana.

e) uskovan Ilmestyskirjan pääasialliseen eskatologiseen ja kirjaimelliseen tulkintaan, vaikka siinä onkin mukana sekä aikahistoriallista että kirkkohistoriallista ainesta.

Kristitty odottaa oikeasti Jeesusta

Vaikka Jeesus tulisi huomenna, Hänen tahtonsa on, että tänään me palvelemme Häntä juuri siinä asemassa, jossa me olemme. Hänen tullessaan joku korjataan peltotöistä, joku jauhamasta, toinen taas yövuoteelta. Oikeassa uskonsuhteessa elävä opiskelija voi suunnitella elämäänsä vuosien tähtäimellä ollen silti joka hetki valmis kohtaamaan iloiten Herransa.

”Katsokaa siis tarkoin, miten elätte; älkää eläkö tyhmien tavoin, vaan niinkuin viisaat. Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha. Älkää olko järjettömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto. Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne.Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle ja kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä” (Ef. 5:14-20).

Yö ja nukkuvat morsiusneidot lienevät myös apostolin mielessä hänen kirjoittaessaan roomalaisille: ”Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia. Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa. Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein” (Room. 13:11,12).

Yön ja päivän lapset

On merkillepantavaa, miten Raamattu puhuu yöstä ja päivästä, kun odotetaan Herran paluuta. Profeetallisesti seurakunta elää parhaillaan yön aikaa.

Me emme siis odota ”yötä, jolloin kukaan ei voi työtä tehdä”, kuten joskus kuulee sanottavan, vaan me odotamme kirkasta aamua, joka koittaa meille Herran palatessa: ”Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle”.(1. Tess. 5:5).

Maailmaa sen sijaan odottaa antikristillinen yö. Näin Herran tulo merkitsee seurakunnalle aamun, mutta jumalattomille yön koittoa. Ei ole kovin innostavaa ahkeroida Herran työssä sillä perusteella, että ”kohta tule yö, jolloin ei työtä voi enää tehdä”, jos on odotettava jäämistä tuohon yöhön. Jumalan sana sanoo sen sijaan:

”Meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo. Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa” (1. Tess. 5:8,9).

Työn aikaa on niin kauan, kunnes Kristus tempaa seurakuntansa maan päältä ylös taivaaseen. Vertauksen kuningas antoi palvelijoilleen kultarahat ja sanoi: ”Käyttäkää näitä parhaanne mukaan, kunnes minä palaan” (Luuk. 19:13).

Me voimme voittaa toisia ihmisiä Herrallemme! Jeesuksen paluu riippuu nimittäin suuressa määrin siitä, että evankeliumin julistaminen saadaan maailmassa loppuun suoritetuksi ja seurakunnan lukumäärä taysilukuiseksi. Jeesus sanoi: ”Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu” (Matt. 24:14).

Herra ei sanonut, että kaikki kansat tulevat kristityiksi, vaan Hän sanoi, että kaikille kansoille on julistettava evankeliumi ”todistukseksi”. Kaikista kansoista koostuva joukko ylistää kerran taivaassa Herraa, vaikkeivat kaikki kansat kokonaisuudessaan tulekaan siellä olemaan.

Israelin ja seurakunnan pelastus

Tämä työ on vielä osaksi kesken. Mutta evankeliumi leviää tänä päivänä ennen näkemättömällä vauhdilla. Kymmeniä tuhansia ihmisiä uudestisyntyy Kristuksen seurakuntaan joka päivä. Uusilla alueilla avautuu ovia evankeliumin julistukselle. Nuoret vastaavat rohkeasti Herran kutsuun lähteä ennen valtaamattomien kulttuurien ja etnisten ryhmien pariin.

Paavali ilmaisi tämän saman asian paljastaessaan Israelin paatumusta koskevan salaisuuden: ”Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa, teidän tulee tuntea tämä salaisuus: paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen” (Room. 11:25).

Tuon ”muista kansoista koottavan määrän” on pian tultava täyteen. Ihmisiä tulee maailmassa tänä päivänä uskoon niin nopeaa tahtia, että sitä kuvaava käyrä seinällä puhkaisisi jo katon! Elämme globaalin herätyksen aikaa, Herran paluuta edeltävän lähetystyön suurta finaalia, josta enää loppuhuipennus puuttuu.

Tuo huipennus on oleva seurakunnan ylöstempaus! Eräänä hetkenä evankelioimistyö keskeytyy ja uskovat nousevat muuttuneina yläilmoihin. Viimeinen sielu teki sydämessään päätöksen ja sanoi Jeesukselle ”kyllä”. Viimeinen laulu laulettiin. Viimeinen saarna saarnattiin. Maailma kohtaa uskomattoman järkytyksen: kristityt ovat poissa!

Silloin antikristillinen pimeys peittää kansat. Mutta jotakin valoa on kuitenkin nähtävissä: ”Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva” (Room 11:26). Meidän on siksi julistettava evankeliumia ennen kaikkea Israelille ja juutalaisille. Ylöstemmattavaan seurakuntaan kuuluu yhtä lailla juutalaisia kuin pakanoitakin.

Mutta vasta seurakunnan tultua täysilukuiseksi alkaa erityinen etsikon ja herätyksen aika Israelin kansalle. Danielin ennustama viimeinen Israelin vuosiviikko käynnistyy, ja samalla Saatanan hallinta maan päällä saavuttaa loppusuoransa.

Tuon ajan tapahtumista Ilmestyskirja kertoo sen, että ihmisiä, varsinkin juutalaisia, tulee uskoon suurin joukoin. Ne, jotka kieltäytyvät ottamasta pedon merkkiä otsaansa tai käsivarteensa ja palvomasta antikristusta, pyritään surmauttamaan.

Lopulta Herra saapuu maan päälle kirkastetut pyhät mukanaan ja perustaa valtakuntansa. Vihdoinkin koittaa aamu koko maailmalle! Me joudutamme kaikkia näitä tapahtumia toimiessamme tavalla tai toisella evankeliumin asialla tänä päivänä.

Tarkempia raamatullisia perusteita edelliselle:

Read Full Post »

Minkälainen ihminen minä olen?


”Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.

Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?

Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.

Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.”

(Room. 7:21-8:1).

Apostoli oli sisäistänyt sen tärkeän tosiasian, että hän oli armahdettu ”tämmöisenään”, omana itsenään, vaikka paha riippui hänessä kiinni. Siksi hän ei pelännyt puhua itsestään.

”Niin minä siis tämmöisenäni palvelen…”.

Ulkoinen hurskaus ja uskonnollisuus vaatii meitä peittelemään itseämme ja teeskentelemään, että olemme jotain muuta kuin mitä todellisuudessa, omassa itsessämme olemme. Elävä usko, armon todellisuus, sitä vastoin vapauttaa meidät elämään koko persoonallisuudellamme. Saan nähdä itseni syntisenä, mutta armahdettuna, omana itsenäni, mutta Kristuksen varassa. Kapina ja ristiriidat kulkevat mukana lihassani, mutta eivät enää määrää elämäni suuntaa ja päämäärää.

Risti puhuu sovituksesta, sovinnon tekemisestä ja rauhasta. Se puhuu hyväksynnästä, uudesta alusta, tulevaisuudesta ja toivosta. Se kertoo siitä, että jokaisella ihmisellä on taivaassa rakastava Isä, joka kutsuu tuhlaajalastaan kotiin.

Ristillä Jeesus sovitti minut Jumalan kanssa.

Hän sovitti koko maailman itsensä kanssa.

Mutta…

Hän sovitti minut myös itseni kanssa!

Sovinnon löytäminen myös itsensä kanssa tuo helpotuksen ja vapauttaa elämään täyttä elämää. Niin kauan kuin halveksin itseäni, kannan kaunaa itseäni kohtaan enkä hyväksy itseäni sellaisena kuin olen, olen eri mieltä Jumalani kanssa. Hänhän armahti minut ja näkee minut nyt täydellisenä ja rakkaana lapsenaan.

Miksi en siis antaisi anteeksi itselleni? Miksi en armahtaisi itseäni ja alkaisi katsella itseäni hyväksyvin ja rakastavin ajatuksin, kun kerran taivaallinen Isänikin niin tekee? Miksi kantaisin syyllisyyttä, häpeää ja pelkoja, kun Hän itse otti ne ristillä kantaakseen?

Jumala edellyttää minun rakastavan lähimmäistäni, niin kuin itseäni: Antamaan anteeksi, huolehtimaan, auttamaan, hoitamaan ja puolustamaan – ei pitämään arvottomana, halveksimaan ja häpeämään.

Kun tuhlaajapoika joutui vararikkoon ja etsi sikojen ruokaa henkensä pitimiksi, Jeesus sanoi hänestä, että vasta tuolloin tuhlaajapoika meni vihdoin ”itseensä” ja päätti nousta. Missä hän sitten siihen saakka oli ollut? Poissa itsestään.

Pakenemalla itseään ja itsensä kohtaamista ihminen joutuu etsimään tyydytystä sisäiseen janoonsa koskaan sitä löytämättä. Henkisiä voimavaroja kuluu arvaamattomasti itsensä jatkuvassa peittelyssä. Pakomatka omasta sisimmästä on tuskallinen ja väsyttävä.

Tuhlaajapoika kykeni päättämään paremmasta vasta kohdatessaan itsensä. Silloin hän tajusi kuuluvansa johonkin parempaan: hänellä oli koti ja isä, joka häntä odotti, mutta hän oli kääntänyt selkänsä ja joutunut elämänsä alennustilaan.

Kuinka hän olikaan toiminut itseään vastaan!

Tuhlaajapoika päätti nousta, sellaisena kuin oli, ja lähteä isänsä kotiin. Ja isä otti hänet iloiten vastaan.

Jeesuksen seuraaminen on vapaaehtoista sydämen antautumista. Se on itsensä ja koko persoonallisutensa luovuttamista maailmankaikkeuden rakastavimpiin käsiin!

”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.”

(Room. 8:1-2).

Read Full Post »

”Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.” (Room.8:28).

Tehtyäni itse elämässäni vääriä ratkaisuja ja valintoja Jumalan kutsun edessä olen joutunut vaikeuksiin ja vastoinkäymisiin, joiden voin sanoa olleen itse itselleni tilaamia. Juuri sellaisessa tilanteessa sielunvihollinen pyrkii estämään kääntymisen takaisin Jumalan luokse. ”Ei Jumala näissä olosuhteissa sinua enää voi auttaa. Sinähän olet itse aiheuttanut omat vaikeutesi.”

Kun profeetan kutsun saanut Joona kääntyi väärään suuntaan paetakseen Jumalan hänelle antamaa tehtävää, ”Herra heitti suuren tuulen merelle, niin että merellä nousi suuri myrsky ja laiva oli särkymäisillään.” (Joona 1:4). Vastoinkäymisten edetessä näytti yhä enemmän siltä, kuin Jumalan huolenpito olisi kerta kaikkiaan kadoksissa Joonan elämästä.

Mutta Jumala ei suinkaan jättänyt häntä, vaikka hän tietoisesti olikin valinnut toisen tien, kuin Jumala olisi tahtonut. Päinvastoin, Jumala alkoi käyttää olosuhteita Joonan elämässä nyt toisella tavalla:

Profeetta heitettiin mereen, ja ”Herra toimitti suuren kalan nielaisemaan Joonan.” (2:1). Lopullinen pimeys näytti koittaneen miehen elämässä ja niinpä Joona alkoi kääntyä Jumalansa puoleen. Huudettuuan apua kolme päivää ja yötä pimeässä vankilassaan Joonalle koitti uusi vaihe Herran suunnitelmissa: ”Sitten Herra käski kalaa, ja se oksensi Joonan kuivalle maalle.” (2:11).

Myöhemminkin Herra opetti Joonalle armon läksyä käyttämällä olosuhteita havaintovälineinä: ”Herra Jumala toimitti risiinikasvin kasvamaan Joonan pään ylitse.” (4:6). Ja: ”Jumala toimitti madon kalvamaan risiinikasvia, niin että se kuivui. Ja auringon noustua Jumala toimitti tulikuuman itätuulen…”. (4:7,8).

Herra heitti tuulen, toimitti kalan, käski kalaa – Jumala toimitti risiinikasvin, mutta Hän toimitti myös madon, toimitti kuuman tuulen, jne.

”Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat”.

Jumalan suurenmoinen opetus armosta ja laupeudesta oli kaiken takana! On nimittäin ihmeellistä armoa, että Jumala ei meitä hylkää eikä jätä, vaikka saatamme kulkea omia tuskallisia teitämme. Hän ei sallinut minunkaan kulkea tuhoon, vaan herätti vastoinkäymisten ja olosuhteiden kautta henkeni kääntymään jälleen Hänen puoleensa ja etsimään Hänen teitään.

Ymmärrys tästä Jumalan toimintatavasta avautuu usein kuitenkin vasta jälkeenpäin, kuten Joonallekin: ”Niin Herra sanoi: ’Sinä armahdat risiinikasvia, josta et ole vaivaa nähnyt ja jota et ole kasvattanut, joka yhden yön lapsena syntyi ja yhden yön lapsena kuoli. Enkö siis minä armahtaisi Niiniveä, sitä suurta kaupunkia, jossa on enemmän kuin sata kaksikymmentä tuhatta ihmistä, jotka eivät vielä tiedä, kumpi käsi on oikea, kumpi vasen, niin myös paljon eläimiä?'” (4:10,11).

Myös profeetta Elian kohdalla Jumala käski etukäteen olosuhteita, jotta vastoinkäymiset kääntyisivät Elian parhaaksi. Elia oli mies, joka kulki kuuliaisena Herran tahdossa. Siksi hänen ei tarvinnut joutua vaaraan tai paniikkiin, vaikka joutuikin kulkemaan perin epätavallisia ja hankalia teitä.

Mies johdettiin erämaahan, mutta ”… minä olen käskenyt kaarneiden elättää sinua siellä.” (1. Kun. 17:4). Edelleen Eliaa johdettiin karuille nälkämaille Siidonin maahan, mutta ”…minä olen käskenyt leskivaimon elättää sinua siellä.” (17:9).

Olosuhteet, ihmiset, sekä elottomat ja elolliset luontokappaleet tottelevat meidän Jumalaamme, kun Hän käskee niitä kääntymään meidän parhaaksemme!

Jumalan päämäärä ja tarkoitus elämässämme

Meidän on hyvä tunnistaa, mikä tässä kaikessa on Jumalan tarkoitusperä ja päämäärä elämäämme varten. Hänen johdatuksensa ja toimintansa tähtäävät elämämme kaikissa olosuhteissa, niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin, yhteen ainoaan selkeään ja muuttumattomaan päämäärään: Tehdä meistä Kristuksen kuvan kaltaisia!

”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.
Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;

mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.

Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?” (Room. 8:28-31).

Parasta on, jos meillä itsellämmekin on sama päämäärä kuin Jumalalla, ja valitsemme kuuliaisen Elian osan. Silloin viihdymme varmasti paremmin elämässämme. Jos meillä sen sijaan on muita tarkoituksia ja tavoittelemme Joonan tavoin omia päämääriämme, vaikeuksia on luvassa: Jumala nimittäin pitää päätöksestään kiinni!

Read Full Post »

Mitä ovat sielun kuolemattomuus ja ruumiin ylösnouseminen


Raamatuntutkistelu


**********

Sisällys:

A. MITÄ ON ELÄMÄ
– Käsite sielu
– Käsite henki

B. MITÄ ON KUOLEMA
1. Hengellinen kuolema
2. Ruumiillinen kuolema
3. ’Toinen kuolema’

C. MITÄ ON KUOLEMAN JÄLKEEN, VÄLITILA
1. Välitila VT-ssa
2. Välitila UT:ssa
– Jeesuksen opetus välitilasta: Rikas mies ja Lasarus (Luuk 16:19-31)
– UT:n opetus uskovan kuolemanjälkeisestä tilasta nyt

D. MITÄ ON RUUMIIN YLÖSNOUSEMUS
– Ruumiin ylösnousemuksen periaate
1. Jumalattomien ylösnousemusruumis
2. Jumalan omien ylösnousemusruumis
3. Kahden luontoiset ylösnousemukset
4. Ylösnousemusten eri vaiheet historiassa
5. Neljä aikajaksoa ja kunkin ’viimeinen päivä’

LIITE

**********


A. MITÄ ON ELÄMÄ

Ihminen luotiin fyysisesti, henkisesti (eli sielullisesti) ja hengellisestä täydelliseksi (1 Moos 1:31). Hänet oli toisin sanoen tarkoitettu kasvamaan ja kehittymään Jumalan yhteydessä kuolemattomana ja eheänä kokonaisuutena: ”Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.” (1. Moos. 2:7).

Käsite sielu

Sielulla tarkoitetaan Raamatussa mm. ihmispersoonallisuuden kokonaisuutta ja sen korkeinta arvoa, kuten yllä (vrt. ”uskon päämäärä sielun pelastus”, 1. Piet. l: 9) mutta usein myös sisäistä olemustamme erotukseksi ruumiillisesta olemuksestamme (vrt. ”… tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois”, Luuk. 12:20). Raamatussa käytetään yleisesti tätä kaksijakoa ihmisestä puhuttaessa (vrt. .. ’tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua’, Matt. 10:28), mutta myös tarkempi kolmijako ruumiiseen, sieluun ja henkeen on selkeä (vrt. ”…säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana”, 1. Tess. 5:23).

Sieluamme voidaan kutsua välirenkaaksi henkemme ja ruumiimme välillä. Ruumiin välityksellä olemme yhteydessä aineelliseen maailmaan ja fyysisiin tarpeisiin. Hengen välityksellä olemme yhteydessä Jumalaan ja hengelliseen todellisuuteen. Tämä elämän kokonaisuus koetaan sielussa, jossa tunnemme, ajattelemme ja tahdomme ja teemme valintoja sekä maallisten että hengellisten asioiden suhteen.

Sielu (hepr. ’napas”) merkitsee Raamatussa toisinaan myös samaa kuin ’elämä” tai ”henki. Siksi sanotaan esim. että ’lihan sielu (elämä) on veressä’, 3. Moos. 17:11. Raamattu tarkoittaa tällöin, että veri on kaiken fyysisen elämän ydin ja siksi sanotaan myös, että ’veri on sielu’ eikä että sielu vain on veressä, 5. Moos. 12:23. Veri on myös lunastuksemme väline, ja siksi pyhänä pidettävä. Tästä johtui verensyöntikielto esim. Mooseksen laissa. Käsitys, jonka mukaan ihmisen sielu persoonallisen tietoisuuden merkityksessä (eläimillä ei ole sielua) olisi myös veressä pohjautuu siis virheelliseen raamatuntulkintaan.

Käsite henki

Vain Jumalalla on elämä itsessänsä (Joh. 5:26) niin, että Hän voi tehdä luomansa olennot eläviksi. Ihmisen kohdalla oli kuitenkin kyse enemmästä kuin vain ruumiillisesta elämästä, kuten eläimillä. Raamatun alkuteksti 1. Moos. 2:7: ssä puhuu hengen (hepr. ’ruah’= henki, tuuli) antamisesta Aadamille itse asiassa monikossa:’…puhalsi hänen sieraimiinsa elämien hengen.’ Jumala antoikin maan tomusta tehdylle ihmisruumiille hengen kolminkertaisessa merkityksessä:

1. Ihminen sai fyysinen elämän ruumiiseensa, kuten eläimetkin
2. ihminen sai henkisen (psyykkisen) elämän, joka teki hänestä eläimistä poikkeavan persoonan, ’sielun’
3. ihminen sai hengellisen elämän, jonka kautta hän oli yhteydessä Jumalaan

Näiden kolmen ihmiselämän tason erottaminen on tärkeää Raamatun tekstiä tulkittaessa Sanaa henki (ruah) käytetään kaikissa näissä tapauksissa, mutta merkitys on kussakin asiayhteydessä erilainen:

1. Fyysistä elämää tarkoitetaan sellaisissa kohdissa kuin Job 27:3 ja 5: ”…niin kauan kuin minussa vielä henkeä on ja Jumalan henkäystä sieraimissani… Siihen asti kunnes henkeni heitän, en luovu hurskaudestani.” Ruumiillista elämää tarkoitetaan myös Jaak. 2:26:ssa: ’Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.” Samoin esim. Saarn. 3:19:ssä: ’Niinkuin toiset kuolevat. niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta.’ Kyse on siis siitä elämän ja ”hengen” (ruah) tasosta. joka tekee vain ruumiin eläväksi.

2. Henkistä (psyykkistä t. sielullista) elämää eli ihmispersoonallisuutta tarkoitetaan sanalla ”ruah” esim. kohdassa Sak. 12: 1: ”Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä.’ Vertaa Saarn. 3:11: ’Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä’.Ne, jotka käsittävät ihmishengen ja -sielun katoavaiseksi, uskovat jälkimmäisen kohdan tarkoittavan sitä, että Jumala on pannut vain tietoisuuden iankaikkisuudesta ihmisten sydämeen. Tämä tulkinta ei kuitenkaan vastaa ensiksikään sitä sanan ilmeisintä merkitystä, joka on se että iankaikkisuus itsessään on pantu ihmisen sydämeen eikä vain jonkinlaista tietoisuutta ikuisuudesta. Toiseksi Raamatun opetus kaikkialla muualla on se, että ihmisen henki (ja sielu), jonka Jumala ’on luonut hänen sisimpäänsä’, on katoamaton ja ikuinen, vrt. Jeesuksen sanoihin: ”Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua.” (Matt. 10:28). Samassa jakeessa Herra varoittaa myös ”sielun sekä ruumiin” mahdollisuudesta joutua helvettiin so. ikuiseen vaivaan tietoisessa tilassa.Ihmispersoonaa tarkoitetaan hengeltä myös Hebr. 12:23:ssa, jossa kuvataan iankaikkiseen elämään saapuvia kristittyjä, jotka ovat tulleet ” . täydelliseksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö”. Kaikessa tässä on kyse ihmispersoonan luonnollisesta, mutta ikuisesta ja katoamattomasta osasta, joka on pysyvästi olemassa – joko taivaassa tai kadotuksessa ylösnousemusruumiiseensa yhdistettynä.

3. Hengellistä elämää eli elämää Jumalan yhteydessä tarkoitetaan hengellä taas kohdassa Joh. 3:6: ’Mikä lihasta on syntynyt., on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki’, tarkoittaen uudeksiluotua ihmishenkeä. Samoin Hes. 36:26:ssa: ’Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne …’ Kyse on siis ihmishengestä, joka on yhteydessä Pyhään Henkeen: ’(Pyhä) Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa (siis omakin henkemme todistaa), että me olemme Jumalan lapsia.” (Room. 8:16). Pyhän Hengen yhteyttä oman henkemme kanssa kuvataan myös 1. Kor. 2:12:ssa: ”Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut.’

Ilman lankeemusta ihmisen elämä paratiisissa olisi niitä ilmeisimmin johtanut yhä lisääntyvää Jumalan kirkkautta kohden. Ihminen kokonaisuudessaan oli ’elävä sielu’, joka oli paratiisissa verhottu Jumalan kirkkaudella (Ps. 8:4-7). Lankeemuksessa menetettiin tämä kirkkaus (Room. 3:22,33). Vasta lankeemuksen seurauksena ihmisen osaksi tuli kuolema (1. Moos. 2:16,17).

B. MITÄ ON KUOLEMA

1. Moos. 2:17: ssä puhutaan ensimmäisen kerran kuolemasta: ”…mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman.”

Raamatun mukaan kuolema kohtaa ihmistä kolmessa merkityksessä, kuten elämäkin saatiin kolmessa merkityksessä:

1. hengellinen kuolema – ero Jumalasta elämän aikana
2. ruumiillinen kuolema – ero ruumiista elämän päätteeksi
3. ”toinen kuolema” – ero Jumalasta ikuisuudessa

Kuolema ei siis missään kohden merkitse tyhjiin häviämistä, vaan eroa. Tarkastelemme kutakin kolmea kohtaa erikseen:

1. Hengellinen kuolema

Aadamille ja EevalIe tapahtui ensimmäiseksi hengellinen kuolema lankeemuksen jälkeen paratiisissa. He eivät ”sinä päivänä” nimittäin kuolleet fyysisesti eikä heidän sielullinen elämänsäkään kuollut, vaan he joutuivat eroon Jumalasta eli kuolivat hengellisesti. Juuri tätä Ef. 2:1 selventää: ’Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet synteihinne ja rikoksiinne’’ Hengellinen kuolema tapahtuu meille jokaiselle varhaisemmassa henkilökohtaisessa historiassamme, lapsuudessamme. syntien tähden (Room. 7:9,10).Ihmiset elävät luonnollista elämäänsä hengellisen kuoleman tilassa. Se on kaikkien osana (Ef. 2:1-3). Kuoleman tila ei kuitenkaan missään kohden merkitse tiedotonta ja tajutonta tilaa. Synteihinsä ja rikoksiinsa kuollut ihminen ”vaeltaa tämän maailman menon mukaan’ (Ef. 2:2). Raamattu puhuu myös ihmisistä, jotka ovat ’kahdesti kuolleita’ (Juud. j. 12) tarkoittaen hengellisen elämänsä uudelleen kadottaneita ihmisiä, jotka kuitenkin edelleenkin ”vaahtoavat omia häpeitään”. Jumalasta pois kääntyneet enkelit, pimeyden riivaajahengetkin, ovat kuoleman henkivaltoja, eivätkä missään tekemisissä elämän kanssa, mutta silti ne tuhoavat kaikkea elämää ja ovat täysin tietoisia ja aktiivisia henkiä, jotka eivät katoa (osa niistä on vapaana, Ef. 6:12, osa vangittuina, Juud. j. 6). Hengellisen kuoleman tila jatkuu ihmiselläkin ikuisuudessa tietoisena ja tajuisena tilana, johon palataan tuonnempana.

2. Ruumiillinen kuolema

Tämä (samoin kuin sairastumiseksi ja vanhenemiseksi kutsuttu fyysisen elimistömme rappeutuminenkaan) ei ole alkuperäinen luonnonlaki tai biologinen välttämättömyys, vaan ruumiillinen kuolema on Jumalan määräyksestä synnin tähden tullut rangaistus koko ihmiskunnan sekä luomakunnan osaksi. (Room. 5:12; 6:23; Hebr 9:27). Ruumiillinen kuolema merkitsee hengen ja sielun väliaikaista eroa ruumiista, joka rappeutuu ja maatuu maaksi. Sielu ja henki jatkavat tietoista olemassaoloaan joko tuonelassa tai paratiisissa (jota kutsutaan myös kolmanneksi taivaaksi) riippuen siitä, onko kyse uskovasta vai jumalattomasta.

3. ’Toinen kuolema’

koskee vain niitä, jotka eivät ole uudestisyntyneet ennen ruumiillista kuolemaansa. He kuolevat siis ilman yhteyttä Jumalaan, elämän Lähteeseen. Toinen kuolema merkitsee ikuista kadotusta, helvettiä, johon jumalaton tuomitaan. Tuomio ei tapahdu kuitenkaan heti kuoleman jälkeen vaan sielu viettää aikansa tuomiopäivään saakka tietoisessa tilassa tuonelassa. Tätä ruumiillisen kuoleman ja ylösnousemuksen välistä ajanjaksoa kutsutaankin välitilaksi väliaikaisuutensa tähden. Esimerkiksi rikas mies joutui tuonelaan välittömästi kuolemansa jälkeen. Jeesuksen mukaan hän ”nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan’ (Luuk. 16:23).Välitilassa vietetyn jakson päätteeksi jumalaton herätetään ruumiillisesti kuolleista ja tuomitaan henkiruumiillisessa olotilassa lopulliseen tilaansa: ”Kuolema ja tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.” (Ilm. 20.13,14). Se on ”iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta” (2 Tess 1:9), ei siis tyhjiin häviäminen vaan ikuinen ero Jumalasta.

Jumalalla on kuitenkin kaikkea kuolemaa ja kadotusta varten suurenmoinen LUNASTUSRATKAISU: Hän antoi Poikansa meidän tähtemme, ettei yksikään joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan meillä olisi iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä (Joh. 5:24; 11:25) uudessa kirkkauden maailmassa (Ilm. 21:5-7).

C. MITÄ ON KUOLEMAN JÄLKEEN, VÄLITILA

Välitilalla tarkoitetaan siis olotilaa, jossa ihminen viettää aikaansa fyysisen kuolemansa ja ruumiin ylösnousemustapahtuman välillä. Välitilaa kutsutaan Raamatussa tuonelaksi (VT:ssa ’sheol’, UT:ssa ”hades”) tai uskovien kyseessä ollessa paratiisiksi eli kolmanneksi taivaaksi. (2 Kor. 12:2-4).

Väärät käsitykset sielun nukkumisesta tai tiedottomuudesta

Uni tai tajuttomuus ovat ilmiöitä, jotka kuuluvat biologiseen, ruumiilliseen olomuotoomme, ts. johtuvat sielun kytkemisestä ruumiintoimintoihimme. Puhuessaan ”kuolemaan nukkumisesta’ Raamattu tarkoittaa aina ruumista, joka ”lepää” ylösnousemuksen päivään saakka. Mm. adventistit ja Jehovantodistajat ovat virheellisesti omaksuneet opin sielun unitilasta ruumiin menettämisen jälkeen.

Sielu kuitenkin jatkaa tietoista olemassaoloaan ruumiista eroamisen jälkeen, ks. Job 19:26; Jes. 14:9: Hes. 32:21; Luuk. 16:19-; Fil. 1:23; Ilm. 6:9-11.

1. Välitila VT:ssa

VT puhuu vain tuonelasta (sheol). VT:ssa ilmoitusta iankaikkisesta elämästä ei yleensäkään tunnettu kuin välähdyksenomaisesti. ”Pelastus” tarkoitti yleensä pelastumista ruumiillisesta kuolemasta ja hädästä. Siksi VT:ssa ei puhuta erityisestä erotuksesta hurskaiden ja jumalattomien välillä tuonelassa. ”Sheolissa” ei tunnettu uuden elämän toivoa, siellä ei ollut jumalasuhdetta – olemassaolo oli varjomaista (Saarn. 9:10; Ps. 6:6; 88:11-13). Kuitenkin tiedettiin se, että tuonelassa ollaan tietoisessa olotilassa, ks Jes. 14:9, 10.

Hurskaiden pelastustoivo VT:ssa suuntautui odottamaan pelastusta kokonaan pois tuonelasta, (Ps.16:10-, Hoos. 14:14).

”Tässä näemme Jumalan kasvatusta. Vanhassa testamentissa ei toivoa suunnata niinkään paljon ajattelemaan sielun olemassa oloa kuoleman jälkeen, kuin toivomaan kuoleman voittamista. Myöhempi profeetallinen ilmoitus osoittaa, että tämä kuoleman ja tuonelan voittaminen tapahtuu ylösnousemisessa … Jes. 26:19.’ (0. Hallesby).

Sielun autuasta olotilaa, johon kristitty pääsee heti kuoleman jälkeen, ei vielä VT:n ilmoituksessa siis tunnettu.

2. Välitila UT.-ssa

Maailmaan tullessaan Kristus toi: 1. uuden käsityksen tuonelasta ja 2. muutoksen itse tuonelaan.

Jeesuksen opetus välitilasta: Rikas mies ja Lasarus

Luuk.16:19-31

– ”vahvistettu juopa” uskovan ja jumalattoman välillä
– silti yhteys kommunikoida keskenään
– olotila (’tuska” tai ”lohdutus’) riippuu tavasta, jolla ajallinen elämä on vietetty
– uskovat saavat lohdutusta
– jumalaton ”näki’, ’huusi”, koki ”tuskaa”
– jumalaton tunsi tuskaa myös pelastumattomista omaisistaan, siis oli jatkuvasti järjellisesti tietoinen elämästä ja sen totuuksista.

Kristus astui itsekin alas tuonelaan (Room. 10:7; Ef 4:8,9; 1. Piet. 3:19). Ristinkuolemallaan Hän kukisti perkeleen, jolla oli kuolema vallassaan (Hebr. 2:14) ja nyt yksin Kristuksella on ’kuoleman ja tuonelan avaimet” (Ilm. 1:18) so. suvereeni hallintavalta näillä alueilla.

Kristuksen astuttua kuoleman valtakuntaan välitila lakkasi merkitsemästä uskovalle entisen kaltaista tuonelassa oloa (Ef. 4:8; Hebr. 11:39-40) ja muuttui autuaaksi olotilaksi Herran yhteydessä taivaassa eli ”paratiisissa ”.

UT.n opetus uskovan kuolemanjälkeisestä tilasta nyt:

– Kuolemanjälkeinen olotila on UT:n uskovalle ”kolmas taivas” (2. Kor. 12:2). Nimitys ”taivas” kuvastaa tässä yhteydessä Jumalan asuinsijaa ’ylhäällä’, erotukseksi entisestä tuonelasta, joka oli alhaalla (”Isä meidän, joka olet taivaassa…”). Nimitys ’kolmas taivas’ on myös erotukseksi ensimmäisestä ja toisesta taivaasta eli pilvitaivaasta ja avaruuden tähtitaivaasta, jotka molemmat ovat tätä luomakuntaa.

– Kuoleman jälkeinen olotila on uskovalle ”paratiisi’ (2. Kor. 12:4). Nimitys johtuu siitä, että myös alkuperäinen maanpäällinen paratiisi oli ihmistä varten valmistettu ainoa täydellinen ja turmeltumaton paikka ja siellä oli elävä yhteys Jumalaan (1 Moos. 3:8).

– Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa hän heti kuolemansa päivänä saa olla Jeesuksen kanssa paratiisissa (Luuk. 23:43).

– Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa uskova on ’kotona Herran luona’ (2. Kor. 5:8).

– Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa kuullaan ”sanattomia sanoja’(2. Kor. 12:4).

– Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa käyminen oli Paavalille ’erinomainen ilmestys’ (2. Kor. 12:7).

– Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa ”Kristuksen kanssa oleminen” on ”monin verroin parempaa kuin elämä Jumalan yhteydessä maan päällä’. (Fil. 1:23).

– Kuolemanjälkeinen olotila on paikka, jossa sielut keskustelevat Jumalan kanssa tuomioista Ilm. 6:9-11).

– Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa sielu voidaan pukea ja vaatettaa ylösnousemusta odoteltaessa (Ilm. 6:9-11; 2. Kor.5:1-8).

Mikään Raamatun asiaa koskevista opetuksista ei sovellu näkemykseen sielun ’unitilasta’ tai sen tyhjiin häviämisestä kuoleman jälkeen.

D. MITÄ ON RUUMIIN YLÖSNOUSEMUS

’Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.”

– ”haudoissa ovat”; ylösnousemus koskee siis fyysistä ruumista
– ruumis on voitu hävittää vaikka atomeiksi – silti ”Jumalaa on tuova esiin poisnukkuneet”, siis ylösnousemuksessa ihmisen kolminaisuuspersoona, henki, sieluja ruumis, kootaan jälleen yhdeksi persoonaksi tuomiota ja palkanmaksua ja ikuista olotilaansa varten. IHMISEN LOPULLINEN OLOTILA ON SIIS HENKIRUUMULLINEN – ei pelkästään ”henkinen” tai ”hengellinen”, kuten kreikkalaisessa dualismissa ja muussa pakanallisessa filosofiassa opetetaan.

Ruumiin ylösnousemuksen periaate:

– välitilassa (tuonelassa tai taivaassa) sielu odottaa ylösnousemuksen ja lopullisen palkanmaksun päivää, jolloin se puetaan uuteen ruumiiseen

– ihminen tuomitaan tai saa palkan vain ruumiillisen elämänsä aikana tekemistään teoista; ruumiinsa ulkopuolella ihminen ei enää ole sellainen persoona, joka kykenisi suorittamaan valintoja joista hän on moraalisessa vastuussa. Siksi kaiken tuomion on tapahduttava tilassa, jossa ihminen on palautettu ruumiilliseksi persoonaksi: ”Sillä kaikkien meidän pitää ilmestyä Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.’ (2. Kor. 5: 10).

– ylösnousemuksen tapahtuessa uusi ruumis tulee esiin sisäistä henkeä vastaavassa olomuodossa (2 vaihtoehtoa):

– Joh8:44 ”te olette isästä perkeleestä” – jumalattomat tuodaan esiin kadotetussa ylösnousemusruumiissa – Matt. 10:28
-1. Joh. 3:9 uskovat ovat uudestisyntyneet ”Jumalan siemenestä” – uusi ruumis on Kristuksen kirkkauden ruumiin kaltainen – Fil. 3:21

Raamattu opettaa tästä, että ruumiimme on ”siemen”, josta ylösnousemuksen päivänä nousee esille sen ’oma varsi” (1 Kor. 15:38).

1. Jumalattomien ylösnousemusruumis (”varsi”) on siis perkeleellinen, paholaisen kuvan kaltainen hypersomaattinen olomuoto, jonka paikka on ikuisessa kadotuksessa, jossa se kykenee kärsimään sekä henkistä että fyysistä tuskaa loputtomiin. Vapahtajamme Jeesus Kristus sanoo itse:”Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu. Ja jos sinun jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että jalkapuolena menet elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat jalat tallella, heitetään helvettiin, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu. Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu. ” (Mark. 9:43-48).” Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin. mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.” Matt. 10:28).

2. Jumalan omien ylösnousemusruumis (”varsi”) on Kristuksen kirkkauden ruumiin kaltainen ikuista autuutta ja vapautta nauttiva hypersomaattinen olomuoto, jonka paikka on Jumalan kasvojen rajattomassa kirkkaudessa ja valtakunnassa, jossa pystymme liikkumaan, elämään ja palvelemaan vailla mitään materiaalisia tai katoavaisuuden aiheuttamia rajoituksia: ”Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on. ” (1. Joh. 3:2). ”Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaassa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi. joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.” (Fil. 3-20,21).

Vaikka ylösnousemuksia kuvataan eri nimityksillä, niitä on Herran sanojen mukaisesti vain KAHDEN luontoisia, elämän ja tuomion ylösnousemukset:

Elämän ylösnousemus:
– ensimmäinen ylösnousemus (Ilm. 20:6)
– parempi ylösnousemus (Hebr. 11.35)
– vanhurskaitten ylösnousemus (Luuk. 14:14)
– ylösnousseiden kuolleitten joukosta (Fil. 3:16)


Tuomion ylösnousemus:
– häpeän ja iankaikkisen kauhistuksen ylösnousemus (Dan. 12:2)
– vääräin ylösnousemus (Apt. 24:15)


Ylösnousemus tapahtuu lopun ajan historian eri vaiheissa

Ensimmäisissä vaiheissa herätetään Herran omat ja vasta ns. viimeisellä tuomiolla jumalattomat (1. Kor. 15:23 ja 24 sanoo: ”…mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.”)

Raamatussa esiintyy usein sanonta ”Viimeisenä päivänä”.
On olemassa neljä raamatullista aikajaksoa, joiden viimeisenä päivänä” tapahtuu YLÖSNOUSEMUS ja TUOMIO:

a) Jeesuksen lihassa olon ajan viimeinen päivä =(Golgatan päivä):
– TUOMIO tapahtui ristillä; meidän syntimme tuomittiin ja meidät vanhurskautettiin
– YLÖSNOUSEMUS: Kristus ja monta nukkunutta pyhää. Matt. 27:50-52

b) Seurakunnan ajan viimeinen päivä (=ylöstempauksen päivä):
– YLÖSNOUSEMUS: ”Kristuksessa kuolleet” tempauksen yhteydessä 1 Tess. 4:13-1 8.
– TUOMI0: Uskovat palkitaan Kristuksen tuomioistuimen edessä taivaassa, Room. 14:10; 2 Kor. 5: 10.

c) Vihan ajan viimeinen päivä (=Kristuksen maan päälle tulon päivä):
-’YLÖSNOUSEMUS: Vihan ajan marttyyrit Ilm. 20:4.
– TUOMiO: Kansat tuomitaan maan päällä Matt. 25:31,32; Jooel 3:1,2,12 ja antikristus kukistetaan 2 Tess 2:8; Ilm.19:20.

d) Tuhatvuotisen valtakunnan viimeinen päivä (=maailman loppu):
-’YLÖSNOUSEMUS: Kuolleet, suuret ja pienet Ilm. 20:12.
– TUOMIO: Kuolleet tuomitaan suuren valtaistuimen edessä maailman kadottua. Ilm 20:12-15.

(Huom. millenniumissa eläneet uskovat saavat luonnollisesti samassa yhteydessä myös ylösnousemusruumiinsa ja palkkionsa.) Uusi taivas ja uusi maa luodaan.

– Huomioitavaa: 3. ja 4. tuomiolla uskovat ovat mukana tuomareina Kristuksen kanssa – eivät suinkaan enää tuomittavina, ks. Ilm. 2:26-29; Matt. 19:28; 1. Kor. 6:2-3 ja Ilm. 3:21 sekä 20:4. (Tarkemmin näistä voit opiskella Ilmestyskirjan tulkinnan kurssilla näillä sivuilla sekä tästä: Armon ja tuomion istuimet Jumalan taloudessa.)


LIITE:
”Nooan aikaiset sielut”. ”Onko rikkaan miehen ja Lasaruksen tapaus vertaus?”. ”Tarkoittivatko Jeesuksen sanat ’tänä päivänä’ paratiisissa olemista?”
(Veikko Lähde):

Nooan aikaiset sielut

”’Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; Hän joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa Hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä. – Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niin kuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niin kuin Jumala elää.’ (1. Piet. 3:18-20; 4:6).

Ensiksikin toteamme, että mainitut kuolleet, joille Jeesus kuolemansa jälkeen evankeliumia julisti, olivat Nooan aikalaisia. Huolimatta siitä, että heidän ruumiinsa oli hukkunut jo vedenpaisumuksessa oli heidän henkensä vielä vankeudessa. He eivät siis olleet hävinneet olemattomiin, eivätpä edes käyneet tiedottomiksi, eivätkä olleet vaipuneet unitilaan.

Onko rikkaan miehen ja Lasaruksen tapaus vertaus?

Luuk 16:19-31 käsittelee rikasta miestä, Lasarusta ja Aabrahamia tuonelassa. Siinä meillä on jälleen esillä täältä lähteneiden, sekä synneissä kuolleen ihmisen (rikas mies) että Jumalan miehen (Lasarus), haudantakainen, tietoinen olemassaolo.

Jos rikas mies ja Lasarus ovat vain vertauskuvallisia henkilöitä, niin on sitä myös Aabraham. Ei ole tervettä se, että otetaan todellinen henkilö ja yhdistetään hänet satuhenkilöiden kanssa. Ja jos Aabraham ei ole puhunut rikkaalle miehelle, niin kuin Jeesus on sanonut, niin me asetamme Kristuksen puheet huonoon valoon. Me myönnämme Jeesuksen käyttäneen paljon vertauksia: jopa melkein kaiken, mitä Hän puhui ulkopuolella oleville, Hän valaisi vertauksin, mutta en näe, että olisi yhtään vertausta, johon todellinen henkilö olisi pantu tekemään mielikuvituksellisia tekoja. Ei, elämän Herra oli nähnyt tapauksen.

Aabraham oli ottanut vastan enkelien tuoman, kurjuudessa ja köyhyydessä eläneen Lasaruksen, ja Aabraham otti miehen helmaansa ja lohdutti häntä. Myös Kristuksen kaikkivaltias silmä oli nähnyt, kuinka komeasti rikas mies haudattiin. Tuonelassa on varmaan käyty monta keskustelua, mutta vain tämä yksi on annettu meidän tietää. En usko, että Jeesuksella oli tarkoitus pelotella kuulijoitaan tuonelan liepeillä ja tuskilla, vaan asia on väistämätön totuus, ja Hän toi sen siksi esille varoitukseksi sekä aikalaisilleen että meille.

Ne, jotka tekevät tapauksesta vain vertauksen, vievät Jeesuksen siinä yhteydessä lausumilta sanoilta niiden varoittavan terän ja nukuttavat jumalattomia luuloon, ettei heidän kohdallaan ole enää mitään tämän elämän jälkeen. Koko kertomuksen kärkihän on se. että ottaisimme vaarin Jumalan sanasta tässä elämässä, ettemme joutuisi vaivan paikkaan. Katkera on se hetki, jolloin eksytetyt tuonelaan tultuaan huomaavatkin tapauksen olevan kirjaimellisesti totta.

Tapaus pitää täydellisesti yhtä Raamatun perustotuuden kanssa henkipersoonamme jatkuvasta tietoisesta olemassaolosta kuoleman jälkeen.

(Huomautus:. Raamatun teksti mainitsee aina Jeesuksen puhuessa vertauksin, että kyseessä on juuri vertaus. Tässä tapauksessa mainintaa vertauksessa ei ole – Jeesus aloittaa sanoilla: ’Oli rikas mies …… (Luuk. 16:19) Toinen huomionarvoinen asia on, että Jeesus vertauksissaan aina käytti kansalle tuttuja arkipäivän tilannekuvia.)

Tarkoittivatko Jeesuksen sanat ”tänä päivänä” paratiisissa olemista?

Jeesus lohdutti katuvaa ryöväriä ristillä tunnetuksi tulleilla sanoilla: ”Totisesti Minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman Minun kanssani paratiisissa.” (Luuk. 23:43). Ne, jotka väittävät kuolleiden olevan joka tiedottomia tai olemattomia, asettavat lauseen välimerkit siten, että sanat ’tänä päivänä” tarkoittaisivat noiden sanojen olevan vain sinä päivänä lausuttuja, eikä että ryöväri olisi vielä sinä päivänä päässyt paratiisiin. Sanat kuuluisivat heidän käännöksensä mukaan suunnilleen tähän tapaan: ”Totisesti Minä sanon sinulle tänä päivänä: olet oleva kanssani paratiisissa.’

Tarkastellessamme esillä olevia sanajärjestyksiä ja verratessamme niitä toisiinsa näyttävät nuo sanat ’tänä päivänä’ viimeksi mainitussa järjestyksessään olevan kovin köyhät, aivan tarpeettomat ja vastoin kaikkea käytäntöä. Miksi Jeesuksen olisi pitänyt mainita se päivä, jona Hän jotakin sanoi? Hänen sanansahan ovat iankaikkisia joilla on aina sama arvo. Jos Hän olisi sanonut: ”Totisesti Minä sanon sinulle: olet oleva kanssani paratiisissa”, olisi asia ollut aivan sama. Ne, jotka muuttavat välimerkkejä, tekevät siis nuo sanat ”tänä päivänä’ aivan tarpeettomiksi.

Mutta kokonaan toiseksi muuttuu niiden arvo, jos annamme sanojen olla siinä järjestyksessä kuin ne ovat Raamatussamme. Silloin niille tulee äärettömän suuri merkitys. Ei Jeesus antanut tuolle päivälle erikoista arvoa sen tähden, että Hän sinä päivänä puhui, vaan siksi, että se kauhea päivä oli sittenkin päättyvä ihmeelliseen voittoon. Hän lohdutti ryöväriä. Nämä sanat todistivat ryövärille ensiksikin sen, että kaikki on anteeksi annettu, ja toiseksi että vielä samana päivänä he kulkisivat yhdessä paratiisissa. Tämä oli täydellinen lohdutus siinä tilassa olevalle ryövärille. Vain Jeesus voi sellaisen antaa.

Jeesus tiesi myös ryövärin Hänen lähtönsä jälkeen jäävän riippumaan ristille vitkallista kuolemaa tehden, ja ymmärsi, mikä mielen apeus ja sielun pimeys saattoikaan vallata ryövärin hänen ollessaan ilman Herransa ruumiillista läsnäoloa, heikkenevässä ja kuolemaa lähestyvässä ruumiissaan. Ristiinnaulituthan saattoivat kestää toistakin vuorokautta tuota kauheaa kidutusta. Ajatelkaamme, mitä lohtua toivat silloin ryövärille nuo sanat ’tänä päivänä’. – Niin, vielä tänä päivänä olen oleva Hänen kanssaan paratiisissa, tänään loppuu minunkin kärsimykseni, ja saan nähdä Vapahtajani, joka vielä viimeisillä hetkillä antoi anteeksi koko Jumalalle kelpaamattoman elämäni ja otti minut, kaikkien hylkäämän, rakastavaan suojaansa. – Totisesti tämä on paras kuolevalle annettu synninpäästötapaus, mistä olen koko elämässäni kuullut.

Oli hyvä, etteivät nuo välimerkkien muuttajat eläneet silloin, kun ryöväri ristillä teki kuolemaa. He olisivat pian menneet selittämään hänelle noiden ’tänä päivänä”-sanojen todellista merkitystä ja vieneet häneltä sen ilon, jota hän odotti. – Me tiedämme, että ryöväri pääsi pois sinä päivänä, niin kuin Jeesus oli hänelle luvannut, ja sai käydä paratiisin iloon.

Mutta koska ryöväri oli Herran lupauksen mukaan Hänen kanssaan sinä päivänä paratiisissa, todistaa sekin Raamatun perustotuuden, että tietoinen olemassaolomme jatkuu ruumiistamme erottuamme.”

(Kirjasta Katomaton ihminen, kust. Ristin Voitto 1961)

Read Full Post »

Jumalallinen valinta ja ennaltamäärääminen

 
 1. Lyhyesti: Mitä tällä kurssilla opetetaan ennaltamääräämisestä?
2. Historialliset tulkintalinjat
3. Kaikki asiaa koskevat raamatunkohdat on huomioitava
4. Paradoksi: vaikka Jumala säätää, ihminen päättää
5. Ikuisuus ja sen suhde elämämme aikasuoraan
6. Ennaltamääräys sallii todellisen valinnanvapauden
7. Edeltätunteminen ja ennaltamäärääminen ”Kristuksessa”
8. Ihmisen tahdon luonne
9. Jumalan pelastustahdon luonne
10. Valintatietoisuuden voima ja hengelliset tulokset

 
 
1. Lyhyesti: Mitä tällä kurssilla opetetaan ennaltamääräämisestä?
 
Kukaan ihminen ei Jumalan edessä ole vahinko tai sattuma. Kristuksessa ihminen löytää syvimmän tarkoituksensa juuri silloin, kun hän saa kuulla ilosanoman siitä, että hänet onkin Jumalan suunnitelmissa tarkoitettu ja nähty rakastetuksi, valituksi ja ainutkertaiseksi Jumalan silmäteräksi jo ennen kuin hänen vanhempansa olivat edes syntyneet – jo ennen kuin koko kaikkeutta oli edes luotu – täysin riippumatta siitä, kuinka ja missä olosuhteissa hän tähän maailmaan on syntynyt ja mitä tehnyt.
Kysymys ihmisen vapaasta tahdosta ja Jumalan ennaltamäärätystä päätöksestä sisältää paradoksin: Jos kaikki kerran on edellämäärättyä, miksi meitä kuitenkin kehotetaan valitsemaan pelastuksen tie ja kilvoittelemaan sillä? Eikö kaikki toteudu säädetyllä tavalla ilmankin? Raamatun mukaan toteutuu, mutta oma valintamme on juuri tuossa toteutumisessa ratkaisevasti mukana.
 
Tämä opetuskokonaisuus perustuu näkemykseen, jonka mukaan pelkkä edeltätietäminen (Jumala ainoastaan tiesi etukäteen, ketkä tulevat uskoon, ja suoritti valinnan ja ennaltamääräämisen sen pohjalta), ei selitä kaikkea sitä, minkä Raamattu asiasta ilmoittaa. Tiivistetysti se opetuskokonaisuus, jonka näen nousevan Raamatusta, osoittaa seuraavaa:
 
–   Kristus on kuollut kaikkien tähden ja avannut jokaiselle yhtäläisen mahdollisuuden pelastua uskon kautta.
–   Pelastetut ovat tietoisesti valinneet Kristuksen seuraamisen, mutta taivaassa he tulevat kerran kiittämään autuudestaan yksin Jumalaa ja näkevät pelastuksensa syyksi yksin Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen, joka tapahtui Kristuksessa jo ennen maailman luomista.
–   Kadotetut näkevät rangaistuksensa syyksi yksin oman väärän valintansa ja tottelemattomuutensa. He voivat syyttää tuomiostaan halki iankaikkisuuden vain itseään.
Kaiken kaikkiaan Jumalan ennaltamäärätty päätös ja ihmisen vastuullinen valinta toteuttavat käytännössä toinen toisensa ja ovat ikuisuuden kannalta samaa todellisuutta.
 
Sana ”Jumalan valinta” tarkoittaa tässä kokonaisuudessa valitsemista iankaikkiseen pelastukseen, ellei asiayhteydessä toisin mainita (esim. valitsemista johonkin tiettyyn tehtävään tai kutsumukseen). Ulkopuolelle jäävät eli kadotetut ovat kokonaan jumalallisen valinnan ulkopuolella. Ennaltamäärääminen ei myöskään koske kadotustuomiota – ketään ei siis ole edeltämäärätty kadotukseen. Tämän elämän aikana jokaisella ihmisellä on käytännössä mahdollisuus loppuun saakka tulla sisälle Jumalan valintaan ja ennaltamääräykseen tulemalla Kristuksen luo, sillä valinta on tapahtunut ”Kristuksessa”. Jokaisella on myös mahdollisuus pysyä loppuun saakka ”valittuna Kristuksessa” ja tehdä ”valitsemisensa lujaksi”.
 
”Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne (kutsuminen on todiste Jumalan valinnasta, oma huom.) lujaksi, sillä jos sen teette, ette koskaan lankea, sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan.” (2. Piet. 1:10,11).
 
Tämä lyhyt määritelmä voi tuntua ristiriitaiselta ja sekavaltakin, enkä väitäkään sen tekevän täyttä oikeutta Raamatun suurenmoiselle ilmoitukselle asiasta. Pidän kuitenkin tarpeellisena ilmaista etukäteen käsitykseni em. asioista, koska se helpottaa raamatuntukisteluamme jatkossa, jonka rukoilen johtavan meidät virvoittavien armon näköalojen ääreen. Vasta Raamatun ilmoitus ennaltamääräämisestä tekee opit Jumalan armosta ja kaikkivaltiudesta täydellisiksi.
 
Ilmoitus valinnasta ja ennaltamääräämisestä koskettaa Jumalan pelastussuunnitelmassa niitä syvyyksiä, jotka ylittävät kaiken ihmisviisauden ja -kunnian. Vain predestinaatio- eli ennaltamääräämisopin valossa ihmisen autuus jää lopultakin kokonaan Jumalan ansioksi. Tietty älyllinen paradoksaalisuus asiassa tulee hyväksyä ja vastaanottaa ilmoitus uskossa. Silloin raamatullinen valintatietoisuus muodostuu hengelliseksi voimavaraksi ja armontäyteiseksi luottamukseksi ja turvallisuudeksi elämässä, mutta ei kuitenkaan ilman vastuullisuutta omista valinnoista.
 
On tärkeää huomata, että oppia ei käsitellä Raamatussa ongelmakeskeisesti, vaan ilmoitus Jumalan valinnasta ja ennaltamääräämisestä ilmoitetaan kaikille uskoville hyvänä uutisena, kuten muukin evankeliumin aines.
 
 ”Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt, hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan, että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi”. (Ef. 1: 11,12).
Jos haluat ohittaa historialliset tulkintalinjat ja asiaa koskevat Raamatunkohdat, siirry suoraan kohtaan 5. Ikuisuus ja sen suhde elämämme aikasuoraan.
 
 
 
2. Historialliset tulkintalinjat
 
Antiokialainen koulukunta – Krystosomos – Arminius – herätyskristillisyys
 
Varsin yleinen on sellainen käsitys, jonka mukaan Jumala ei olisi edeltä valinnut eikä määrännyt ketään pelastukseen, vaan ainoastaan edeltä tiennyt (edeltätuntenut, Room. 8:29) sen. Tämän mukaan Jumala on siis valinnut ne, joiden Hän etukäteen tiesikin vastaavan myönteisesti evankeliumin kutsuun. Kirkkoisä Krystosomos edusti tätä niin sanotun antiokialaisen koulukunnan linjaa.
 
1500-luvun uskonpuhdistuksen jälkeen hollantilainen Jakob Harmensen, myös Arminiukseksikutsuttu, kehitti tätä näkemystä. Ihminen ratkaisee täysin itse pelastusasiansa, ja Jumala huomioi tämän ratkaisun edeltäkäsin valitsemalla ihmisen pelastukseen. Näin arminiolainen raamatuntulkinta asiasta ulottuu aina meidän päiviemme herätyskristillisyyteen saakka korostaen ihmisen täydellistä valinnanvapautta ja yksinomaista ratkaisuvaltaa pelastusasiassa. Ilmoitus Jumalan armovalinnasta jää muun julistuksen varjoon eikä edeltämääräyksestä juurikaan opeteta muutoin kuin jonkinlaisena kiusallisena Raamatun ongelmana, joka pitäisi jotenkin ratkaista ja josta pitäisi päästä älylliseen rauhaan.
 
Augustinus – Calvin – kalvinismi
 
Uskonpuhdistaja Jean Calvin perusti sitä vastoin kirkkoisä Augustinuksen opetukselle, jonka mukaan Jumala on valinnassaan suvereeni. Armo ei seuraa ihmisen tekoja, vaan käy niiden edellä. Halunkin pelastukseen ja kääntymykseen täytyy tulla Jumalalta. Valinta on tapahtunut Jumalan omissa päätöksissä ilman ihmisen omaa vaikutusta. Augustinus arvosteli pelkkään edeltätietämiseen perustuvaa valintaoppia siitä, ettei siinä oikeastaan ilmene mitään Jumalan omaa valintaa, vaan että siinä ainoastaan huomioidaan ihmisen edeltänähty oma teko. Raamattu puhuu kuitenkin useassa kohden nimenomaan Jumalan edeltämääräyksestä (Ef. 1:4,5,11, Room. 8:29,30).
 
Calvin kehitti tältä pohjalta sittemmin jyrkän niin sanotun kaksinkertaisen predestinaatio-opin, jonka mukaan Jumala on luonut toiset ihmiset pelastusta varten ja toiset kadotusta varten. Kalvinistista perintöä ovat käsitykset vastustamattomasta armosta ja oppi siitä että ennaltavalittujen on mahdotonta luopua (ns. kerran pelastettu – aina pelastettu -oppi).
 
Luther – sidottu ratkaisuvalta – luterilaisuus
 
Uskonpuhdistaja Martti Luther edusti puolestaan jonkinlaista keskitietä myöntäen kyllä ennaltamääräämisen (Jumalan oman valinnan) pelastettujen suhteen, mutta jättää kysymyksen edeltämääräyksestä kadotettujen kohdalla avoimeksi. Lutherin perintöä ovat meillä käsitykset ihmisen sidotusta ratkaisuvallasta (kykenemättömyydestä vaikuttaa millään tavoin omaan pelastukseen) ja armovalinnan toteutuminen lapsikasteessa.
 
3. Kaikki asiaa koskevat raamatunkohdat on huomioitava
 
Yksinkertaistamalla ja johonkin koulukuntaan sitoutumalla päädytään helposti yksipuolisiin näkemyksiin, joissa jokin Raamatun tärkeä totuus jää yleensä huomiotta. Taipumustamme yksinkertaistaa tietyt Raamatun vaikeat paradoksit kuvaa erään teoreettisen fyysikon lausuma: ’Yhtälöiden kauneus on tärkeämpi kuin  yhtäpitävyys luonnon kanssa.’’
 
Uskonpuhdistaja Calvin kaksinkertainen predestinaatio-oppi on kieltämättä päällisin puolin johdonmukainen ja hieno yhtälö, josta kaikki ristiriitaisuudet on huolella karsittu. Mutta sellaiselta näyttää myös Arminiuksen yhtälö, jossa puhutaan pelkästä ihmisen ratkaisun edeltätietämisestä. Siitä on riisuttu tuo kiusallinen ennaltamääräämisen elementti ihmisjärkeä häiritsemästä. Lutherin selitys asiasta – joka tämän päivän tulkinnassa sotii ratkaisukristillisyyttä vastaan – sopii taas sellaisenaan ristiriidattomasti luterilaiseen kasteteologiaan.
 
Vaikka kunnioitammekin suurten teologien ja uskonpuhdistajien saamaa viisautta ja tunnustamme heidän opetuksensa olevan suuressa määrin Jumalan lahjaa koko kristikunnalle, meidän tulisi kristittynä kuitenkin aina pyrkiä sellaiseen omakohtaiseen raamattunäkemykseen, joka kattaa mahdollisimman suuren määrän asiaan liittyvää Raamatun aineistoa. Vain täten muodostettu vakaumus riittää perusteeksi omakohtaisille opinkäsityksille ja tyydyttää myös ilmoitukselle alistetun järjen vaatimukset. Vakaumuksemme tulisi myös olla ”yhtäpitävä luonnon kanssa”, eli sen tulisi vastata käytännön elämän ja kristillisen uskon kokemusta.
 
Ennen kuin ryhdymme lähemmin tutkistelemaan ihmisen tahdon ja Jumalan valinnan välistä syvää salaisuutta, käymme luettelonomaisestiläpi keskeisimmät ennaltamääräämisoppia käsittelevät raamatunkohdat. Niistä käy ilmi, että

1. Ainoa ja alkuperäinen Valitsija on Isä Jumala.

2. Jumala näki valittunsa Kristuksessa täydellisinä jo ennen maailmankaikkeuden luomista – täydellisyys Kristuksessa on koko valinnan tarkoitus ja päämäärä.

3. Jumalan edeltämääräys eli valinta pelastukseen on armovalinta, jonka perusteena on yksin Hänen oma tahtonsa – ei mikään ihmisessä oleva ominaisuus.

4. ”Valinta” -sanaa käytetään sanan tavanomaisessa merkityksessä, joka tarkoittaa joukosta erilleen valitsemista ja ratkaisun tekemistä en vaihtoehtojen välillä. ”Valitut’ ovat siis suuremmasta joukosta erotettuja yksilöitä.
 
–  ”…hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan”. (Ef. 1:4,5).
 
–  ”Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan”. (Ef 1:11)
 
– ”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.  Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?” (Room. 8:28-31).
 
– ”Mitä siis sanomme? Ei kaiketi Jumalassa ole vääryyttä? Pois se’ Sillä Moosekselle hän sanoo: ’Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan.’ Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.”(Room. 9:14-16).
 
”Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo. Sinä kaiketi sanot minulle: ’Miksi hän sitten vielä soimaa? Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa?’ Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: ’Miksi minusta tällaisen teit?’ Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten? Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit (huom: eivät ’edeltävalmistetut´)  häviöön, ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltävalmistanut kirkkauteen? Ja sellaisiksi hän myös on kutsunut meidät, ei ainoastaan juutalaisista, vaan myös pakanoista”. (Room. 9:18-24).
 
– ”Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan. Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo. Miten siis on? Mitä Israel tavoittelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet’. (Room. 11:5-7)*.  
 
*Huomautus: Paavali opettaa Roomalaiskirjeensä kokonaisuudessaan luvuissa 9-11 sitä, ettei Jumalan valinta koskaan historiassa ole perustunut ihmisen ominaisuuksiin tai tekoihin. Tämän osoittaa Jumalan pysyvä armovalinta valitun kansansa Israelin vaiheissa. ’Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut.’ (Room.11:2) Tämä Israelin kohdalla tapahtunut armovalinta on Jumalan sanassa selkeästi opettamassa meille uusitestamentillisen armovalinnan luonnetta iankaikkisessa pelastuksessamme. Jumalan teot pelastushistoriassa auttavat näin meitä ymmärtämään armovalinnan periaatteita myös yksilön valitsemisessa iankaikkiseen elämään, vaikkeivät ne suorastaan dogmaattisesti esitäkään varsinaisen predestinaatio-opin periaatteita. ’sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.’ (Room.15:4)
 
– ’..vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. Mutta hänestä on teidän valitsemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: ’Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra.'(1. Kor.1:27-30).
 
Seuraavassa Jeesuksen ja apostolien sanoja, jotka perustuvat yllä olevista tekstiyhteyksistä ilmitulevaan jumalallisen ennaltavalinnantosiasiaan:
 
Jeesuksen sanoja:
 
–  ”Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut’. (Matt. 22:14).
–  ”Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” (Joh. 6:44).
–  ”En minä puhu teistä kaikista: minä tiedän, ketkä olen valinnut’. (Joh. 13:18).
–  ”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät’. (Joh. 15:16).
–  ”..mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.” (Joh. 15:19).
–  ”Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle”. (Joh. 17:6).
 
Apostoli Luukkaan sanoja:
 
”Sen kuullessansa pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa ja uskoivat, kaikki, jotka olivat säädetyt iankaikkiseen elämään.” (Ap.t. 13:48).
 
Apostoli Paavalin sanoja:
 
– ”Tervehdys Rufukselle, valitulle Herrassa”. (Room. 16:13).
– ”Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen”. (Kol. 3-12).
–  ”..tietäen, veljet, te Jumalan rakastetut, teidän valitsemisenne: (missä valinta tuli ilmi) että meidän evankeliumimme tuli teidän tykönne, ei ainoastaan sanana, vaan myös voimana ja Pyhässä Hengessä”. (1. Tess. 1:4-5).
–  ’Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen”. (2. Tess. 2:13).
–  ”..hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhänä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja”. (2. Tim. 1:9).
–  ”Paavali, Jumalan palvelija ja Jeesuksen Kristuksen apostoli Jumalan valittujen uskoa ja sen totuuden tuntemista varten, joka on jumalisuuden mukainen”. (Tiit. 1:1).
 
Apostoli Pietarin sanoja:
 
– ”Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, valituille muukalaisille, jotka asuvat hajallaan Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bityniassa, ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisenmukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.” (1. Piet.1:1,2).
– ”Tervehdyksen lähettää teille Babylonissa oleva seurakunta, valittu niinkuin tekin”. (1. Piet. 5:13).
– ”Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi’. (2. Piet. 1:10).
 
Apostoli Jaakobin sanoja:
 
– ”Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa” Jaak. 2:5).
 
Apostoli Johanneksen sanoja:
 
– ”Vanhin valitulle rouvalle ja hänen lapsillensa..”. (2. Joh. 1:1).
– ”Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.” (Ilm. 13:8).
– ”… ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon”. (Ilm. 17:8).
 
4. Paradoksi: vaikka Jumala säätää, ihminen päättää
 
Jumalan oman ennaltamääräyksen ja valinnan rinnalle nousee Raamatussa yhtä selkeästi myös ihmisen vastuullinen valinta ja vaikutus omaan pelastukseensa evankeliumin sanoman edessä. Evankeliumi antaa ihmiselle tilaisuuden omaan vapaaehtoiseen valintaan uskon ja epäuskon – pelastuksen ja kadotuksen – välillä.
 
– ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mark. 16:16),
 
Koko suuri lähetyskäskyhän perustuu siihen, että eteemme asetetaan elämän tie ja kuoleman tie, ja meitä kehotetaan valitsemaan elämä. Jeesus ja apostolit vetosivat jatkuvasti ihmisen vapaaseen tahtoon tehden elämän tielle astumisen meille oman vapaan tahtomme ratkaisuksi.
 
– ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Matt. 16:24).
– ”Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: ’Tahdotteko tekin mennä pois? … (Joh. 6:67).
– ”Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.” (Joh. 7:17).
– ”Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: ’Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon …(Joh. 7-.37).
– ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois’. (Ap.t. 3:19).
– ”Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.” (Ap.t. 17:30).
– ”Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne..”. (Hebr. 3:7,8; 15; 4:7).
 
Jopa uskossaan epäonnistuneita ja luopuneita kehotetaan loppuun asti palaamaan Herran luokse, ”niin hän armahtaa häntä ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta”., (Jes. 55:7).
 
–  ”Palatkaa takaisin te luopuneet lapset, sanoo Herra, sillä minä olen ottanut teidät omikseni” . (Jer.3:14).
–  ”Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, niin minä parannan teidän luopumuksenne.” (Jer. 3:22).
 
Meille vakuutetaan, että meidän omat ratkaisumme ratkaisevat todellisesti ja loppuun asti oman kohtalomme: Voimme ”vetäytyä pois omaksi kadotukseksemme” tai ”uskoa sielumme pelastukseksi?’ (Hebr. 10:39).
 
– ’… minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte.” (5. Moos. 30:19).
 
5. Ikuisuus ja sen suhde elämämme aikasuoraan
 
Varsinaiseen ongelmaan käydäksemme ryhdymmekin nyt tarkastelemaan sitä kysymystä, miten ylipäätään on selitettävissä, että pelastuksemme riippuu samanaikaisesti sekä omasta valinnastamme että Jumalan ennaltamäärätystä päätöksestä – sillä juuri näinhän olemme todenneet Jumalan sanan kokonaisuudessaan opettavan.
 
Tähän kysymykseen tuskin löytyy tästä luomakunnasta täysin järkeämme tyydyttävää vastausta. Silti saattaa olla hyödyksi pohtia erästä ajatusta. Voimme melko helposti käsittää sen, ettei Jumala ole sidottu meidän aikasuoraamme. Meidän ajallinen elämämmehän on rajoitettu neliulotteiseen aika-avaruuteen. Yksinkertaistettuna me siis voimme käsittää tällä elämämme aikasuoralla neljä ulottuvuutta (tosin nekin vain teoreettisesti): 1.Pituuden 2. Leveyden. 3. Korkeuden. 4. Ajan.
 
Paavali toivoo meidän kuitenkin kristittynä ulottuvan korkeammalle, että voisimme ”rakkauteen juurtuneina ja perustuneina .. kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä, että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.” (Ef. 3:18,19).
 
Omalla inhimillisesti rajoitetulla aikasuorallamme voimme kuitenkin nähdä vain takanamme olevan menneisyyden ja edessämme olevan arvoituksellisen tulevaisuuden. Jumalan edessä taas ei ole mitään rajoituksia – koko mennyt ja tuleva historia on kuin avoin kirja. Hän on meidän aikasuoramme yläpuolella ja riippumaton siitä, vaikka toimiikin siinä ja ilmaisee läsnäolonsa myös ajan ja historian Jumalana. Kaikki aikakaudet, sekä menneet että tulevat, ovat Hänen edessään yhtä lailla läsnä olevaa todellisuutta. Tähän perustuu myös profeetallinen ilmoitus, jossa Jumala saattaa profeetallisessa Hengessä valaista meille asioita, jotka sijaitsevat aikasuoralla vielä meidän kannaltamme edessäpäin – Kristuksen rakkauden tarkoitusperiä varten!
 
On ihmeellistä, kuinka Jumala katseli Kristuksessa koko maailmanhistoriaa ja lunastustyötä valmiina tosiasiana jo ennen luomistapahtumaa. Pelastetutkin olivat ”Hänessä” valitut ja edeltämäärätyt autuuteen ”jo ennen maailman perustamista”. (Ef. 1:4).
 
Jumalan oma tahto pätee kaiken aikaa suvereenisti Hänen omassa luomakunnassaan sekä ajassa että ikuisuudessa – Hänellehän ne eivät ole kuin joitakin eri ulottuvuuksia, kuten meille. Ja vaikka synti ja pahuus muodostavatkin näennäisesti omia Jumalan tahdon ulkopuolella olevia ”reviirejään” kaikkeudessa, Jumalan tahto toteutuu kuitenkin lopulta kaiken yläpuolella. Pahankin Hän kääntää palvelemaan lopulta omia tarkoitusperiään: ”Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astiajaloa, toinen halpaa käyttöä varten? Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit häviöön, ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltävalmistanut kirkkauteen?” (Room. 9:21-23).
 
6. Ennaltamääräys sallii todellisen valinnanvapauden
 
Omalla rajatulla aikasuorallamme Jumalan ennaltamääräyksen ei tarvitse sitoa meitä mihinkään tiettyyn kohtaloon. Voimme yrittää ilmaista asian esimerkiksi niin, että asemamme tuossa Jumalan hallitsemassa (ennaltamäärätyssä) kokonaisuudessa toteutuu ja muotoutuu käytännössä juuri niiden valintojen kautta, joita me itse teemme ja siten toteuttaa Jumalan ikuisuudessa ”valmiina” olleen todellisuuden – tai eräässä mielessä juuri valmistaa tämän todellisuuden.
 
Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava – ja tässä kohtaamme taas ihmeellisen paradoksin – että se on kuitenkin Jumala, joka valmistaa meidät, valittunsa, Kristuksen kuvan kaltaiseksi, mihin emme omin voimin koskaan kykenisi. Se on Jumala, joka muotoilee meitä jo valmiista todellisuudesta käsin: Hän näkee meidät jo nyt – näki jo ennen maailman perustamista – kirkastettuina ja täydellisinä. Hän myös kohtelee, neuvoo, ohjaa, kasvattaa ja opettaa meitä sen mukaisesti: ”Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt  Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa” mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut,, ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut, mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.  Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?” (Room. 8:29-31).
 
On hyvä pitää mielessä myös se, että käsitteet määrätä tai tuntea ”edeltä” pätevät vain silloin kun katselemme asiaa omalla aikasuorallamme, jossa asiat tapahtuvat järjestyksessään ”ennen” tai ”jälkeen”. Nämä käsitteet eivät tietenkään päde aikasuoran ulkopuolella, jossa kaikki tapahtumat ovat Jumalan edessä samaa läsnäolevaa todellisuutta – Hän luo materian ja avaruuden ja saa ajan ja historian virtaamaan suunnitelmiensa mukaisesti – sovittaen kaikki omaan täydellisyyteensä Kristuksen kautta. Tässä mielessä myös käsitteet  ’tuntea” tai ”määrätä” tai ”tietää” edeltä näyttävät yhdeltä ja samalta todellisuudelta.
 
Voimme jälleen todeta vain sen, että Jumalan ennaltamääräyksen toteutuminen ja toisaalta meidän vapaan tahtoratkaisumme toteutuminen pelastuksessamme ovat lopultakin yhtä ja samaa todellisuutta.
 
7. Edeltätunteminen ja ennaltamäärääminen ”Kristuksessa”

Roomalaiskirjeessä tulee selvimmin esille se valintaa koskeva tosiasia, että Jumalan ennaltamäärääminen perustuu Hänen edeltätuntemiseensa- Jumala valitsi pelastukseen ne, jotka Hän tunsi edeltä: ”Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi”. (Room. 8:29).
 
Mitä sisältää edeltätunteminen? On selvää, että kyse on enemmästä kuin vain ennaltatietämisestä. Jumala on enemmän kuin ’tulevaisuuden näkijä” – Hän on ennemminkin sen tekijä. Jumala tunsi edeltä, paitsi omat valittunsa, myös oman suvereenin valintansa heidän elämässään. Hän ei vain edeltäpäin ”kurkistanut’ tulevaisuuteen nähdäkseen, ketkä valitsisivat Hänet, vaan Hän valitsi heidät ja omisti valittunsa ”Kristuksessa” sydämessään jo ennen kaikkeuden luomista. Arminiolainen pelkkään edeltätietämiseen perustuva näkemys osoittautuu näin anniltaan liian laihaksi kirkastaakseen Sanan (Room. 8:29) koko ilmoitusta edeltätuntemisesta ja Jumalan sydämestä.
 
Jumala tunsi jo ennen aikojen alkua omikseen nekin ihmiset, jotka ovat vailla tietoa omista vanhemmistaan tai jotka ovat haavoittavasti saaneet kuulla olevansa pelkkiä ”vahinkoja” tai ”sattumia” tässä elämässä. Kukaan ihminen ei kuitenkaan Jumalan edessä ole vahinko tai sattuma. Kristuksessa ihminen löytää syvimmän tarkoituksensa juuri silloin, kun hän saa kuulla ilosanoman siitä, että hänet onkin Jumalan suunnitelmissa tarkoitettu ja nähty rakastetuksi, valituksi ja ainutkertaiseksi Jumalan silmäteräksi jo ennen kuin hänen vanhempansa olivat edes syntyneet – jo ennen kuin koko kaikkeutta oli edes luotu – täysin riippumatta siitä, kuinka ja missä olosuhteissa hän tähän maailmaan on syntynyt ja mitä tehnyt. Tästä esikuvana meillä on itse ihminen Kristus Jeesus, Jumalan alkuperäinen Valittu, jonka esivanhemmista löydämme kuitenkin epätäydellisyyksiä, mm. portto Raahabin tai esimerkiksi Daavidin tekemän aviorikoksen seurauksena syntyneen pojan (Salomon).
 
Koska edeltätuntemiseen perustuva edeltämäärääminen koskee Room 8:29:n mukaan Kristuksen kaltaisuuteen määräämistä, monet ovat pelkistäneet koko ennaltamääräämisen yksinomaan tähän ”kaltaisuuteen määräämiseksi” syrjäyttäen valinnan muun sisällön. Vaikka pelastetut tosin ovatkin valitut myös Hengen pyhitykseen, Kristuksen kuuliaisuuteen, jne., apostoli opettaa selkeästi edeltämääräämisen merkitsevän juuri valintaa iankaikkiseen elämään. Sen osoittaa sekä Roomalaiskirjeen tekstiyhteyden jatko-osa että Ef 1:11: ”Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan”. (Vrt. j. 5: ”…edeltäpäin määräten meidät lapseuteen”).
 
”Edeltätuntenut (proginosko), ’tietää ennalta’. Ajatus ilmentää omakohtaista yhteenliittymistä.  Jumala ei ainoastaan tiennyt, mitä ihminen tekisi, vaan myös mitä Hän itse tekisi hänen hyväksi. Tähän sisältyy suuri salaisuus: miksi Jumala valitsi meidät ja me valitsimme Hänet? Kukaan ei oikeastaan pysty selittämään Jumalan kaikkivaltiuden ja ihmisen tahdonvapauden välistä suhdetta.” (Novum Room. 8:29:stä)
 
8. Ihmisen tahdon luonne

Tässä pohdinnassa meitä pyrkii koko ajan häiritsemään eräs langenneelle ihmiselle tyypillinen ajatus: Tekeekö Jumalan ennaltamääräys ja valinta jollain tapaa vääryyttä ihmisen vapaalle tahdolle ja tukahduttaako se valinnanvapautemme?
Tähän voi vastata kysymällä: Onko tahtomme todella vapaa suhteessamme Jumalaan? Eräs vastaus on, ei. Käsitys ihmisen kykenemättömyydestä vaikuttaa millään tavalla ratkaisevasti omaan pelastukseensa ja uskonelämäänsä omilla valinnoillaan istuu lujasti niin luterilaisessa kuin kalvinistisessakin maaperässä. Mutta on todettava, että oppi ihmisen täydellisestä syntiturmeluksesta ja sidotusta ratkaisuvallasta – niin vakuuttavasti ja ansiokkaasti kuin esimerkiksi Luther asiaa onkin perustellut – on Raamatun valossa vähintäänkin kyseenalainen.
 
Kristus vetosi jatkuvasti ihmisen vapaaseen tahtoon ja järkeen kehottaessaan ihmisiä parannukseen. Hän edellytti ihmisten tajuavan, että he ovat pahoja ja näin ollen ymmärtävän myös, mikä on hyvää. Velvoittaessaan ihmisiä jo ”itsestään päättämään, mikä oikein on” (Luuk. 12:57) Hän samalla edellytti heidän kykenevän valitsemaan oikean ja väärän välillä. Tuomiolle tullaan vain tietoisista valinnoista hyvän ja pahan välillä. Pelastumattomat tuomitaan viimeisellä tuomiolla ”tekojensa mukaan”.
 
”Jos oppi ihmisen täydellisestä syntiturmeluksesta olisi totta, emme luonnollisestikaan kykenisi mihinkään arvioinnin ja valintaan hyvän ja pahan välillä. Eli jos Jumalan valkoinen on meille mustaa ja musta valkoista, emme voi tarkoittaa mitään sanoessamme, että Jumala on hyvä.” (C.S. Lewis)
 
Tahtomme on eittämättä monin tavoin sidottu synnin ja pahojen voimien alla, mutta Jumala tekee myös jatkuvasti kaikkensa saattaakseen meidät sellaiseen tilaan, jossa voisimme luovuttaa Hänelle vapaaehtoisesti rakkautemme ja palvontamme. Mutta jotta tuo vapaaehtoisuus voisi olla todellista, siihen on kuuluttava yhtä hyvin myös todellinen mahdollisuus kääntää Hänelle selkänsä. Kenenkään ”vapaa tahto” ei kuitenkaan voi olla irrallaan siitä maailmankaikkeuden suuresta kokonaisuudesta, jota Jumala kaikkivaltiudessaan ohjaa – ja joka eräässä mielessä on jo valmis.
 
Vaikeutemme on myöntää, että Jumalan määräysvalta on hyvä ja vanhurskas siitäkin huolimatta, että Hän valitessaan jonkun ihmisen samalla ylittää hänen oman tahtonsa, vaikkakaan ei koskaan sido tai manipuloi sitä. Me puolestamme kyllä olemme taipuvaisia manipuloimaan, tukahduttamaan ja alistamaan toistemme tahtoa milloin hetkeksikään saamme siihen valtaa ja tilaisuuden. Siksi meidän on niin vaikea käsittää että Jumala, vaikka tunnustammekin Hänet hyväksi ja pelkkää rakkautta täynnä olevaksi Jumalaksi, kykenee todellakin toteuttamaan oman hyvän tahtonsa valittunsa tahdon kautta – lainkaan sitomatta tätä tahtoa tai tekemättä sille minkäänlaista väkivaltaa.
 
9. Jumalan pelastustahdon luonne
 
Miten tulisi sitten vastata siihen kalvinistiseen väittämään, että osa ihmisistä on jo etukäteen määrätty kadotukseen? (Uskonpuhdistaja Calvinhanopetti, että toiset ihmiset on suorastaan luotu pelastusta ja toiset kadotusta varten). Onhan ilmeistä, että Jumala on ennaltamäärännytvain osan ihmisistä pelastukseen. Eikö siitä seuraa, että loppujen osana on kadotus? Ja eikö se ole ristiriidassa sen kaikkialla Raamatussa ilmenevän tosiasian kanssa, että Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset pelastuisivat? Onko siis Jumalan (ennalta)määräys toinen ja Hänen tahtonsa toinen, niin että Jumala olisi ristiriidassa itsensä kanssa?
 
Olemme jo todenneet, etteivät ennaltamääräys ja valinta koske kadotustuomiota. Jumala todella tahtoo kaikkien pelastuvan (1.Tim. 2:4). Mutta Jumalan tahto voi merkitä erilaisia asioita. Raamatussa Jumalan tahto voi merkitä
 
1. Hänen toimeenpanevaa tahtoaan, jolla Hän saa asiat tapahtumaan, esimerkiksi luodessaan maailman tai lähettäessään vedenpaisumuksen.
2. Hänen lakia säätävää tahtoaan, jonka ilmauksena Hän antoi Israelille lain ja antaa Sanassaan ihmisille tiedon tahdostaan ja sen rikkomisen seurauksista.
3. Hänen harrasta toivettaan ja haluaan – Jumala soisi kaikkien pelastuvan, mutta on uskonut valinnan ihmisille.
 
Jumalan pelastustahto kuuluu selvästikin Hänen tahtonsa kolmanteen lajiin – Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat eli Hän soisi hartaasti kaikkien pelastuvan, mutta kaikki eivät silti pelastu, eikä se ole Hänen syytään. Hän on antanut evankeliumissa ihmisille vapauden valita iankaikkisen elämän ja kuoleman välillä. On muistettava, että lähtökohta Jumalan pelastussuunnitelmalle on se, että kaikki ihmiset ovat jo kadotettuja. Kukaan ei ole ansainnut taivasta, vaan kaikki ovat tuomion alaisia. Käsittämättömässä armovalinnassaan Jumala kuitenkin pelastaa ihmiskunnasta joukon – samalla Hän on kuitenkin antanut kaikille saman mahdollisuuden pelastua.
 
Monia asioita tapahtuu Jumalan tahdon vastaisesti, eikä Hän estä niitä tapahtumasta. Kuitenkin kaikki yhdessä vaikuttaa lopulta ”niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, jotka Hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.” Jumalan ”aivoitus’ oli se, että Hän tunsi edeltä, ketkä Hän oli valinnut. Kadotetuille Hän taas sanoo: ”Minä en ole koskaan teitä tuntenuf”. (Matt.7:23). Nämä ihmiset eivät myöskään itse koskaan tahtoneet täysin kääntyä Herran puoleen eivätkä pysyä Hänessä – Hän kutsuukin heitä ”laittomuden tekijöiksi”.
 
Yhteenvetona voi todeta, että
 
–   Kristus on kuollut kaikkien tähden ja avannut jokaiselle yhtäläisen mahdollisuuden pelastua uskon kautta.
–   Pelastetut ovat tietoisesti valinneet Kristuksen seuraamisen, mutta taivaassa he tulevat kerran kiittämään autuudestaan yksin Jumalaa ja näkevät pelastuksensa syyksi yksin Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen, joka tapahtui Kristuksessa jo ennen maailman luomista.
–   Kadotetut näkevät rangaistuksensa syyksi yksin oman väärän valintansa ja tottelemattomuutensa. He voivat syyttää tuomiostaan halki iankaikkisuuden vain itseään.
 
10. Valintatietoisuuden voima ja hengelliset tulokset

1. Valintatietoisuus vahvistaa pelastusvarmuutta
 
Raamatullinen tietoisuus siitä, että olemme valitut Kristuksessa iankaikkiseen pelastukseen ja valitsijana on itse kaikkivaltias Jumala, johtaa myönteiseen elämänasenteeseen ja oikeaan kristilliseen kilvoitteluun. Perusteet fatalismille, sokealle kohtalouskolle, ovat kumotut ja sijaan tullut armon tunto. Useinhan jo uskoon tulleen välitön tuntemus on: ”Kuinka olenkaan voinut saada tällaisen armon, että Hän valitsi juuri minut!”
 
Tältä pohjalta kristityille annetaankin useita kehotuksia:
 
– Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen”. (Kol. 3:12).
– Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi”. (2. Piet. 1:10)
.-  … valitut … olkaa te varuillanne’. (Mark. 13:22,23).
 
Paavali rohkaisee meitä nousemaan elämän taisteluiden ja vaikeuksien yläpuolelle muistuttamalla meitä Jumalan valinnasta. Paavali asettuu katselemaan ikuista pelastustamme ikään kuin jo taivaallisesta päämäärästämme käsin. Sieltä hän tähyilee taaksepäin Jumalan arvoituksia ja toteaa:
 
”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;  mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut, ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut, mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?” (Room. 8:28-31).
 
2. Valintatietoisuus vahvistaa nöyryydessä ja jumalanpelossa
 
Koska Jumalan valinta on armovalinta (Room. 11:6), kaikki ihmisen omat ansiot ovat kumotut. Meidät ja meidän pelastuksemme on tehty totaalisesti riippuvaisiksi yksinomaan Jumalan ansaitsemattomasta armosta. Omien ansioidemme perusteella ja Jumalan pyhän lain mukaan olemme ja pysymme tulevaisuudessakin kadotettuina, vaelsimmepa Hengessä sitten miten hurskaasti tahansa. Tarvitsemme loppuun saakka joka päivä Jumalan armollista anteeksiantoa.
 
Alkukristityt tunsivat selkeästi sen totuuden, ettei kukaan voi tulla Jeesuksen luokse ellei saa siihen armoa taivaasta (Joh. 6:44). Voimme yksinomaan huutaa Herraa avuksemme ja luottaa siihen, että Hän lupauksensa mukaan kuulee meitä. Tämä ei anna aihetta kevytmielisyyteen, vaan tekee meidät yhä riippuvaisemmaksi Hänen armostaan.
 
Jo Israelin kansa tunsi valintansa ja pyhän kutsumuksensa raskaana Jumalan kätenä yllään, milloin se erehtyi pitämään valintaansa lupana ja vapautena tehdä mitä hyvänsä: ”Ainoastaan teidät minä olen valinnut kaikista maan sukukunnista – sentähden minä kostan teille kaikki teidän pahat tekonne.” (Aam. 3:2).
 
3. Valintatietoisuus vahvistaa kutsumuksen palvella ja evankelioida
 
Valintatietoisuus luo perustan aidolle kutsumustietoisuudelle ja rakkaudelliselle palvelemiselle. Kaikki inhimillinen kerskaus ja arvoasemat ovat kumotut, sillä kaikkihan on armoa ja lahjaa Jumalalta.  Hän johtaa valittunsa eri palvelutehtäviin oman aivoituksensa mukaan inhimilliseen arvoasemaan katsomatta ja varustaa meidät Pyhän Hengen armolahjoilla.
 
Luottamus Jumalan ennaltamäärätyn valinnan toteutumiseen iankaikkisessa pelastuksessa ei suinkaan vähentänyt apostolien intoa evankeliumin julistuksessa, päinvastoin – tehokkuudessaan he olivat vailla vertaa. Sen sijaan Jumalan armovalinnan unohtaminen on usein johtanut meidät ”kaikki riippuu minun omista ratkaisuistani” -asenteeseen, josta on vain lyhyt askel lakikristillisyyden orjuuteen: ”Kaikki (siis pelastuksenikin) riippuu omista teoistani”. Tällainen ei lisää intoa kristillisessä elämässä, vaan lamauttaa.
 
Tämänkaltainen omien tekojen korostaminen pelastusasiassa olisi heti särähtänyt myös apostolien korvaan. Heille evankeliumin julistus oli kuin voimakkaan magneetin viemistä sekalaisten esineiden keskelle – valitut tarttuivat ilosanomaan erottuen muiden ihmisten joukosta kuin magneettiin singahtavat rautanaulat muista esineistä!
 
•  Paavali tunnisti tessalonikalaisten valitsemisen siinä, että he vastaanottivat evankeliumin Pyhässä Hengessä ja heistä tuli Herran seuraajia (1. Tess. 1:4-6).•  Sananjulistus Pisidian Antokiassa erotti pakanoiden joukosta ”ne, jotka olivat säädetyt iankaikkiseen elämään.” (Ap.t. 13:48).•  Jumala ilmoitti apostolille etukäteen, että Hänellä oli ”paljon kansaa tässä kaupungissa”, jotta julistusta jatkettaisiin ja tämä ”kansa” tulisi sisälle uskoon (Ap.t. 18:10).•  Paavali näki koko palvelustehtävänsä ja apostolinvirkansa asetetuksi palvelemaan ”Jumalan valittujen uskoa’ (Tiit. 1:1).•  Apostoli oli valmis jopa menemään vankilaan evankeliumin julistamisen vuoksi, koska hän halusi ”kärsiä kaikki valittujen tähden” (2. Tim. 2:10).
 
4. Valintatietoisuus johtaa kunnioitukseen
 
Terve valintatietoisuus on viimein ainoa perusta toinen toisemme rakastamiselle ja kunnioittamiselle seurakunnassa. Inhimillinen arvojärjestys ja maailmalliset mittapuuthan ovat kumotut, ja jokainen uskova on henkilöön katsomatta valittu ja synnytetty uudeksi luomukseksi taivaalliseen kuninkaalliseen sukuun.
 
Puliukko, joka vasta eilen antoi elämänsä Jeesukselle ja vielä tänään haisee, on yhtä arvokkaassa asemassa Jumalan edessä kuin parhaiten pukeutunut ja jo neljäkymmentä vuotta uskon hellä kilvoitellut seurakuntalainen. Jos halveksimme tai syrjimme vähempiosaisia, vammaisia, erirotuisia, ulkomaalaisia, pakolaisia tai psyykepotilaita tai varattomia tai keitä muita hyvänsä kristittyjä seurakunnassa, me halveksimme Jumalan omaa valintaa ja teemme syntiä.
 
On hyvä muistaa myös, että Herran oma valinta kumosi radikaalina tavalla myös naisen asemaa koskevia käsityksiä ja raamatuntulkintoja alkukristillisessä kulttuuriympäristössä ja myöhemminkin. Käsitys, jonka mukaan nainen ei tänäkään päivänä saisi opettaa seurakunnassa, on selkeän kulttuurisidonnaisen säädöksen väärää soveltamista, sillä jo alkuseurakunnan aikana opettajina oli huomattavia naisia, esim. Priskilla (Priska), Ap.t. 18:26.Samalla tavoin aikansa kulttuurisidonnainen asia UT:ssa on esimerkiksi kehotus orjien pysymisestä asemassaan. Luomisjärjestyksessä miehellä ja naisella ovat luonnollisestikin omat pysyvät asemansa myös Jumalan armotaloudessa ja avioliitossa, mutta palvelutehtävissä rajat ovat selkeästi kehittyneet kulttuurisidonnaisten olosuhteiden ja Jumalan valinnan mukaan. Jumala on kautta aikojen valinnut ja valitsee nytkin myös naisia apostolisiin, profeetallisiin ym. tehtäviin valtakunnassaan, vaikka jotkut tulkitsijat eivät tätä valintaa ole kyenneetkään kunnioittamaan.
 
Jo alkuseurakunta teki syntiä katsoessaan henkilöön ja ulkomuotoon muistamatta, että seurakunnassa tulee kunnioittaa enemmän Jumalan oman valinnan todellisuutta. Monet esimerkiksi varasivat jumalanpalveluksissa etukäteen paikat hyväosaisille kehottaen köyhempiä seurakuntalaisia seisomaan tai tyytymään jalkajakkaran vierustaan. Apostoli nuhtelee heitä:
 
”,..te katsotte loistavapukuisen puoleen ja sanotte: ’Istu sinä tähän mukavasti’, ja köyhälle sanotte: ’Seiso sinä tuossa’, tahi: ’Istu tähän jalkajakkarani viereen’… Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat’?” (Jaak. 2:3,5).
 
Näin suurimmatkin Jumalan salaisuudet, joista Hän on jotakin nähnyt hyväksi ilmoittaa meille Sanassaan, johtavat meidät hyvinkinkäytännölliseen kristillisyyteen.

Read Full Post »

Kuuliaisuutemme Jumalalle ei perustu lakiin, vaan evankeliumin synnyttämään uskoon. Silti laki (Mooseksen kautta annettu), samoin kuin muutkin Vanhan testamentin kirjoitukset, ovat edelleenkin Jumalan Hengen inspiroimaa ilmoitusta kristiitylle.

Toiset tähdentävät virheellisesti lain liitonomaista velvoittavuutta ja auktoritettia vetoamalla tiettyihin Jeesuksen sanoihin ja Uuden testamentin kohtiin. Mutta näin himmennetään evankeliumin totuus ja sen tuoma vapaus johtamalla uskovat legalismiin, lakihenkisyyteen. Lain aseman ymmärtämisessä kristillisessä elämässä meitä auttaa suuresti, kun teemme seuraavan jaottelun: Jokaisessa kohdassa, jossa Uusi testamentti puhuu laista, on kyse joko

1) laista liittona Jumalan ja muinaisen Israelin välillä,
2) laista elämää suojaavina periaatteina,
3) laista ihmisen kadotetun tilan paljastajana tai
4) laista lupausten ja opetusten aarreaittana.

Kun Raamattu puhuu laista liittona Jumalan ja muinaisen Israelin välillä, on väärin siirtää näitä opetuksia sellaisenaan kristitylle. Esimerkiksi sapattikäsky tai käsky kymmenyksistä tulee nyt omistaa Jumalan siunauslupauksina, ei enää liiton käskyinä, joiden rikkomista seurasi kirous. Jos siirrämme yhdenkin lain säädöksen seurakunnalle käskynä, jollaisena se koski vanhan liiton Israelia, olemme väistämättä myös kirouksen alaisia. Esimerkiksi sapatinrikkojalle oli liitossa säädetty kuolemanrangaistus, 2. Moos. 31:14.

Samoin käy, ellemme pidä Mooseksen lain joka ikistä muutakin kohtaa, ympärileikkausta, pukeutumissäädöksiä, puhdistautumismenoja, juhlapäiviä, ateriointiohjeita jne. myöten. Jeesus tähdensi nimenomaan koko lain pitämisen velvollisuutta sen pienintäkin piirtoa myöten, eikä missään sallinut sellaista valikointia, jossa pidetään joitakin tiettyjä käskyjä, mutta hylätään lakiliiton muut kohdat.

Raamatun mukaan meidän on Uuden testamentin aikana erotettava vanha ja uusi liitto toisistaan. On suuri siunaus tunnistaa ja omistaa Vanhasta testamentista ne kohdat, jotka koskevat meitä uudessa liitossa kristittyinä, sekä myös soveltaa niitä oikealla tavalla.

Laki liittona

Mooseksen laki opettaa, että lakiliitto kumotaan

Vanhan testamentin lakiliitto osoitti itse, ettei laista ole ihmisen ja Jumalan välisen suhteen perustaksi. Mooseksen laki osoittaa profeetallisesti uuden liiton perustajaan, Jeesukseen Kristukseen:

”Siksi minä annan heidän omien jälkeläistensä joukosta nousta profeetan, joka on sinun kaltaisesi; minä panen sanani hänen suuhunsa, ja profeetta puhuu kaiken, minkä minä hänen puhuttavakseen annan. Jos joku ei kuuntele niitä sanoja, jotka hän minun nimissäni puhuu, minä itse vaadin tilille sen miehen.” (5. Moos. 18:18,19).

Profeetat opettavat, että lakiliitto kumotaan

Tämä Vanhan testamentin profetia on täyttynyt Jeesuksessa Kristuksessa. Hänen kauttaan perustettiin kokonaan uusi liitto vanhan tilalle, kuten profeetta Jeremia sittemmin ennusti:

”’Tulee aika’, sanoo Herra, ’jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra. Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: ’Oppikaa tuntemaan Herra!’ Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään.'” (Jer. 31: 31-34).

Jeesus opettaa, että lakiliitto on kumottu

Uudessa liitossa Jumalan tunteminen perustuu siis syntien anteeksiantamukseen ja täydelliseen armoon. Kristus itse vahvisti, että laki lakkasi olemasta voimassa jo silloin, kun Johannes Kastaja alkoi julistaa uuden liiton armoa ja Hyvää sanomaa (evankeliumia) Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksesta Kristuksesta:

”Lain ja profeettojen aika kesti Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta.” (Luuk. 16:16).

Koko Raamattu opettaa, että lakiliitto on kumottu

Lakiliiton kohtalona siis oli, kuten Hebrealaiskirjeessä sanotaan, että ”…Näin kumotaan aikaisempi määräys, koska se oli heikko ja hyödytön: eihän laki tehnyt mitään täydelliseksi. Sen tilalle me olemme saaneet parempaa: toivon, joka antaa meille uskalluksen lähestyä Jumalaa.” (Hebr. 7:18,19).

Lain tilalle on nyt annettu ”parempi toivo”. Tämä toivo on Kristuksen Golgatalla perustama uusi liitto. Siinä syntinen saa sellaisenaan, armahdettuna, lähestyä Jumalaa, Kristuksen suorittaman sovitustyön tähden.

”Se liitto on suurempi, koska se perustuu suurempiin lupauksiin. Jos ensimmäinen liitto olisi ollut rikkumaton, ei sen sijalle olisi tarvittu toista.” ”Puhuessaan uudesta liitosta Jumala osoittaa, että ensimmäinen liitto on vanhentunut.” (Hebr. 8:6,7,13).

Lakiliitto on siis ”kumottu” ja ”vanhentunut”. Sitä ei enää ole olemassa juutalaisille sen enempää kuin pakanoillekaan. Ihmisen ja Jumalan välinen suhde perustuu nyt yksinomaan uuteen liittoon ja Jeesukseen Kristukseen, joka suoritti kaiken meidän edestämme, ja näin ”Hän on avannut meille molemmille (sekä juutalaiselle että pakanalle) pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johdattamina.” (Ef. 218).

Israelin asema Jumalan valittuna kansana on vahvistettu uudessa liitossa

Tässä herää monille Raamattua tunteville kysymys Israelin erityisasemasta Jumalan valittuna kansana. Jos lakiliitto ei enää ole voimassa, kuinka sitten Israelille annettujen lupausten on käynyt? Erään näkemyksen mukaan Israelin asema Jumalan valittuna kansana ei enää koskisikaan nykyistä Israelia Lähi-Idässä ja juutalaisia yleensäkään.

Jumalan lupaukset Israelille ovat kuitenkin voimassa – ja ne ovat vieläpä vahvistetut juuri Jeesuksen Kristuksen työn perusteella. Israelille annetut lupaukset omasta maasta, erityisestä kansallisesta varjeluksesta ja lopun aikana tapahtuvasta eskatologisesta pelastuksesta sekä siitä, että kansat myös tuomitaan sen perusteella, kuinka ne juutalaisiin kaikkina aikoina suhtautuvat, ovat voimassa. Nämä lupaukset annettiin Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisille yli neljä sataa vuotta ennen lakiliittoa ja ne ovat Uuden testamentin opetuksen mukaan vahvistetut Jeesuksessa Kristuksessa, ks. 1. Moos. 12:1-31. Moos. 26:3,4Room. 11:26-29Room. 15:8.

Syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen pelastuksen suhteen sen sijaan ei ole mitään erotusta juutalaisen ja pakanan välillä. Jumalalla on nyt vain yksi seurakunta, jonka pää on Hänen Poikansa Jeesus Kristus, ja jossa kaikki ihmiset – ovatpa he juutalaisia tai pakanoita – ovat yhtä ruumista Kristuksessa Jeesuksessa, Gal. 3:28.

Laki elämän suoja-aitana

Laki ei siis ole pelastuksen tie eikä sen perusteella mitata enää kelvollisuuttamme Jumalan edessä, mutta siitä nousevat tietyt ihmiselämän ja yhteiskuntamme eheyttä varjelevat periaatteet, etenkin niiltä osin kuin ne ovat esitetyt Uudessa testamentissa. Kymmenen käskyn periaatteet varjelevat ihmiselämän eheyttä. Uusi testamentti esittää nämä periaatteet ihmiselämän perusarvoina, ei pelastuksen tienä eikä kristityn kasvatusperiaatteina.

Jeesuksen mukaan ”laittomuus” pääsee yleisesti valtaan lopun aikoina. Tämä merkitsee sitä, että ihmiselämää suojaavat periaatteet menettävät merkityksensä jopa yhteiskunnallisessa lainsäädännössä. Kun katselemme maailmaa, näemme Jeesuksen profetian toteutuneen jo monella tavalla. Seksuaalimoraali, ydinperheen arvo, yksilön elämän kunnioittaminen, yhteiskunnan auktoriteettien esimerkillisyys jne. on murtumassa ja luhistumasssa. Rahanahneus, mammonanpalvonta ja häikäilemätön voiton maksimointi ja piittaamattomuus heikompien hyvinvoinnista sanelee yhä enemmän yhteiskuntamme ja sen yksilöiden ratkaisuja.

Jos tällainen yhteiskunnassa vaikuttava Jumalan pyhän tahdon ja lain vastainen ilmapiiri pääsee vaikuttamaan kristitynkin sydämessä, kylmentää se hänen kalleimman ominaisuutensa: rakkauden.

Voimme toteuttaa käytännön elämässämme Herramme tahtoa vain ”pysymällä Hänen rakkaudessaan”: ”Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset. Käskyt ’Älä tee aviorikosta’, ’Älä tapa’, ’Älä varasta’, ’Älä himoitse’, samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain.” (Room. 13:8-10).

Tämän tähden kristitty huolehtii ensisjaisesti rakkausuhteestaan Kristukseen ja lähimmäisiinsä – ei siksi että pyrkisi täyttämään lakia kelvatakseen Jumalalle, vaan siksi että hän armahdettuna ja pelastettuna voisi elää näkyvänä todistuksena Herramme armosta ja vaikuttaisi tervehdyttävänä suolana ja valona lähimmäistensä keskellä.

Laki synnin paljastajana

Sielunhoidollisessa merkityksessä laki paljastaa ihmisen syntisen ja kadotetun tilan. Se toimii luotilangan tavoin osoittaen, että elämämme rakennus oli pahasti vinossa ilman Jumalaa. Laki tuomitsi meidät oikeutetusti ja aiheesta syyllisiksi iankaikkiseen velkaan, koska synti on – ei pelkkää heikkoutta tai luonteen vajavuutta – vaan rikkomus iankaikkista ja pyhää Jumalaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan vastaan.

Mutta yhtä vähän kuin luotilanka kykenee oikaisemaan vinoa rakennusta, laki kykenee oikaisemaan ihmistä. Se jättää meidät tuomittuina ja kadotettuina syylliseen tilaamme niin kauaksi aikaa kuin elämme lain alaisuudessa. Laki esiintyy näissä Uuden testamentin opetuksissa ennemminkin yleisinhimillisenä oikean ja väärän tuntona, kuin Mooseksen lakiliittona, ks. esim. Room. 2:14-16.

”Lain kautta tulee synnin tunto” (Room. 3:20), ”laki saa aikaan vihaa” (Room. 4:15), laki herättää ”synnin himot” (Room. 7:5). ”Mitä meidän on siis sanottava? Onko laki syntiä? Ei toki. Mutta vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin. Himo olisi ollut minulle tuntematon asia, ellei laki olisi sanonut: ’Älä himoitse.'” (Room. 7:7).

Siksi lain ”kirjain tuo kuoleman” (2. Kor. 3:6), ja lailla on ”tuomion julistamisen virka” (2. Kor. 3:9), ja ”jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia. Onhan kirjoitettu: ’Kirottu on jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä lain kirja käskee.’ On selvää, ettei kukaan tule Jumalan silmissä vanhurskaaksi lakia noudattamalla”. (Gal. 3:10,11).

Näin lain tarkoituksena on johtaa meidät turvautumaan yksin Kristuksessa olevaan ansiottomaan armoon, joka on ainoa mahdollisuutemme pelastua paitsi kadotustuomiolta, myös lain orjuuttavan ikeen ja syytösten alta, joka sitoi meidät syntiin.

Tässä merkityksessä sanotaan esimerkiksi, että ”laki oli meidän valvojamme”, uskoontulemiseen saakka. (Vanhan käännöksen ”kasvattaja Kristukseen” on harhaanjohtava silloin, jos laki käsitetään tässä kristityn hengelliseksi kasvatusmenetelmäksi. Sanan alkukielinen merkitys on ”vanginvartija” tai ”ankara valvoja”.)

”Mutta ennen kuin uskon aika tuli, me jouduimme olemaan lain vartioimina ja sen vankeina, kunnes usko ilmestyisi. Näin laki oli meidän valvojamme Kristuksen tuloon asti, jotta me sitten tulisimme vanhurskaiksi uskosta. Nyt uskon ilmestyttyä emme enää ole valvojan alaisia. Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen.” (Gal. 3:23-26).

Kristityn todellinen kasvattaja: Armo

Uskoessamme Kristukseen emme siis Raamatun opetuksen mukaisesti ole enää tämän ”valvojan” tai ”vartijan”, eli lain alaisia. Uskovaa kasvatetaan kyllä todelliseen vanhurskaaseen elämään, mutta tämä uusi kasvattaja on nyt armo:

”Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa”. (Tiit. 2:11,12).

Vanhan lakihenkisen Jumalalle kelpaamisyrityksemme sijasta elämme nyt armosta. Armon tähden olemme täysin hyväksyttyjä ja kelvollisia sellaisina kuin olemme. Sydämeemme uskon kautta lahjoitettu Pyhä Henki vaikuttaa meissä nyt uskoa ja rakkautta sitä enemmän, kuta enemmän opimme tuntemaan Jeesusta Kristusta, Vapahtajaamme, ja näin elämämme kasvaa vapauden ja rakkauden pohjalta.

”On samantekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ympärileikkaamaton. Tärkeää on, että hänet on luotu uudeksi. Tulkoon rauha ja laupeus niiden osaksi, jotka vaeltavat tämän ohjeen mukaan”. (Gal. 5:15,16).

Kertaus:

Laki kohtelee meitä syyllisyydestä ja tuomionalaisuudesta käsin ja osoittaa kelvottomuutemme itsessämme.
Armo kohtelee meitä anteeksiantamuksesta ja hyväksynnästä käsin ja osoittaa täydellisyytemme Kristuksessa.

Laki lupausten aarreaittana

Vaikka laki onkin lopullisesti kumottu liittona, se opettaa meitä edelleenkin viisaudella monin tavoin tuntemaan Jumalaa, elämää ja maailmamme luonnetta – eikä vähiten omaa itseämme ja omaa luonnettamme. Esimerkiksi käsky

”… Älä pilaile kuuron kustannuksella äläkä pane estettä sokean tielle, vaan pelkää ja kunnioita Jumalaasi”

osoittaa meille mitä kirkkaimmin inhimillisen luontomme taipumuksen halventaa ja pilkata vähäosaisempiamme ja paljastaa tällaisen käyttäytymisemme syyksi sen, ettemme pelkää ja kunnioita Jumalaa. (3. Moos. 19:14).

Jumala on antanut meille koko Vanhan testamentin myös ehtymättömäksi lupaustensa aarreaitaksi. Apostoli Paavali kirjoittaa Uudessa testamentissa, kuinka Vanhan testamentin jokainen lupaus kuuluu meille nyt Jeesuksen Kristuksen tähden:

”… hänessä toteutui ’kyllä’. Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen. Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: ’Aamen’, Jumalan kunniaksi.” (2. Kor. 1:19,20).

Laki on täynnä suurenmoisia Jumalan lupauksia. Vanhan liiton aikana, ennen Kristuksen maailmaan tuloa, nämä lupaukset koskivat nimenomaan Israelia, liiton kansaa ja sitäkin vain siltä osin, kuin tuo kansa kykeni täyttämään lain. Herra lupasi esimerkiksi olla kansansa parantaja, mutta lakiliiton puitteissa lupaukseen sisältyi kuitenkin ehto:

”Jos kuuntelet tarkasti, mitä minä puhun, ja teet sen, mikä on oikein minun silmissäni, jos muistat minun käskyni ja noudatat kaikkia minun lakejani, niin minä en pane sinun vaivaksesi mitään niistä sairauksista, joilla kuritin egyptiläisiä. Minä, Herra, olen sinun parantajasi.” (2. Moos. 15:26).

Jos Herra edelleenkin parantaisi vain ne, jotka ”noudattavat kaikkia Hänen lakejansa”, kukaan ei koskaan voisi kokea lupausta todeksi ja tulla terveeksi jumalallisen parantumisen kautta. Herraamme Jeesusta lukuunottamatta maan päällä ei ole elänyt yhtäkään sellaista ihmistä, joka olisi täyttänyt lain. Kuinka siis päästä käsiksi tuohon lupaukseen?

Evankeliumi julistaa meille, että ”Hänessä toteutui ’kyllä'”! Jumalan lupaukset ovat nyt saaneet ”Hänessä vahvistuksen”. Jeesus Kristus täytti puolestamme kaiken, mitä ihmiseltä vaaditaan, jotta voisimme kokea lupauksien toteutumisen! Suuri ilosanoma meille syntisille ja sairaille on:

”Hän kärsi rangaistuksen,
jotta meillä olisi rauha,
hänen haavojensa hinnalla
me olemme parantuneet.” (Jes. 53:5).

Jumala kohtelee nyt jokaista uskovaa niin kuin täydellisesti lain täyttänyttä ihmistä. Muun muassa tämän perusteella kannattaa tutkia Vanhaa testamenttia Uuden testamentin valossa. Näin opimme, mitä Kristus täytti edestämme, ja kuinka suuren armon perillisä olemme. Saamme kaivautua yhä syvemmälle Jumalan lupausten aarrearkkuun – emme ulkopuolisina, vaan lupausten laillisina perillisinä – ja omistaa kaikki sen lupaukset ja esikuvat itsellemme toteutuvana elämän Sanana, ks. Gal. 3:29 ja 2. Kor. 1:19,20.

Uudessa liitossa Pyhä Henki itse toimii jokaisen uskovan henkilökohtaisena ohjaajana ja opettajana. Juuri Hän yksin voi kirkastaa meille Kirjoituksia, kuten apostoli Pietari sanoo toisessa kirjeessään, viitaten Vanhaan testamenttiin:

”Siksi me voimme entistä lujemmin luottaa profeetalliseen sanaan. Ja hyvin teette tekin, jos kiinnitätte katseenne siihen kuin pimeässä loistavaan lamppuun, kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy teidän sydämessänne. Ennen muuta teidän on oltava selvillä siitä, etteivät pyhien kirjoitusten ennustukset ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä. Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet.” (2. Piet. 1:19-21).

Pyhä Henki avaa kaikki lain opetukset, esikuvat ja lupaukset meille evankeliumin kautta, Kristuksen suurenmoista työtä ja persoonaa kirkastaen. Koko Raamattu on Jumalan Hengen innoittama ja on meille näin hyödyllinen ”nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä.” (2. Tim. 3:16,17).

Read Full Post »

©Veikko Pekki ja Aika Oy

Ihmiselämän suurin vapahdus on vapautus syyllisyydestä. Sen sai aikaan Jeesus ristillään. Sana ei sano, että se on autuas, joka on tullut täydelliseksi eikä koskaan enää lankea syntiin, vaan se on autuas, ”jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään”! Kesti kauan, ennen kuin minulle selvisi, että tämä merkitsee kokonaan uutta suhdetta taivaalliseen Isään.

En ole saanut vain uutta mahdollisuutta alkaa elämääni alusta, ikään kuin siitä olisi tehty jonkinlainen ”tabula rasa”, puhdas taulu. Pian uskoontuloni jälkeen tulin nimittäin havaitsemaan, että taulu ei ollutkaan enää puhdas, mikäli tekojani arvioidaan entisin kriteerein. Tajusin, että synti asuu minussa edelleenkin ja ilmenee jopa tekoina. Tämä on varsinkin uudelle kristitylle usein järkyttävä ja masentava kokemus. Mutta mitä silloin tapahtuu lahjaksi saadulle vanhurskaudelle? Meneekö se saman sileän tien? Ei suinkaan, kiitos Jumalalle: ”autuas se, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään”.

On autuasta todeta, että vaikka synti on elämässäni vielä jäljellä ja nostaa joskus – ja useinkin – päätään, se ei enää aiheuta syyllisyyttä Jumalan edessä. Toisin sanoen syntiä ei enää lueta viaksi uskovalle! Usko saa aikaan myös sen, että että synti tulee todetuksi ja omalletunnolle paljastetuksi. Synti aiheuttaa uskovalle murhetta ja katumusta. Sen pahuus näyttäytyy juuri uskovalle erityisen voimakkaana. Vaikka käärmeltä onkin pää murskattu, se ei tee sitä lainkaan viehättävämmäksi.

Monelle onkin selvää, että katuva ja syntiä murehtiva uskova on ilman muuta osallinen anteeksiannosta, mutta entäpä silloin, kun itse periksiantamisen hetki on käsillä? Olemmeko silloinkin pelastettuja, kun olemme lankeemuksen tilassa? Voi kulua myös pitkiä ajanjaksoja ilman, että katumuksesta tai synnin tunnustamisesta näkyy häivääkään. Silloin kristitty elää siinä murheellisessa tilassa, jossa hän on synnin kuljetettavana. Onko siis vanhurskauttaminen tuona kyseisenä aikana peruutettu niin, että jos hän tuona aikana kuolisi ennen kuin ehtii tehdä parannusta, hän joutuisi kadotukseen? Ei ole.

Kristuksen ristillä hankkima lahjavanhurskaus, jonka omistamme uskossa, merkitsee juuri sitä, että lankeemuksen tilassa ollessanikin olen pelastettu vastoin kaikkia ulkoisia tuntomerkkejä ja arvostelevien ihmisten ja saatanan ja syyttävän omatuntoni ja myöskin Jumalan vanhurskaan lain langettamia syytöksiä. Saattaa tuntua kylläkin olevan vastoin kaikkia totunnaisia oikeuskäsityksiä, että ihminen voisi mennä sellaisessa tilanteessa taivaaseen, mikäli sattuisi juuri sillä hetkellä kuolemaan sydänkohtaukseen. Monien hurskaiden kristittyjen onkin ollut mahdotonta omaksua tällaista ajatusta.

Olettakaamme siis asian olevan toisin. Ikuinen elämä peruutetaan aina syntiin ryhtymisen hetkestä alkaen siihen hetkeen asti, kun synti tunnustetaan ja hylätään. Eteemme nousee tällaisessa ajattelussa kuitenkin välittömästi vakavia vaikeuksia. Kaikki synnit ja pahat teothan määritellään Raamatussa asioiksi, jotka erottavat ihmisen Jumalasta. Mutta nyt jokainen rehellinen kristitty myöntää, ettei hän kykene ajatuksissaan, sanoissaan tai teoissaan olemaan niin täydellinen, ettei tajuaisi joka päivä, miten epäpuhtaita ajatuksia käy mielessä, sanoilla tulee tehdyksi syntiä ja teoilla loukatuksi tai laiminlyödyksi lähimmäisiä. Jopa Herra itse opettaa meitä pyytämään syntejämme päivittäin anteeksi niin kuin jokapäiväistä leipää.

Katoaako siis iankaikkisen elämän osallisuutemme päivittäin ja hetkittäin ja taas jälleen astuu voimaan kohdallamme sitä mukaa kuin lankeamme ja taas pyydämme syntejämme anteeksi, niin että pelastuksemme muistuttaa jonkinlaista elämänsä viime hetkissä kouristuksenomaisesti välähtelevää vanhaa hehkulamppua?

Näin tuskin kukaan on valmis ajattelemaan, sillä se tekisi pelastuksestamme melkoisen venäläisen ruletin. Kuka takaa sen, että meillä juuri lähdön koittaessa sattuu olemaan ”valot päällä”, jolloin juuri olemme katuneet viimeksi tehtyä syntiä emmekä vielä ehtineet aloittaa seuraavaa? Tähän saatetaan vastata, että pelastus menetetään vain tietynlaisten, harkittujen syntien, ei tahattomien syntien seurauksena. Hyvä. Seuraavaksi olisi siis määriteltävä, missä kulkee raja tahattomien ja harkittujen syntien välillä.

Kerran pelastettu – aivan varmasti pelastettu

Olisiko niin, että kun esimerkiksi uskova nainen löytää rakkaan siippansa likaiset alusvaatteet, sukat ja kengät hujan hajan pitkin makuuhuoneen vastasiivottua lattiaa ja rupeaa nimittelemään tätä kiivastuksissaan kaikenlaisilla rumilla kielikuvilla, mutta kuoleekin samalla hetkellä verisuonen yllättäen katkettua hänen aivoissaan, hän pääsee kuitenkin taivaaseen, koska sanoi nuo rumat sanat ”vain” pikaistuksissaan? Entäpä jos hän kärsii hermostollisesta yliherkkyydestä ja yhtä pikaistuksissaan huitaisee miehensä veitsellä kuoliaaksi?

Tai entäpä uskova mies, joka lankeaa kiusaukseen ilmoittaa verottajalle väärin tulonsa hyötyäkseen siitä taloudellisesti eikä sitten ainakaan vähään aikaan kadu tekoaan niin, että menisi oikaisemaan asiaa? Tai katuu kenties seuraavana vuonna mutta ei vaivaudu palauttamaan vääryydellä hankittuja varoja? Tai uskova liikeyrittäjä, joka keinottelee konkursseilla omantunnon liiemmin soimaamatta? Tai juopottelemaan lankeava raitistunut alkoholisti, joka eksyy vieraaseen vuoteeseen? Tai saarnamies, jolla on jo pitkään ollut avioliiton ulkopuolinen suhde, tai useita suhteita seurakuntansa sisarien kanssa, tai homosuhde, pornoriippuvuus, salattu alkoholiongelma, uhkapeliriippuvuus, tai…

Näemme, että vaikka joillakin ihmisillä on tämänkaltaisista synneistä ja taivasosuudesta hyvinkin selkeät mielipiteensä taustastaan riippuen, rajanveto tahattomien ja tahallisempien syntien välillä on mahdoton tehtävä. Vain Jumala voi nähdä ihmissydämen sellaisena kuin se todella on ja tuomita oikein. Ja on muistettava, että Jumalan tuomioihin sisältyy paljon muitakin tuomitsemis- ja koulutustapoja kuin pelkkä kadotukseen tuomitseminen. Monessa raamatunkohdassa puhutaan juuri Jumalan kurittavista tai kasvattavista tuomioista, joilla Hän kouluttaa omia lapsiaan: ”Rangaistessaan Herra kuitenkin kurittaa meitä, jotta meitä ei yhdessä maailman kanssa lopullisesti tuomittaisi”. (1. Kor.11:32).

Raamatun mukaan vanhurskauttaminen ja pelastus pysyvät uskovan kohdalla ehdottomasti voimassa, lankesipa tämä pieniin tai suuriin synteihin, sillä ”Jumala katsoo (ihmisen) vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta”. (Room. 4:6). Mutta nyt voidaan kysyä, onko tässä sitten kyse ”kerran pelastettu aina pelastettu”-opista. ”Kirjoittajahan näyttää etenevän johdonmukaisesti kohti sitä oletusta, että tekipä kerran uskoontullut ihminen loppuelämänsä aikana sitten mitä tahansa, hän ei voi menettää pelastustaan”, voi joku todeta.

Raamatun pelastusoppi on aukoton: Kristus sovitti syntimme, ja henkilökohtainen usko Kristukseen tuo sovituksen voimaan itse kunkin kohdalle – ei väliaikaisesti ja ehdollisesti, vaan ikuisesti. Lunastus synneistä ja rangaistuksesta on iankaikkinen lunastus. Kuten aiemmin totesin, usko on siirtänyt meidät kokonaan uuteen isä-lapsi-suhteeseen Jumalan kanssa. Emme kuitenkaan ole uskoneet Kristukseen vastoin tahtoamme, eikä meitä ole myöskään jotenkin ”tuomittu” pelastukseen ja taivaaseen niin, että jos todella haluamme mennä helvettiin, emme voisi sitä tehdä, mutta sellaista todellista halua tuskin keltään Jumalaa tuntevalta ihmiseltä tässä maailmassa löytyy. Kristukseen uskova ei voi koskaan syystä tai toisesta jotenkin vain ”joutua” kadotukseen. Jumalahan antoi Poikansa, ”jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän”. (Joh. 3:16).

Kyse ei siis ole teoista tai tekojen puutteesta vaan uskosta, ja siksi Raamattu puhuu niin paljon uskon säilyttämisestä. Jumala on synnyttänyt uskomme evankeliumin sanan kautta ja Hän myös varjelee uskomme ja vahvistaa uskoamme. Tästä näkökulmasta käsin tajuamme, miksi synnin katuminen ja tunnustaminen on niin tärkeää uskovalle, sillä synti tekee uskonelämämme ankeaksi ja voimattomaksi käytännön tasolla ja saattaa paaduttaa meidät monella tavalla. Mutta syntiemme katumisesta ja tunnustamisesta seuraa aina omatuntomme puhdistuminen Jeesuksen veressä. Anteeksianto jonka tällöin koemme, ei siis ole anteeksiantoa, joka palauttaa pelastuksen, vaan sitä samaa, ikuisesti voimassa olevaa anteeksiantoa, joka jälleen armollisesti ja uskollisesti puhdistaa sisimpämme ”kaikesta vääryydestä” ja palauttaa ilomme ja vahvistaa uskoamme.

Read Full Post »

Raamatun selittämisen ja tulkinnan perusteet I / II
Luentosarja:

Veikko Pekki

Teksti on muistiinmerkitty luentopuheista. Tällä opiskelusivulla teksti on pyritty säilyttämään sujuvassa ja helppotajuisessa muodossa.(Puheiden tallennus: Heikki Kilpeläinen)

  1. Miksi Raamattua on selitettävä?
    1.1 Vain eksegetiikka tuo oikean raamattunäkemyksen
    1.2 Eksegeesi ja eisegeesi
    1.3 Ylitettäviä esteitä Raamatun ymmärtämiselle
    1.4 Eksegetiikkateoksista
    1.5 Liberaaliteologia ja -eksegetiikka vesittävät Raamatun totuudet
    1.6 Oikea eksegetiikka: Raamattu on Jumalan omaa ilmoitusta
  2. Raamattunäkemyksen muodostamisen perusteet
    2.1. Miten ymmärrämme Raamatun luonteen historiallisena ja iankaikkisena ilmoituksena.
    2.2. Miten ymmärrämme Raamatun erehtymättömyyden.
    2.3. Miten ymmärrämme Raamatun ohjeellisuuden.
  3. Miten Raamattua selitetään?
    3.1 Allegorinen selitysperinne ja sen haitat
    3.2 Uskonpuhdistuksen vaikutus Raamatun selitykseen
    3.3 Kielelliset seikat ja tekstiyhteys aina huomioitava
  4. Raamatun tulkintaoppi eli hermeneutiikka
    4.1 Hermeneutiikka voi pohjautua vain oikein suoritettuun eksegeesiin
    4.2 Etenevä eli induktiivinen menetelmä
    4.3 Raamatun tulkintaopin päätehtävä
  5. Uuden Testamentin kirjeiden tulkinnasta
  6. Raamatun käännösperiaatteita
    6.1 Eri raamatunkäännösperiaatteiden vertailua
    6.2 Eri raamatunkäännösten hyötyjä ja ongelmia
  7. Miksi Raamattua on selitettävä?

1.1 Vain eksegetiikka tuo oikean raamattunäkemyksen

Toiset sanovat, ettei Raamattua pidä lainkaan selittää ja tulkita, vaan yksinomaan lukea ja totella. Tämän voi hyvällä tahdolla nähdä kuvastavan sellaista oikeaa asennetta, jossa halutaan kaikessa olla kuuliaisia Jumalan sanalle. Sellainen asenne meillä tuleekin olla. Mutta pelkäänpä että tuollainen lausahdus kuvastaa usein puhujan ylimielisyyttä tai jopa laiskuutta Raamattunsa äärellä. Missään tapauksessa väite ei käytännössä pidä paikkaansa. Kaikki, mitä aiot sanoa tai tehdä Raamatun pohjalta, vaatii jo Raamatun selittämistä, eksegetikkaa. Raamattu itse opettaa, että meidän on selitettävä ja tulkittava Kirjoituksia oikealla tavalla. Otetaan joitakin Raamatun esimerkkejä tästä.

Paavali selitti Raamattua kansan keskuudessa

Apt 17:2-4: ”Tapansa mukaan Paavali meni sisälle heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa, lähtien kirjoituksista, selitti ne ja osoitti, että Kristuksen piti kärsimän ja nouseman kuolleista…”.

Jeesus selitti Raamattua opetuslapsilleen

Luuk 24:27,32: ”Ja Hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä Hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.

Eksegetiikka-sana tulee sanasta ”eksegeomai” = kertoa, ilmoittaa.

Sana ”eksegeomai” esiintyy Raamatussa useissa kohdissa:

Apt 21:19: ”Ja kun hän oli heitä tervehtinyt, kertoi hän kohta kohdalta kaikki, mitä Jumala hänen palveluksensa kautta oli tehnyt pakanain keskuudessa.”

Tässä saadaan hyvä kuva siitä, mitä tämä eksegetiikka tarkoittaa: Se merkitsi ”kertoa kohta kohdalta”. Paavali selvitti tapahtumat asia asialta, mitä oikein tapahtui. Näin eksegeesissä selvitetään tarkasti asioiden alkuperäinen merkitys. Nehemian kirjan 8.luku on kertomus siitä, kuinka Jumalan Sanaa selitettiin niin, että se ymmärrettiin. Kirjanoppinut pappi Esra toi Jumalan lain kirjan esiin, luki sen kansalle ja selitti sitä:

Neh 8:8-9: ”Ja he lukivat Jumalan lain kirjaa kappale kappaleelta ja selittivät sen sisällyksen, niin että luettu ymmärrettiin. Ja Nehemia, maaherra, ja pappi Esra, kirjanoppinut, ja leeviläiset, jotka opettivat kansaa, sanoivat kaikelle kansalle: ’Tämä päivä on pyhitetty Herralle, teidän Jumalallenne, älkää murehtiko, älkääkä itkekö.’ Sillä kaikki kansa itki, kun he kuulivat lain sanat.”

”Sana tuli lihaksi” on Raamatun perusta

Kun Jeesuksesta sanotaan Joh 1:14:ssä ”Sana tuli lihaksi”, niin tämä on juuri se suuri perusta, jolla me voimme ymmärtää Raamatun olemuksen. Siis Jeesus on Sana ja Hän ilmoittaa meille (eksegeomai) elävän Jumalan. Joh 1:18: ”Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on Hänet ilmoittanut. ”

Tämä ilmoitus ei tullut korkeana aatteena tai abstraktiona keskellemme, vaan lihana. Siis Sana tuli lihaksi, ihmisen nahkoihin ja ihmisluihin. Ja Hän käveli ihmisruumiissa meidän kaltaisenamme eläen juutalaisessa käsityöläisperheessä. Jeesus kasvoi aikansa tapoihin ja sen kulttuuriin. Hän puhui hepreankieltä käyttäen aikansa ilmaisuja. Kristus otti inhimillisen muodon voidakseen ilmoittaa meille Jumalan todellisen olemuksen. Samoin Raamatun kirjoitukset ovat annetut meille inhimillisessä muodossa voidaksemme vastaanottaa Jumalan ilmoituksen luonnollisessa ja kielellisessä asussa ja voidaksemme harjoittaa eksegetiikkaa luonnollisin ja kielellisin menetelmin. Tässä kaikessa voimme odottaa Pyhän Hengen johdatusta ja apua.

Näin iankaikkinen ja jumalallinen, pukeutui ajalliseen ja inhimilliseen. Tässä on koko kristinuskon olemus. Se on Kristuksen olemus: totinen Jumala ja tosi ihminen samassa persoonassa. Samalla tavalla Raamattu on jumalallinen ja ikuinen ilmoitus joka on annettu inhimillisessä ja ajallisessa asussa. Se sisältää sekä ikuista ilmoitusta että ilmoitusta, joka koskee vain tiettyä rajallista aikaa. Ja sellaisena kokonaisuutena Raamattu kaikkineen on Jumalan iankaikkista Sanaa.

1.2 Eksegeesi ja eisegeesi

Etuliite ”ek” eksegeesi-sanassa merkitsee tulla ulos jostakin (ek = -sta, -stä). Ammentaa ulos jotakin tekstistä. Ja meidän tarkoituksemme on löytää, mitä Raamatussa on todella sanottuna.

Eisegeesi-sanassa taas etuliite ”eis” merkitsee mennä sisälle johonkin, panna jotakin tekstiin. Lisätä tekstin sekaan jotakin, jolla on vieraita merkityksiä. Tässä törmäämme ensimmäiseen ja tyypillisimpään pahaan tapaan, joka ihmisillä on Raamatun äärellä. Liian usein me teemme tällaista eisegeesiä Raamattua lukiessamme. Tämä johtuu omasta esiymmärryksestämme, joka vaihtelee yksilöllisesti meillä jokaisella.

Eisegeesissä siis viemme omat ennakkoon omaksutut käsityksemme tekstiin ikään kuin valmiiksi. Kun sitten luemme tekstiä, luemmekin nuo omat käsityksemme tekstistä. Tällaista tapahtuu erittäin helposti ja salakavalasti:

Eksegeesi kieroutuukin eisegeesiksi

Mark 10:25:n eisegeesi:

”Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.”

Tämä Jeesuksen terävä sanonta on ollut niin kova pala ihmisille kautta aikojen, että he ovat yrittäneet tavalla tai toisella kiertää tämän neulanterävän piikin. Jotkut ovat keksineet sellaisen selityksen, että Jerusalemin muurissa on aikanaan ollut Neulansilmä-niminen portti, joka poikkesi muista porteista niin, että se oli matalampi kuin muut portit. Neulansilmä-portista kameli pääsi kulkemaan vain, jos se polvistui paksujen polviniveliensä varaan. Näin tähän tekstiin on ujutettu ulkopuolinen merkitys, jonka mukaan rikas pääee juuri ja juuri taivasten valtakuntaan, jos ”käy polvitietä.” Mutta sellaista porttia ei Jerusalemissa ole koskaan ollutkaan. Näin on viety tekstiin ulkopuolinen, vieras merkitys. Jeesuksen sanoista on tehty eisegeesi.

Mark 10:25:n eksegeesi

Eksegeesissä sen sijaan havaitsemme, että Jeesus käyttää tässä kielikuvaa, jossa on mukana kuvannollinen liioittelu (hyperbola). Tämän kielikuvan tarkoituksena on tehdä täysin selväksi, että rikkaan pääsy Jumalan valtakuntaan on täysin mahdotonta. Tämä kolahti myöskin opetuslapsiin, koska he kysyivät, kuka sitten voi pelastua. Jeesus toi kuitenkin lohdutukseksi esille sen, että ”mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista.” Jeesus selitti vähän myöhemmin asian tarkemmin: Hän halusi tällä kaikella opettaa, että niiden, ”jotka luottavat tavaraansa”, on yhtä vaikea päästä Jumalan valtakuntaan kuin kamelin päästä neulansilmän läpi. Eli täysin mahdotonta sillä asenteella. Mutta eisegeesi vesittää tämän opetuksen tehon ja vie siltä sen hätkähdyttävän terän. Meillä on usein suuri kiusaus langeta viemään tekstiin sisälle omia ulkopuolisia merkityksiä.

Huomautus:

Itämaiseen kielenkäyttöön kuuluvat vastakohtaisuudet, kärjistykset, liioittelut ja muut tehokeinot aivan yleisesti. Ja on kieltämätöntä, että Herra käytti mestarillisesti kaikkea tätä retoriikkaa opetuksissaan. ”Joka ei vihaa isäänsä ja äitiänsä…” tai: ”…joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, on säilyttävä sen…” tai: ”Jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi…” ovat tyypillisesti tällaista retoriikkaa. Jos tätä ei ymmärretä, vaan puhutaan yksioikoisesti siitä, että ”Raamattua ei tarvitse selittää eikä tulkita, vaan ainoastaan totella”, ajaudutaan helposti häkellyttäviin ja tarpeettomiin umpikujiin.

1.3 Ylitettäviä esteitä Raamatun ymmärtämiselle

Raamattu on itse asiassa kirjasto, jossa on 66 kirjaa, jotka on pantu yksien kansien sisään. 39 kirjaa on Vanhassa testamentissa ja 27 kirjaa Uudessa testamentissa. Nämä kirjat on kirjoitettu suunnilleen aikavälillä 1500 eKr ja 100-98 jKr. Kun me vastaamme kysymykseen, miksi Raamattua on selitettävä, meidän on ymmärrettävä, että Raamattu on pitkän historiallisen aikajakson, muutosten ja myllerrysten keskellä syntynyt kirjakokoelma. Siksi me joudumme ylittämään eräitä esteitä, joita ei kuitenkaan pidä liioitella.

  1. Historiallinen ylitys

Ajatellaanpa asiaa. Esimerkiksi jos joku ystävä lähettää sinulle kortin vaikkapa Havajilta, jossa hän on lomalla, ja kertoo, miten ihanaa siellä on, niin sinulla ei ole paljonkaan vaikeuksia ymmärtää. Hän käyttää tämän päivän kieltä, jota sinäkin puhut. Hän puhuu tämän päivän asioista. Hän elää samassa tämän päivän maailmassa ja ympäristössä, jossa sinä elät. Teillä ei ole vaikeuksia ymmärtää toisianne.

Mutta jos sinä saisit 2500 vuoden takaa joltakin ihmiseltä viestin, jossa hän haluaisi välittää ja kertoa sinulle tiettyjä asioita, niin siinä voi olla sellaisia ilmaisuja ja sanontatapoja, joita hän pitää itsestäänselvyyksinä, mutta jotka ovat sinulle täysin vieraita. Ja kun hän yrittää sinulle viestiä ja puhua, niin sinä joudut selvittämään tällaisia asioita.

Me elämme täysin toisenlaisessa historiallisessa tilanteessa kuin esimerkiksi Aabraham Kaldean Uurissa. Kansa ja kulttuuri, jonka tapojen keskellä hän eli, olivat erilaiset. Yhteiskuntajärjestelmä, uskonnolliset kultit, kauppa ja tekniikka olivat perin erilaisia kuin meillä.

Tässä yhteydessä on hyvä sanoa, että tämä vain kirkastaa Raamatun suurenmoisuutta, kun me näemme, miten erilainen historiallinen tilanne oli. Kaikkea tätä taustaa vasten huomaamme nimittäin sen, miten inhimilliset peruskysymykset ovat aina olleet kuitenkin perin samanlaisia. Kun me katsomme ihmisten elämää menneinä aikoina, niin voimme todeta, että vaikka maailma oli perin erilainen, ihmisillä oli kuitenkin aivan samanlaisia kysymyksiä, kiusauksia, sairauksia ja hengellisiä tarpeita kuin meilläkin. Jumalan apu ihmistä kohtaan on aina ollut samalla tavalla rakastavan Jumalan apua. Kun me katsomme nyt näitä eroja, niin sitä kirkkaammin käy selväksi, että Jumalan ilmoitus kykenee ylittämään kaikki nämä erot.

  1. Kulttuurillinen ylitys

Monet Raamatussa olevat elämänohjeet eroavat suuresti tämän päivän ohjeista. Esim. naisten pään peittäminen tai vieraan kylään tuleminen. Tapana esimerkiksi oli, että orja, tai köyhemmissä taloissa isäntä, pesi vieraan jalat. Tai kun Jeesus puhuu vertauksessaan isästä, joka juoksi tuhlaajapoikansa vastaan, voimme ymmärtää, kuinka puhuttelevana kuulijat pitivät kertomusta, jos tiedämme että siinä kulttuurissa vanhan miehen ei sopinut luopua arvokkuudestaan ja juosta liepeet hulmuten – se oli häpeällistä. Tällaisten seikkojen tähden sana ei aina heti voi täysin avautua meille, koska meillä ei ole kulttuurissamme samankaltaisia valmiita perusolettamuksia ja arvoja, joita Jeesuksen ensimmäisillä kuulijoilla oli. Myös esimerkiksi vieraanvaraisuuden velvoitteet olivat aivan toiset kuin mihin me olemme tottuneet. Mutta kun tällaiset seikat selvitetään, niin silloin vasta tajutaan myös miltä monet Herran opetukset kuulostivat Hänen ensimmäisten kuulijoidensa korvissa. Vasta tätä kautta niiden varsinainen asiasisältö ja sanoma voi avautua täydessä merkityksessään myös meille.

  1. Kielellinen ylitys

Raamatun alkukielet ovat Vanhassa testamentissa aramea ja heprea ja Uudessa testamentissa kreikka. Ne ilmaisut ja sanontatavat, jotka nousevat käytetystä kielestä, eivät heti erotu ellei niitä vähän selvitetä. Usein käytetään hyvin ytimekkäitä sanontatapoja, joilla ilmaistaan joku totuus. Jos me emme ymmärrä, että tekstissä on käytetty tiettyä sanontatapaa, niin totuuskaan ei heti avaudu. Silloin on mentävä alkuperäiseen kieleen ja sen kielen ilmaisuihin.

Meillä on Raamatussa monin paikoin alaviitteitä, joissa viitataan, että tässä kohdassa on alkukielessä tietynlainen sanaleikki.

Kun Jumala esimerkiksi Hoosean kirjan 2. luvussa koettaa saada kansaansa uudelleen rakastumaan itseensä, Hän puhuu kauniisti ja sydämellisesti kansalleen: ”Minä vien hänet erämaahan, taivuttelen ja viihdyttelen häntä siellä.” Tämä sanontatapa ”viihdyttelen häntä” on hepreankielessä ”puhua suloisesti”, antaa kaikenlaisia myönteisiä huomionosoituksia morsiamelle tarkoituksena herättää hänessä jälleen rakkaus ja uskollisuus sulhasta kohtaan.

Sitten Jumala lupaa: ”Minä annan hänelle Aakorin laakson toivon oveksi”. Me emme tiedä tämänkään ilmauksen sanomaa, ellemme selvitä sen kielellistä ja historiallista taustaa. Niinpä voimme helposti ohittaa tällaisen jakeen. Mutta jos mennään hepreankieleen ja siihen tilanteeseen, jossa Aakorin laakso sai nimensä (Joosua 7:25-26), näemme että siellä kivitettiin muinoin Aakan-niminen mies, joka oli piilottanut telttaansa tuhon omaksi vihittyä tavaraa. Tuon ikävän ja onnettoman tapauksen johdosta tuo tapahtumapaikka nimettiin Aakorin laaksoksi, joka on suomennettuna ”onnettomuuden laakso”. (Aakar = syöstä onnettomuuteen.)

Nyt, kun Jumala lupaa Hoosea 2:15:ssä morsiamelleen ”Minä annan hänelle Aakorin laakson toivon oveksi”, niin tämän kielellisen taustatekijän ymmärtämisen kautta meille valkenee tuon ilmauksen suurenmoinen sanoma: Jumala tekee meidän epäonnistumisemme, onnettomuutemme ja murheen laaksomme meille toivon oveksi. Se sanoma on Aakorin laaksolla. Mutta se on puhtaasti historiallis-kieliopillinen asia. Eli vain jos me ylitämme tällaisen eron, sanoma avautuu meille täysimääräisesti.

  1. Filosofinen ylitys

Nykypäivän ajatteluun verrattuna ajatustavoissa oli suuriakin eroja. Esim. antiikin kreikkalaisten kesken oli sellainen ajatustapa ja filosofia, että nöyryys ihmisen olemuksessa oli hyvin halveksittava ominaisuus. Ylpeys oli hyve. He pitivät suorastaan moraalisesti halveksittavana ominaisuutena sitä, että joku on nöyrä ja antaa tehdä itselleen vääryyttä. Jos me ymmärrämme tämän, niin me ymmärrämme paremmin Paavalin monien ilmaisujen 1. Korinttolaiskirjeessä herättämän pahennuksen. Hän ilmaisi asioita hyvinkin radikaalisti kirjoittaessaan korinttolaisille Jumalan voimasta. Vapaaehtoisen ristinkuoleman evankeliumi oli todellakin kreikkalaisille ”Jumalan saarnauttama hullutus”, todellinen skandaali, niin kuin Paavali sanoi. Se, että ihmiskunta pelastetaan Kristuksen nöyrtymisen, alistumisen ja antautumisen kautta, oli heille inhimillisesti ajatellen täyttä mielettömyyttä.

1.4 Eksegetiikkateoksista

Näiden erojen muodostaman sillan ylittämiseen meillä on apuvälineitä. Meillä on olemassa jo nykyään paljon hyviä teoksia, Raamatun tietoteoksia, jotka ovat kaikki hyödyllisiä. Kun niistä ammentaa, on muistettava, että ne eivät kuitenkaan ole Jumalan Sanaa.

Haluaisin suositella teille eksegetiikan ja Raamatun ymmärtämiseksi ensisijaisesti Gordon Feen ja Douglas Stuartin teosta: ”Kirjojen kirja, avaimia Raamatun tulkintaan”, kustantanut Aika Oy. Erittäin tervetullut eksegeettinen teos raamattu-uskollisella linjalla.

Hughes and Trabis: ”Johdatus Raamattuun”, kustantaja Raamatun Tietokirja, Vantaa (Aika Oy) Raamatun päätapahtumat ja opetukset aikansa kulttuuritaustaa vasten.

Edwin Yamauchi: ”Ensimmäisten kristittyjen maailma”. Kirja on kertomus kulttuurillisesta, poliittisesta ja uskonnollisesta kuohunnasta, jonka keskellä kristinusko syntyi. Jumala oli ajoittanut Jeesuksen syntymän ja aikakausien taitekohdan hyvin taitavasti. Maailmanpoliittinen ja uskonnollinen tilanne oli murrosvaiheessa Rooman valtakunnan aikana, kun Kristus syntyi ihmiseksi juuri oikeaan aikaan. Oli kansainväliset virtaukset evankeliumin sanoman viemiseksi hyvin nopeasti joka puolelle maailmaa.

Kenneth Bailey: ” Avaimia Jeesuksen vertauksiin maalaisjärjellä”, kustantaja Aika Oy

Raamatun alkukielet ovat heprea, aramea ja kreikka. On olemassa hyviä sanakirjoja esim. vanhan 3-osaisen Ison Raamatun Tietosanakirjan takaosassa. Uuden 10-osaisen laitoksen yhteyteen kuuluu erittäin hyvät kreikan- ja hepreankielen konkordanssiasanakirjaosuudet, joissa on käsitelty kreikan ja heprean sanoja niin, että monista sanoista on kokonaisia artikkeleita. Näiden avulla voi tutkia sanoja, vaikkei tuntisi lainkaan hepreaa tai kreikkaa.

Vanha tuttu NOVUM 1-5 ”Uusi testamentti selityksin” käy myös erinomaisesti Uuden testamentin alkukielen kreikan tutkimisen apuvälineeksi. Novumia käyttäen jokainen voi päästä alkukieleen sisälle, vaikkei ymmärrä sanaakaan kreikkaa. Vanhan testamentin vastaavaa käsikirjaa ei ole suomenkielellä.

Jos ymmärtää Raamatun kieliä, voi päästä pitemmälle tutkimalla kirjaa

F.F.Bruce: ”Raamatun juuret”, kust. Perussanoma. Kirja käsittelee heprean ja kreikan rikkaita ilmaisuja sekä niiden erityispiirteitä ja tekstiin löytyy yhä syvemmin ja syvemmin jumalallista valoa. Koskaan näitä asioita ei voi opiskella liian pitkälle, kun on kysymys Raamatusta ja kun sen tekee oikeassa mielessä. Raamattua voi kaivaa loputtomiin niinkuin jotain kultakaivosta eikä se ehdy ikinä.

Haluan tässä ottaa esille Feen ja Stuartin kirjan esipuheesta muutaman lauseen, jotka on kirjoittanut F.F.Bruce:

”Monet yrittävät tosissaan perehtyä Raamattuun, mutta turhautuvat saadessaan siitä yrityksistään huolimatta niin vähän irti. Aivan kuten etiopialainen hoviherra, joka matkallaan Jerusalemista kotimaahansa yritti turhaan ymmärtää Jesajan kirjaa. Hänkin havaitsi, ettei ymmärrä lukemaansa ilman opastusta.Tämä kirja on tarkoitettu avuksi juuri heille. Miten saamme selville, mikä psalmeissa, Jeesuksen vertauksissa tai Paavalin kirjeissä on universaalia, kaikkia lukijoita kaikkina aikoina koskettavia? Ja mikä kuuluu puhtaasti tiettyyn aikaan ja paikkaan? Vai pitääkö meidän yleensäkään pitää mitään Raamatussa puhtaasti tiettyyn aikaan ja paikkaan kuuluvana? En muista lukeneeni yhtään muuta kirjaa, josta olisi ollut yhtä paljon apua näihin kysymyksiin. Kirjoittajat tietävät, ettei useimmilla Raamatun lukijoilla ole muuta tulkintaperiaatetta kuin pyrkimys tulkita tekstejä heitä itseään eniten miellyttävällä tavalla. Fee ja Stuart osoittavat, että parempikin vaihtoehto on olemassa. Kysymystä: ’Mitä tämä merkitsee minulle?’ ei voi erottaa kysymyksestä: ’Mitä kirjoittaja tarkoitti tällä?'”

1.5 Liberaaliteologia ja -eksegetiikka vesittävät Raamatun totuudet

Olemme tottuneet Suomessa yliopiston teologisen tiedekunnan eksegetiikkakäsitteeseen, joka on luonut huonon kaiun tälle sanalle. Syynä tähän on se, että siellä noudatetaan liberaalista lähtökohtaa, joka lähtee siitä, että Raamatun tutkimusta pitää suorittaa niin kuin minkä hyvänsä kirjallisuuden tutkimusta. Eli lähtökohdat on tavallisessa profaanissa, maallisessa, tieteessä.

Tällainen neo-ortodoksinen, uudempi teologia, joka tuli käyttöön 1700-luvulla, lähti siitä, että kun luonnontieteissä tapahtui vallankumous ja kehitysoppi varsinkin 1800-luvulla valtasi alaa, niin Raamattuun haluttiin soveltaa samanlaista menetelmää. Sen asioita ja ilmaisuja lähdettiin tutkimaan sillä tavalla, että poistettiin kaikki yliluonnollinen ja pyrittiin selittämään ihmeenomainen aines luonnollisella tavalla.

Tämä on nykyisenkin eksegetiikan perusta yliopistoissamme. Vaikka siellä onkin erittäin paljon oikeata ja arvokasta historiallista taustatietoa Raamatun syntyvaiheista ja henkilöistä, niin on ikävää, että tämän tiedon myrkyttää kuitenkin koko ajan perusasenne, jossa ei tunnusteta Raamatun sisäistä itseilmoitusta eli sitä, että se ilmoittaa itse olevansa Hengen ilmoittamaa Sanaa. Toisin sanoen, ei noudateta Raamatun omaa sisäistä ohjeistoa sen tulkinnassa, vaan ajatellaan, että Raamattu on ilmaisua sen ajan ihmisten uskosta ja uskonkäsityksistä, joita he ovat esittäneet näissä kirjoituksissa. Tästä lähtökohdasta sitten tutkitaan. Kun esimerkiksi tutkitaan jotakin Raamatussa ilmoitettua jumalallista ihmetekoa, yritetään automaattisesti löytää, mistä luonnollisesta seikasta tuo käsitys mahtoi saada alkunsa. Kun Jumala Raamatun mukaan esimerkiksi käski Mooseksen halkaista Punaisen meren ojentamalla sauvansa, päätellään, että siellä saattoi olla kova tuuli tai jokin muu luonnonmullistus, josta syntyi tällainen legenda.

Tämä on liberaaliteologiaa, ei oikeaa eksegetiikkaa. Ymmärrätte, että se jo lähtökohdistaan vesittää Jumalan Sanan itseilmoituksen ja auktoriteetin. Jos meillä on eksegetiikan lähtökohtana tällainen epäterve näkökulma, niin se johtaa siihen, ettemme hyödy siitä edes historiallisen asiatiedon kaikessa selvittämisessä.

1.6 Oikea eksegetiikka: Raamattu on Jumalan omaa ilmoitusta

Raamatun tutkiskelun oikea lähtökohta on, että me tunnustamme Raamatun itseilmoituksen. Me lähdemme liikkeelle siltä pohjalta, mitä Raamattu sanoo itse olevansa. Lähdemme ikään kuin Raamatun omilla ehdoilla sen sisälle. Kun siellä sanotaan esimerkiksi, että koko Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta, niin tämä antaa jo aikamoisen peruslähtökohdan koko tutkimukselle. Meillä on aivan toinen asenne Sanaan, kun tällä tavoin voimme alusta alkaen luottaa sen jumalalliseen totuudellisuuteen ja ristiriidattomuuteen.

Jopa niissäkin kohdissa, joissa puhutaan karkeasti ihmisten turmeluksesta, heidän erehdyksistään ja vääristä käsityksistään ja kuvataan merkillisiltä tuntuvia ja outoja Jumalan käskyjä, joita Hän antaa noille ihmisille, Raamattu on Pyhän Hengen innoittamaa Jumalan Sanaa. Monet nuo Vanhan testamentin käskyt eivät tosin enää ole ohjeellisia meille, mutta ne ovat kuitenkin saatetut Jumalan tahdosta meille tiedoksi, että oppisimme niiden kautta jonkin totuuden. Meillä tulee Sanan edessä olla aina kunnioittava asenne, joka merkitsee muun muassa sitä, että jos emme jotain ymmärrä, niin emme loukkaannu siihen, vaan panemme sen nöyrästi syrjään ja odotamme saavamme siihen valoa ja ymmärrystä jatkossa.

Mielestäni tämä on myöskin ainoa todella tieteellinen lähtökohta, koska tässä myönnytään niihin lainalaisuuksiin, jotka tässä kirjassa itsessään ovat ilmoitetut. Olisi aika epäjohdonmukaista lähteä joidenkin muiden lainalaisuuksien pohjalta sitä tutkimaan ja syrjäyttää kokonaan ne, jotka se on itse ilmoittanut. Tämän voisimme rinnastaa vaikkapa siihen, että lähdemme ajamaan uutta Mercedes-Benziä, ei sen omilla, vaan vanhan Moskovitsin käyttöohjeella. Äkkiä olisi rikki koko auto.

Kun otamme siis todesta sen, että Raamattu on Hengen innoittamaa, erehtymätöntä Jumalan Sanaa, siitä luonnollisestikin myös seuraa se, että me rukoilemme ja odotamme valoa Hengeltä sitä lukiessamme. Seuraavaksi otamme sitten huomioon kirjalliset, historialliset ja muut sellaiset seikat, joiden ehdoilla Sana on meille annettu.

Nämä käyttöohjeet toimivat, Sana kirkastuu ja tekee meidät eläväksi tätä kautta.

  1. Raamattunäkemyksen muodostamisen perusteet

Raamattunäkemyksemme muodostuu kolmesta eri tekijästä:

2.1. Miten ymmärrämme Raamatun luonteen historiallisena ja iankaikkisena ilmoituksena.
2.2. Miten ymmärrämme Raamatun erehtymättömyyden.
2.3. Miten ymmärrämme Raamatun ohjeellisuuden.

2.1. Miten ymmärrämme Raamatun luonteen historiallisena ja iankaikkisena ilmoituksena

  1. Raamatun ilmoitus on vaiheittain ja johdonmukaisesti etenevää, progressiivista ilmoitusta

Professori Aapeli saarisalo sanoo tästä Raamatun ilmoituksen luonteesta:

”Se muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden. Raamattu on kertomus siitä, miten Jumala ilmoittaa itsensä ihmisille eri aikoina ja aikakausina, Ef. 1:8-10; 3:5-9; Kol. 1:25,26. Minkään uskonnon pyhillä kirjoilla ei ole tällaista yhtenäisyyttä, vaan niiltä puuttuu järjestys ja etenevä suunnitelma. Raamatun hengellinen tarkoitusperä on juuri sen sen selvimmin huomattava punainen johtolanka. Luomisen kertomuksella on vastineensa Ilmestyskirjan uudistuksessa. Syntiinlankeemus on Jumalan armon ilmoituksen lähtökohtana. Patriarkkojen historia ja Israelin matka Luvattuun maahan todistavat siitä, miten Jumala aluksi erottaa itsellensä yhden kansan taimitarhaksi… VT:n pysyvä arvo onkin ennen kaikkea juuri siinä, että se ehdottoman varmasti näyttää Jumalan pelastussuunnitelman etenemisen, jonka päätös on uudessa liitossa, Jeesuksen persoonassa. Siinä onkin koko Raamatun ”avain”. Tämän erikoisen luonteensa Raamattu on saanut Jumalan henkivaikutuksesta, jonka johto siinä ilmenee.”

  1. Pelastuksella on historiaan sidottu perustuksensa

Jos ikuisessa pelastuksessamme ei ole kysymys historiallisesti todennettavasta tositapahtumasta, niin turhaa on koko meidän uskomme.1 Kor 15. luvussa Paavali puhuu tästä meidän pelastuksemme perustuksesta:

1 Kor 15:12-14: ”Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että Hän on noussut kuolleista, kuinka muutamat teistä saattavat sanoa, ettei kuolleitten ylösnousemusta ole? Vaan jos ei ole kuolleitten ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole noussut. Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne;

Näin Paavali perustelee ja tuo asian aivan järjelliseksi ja selkeäksi. Aikaan sidotusta historiasta onkin tullut jumalallista pelastushistoriaa, vaikka se uskomattomalle ihmiselle onkin vain yksi tapaus monien joukossa. Roomalaiset ristiinnaulitsivat silloin paljon ihmisiä eikä uskomaton kenties nähnyt Jeesuksen ristiinnaulitsemista merkittävänä tapahtumana. Mutta juuri näin on Jumala sitonut tekonsa tähän ihmisten historiaan ja sillä tavalla tuonut jumalallisen armonsa meidän keskellemme.

  1. Raamattu on meillekin historiallinen, iankaikkinen ilmoitus

Tämä on meidänkin raamattunäkemyksemme perusta. Koko Raamattu avautuu vain tällä ymmärryksellä. Monet ovat kompastuneet ja loukkaantuneet, kun he aloittavat Raamatun lukemisen Vanhan testamentin alusta sen verisistä sodista ja oudoista tapahtumista. Tämä johtuu siitä, että Raamattu puhuu tosiasioita tosi historiasta eikä rakentele haaveellisia pilvilinnoja. Tästä todellisesta, raadollisesta historiasta Jumala on tehnyt ikuisen armonsa ilmestymiskentän.

Me emme saa siis pilkkoa ja irroittaa sieltä historiallista, kulttuurillista ainesta erikseen ja sanoa, ettei se ole jumalallista; ja ottaa vain joitain tiettyjä mielilauseita, jotka meitä koskettavat ja sanoa, että tämä on nyt sitä jumalallista. Ei, vaan koko Raamattu on otettava sekä historiallisena että iankaikkisena Jumalan ilmoituksena meille.

Herra ilmoittaa ikuisen sanansa esimerkiksi Jer. 18. luvussa aivan normaalin, sen ajan kulttuurissa työtätekevän käsityöläisen, savenvalajan kautta. Se oli hyvin tavallinen ammatti silloin. Siinä on tyypillinen tapa, jolla Jumala ilmaisee itsensä:

Jer 18:2-8: ”Nouse ja mene alas savenvalajan huoneeseen; siellä Minä annan sinun kuulla sanani. Niin minä menin alas savenvalajan huoneeseen, ja katso, hän teki työtänsä pyöränsä ääressä. Ja jos astia, jota hän valmisti, meni pilalle, niinkuin savi voi mennä savenvalajan käsissä, niin hän teki siitä taas toisen astian, miten vain savenvalaja näki parhaaksi tehdä. Silloin minulle tuli tämä Herran sana: ’Enkö Minä voi tehdä teille, te Israelin heimo, niinkuin tekee tuo savenvalaja, sanoo Herra. , te Israelin heimo. Yhden kerran Minä uhkaan temmata pois, hajottaa ja hävittää kansan ja valtakunnan; mutta jos se kansa kääntyy pois pahuudestaan, josta Minä sitä uhkasin, niin Minä kadun sitä pahaa, jota ajattelin tehdä sille..’.”

Joissakin maissa tänäänkin savenvalamistyötä tehdään samaan tapaan. Jumala pystyy yhdistämään arkisen ja inhimillisen ikuiseen ja taivaalliseen: ”Katso, niinkuin savi on savenvalajan kädessä, niin te olette Minun kädessäni”. Jumala käyttää nimenomaan ajallista, kulttuurillista, historiaan sidottua toimintaa ja käsitteistöä tuodakseen meille sen kautta esille iankaikkisen jumalallisen tahtonsa. Tämä on koko Raamatun luonne.

2.2. Miten ymmärrämme Raamatun erehtymättömyyden

  1. Raamatun erehtymättömyysoppi nousee itse Raamatusta

A. Jeesus ja apostolit uskoivat Raamattuun

Me ymmärrämme Raamatun erehtymättömyyden siltä pohjalta, mitä Raamattu itse siitä ilmoittaa.

Raamatun erehtymättömyysoppi ei ole kristittyjen dogmaattinen oppilause, että he ovat ottaneet Raamatun erehtymättömäksi oppikirjaksi, vaan Raamattu sanoo itsestään, että se on erehtymätöntä ilmoitusta. Siksi kristityt uskovat siihen. Nyt on kysymys siitä, olemmeko Kristuksen opetuslapsia.

Jeesus itse sanoo Joh 10:35: ”Raamattu ei voi raueta tyhjiin”

Hän sanoi myös (Matt 5:18), ettei pieninkään piirto laista katoa ennen kuin maa ja taivas katoavat.

Apostoli Paavali julisti evankeliumia maaherra Feeliksin edessä ja tunnusti uskovansa niin kuin Jeesus Kristus itsekin uskoi, kaiken mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa. Apt 24:14: ”Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa.”

Uskomme Raamatun erehtymättömyyteen perustuu siis Kristuksen ja apostolien omaan uskoon. Ja jos me olemme Kristuksen opetuslapsia, niin silloinhan me uskomme niin kuin Kristuskin uskoi. Tätä merkitsee olla kristitty. Tätä kautta myös meidän raamattunäkemyksemme muodostuu. Se on lujalla pohjalla, kun se on samalla pohjalla kuin se oli Jeesuksella ja apostoleilla.

B. Raamatun vanhat ilmaisut eivät poista luotettavuutta

Sanoessamme Raamatun olevan erehtymättömän, tarkoitamme, että se on erehtymätön suhteessa siihen totuuteen, jota se kulloinkin esittää. Raamattu voi käyttää aikaan ja kulttuuriin sidottuja ilmaisuja, jotka ovat vanhentuneita meidän aikanamme. Mutta se, mitä se puhuu kyseisestä totuudesta noiden käsitteiden avulla, on aina erehtymätöntä.

Otetaanpa ei-hengellinen esimerkki jokapäiväisestä elämästä. Kun almanakassa on ilmoitettu minuutilleen, milloin aurinko nousee kunakin päivänä, voimme tarkistaa kellosta auringonnousun ajankohdan aivan tarkalleen. Toisin sanoen almanakan teksti on erehtymätön suhteessa auringonnousun ajankohtaan. Mutta jos me alamme katsoa asiaa sillä tavalla kuin jotkut lukevat Raamattua, niin voimme väittää, että almanakassahan on meille ujutettu vanhaa, maakeskeistä maailmankuvaa, joka väittää, että ”aurinko nousee”. Koululapsetkin tietävät sen, ettei aurinko nouse, vaan maapallo pyörii ja sen vuoksi näyttää siltä, että aurinko nousee horisontista. Kaikkihan me tiedämme, ettei aurinko nouse, vaan aurinko on paikallaan ja maapallo pyörii. Yrittääkö almanakka siis huijata meitä? Tuskin. Mutta tällä tavalla monet kuitenkin lukevat Raamattua.

Kun Raamatussa käytetään ilmaisuja, jotka ovat muinaiseen aikaan sidottuja ja puhekielessä vakiintuneita ilmaisuja, nämä ihmiset sanovat, että Raamattu puhuu palturia. Mutta samalla perusteella voi yhtä hyvin sanoa, että almanakan tekijät puhuvat palturia, kun he sanovat, että aurinko nousee. Kuitenkin se totuus, joka siinä ilmoitetaan, on tarkka. Aurinko todellakin nousee niin kuin almanakassa on ilmoitettu. Niinpä Raamattuakin tutkittaessa on muistettava, että se voi käyttää vanhanaikaisia antiikin ajan ihmisten maailmankuvaan kuuluvia ilmaisuja. Mutta puhuessaan jostakin totuudesta, vaikka näilläkin ilmaisuilla, itse totuus on silti erehtymätön.

  1. Pyhä Henki on innoittanut Raamatun kirjoittamisen

2 Tim 3:16: ”Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa.”

Tässä sanotaan, että kirjoitukset ovat Hengen innoittamia (”theopneustos” = Jumalan henkeyttämiä). Tämä tarkoittaa kirjoitusten lopputulosta Raamatun alkuperäisteksteissä. Jumala johti niin, että erehtyväiset ihmiset Pyhän Hengen innoituksessa toivat ilmoituksen esille niin, että lopputulos Raamatussa on erehtymätöntä Jumalan Sanaa, vaikka he ihmisinä olivatkin erehtyväisiä. Tämä on mielenkiintoista.

A. Pyhä Henki ei sulje pois inhimillistä työtä

Katsokaamme esim. Luuk 1 alkua, kuinka Luukas kirjoittaa evankeliumia:

Luuk 1:3: ”…niin olen minäkin, tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään sinulle…”

Jos me ajattelemme Pyhän Hengen innoitusta, jonka vaikutuksesta Raamattu on syntynyt, niin me emme kuitenkaan väitä, että Raamatun kirjoittajat – Mooses, Jesaja, Daavid, Luukas, Pietari, Johannes, Paavali – olivat erehtymättömiä ihmisinä. Päinvastoin me näemme jo heidän teksteistäkin, että he tekivät paljon erehdyksiä elämässään.

Pyhä Henki inspiroi ja innoitti Raamatun sanan, mutta siten että Hän käytti siinä tavallisten ihmisten persoonallista työtä ja vaikutusta. Taas tulee yhteen jumalallinen ja inhimillinen. Luukas tekee työtä. Hän haastattelee ihmisiä. Hän kuuntelee, mitä Pietari puhuu. Hän tutkii, mitä on aiemmin pantu muistiin. Hän valikoi aineistoansa niinkuin toimittaja. Hän saattaa kirjoittaa pitkiä jaksoja ja huomata, ettei se näin ollutkaan ja heittää roskakoriin. Hän tekee inhimillistä tutkimustyötä niinkuin kuka hyvänsä tutkija tekee, kun hän laatii muistiinpanojen pohjalta dokumenttia. Niin Luukaskin: ”…tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään…”.

Tässä kaikessa Pyhä Henki johtaa kuitenkin niin, että lopputuloksena on Raamatussa erehtymätöntä Jumalan Sanaa. Mutta itse tämä työ sallii ja sisältää kaikki ne erehdykset, yritykset, kirjoitusten roskakoriin rypistämiset, uudelleen aloittamiset ja tarkemmat tutkimiset, mitä kaikkea Luukas tekikään. Kaikki tämä mahtuu siihen sisälle. Jumalan suunnitelma tässä on paljastunut vasta jälkikäteen niin, että lopputuloksena meillä on Jumalan inspiroima, erehtymätön Sana niinkuin Raamattu itse sanoo.

B. Pyhän Hengen johdatus ei ole ylihengellisyyttä

Tämä on erittäin tärkeä nähdä, koska eräänlainen sairas ylihengellisyys monesti käsittää asiat aivan toisella tavalla. Eli niin, että ihmiset olivat tahdottomia robotteja, jotka jossakin ekstaasissa kirjoittivat jonkinlaista automaattikirjoitusta ylös. Mutta sellainen on pimeyden henkivalloille ominaista vaikutusta. Se on pakanallista ja ylihengellisyydelle tyypillinen näkemys, joka sitoo ihmisen persoonallisuuden eikä vapauta häntä. Varsinainen Pyhän Hengen vaikutus ja Jumalan johdatus sen sijaan tapahtuu arkielämässä ja siinä on ihminen ja ihmisen persoona mukana koko laajuudessaan täysin vapautettuna olemaan se, mikä hän on.

C. Paavalin sanelu tapahtui Hengen johdatuksessa

Paavali puolestaan kirjoitti omalla tavallaan ja tyylillään. Yleensä hän saneli kirjurille ja harvemmin käytti itse sulkaa, mustetta ja pergamenttia. Nämäkin kirjoitukset syntyivät niin, että Raamattu sanoo lopputuloksesta, että kaikkinainen kirjoitus on Jumalan Hengen innoittamaa ja siitä syntynyt. Eli kirjoitusten lopputulos, joka meillä on alkuperäisteksteissä, on pienintä piirtoakin myöten Jumalan Sanaa.

Tämä on tärkeä näkökulma, koska silloin me ymmärrämme johdatuksen myös omassa elämässämme paremmin. Me yritämme, erehdymme ja kompuroimme, mutta lopputulos on hyvä. Jumala on luvannut viedä meidät perille, eikö niin.

  1. Jumala on varjellut Sanaansa kaikkina aikoina

Jumala on johtanut niin, että Hän on myöhemminkin varjellut ja valvonut Sanaansa toteuttaaksensa sen niinkuin Jeremian kirjassa sanotaan:

Jer 1:12: ”Minä valvon Sanaani toteuttaakseni sen.”

Jumala on jatkossakin varjellut ja johtanut Raamatun eri käännöskopiot niin, että voimme luottaa siihen, että meillä tänä päivänä on luotettava Jumalan sana käytössämme. Kun Israelin valtion syntyvaiheissa löydettiin Qumranin vanhat käsikirjoitukset vuonna 1947, jotkut tutkijat olettivat, että kun nyt löydettiin noin vanha Raamatun käsikirjoituskopio mm. Jesajan kirjasta (se oli yli tuhat vuotta vanhempi kuin siihen asti tunnettu vanhin tekstikopio), siinä täytyisi olla paljonkin eroavaisuuksia entisiin nähden. Mutta joitakin yksityismerkkejä lukuunottamatta teksti oli kokonaan samanlainen! ”Minä valvon Sanaani toteuttaakseni sen.”

  1. Raamattu on joka kohdassa historiallisesti totta

Voimme tulee luottaa myös siihen, että kun Raamatussa historiallisesti kerrotaan joistakin tapahtumista, se pitää kirjaimellisesti paikkansa. Vertaukset, runous tai kielikuvat täytyy tulkita omilla kielellisillä ehdoillaan. Mutta suorasanainen historiallinen aines on myös aina totuuden Hengen innoittamaa. Jos yhdessä asiassa ei olekaan tapahtunut niin kuin on kerrottu, kuinka voimme olla varmoja, että toisessa asiassa niin olisi tapahtunut? Kun Raamattu sanoo, että Jeesus Kristus ristiinnaulittiin, haudattiin ja nousi kolmantena päivänä, niin me uskomme tämän historiallisena tosiasiana. Mutta kun siellä sanotaan, että Jumala toimitti meripedon nielaisemaan Joonan ja Joona oli siellä meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, ja sitten peto sylkäisi Joonan kuivalle maalle, minkä jälkeen Joona lähti profetoimaan, sana on yhtä lailla historiallista tosiasiaa kuin Jeesuksen ylösnousemuskin. Tekstin kirjallinen laatu on yhtä lailla tosiasioiden kuvausta Joonan kirjassa kuin evankeliumeissakin.

A. Vaarana on muuttaa Raamatun historialliset kuvaukset vertauskuviksi

Vertausten ja allegorioiden erottaminen asiatekstistä on helppo suorittaa. Sen jälkeen voimme tunnistaa ja ottaa sellaisenaan myös Raamatun historialliset kuvaukset.

Jeesus itse uskoi, että Joona oli kolme päivää ja kolme yötä meripedon vatsassa.

Joskus neo-ortodoksinen, jälkiortodoksinen, tai uusliberaalinen Raamatun tulkinta tunkeutuu kristittyjen keskelle. Olen kuullut selitettävän näinkin, että ei sillä niin merkitystä ole, oliko se Joona ihan oikeasti siellä meripedon vatsassa. Tärkeintä on se ”sanoma” siinä kirjassa ja se ”rohkaisu”, joka sieltä tulee. Sillä ei ole niin suurta väliä, oliko kertomus historiallista vai vertauskuvallista. Jos me lähdemme tälle pohjalle, niinkuin esim. bultmannilainen teologia 1800-luvulla lähti ja jos me olemme johdonmukaisia, niin mikään ei estä meitä selittämästä kaikkea vertauskuvallisesti – jopa Jeesuksen historiallista ristinkuolemaa ja ylösnousemusta.

Paavali toi selvästi esille, että jos Jeesus ei todellisesti kuollut ja todellisesti noussut ylös, niin mekin olemme vielä todellisesti syntivelkamme alaiset. Mutta jos Jeesus todellisesti kuoli ja nousi ylös, niin tiedätkö, että Sinun syntisi on ihan oikeasti annettu anteeksi. Sinä olet todellisesti vapautettu synneistäsi! Koko Raamatun suhteen pätee tämä sama periaate.

Raamatun historiallinen luotettavuus on pelastuksemme perustus.

B. Myös Jobin kirja on historiallista kuvausta

Ja ”Jobin kärsivällisyyden te tiedätte”, sanoo Jaakob (5:11). Jotkut ovat kieltäneet Jobin kirjan historiallisuuden siitä syystä, että sitä ei ole kytketty muihin Raamatun kirjoihin, kun sitä luetaan. Yleensä kertomukset kytketään jonkun kuninkaan hallitusvuoteen tai tarkasti todennettavaan historialliseen aikaan. Se on yleensä Jumalan Sanan luonne.

Jostain syystä Jobin kirjasta nämä puuttuvat. Sen vuoksi jotkut ovat sanoneet, että se on vain vertauskuvallista kertomusta. Mutta Jaakob kirjoittaa kirjeessään, että Jobin kärsivällisyyden te tiedätte. Siis se todellinen kärsivällisyys siellä historiallisessa, todellisessa koettelemuksessa. Job sai kokea todellisesti Jumalan apua. Mitä meitä lohduttaisi, jos tämä olisi vain joku sepitelmä, jossa kerrotaan, miten joku mies sadussa kärsi kovin ja samassa sadussa Jumala häntä auttoi? Onpa rohkaiseva kertomus. Ei se meitä paljoa auttaisi. Sillä meidän kärsimyksemme eivät suinkaan ole satua. Me kärsimme aivan todellisesti. Meidän koettelemuksemme ovat todellisia. Meidän täytyy tietää, että Jumala voi myös todellisesti meitä auttaa. Siksi Raamattu kirjoittaa ”Jobin kärsivällisyyden te tiedätte.”

C. Mooseksen kirjat ovat Mooseksen kirjoittamia

Mooseksen kirjoista on valtavasti taitettu peistä, onko Mooses ollut niiden kirjoittajana ja toimittajana. Jos me uskomme Jeesukseen, niin tämäkin kysymys ratkeaa hyvin yksinkertaisesti. Jeesus itse sanoo Mooseksen kirjoittaneen ylös uhri- ja jumalanpalvelussäädökset ja koko lain (Matt. 8:4) sekä: ”Hän on minusta kirjoittanut” (Joh 5:46). Hän uskoi Mooseksen kirjoittaneen profetiaa ja piti sitä totena. Hän sanoi uskovansa Nooan aikaiseen vedenpaisumukseen ja siihen, että Jumala loi alussa ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi jne. Me voimme turvallisesti uskoa samalla tavalla kuin Jeesuskin.

  1. Kristuksen olemus on avaimena Raamatun erehtymättömän olemuksen käsittämiselle:
  2. Jeesus on todellinen ja ikuinen Jumala
  3. Jeesus on todellinen ja historiallinen ihminen
  4. Jeesus on todellinen synnitön ja erehtymätön ihminen

Raamatulla on samanlainen luonne kuten Kristuksellakin:

a) Se on tosi jumalallinen ilmoitus
b) Se on tosi historiallinen ilmoitus
c) se on tosi erehtymätön ilmoitus

On väitetty, että Raamatussa täytyy olla erehdyksiä, jos kerran on myönnettävissä, että se on myös inhimillinen kirja. Eikö inhimillisyydesyä seuraakin erehtyväisyys? Ei seuraa. Jos me katsomme analogiaa Jeesuksen olemuksesta, niin Hänenkään inhimillisyydestään ei seuraa, että Hän olisi syntinen tai erehtyväinen. Hän on syntynyt Pyhästä Hengestä neitsyen kautta, niin että Hän on täydellinen, synnitön ja erehtymätön ihminen. Myös Raamattu on täydellinen, erehtymätön Jumalan ilmoitus, vaikka se onkin inhimillinen ilmoitus. Näin ymmärrämme Raamatun erehtymättömyyden Jeesuksen olemuksen pohjalta

Mikä antaa meille oikeutuksen tällaiseen vertailuun?.

Se, että Raamattu itse vertaa itseään ”Sanana” Jeesukseen:

Joh 1:1, 14: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.”
Ilm. 19:13: ”…ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.”

Raamattu sanoo, että Jeesus on Sana. Ja kun Raamattu sanoo myös itsestään, että se on Jumalan Sana, niin meidän on nähtävä, että Raamatulla on myöskin ne samat ominaisuudet, jotka lihaksi tulleella Jumalan Sanallakin on. Eli inhimillisenäkin ilmoituksena se on 100%:sti erehtymätöntä ja täydellistä ilmoitusta, koska Pyhä Henki on sen innoittanut.

2.3 Miten ymmärrämme Raamatun ohjeellisuuden

Tärkeä osa omaa raamattunäkemystä on, miten katson olevani velvollinen noudattamaan tätä kirjaa. Eli miten käsitän sen ohjeellisuuden.

  1. Kuuliaisuutemme pohjautuu raamattunäkemykseemme

Raamattunäkemyksessä on kaksi harhakäsitystä tai vinoutumaa, joihin jatkuvasti langetaan:

Vinoutuma A: Raamattu on vain historiallinen ilmoitus

Ensimmäisen harhakäsityksen mukaan ajatellaan, että Raamattu on vain historiallinen ilmoitus ja on sidottu vain siihen aikaan ja että se on vain niiden ihmisten omaa näkemystä Jumalasta ja uskosta. Ja kun me tulkitsemme tätä heidän käsitystään, niin ajattelemme sen olevan vain historiaan ja kulttuuriin sidottuja uskonnollisia käsityksiä. Niinpä mikään ei loppujen lopuksi suoranaisesti velvoita juuri meitä mihinkään. Tältä pohjalta lähtee ns.liberaaliteologia, jota edellä jo käsittelimme.

Vinoutuma B: Raamattu on vain iankaikkista ilmoitusta

Sitten on toinen äärilaita ja oja: Raamattu on kokonaan ikuista ja meitä velvoittavaa ilmoitusta, jossa ei ole minkäänlaista historiaan sidottua ajallista ainesta ja kehityskulkua. Tämä virhekäsitys on lähempänä meitä, jotka olemme uudestisyntyneitä ja edustamme konservatiivista, raamattu-uskollista raamattunäkemystä, jota minäkin edustan ja opetan. Jos ryhdymme lähemmin katsomaan tätä käsitystä, niin huomaamme joutuvamme vakaviin ongelmiin jos oletamme Raamatun sisältävän yksinomaan ikuista ilmoitusta, joka on kaikessa ohjeellista meille. Esim. Mooseksen laki sanoo ”älä tapa”, ”älä tee huorin”. Nämä ovat ilman muuta selviä ja ovat iankaikkisen Jumalan sanaa ja tahtoa kaikille ihmisille kaikissa kulttuureissa. Mutta pari jaetta myöhemmin sanotaan: ”Älä pue kahtalaisista langoista kudottua vaatetta yllesi”. Tämä on samaa Jumalan sanaa kuin edellisetkin kohdat. Millä perusteella jätämme sen huomiotta?

Tai Jeesus esimerkiksi sanoi opetuslapsilleen, kun he lähtivät evankelioimaan: ”Älkää ottako mukaanne laukkua, älkää rahakukkaroa, älkääkä kenkiä.” Jos Raamattu on yksinomaan ikuista Jumalan sanaa, kuinka paljon rikotaankaan iankaikkisen Jumalan tahtoa. Minä en ole ainakaan nähnyt montaakaan evankelistaa täällä Suomen talvessa, jotka tuolla ilman kenkiä kulkisivat julistamassa evankeliumia. Kaikilla on monot tai jotkut lämmikkeet jalassa. Miksi he rikkovat Jumalan sanaa ja pitävät kenkiä, vaikka Jeesus sanoo ”älkää ottako kenkiä mukaan”?

Jos siis lähdemme siitä, että Raamattu on vain ikuista ilmoitusta, niin huomaamme joutuvamme ongelmiin. Meillä täytyy olla jotkut säännöt, joilla me erotamme tiettyyn aikaan ja paikkaan sidotut ohjeet ja löydämme itsellemme oikean tavan noudattaa sanaa kussakin kohdassa. Me siis joudumme kysymään, mikä tässä sanassa on sellaista joka velvoittaa meitä tänäkin päivänä ja mikä taas on vain siihen historialliseen aikaan kuuluvaa ilmoitusta – ja ennen kaikkea, miten erotamme nämä toisistaan. Kaikki kohdat eivät tässä suhteessa suinkaan ole yhtä helppoja ja selviä. Raamatun sisäpuolella on onneksi nämä kriteerit ja suuntaviivat, joista erotamme, mistä kulloinkin on kysymys.

Me ymmärrämme Raamatun ohjeellisuuden sen jumalallisen syntyperän pohjalta: ”Herra on puhunut” meille. Me emme yritä niinkään etsiä inhimillisiä selityksiä sen ohjeiden noudattamisessa, vaan todella haluamme antaa Raamatun itse selittää itseään, miten sen ohjeita on noudatettava.

Me emme noudata Mooseksen lakia, koska Raamattu itse selittää sen olleen liitto, joka oli väliaikainen ja on lakannut olemassa voimassa, ja tilalle on tehty uusi liitto. Siksi me emme ympärileikkauta poikalapsiamme 8 päivän ikäisinä niinkuin laki ehdottomasti edellyttäisi. Laki velvoittaa, että ympärileikkaamattomat hävitettäköön kansasta. Emmehän me niin tee. Tämä on oikein, koska Raamattu itse ilmoittaa, että lain merkitys on nyt muuttunut ja meillä on uusi liitto.

Eli me annamme Raamatun itse selittää itseään ja kertoa, millä tavalla sitä on noudatettava.

Mikä merkitys sillä vanhan liiton sanomalla sitten enää on? Sillä on valtavasti merkitystä meille. Jumala on halunnut saattaa tiedoksi ne kaikki säädökset meille, mutta ei niin, että me olemme niiden alla eli noudatamme niitä niinkuin vanhan liiton israelilaiset, vaan että me opimme niistä toisella tavalla.

Nämä ovat niitä asioita, jotka johtavat meitä Raamatun ohjeelliseen ymmärtämiseen. Me emme suinkaan avaa jotain kohtaa ja katso, että siellä on tällainen määräys ja sitten lähde tekemään sen mukaan.

Joku avasi Raamatun kaksi kertaa peräkkäin, ja ensin avautui kohta jossa sanottiin, että Juudas meni ja hirtti itsensä. Avasi peukalolla toisen kerran Raamatun ja siellä sanottiin: ”Mene ja tee sinä samoin”. Me emme tahdo olla peukalopaikkalukijoita, vaikka myönnettäköön, että Jumlan Henki monta kertaa on meidän vajavaisuuttamme armahtanut siten, että Hän on antanut suloisia ja ihania johdatuksia jopa peukalopaikkojen perusteella. Mutta tämä ei missään tapauksessa ole oikea tapa käsitellä Jumalan suurta ja pyhää ilmoitusta ja etsiä siitä toimintaohjeita. Raamattu on kaiken meidän vaivannäkömme, tutkimisemme ja opiskelemisemme arvoinen

3.Miten Raamattua selitetään?

3.1 Allegorinen selitysperinne ja sen haitat

Eräs haitallinen asia Raamatun tutkimisessa on ihmisten perinteinen taipumus allegorisointiin eli vertauskuvien etsimiseen. Toisin sanoen tekstin luonnollisen ja kirjaimellisen merkityksen alta pyritään löytämään ja poimimaan mitä syvällisimpiä ja salatuimpia merkityksiä aivan loputtomasti. Tästä asiasta puhuminen ei merkitse sitä, että allegorisointi olisi pelkästään huono asia. Mutta sellainen allegorisointi, mitä usein tehdään, on aiheuttanut paljon hallaa ja on suurena esteenä sille, että Jumalan Henki voisi todella avata meille Jumalan sanaa.

Kärjistetysti sanottuna allegorinen selitysperinne pitää Raamattua jotenkin mystisenä ja salaperäisenä teoksena, jonka kirjaimellisen merkityksen alta täytyy poimia esille ne salatut merkitykset, jotka sinne on kätketty ja vasta se, mikä sieltä nousee rivien välistä on varsinaisesti Jumalan ilmoitus. Jos tämä perinne hallitsee meidän Raamatun tutkimistamme, on aivan varma asia, että tämä perinne johtaa meitä harhaan samalla tavalla kuin esim.katolisen kirkon skolastikot jotka selittivät Raamattua mielensä mukaan.

Tämän perinteen heikkoutena on alttius joutua kuvitelmien ja päähänpistojen armoille. Kaiken selittäminen allgorisesti johtaa loputtomalle ”merelle”, jossa äärimmäinen raja on vain oma mielikuvitus. Tekstistä voi nousta mitä hyvänsä, jos me luemme sanaa sillä periaatteella, että sen todellinen merkitys on ikään kuin sanotun alla ja rivien välissä. Pyhä Henki voi tietenkin kirkastaa ja avata meille sanaa monin eri tavoin, mutta jos me emme ota sanaa ensisijaisesti sellaisena kuin se on annettu, niin miten Hän voi johtaa meitä sanan totuuteen?

Edellä kerrottu on myös laiska tapa olla Jumalan Sanan ääressä. Se ei edellytä meiltä mitään tietoja historiallisista tosiasioista, esim. mikä on se tilanne, missä teksti on annettu. Ei tarvitse tutkia mitään. Taustoista ei tarvitse tietää mitään. Kielestä ei tarvitse ymmärtää mitään tai tekstin asiayhteyksistä ei tarvitse välittää mitään jne. Pyhä Henki avaa meille kirjoitukset ja antaa meille ilmestyksiä sanan äärellä, mutta laiskuus on synti jota Jumala ei siunaa.

  1. Allegorinen selitysperinne on pakanallista alkuperää

Itse asiassa allegorinen selitysperinne on perimmäisiltä juuriltaan pakanallista alkuperää. Sen alkuperä juontuu antiikin Kreikan ajoista, jolloin oli vallalla hyvin monimuotoinen myyttinen jumalatarusto. Siellä oli Zeukset ja Hermeet ja valtava joukko jumalia, jotka muodostivat oman eepoksensa, joka hallitsi koko silloista kulttuuria. Kreikkalaiset halusivat ammentaa siitä omaan elämäänsä ohjeita, viisauksia ja menettelytapoja ja se oli heilläkin pitkän perinteen mukana syntynyt. Sentähden sieltä pyrittiin vertauskuvallisesti löytämään ohjeet tämän hetken elämää varten.

Kreikkalaisilla oli toisaalta myös järkeen ja etiikkaan perustuva filosofia, sofistien koulukunta, joka oli taas aivan toisessa laidassa ja he olivat hyvin järkeisoppisia. Itseasiassa länsimainen tiede perustuu paljolti kreikkalaisen sofistisen ja filosofisen loogisen päättelyn pohjalle. Heillä oli toisaalta viisausperinne, mutta vastapainona oli loputon myyttien suo.

Allegorinen selitysperinne pyrki hakemaan tasapainoa filosofisen viisauden ja myyttisen jumalataruston välille ja pyrki löytämään tähän hetkeen sopivan valonsäteen elämään. Allegorinen selitysperinne pyrki vertauskuvallistamaan Homeroksen jumaltaruston tekstit.

  1. Allegorinen selitystapa päättyi uskonpuhdistukseen

Aleksandria oli eräs suurista maailmankaupungeista, jossa kreikkalainen sivistys ja filosofia elivät huipussaan. Se oli myös juutalaisten viisaiden ja oppineiden kotikaupunki. Siellä käännettiin Vanha testamentti kreikaksi 70 viisaan juutalaisen toimesta.

Näin ns. Septuaginta-käännös on syntynyt. Tätä käännöstä käyttivät Jeesus ja hänen opetuslapsensa. Vaikka se on aika epätarkka käännös, niin se kelpasi kuitenkin apostoleille julistuksen lähteeksi. Uudessa testamentissamme olevat VT:n siteeraukset ovat peräsisin septuaginta-käännöksestä. Siksi ne poikkeavat jonkin verran asultaan meidän Vanhan testamentin käännöksestämme.

Juuri Aleksandriassa allegorinen selitysperinne siirtyi juutalaisille. He omaksuivat sen tavan ja niin syntyi tapa selittää Vanhaa testamenttia allegorisesti. Sittemmin allegorinen selitysperinne siirtyi kirkkoisille. Kun kristillinen seurakunta syntyi ajanlaskumme alussa, niin kirkkoisiä hallitsi jo vanhastaan allegorinen Raamatun selitysperinne. Kaikki sen opetukset ja historiallinen aines hengellistettiin. Tämä tapa on sitten siirtynyt meidänkin aikaamme ja raamatunlukuhetkiimme.

Uskonpuhdistuksessa Martti Luther hylkäsi kokonaan allegorisen Raamatun selitystavan. Hänen täytyikin se tehdä, koska se oli täysin saastuttanut Raamatun tulkinnan. Vain katolisilla papeilla oli lupa selittää Raamattua. Kaikki selitys oli vertauskuvallista ja mielivaltaista. Lutherin täytyi hyljätä se kokonaan ja lähteä puhtaalta pöydältä liikkeelle ja korostaa Raamatun kirjaimellista ymmärrettävyyttä ja historiallisia tosiasioita.

  1. Jeesuksen vertaus laupiaasta samarialaisesta allegorisoitu

Jeesus puhui tämän vertauksen lainoppineelle miehelle (Luuk 10:30-37): Mies ryöstettiin tiellä, pappi kulki ohi ja leeviläinen kulki ohi, mutta sitten halveksittu samarialainen pysähtyi auttamaan ryöstettyä miestä, lääkitsi hänen haavansa öljyllä ja viinillä, nosti hänet aasinsa selkään, vei hänet majataloon ja antoi isännälle kaksi denaria hoitopalkkiota ja lupasi korvata lisää palatessaan.

Tämäkin vertaus on selitetty monissa saarnoissa allegorisen selitystavan mukaan: Mies on syntinen, jonka rosvot ryöstivät eli synti, laki ja perkele hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja löivät hänet haavoille. Sitten ”laki” kulki ohi, samoin ”profeetat” mutta sitten tulee samarialainen, halveksittu mies, joka kuvaa evankeliumia, nostaa miehen aasin selkään, jota on kuvattu Jeesukseksi ja vie majataloon, joka kuvaa seurakuntaa. Sitten isännälle annettiin kaksi denaria eli Vanha ja Uusi testamentti, joilla hän hoitaisi seurakuntaan tuotua pelastettua sielua.

Varmaankaan Jeesus ei tarkoittanut, että vertaus tulkitaan tällä tavalla. Eivät Hänen kuulijansa tienneet mitään tämänkaltaisista selityksistä. Sinällään kaikki nämä asiat ovat ihan oikeita. Kyllä syntinen on perkeleen ja lain lyömä ja kun hän pelastuu ja tulee uskoon, hänet on ohjattava Jumalan seurakuntaan, majataloon. Ja kyllä Vanha ja Uusi testamentti ovat meille Hengen ravintoa. Kysymys on vain siitä, opettiko Jeesus tässä vertauksessa juuri nämä asiat.

Jos sovelletaan tällaista allegorista selitystapaa, jää kokonaan huomiotta, mitä Jeesus halusi sanoa. Hänen sanomansahan oli opettaa, kuka on minun lähimmäiseni. Tämä vertaushan oli puhuttu sille miehelle, joka viisastelevasti kysyi Jeesukselta: ”Kuka on minun lähimmäiseni?” Jeesus haastoi miestä olemaan itse lähimmäinen toisille. ”Mene ja tee sinä samoin kuin tämä sinun mielestäsi vääräoppinen samarialainen teki”. Tämä on Jeesuksen vertauksen sanoma. Meidän tulisi löytää se sointu ja kaiku, mikä ensimmäisten kuulijoiden korvissa soi ja porautua sinne. Vain näin Raamatun oma sanoma alkaa avautua ja puhua meille. Allegorinen selitysperinne on tässä tiellä, jos se hallitsee meitä.

3.2 Uskonpuhdistuksen vaikutus Raamatun selitykseen

Kun uskonpuhdistuksessa allegorinen selitysperinne hylättiin, esille nousivat eräät keskeiset Raamatun selityksen edellytykset:

  1. Raamattua tulee tulkita kirjaimellisesti (kielelliset tyyliseikat ja kirjallisuuden laji huomioitava)
  2. Raamattua on selitettävä Raamatulla
  3. Raamattu on ymmärrettävä kirja
  4. Raamattua tulee tulkita kirjaimellisesti (Sensus literalis)

Raamattua tulee tulkita kirjaimellisesti sen luonnollisimman ja yksinkertaisimman merkityksen mukaisesti, mikä kullakin tekstikohdalla on kielellisesti. Esim.jos tekstissä sanotaan, että ”Jeesus tuli heitä kohden kävellen järven päällä”, niin me ymmärrämme yksinkertaisesti, että Jeesus siinä tulee kävellen järven päällä eli me tulkitsemme sanotun aivan kirjaimellisesti niin kuin tekstissä on sanottu.

Kun me sanomme, että otamme kirjaimellisesti Raamatun, meitä herätyskristillisissä seurakunnissa on arvosteltu fundamentalisteiksi. Sanotaan helposti: ”Et kai sä nyt ihan kirjaimellisesti ota Raamattua, jos sulla vaikka on kiusaus, niin menetkö sä sahaamaan kätesi poikki tai repäisetkö silmäsi pois ja heität luotasi, kun se on sua vietellyt jne.”

Kun me sanomme, että me otamme Raamatun kirjaimellisesti, meidän täytyy määritellä, mitä tarkoitetaan Raamatun kirjaimellisella ymmärtämisellä ja tulkinnalla:

a) Kielelliset tyyliseikat ja kirjallisuuden laji huomioitava

Sanassa ”kirjain” on kantasanana kirja. Kirjain on pieni osa kirjan kokonaisuutta. Monesta kirjaimesta muodostuu sana ja monista sanoista kirja. Eli kaiken kirjallisuuden perusyksikkö on kirjain. Kun me tulkitsemme kirjaimellisesti Raamattua, niin tämä tarkoittaa, että me teemme kirjallista laatuanalyysiä, kun me katsomme jotakin kohtaa.

Kun Joh 6:19:ssä sanotaan, että Jeesus tuli heitä kohden kävellen järven päällä ja otamme tämän kirjaimellisesti, niin me kysymme: ”Mihin kirjallisuuden lajiin tämä teksti kuuluu?” Onko kyseesä runous, vai sisältyykö se osana johonkin vertaukseen tai allegoriseen kuvaukseen? Vai onko kyseessä yksinkertaisesti proosa eli suorasanainen teksti?

Vain tämä kirjallinen laatuanalyysi antaa meille suuntaviivat kirjaimelliseen tulkintaan. Jos me luemme runoutta, esim. psalmeja, joissa on paljon kielikuvia, niin silloin kirjaimellinen tulkinta merkitsee ensimmäiseksi sitä, että me otamme huomioon sen, että se on runoutta ja tulkinta suoritetaan runouden omilla ehdoilla. Runoutta tulkitaan runouden ehdoilla ja proosaa proosan ehdoilla. Vertauksia tulkitaan vertauksien ehdoilla.

Jumala on antanut ilmoituksensa kielellisessä muodossa sisällyttäen oman ilmoituksensa inhimillisen kielen lainalaisuuksiin tunnustaen ne ja käyttäen niitä.

Tämä kyseinen esimerkki Jeesuksesta kävelemässä veden päällä on proosaa. Siinä yksinkertaisesti kerrotaan, mitä tapahtui. Se ei siis ole vertaus eikä se ole runoutta. Se ei ole myöskään ilmestyksenomaista kirjallisuutta eli apokalyptiikkaa, vaan proosaa. Silloin meillä on kaikki syy ymmärtää, että Jeesus todellisesti myös käveli veden päällä. Ainakin kirjoittaja tarkoitti sitä. On aivan eri kysymys, uskommeko sen.

Tämä on eksegeesin tekemistä ja kirjaimellista Raamatuntulkintaa. Se siis edellyttää siis kirjallisen laatuanalyysin tekemistä.

Raamatussa on paljon ihmeellisiä kohtia kuten ”kedon puut kaikki paukuttavat käsiänsä” tai ”vuoret hyppivät kun lammasten karitsat”. Kirjaimellinen tulkinta ottaa huomioon jälleen kyseisen kohdan kirjallisen lajin, joka on runoutta. Silloin tulkitsemme myös kohdan runouden ehdoilla ja ymmärrämme siinä kuvattavan suurta iloa Jumalassa eikä suinkaan historiallista ihmettä, että puut paukuttivat käsiään tai vuoret hyppivät, vaikka taustalla ehkä voi ollakin luonnonmullistuksia, joissa Jumala on puhunut. Joka tapauksessa psalmit ovat runoutta ja ne julistavat Jumalan erehtymätöntä sanaa, profetiaa ja jumalallisia totuuksia runouden keinoin.

b) Kielikuvien käyttö Raamatussa

Jeesus sanoo: ”Minä olen ovi, joka Minun kauttani menee sisälle, hän pelastuu”. Ei Hän tarkoita, että Hän on puuta, joka on kiinnitetty seinään olkapäistä ja nilkoista ja Hän aina narahtaa, kun joku kääntää Häntä. Ei tämä ole oikeata kirjaimellista tulkintaa. Vaan ensin tehdään kirjallinen laatuanalyysi Hänen puheestaan ja tunnistetaan, että tässä on kielikuva eli metafora Jeesuksen puheesta.

Mutta kun pilvet ovat vaunuina, niin tämä on jälleen psalmirunoudessa olevaa runollista ilmaisua.

Tukki silmässä, Herra ovena, sota-asu kristityllä tai maan neljä kulmaa taas ovat kielikuvia.

Raamatussa on sellainenkin kohta, jossa kerran aasi puhui. Onko se kielikuva vai raportti epätavallisesta ja yliluonnollisesta tositapahtumasta?Ymmärtääksemme, mitä tämä tarkoittaa meidän on mentävä siihen kirjaan ja tunnistettava, minkälaisesta kirjallisuuden lajista tässä yhteydessä on kyse. Kun me luemme tätä kertomusta Bileamista 4. Mooseksen kirjasta (4 Moos 22:28), havaitsemme, että kyse on proosasta eli kirjoittaja tarkoittaa aivan tosissaan otettavaksi, että aasi siellä puhui.

Voimme pitää kiinni uskonpuhdistuksesta nousseesta periaatteesta, joka oli Jeesuksen ja apostolienkin periaate, ettei yksikään Sana Jumalan ilmoituksesta katoa, vaan sen voi ottaa kirjaimellisesti, kun me selkiytämme, mitä me tarkoitamme kirjaimellisella tulkinnalla.

  1. Raamattua on selitettävä Raamatulla (Uskon analogia)

Pyhä Raamattu on oma tulkkinsa. Toisin sanoen, jos Raamattua luettaessa nousee jokin ongelma, niin me emme lähde etsimään tulkintaa tälle asialle jostain muualta, vaan uskomme siihen, että koko Raamattu on samasta Jumalan Hengestä innoittunutta sanaa ja on sopusoinnussa itsensä kanssa. Tällä perusteella me voimme etsiä ongelmakohdalle selitystä muualta Raamatun sisäpuolelta. Raamattu on ristiriidaton ja erehtymätön ilmoitus, joka selittää itse itseään.

  1. Raamattu on ymmärrettävä kirja

Oli todellinen vallankumous, kun Luther toi uskonpuhdistuksessa esille, että Raamattu on selkeä ja ymmärrettävä kirja, jota jokainen ihminen voi ymmärtää ja on tarkoitettu jokaisen ihmisen luettavaksi. Meitä nykypäivän ihmisiä vaivaa aika paljon sellainen myyttinen ajattelu Raamatusta, että Raamattu on niin vaikea ja hämäräselkoinen kirja, että kuka tahansa voi selittää sitä millä tavalla tahansa. Eikä kukaan voi muka sanoa, että on oikeammassa kuin toinenkaan. Kun toiselle on joku kohta noin, niin se on hänelle oikein.

Ei Raamattua voi tulkita oikein kuin yhdellä tavalla: Siten kuin se on tarkoitettu alunperin kuultavaksi. Tosiasiassa suurin osa Raamatun tekstiä on vähintään yhtä helposti ymmärrettävää kuin Helsingin Sanomien uutissivun teksti. Se on tarkoitettu jokaiselle ihmiselle selkeäsanaiseksi Jumalan ilmoitukseksi. Vaikeaselkoiset ja tutkimustyön kautta selvitettävät kohdat ovat tekstissä kuitenkin vähemmistönä. Myytti Raamatun vaikeaselkoisuudesta puhuu luultavimmin enemmmän asenteellisuudestamme Jumalan pyhän ilmoituksen edessä – esimerkiksi vastahengestämme tai laiskuudestamme.

Subjektivismia on vältettävä

Subjektivismi on aikamme raamatunselityksen syöpä. Subjektivismi tarkoittaa sitä, että ”jos se Raamatun kohta on sinulle oikein näin, hyvä niin; minulle se kohta on oikein tällä tavalla, ja hyvä niin”. Se tekee totuuden aina suhteelliseksi riippuen siitä kuka kulloinkin on totuuden käsittäjänä. Tämä on äärimmäisen epärehellistä ajattelua. Sen epärehellisyyttä ei lievennä se, että se esiintyy avarakatseisuuden ja suvaitsevaisuuden nimissä.

Meidän aikaamme vaivaa suuri luopumus johdonmukaisuudesta ja loogisuudesta, joka on jumalalliseen järjestykseen kuuluva asia. Ehkä vielä 60- ja 70-luvulla ihannoitiin sitä, että jos joku asia voitiin todistaa todeksi, niin se vaikutti ihmisiin. Tänä päivänä ei ihmisiin tunnu vaikuttavan, että todistetaan joku asia todeksi, vaan pääasia on, että asia tuntuu hyvältä. Olen huolissani siitä, että Jumalan ihmisten, kristittyjenkin, keskuuteen tällainen asenne näyttää monta kertaa hiipivän. Uskotaan, ettei ole niin väliä, onko tämä asia aivan totta ja Jumalan Sanan mukaista, kunhan se vain tuntuu hyvältä ja toimii väkevästi. Tämä on hyvin vaarallista ja ”valheen isän” eksytystä.

3.3 Tekstiyhteys aina huomioitava

Eksegeesissä huomioidaan tekstiyhteys eli kirjallinen konteksti. On hyvin tärkeä asia selvittää aina tekstiyhteys, missä mikin asia on sanottu. Kukin Raamatun Sana ja jae saa merkityksensä vain omasta tekstiyhteydestään.

Meidän omassa puhekielessämmekin sanoilla on eri merkityksiä. Kerran oli huvittava lehtiotsikko: ”Kuusi loukkaantui puuhun ajossa”, kun lehdessä kerrottiin auto-onnettomuudesta. Paha juttu, puu parka. Toimittaja kyllä tarkoitti, että kuusi henkilöä loukkaantui. Suomenkielessä sanalla kuusi on kahdenlainen merkitys niinkuin hyvin tiedämme. Vain omassa asiayhteydessä tiedämme, mitä sanalla tarkoitetaan. Näin on myöskin Raamatun sanojen ja ajatusten laita. Vain omassa tekstiyhteydessä ollessaan selviää, mitä niillä tarkoitetaan.

Huomioi aina tekstikokonaisuudet

Raamatun tutkiskelun yksi pääsääntö on, että huomioidaan aina kokonaisuudet eikä lueta vain pätkä sieltä ja pätkä täältä, mistä tuntuu vähän avautuvan. Esim. seurakuntakirjeet, apostoliset kirjeet tietyille seurakunnille tiettynä aikana on tarkoitettu luettavaksi alusta loppuun kokonaisuuksina. Ja niitä luettiin myöskin alkukristillisessä seurakunnassa. Kun Paavali lähettää kolossalaisille kirjeen, niin hän vannottaa, että lukekaa myöskin Laodikeasta tullut kirje. Ja ne luettiin siellä sellaisena kuin Paavali oli ne kirjoittanut.

Näillä kirjeillä oli tietty rakenne niin kuin antiikin ajan kaikissa kirjeissä oli siihen aikaan: 1 alkutervehdykset 2 kiitokset 3 asiarunko ja 4 lopputervehdykset. Ne noudattavat sitä rakennetta, mikä on siinä ajassa ja kulttuurissa tavallinen kirjeen rakenne.

  1. Jobin kirjan oikea ja väärä tulkinta

Kun Jobin kolme ystävää puhuvat Jobille paljon asiaa Jumalasta, niin voidaan ajatella, että kun siellä on sivukaupalla heidän puhettaan, että tällainen on Jumala kuin he kertovat. Mutta myöhemmin, kun luemme eteenpäin Jobin kirjaa, Jumala nuhtelee näitä kolmea miestä: ”Te ette puhuneet Minusta oikein niinkuin Minun palvelijani Job.” Mutta jos emme lue koko Jobin kirjaa, meille voi jäädä ne käsitykset voimaan, mitä he puhuivat Jumalasta emmekä tajua ollenkaan, etteivät he oikein puhuneet, jos emme lue koko Jobin kirjaa loppuun asti, jossa tuo asia selviää.

Tekstiyhteydestä irroittaminen johtaa harhaoppiin

Monet harhaopit kristillisen kentän sisällä lähtevätkin siitä, että irroitetaan Raamatun lauseet omasta tekstiyhteydestään. Silloin ne saadaan sanomaan, mitä ikinä halutaan.

  1. Väärä tulkinta kielilläpuhumisesta 1 Kor 13:8-10

Kerran luokseni tuli jehovantodistaja kertomaan, että Raamatussahan sanotaan, että ”kielilläpuhuminen lakkaa”. Ja tämän lauseen perusteella heillä on mielestään raamatullinen oppi, että jos joku puhuu kielillä, se on saatanasta. Raamatussahan selkeästi sanotaan, että kielilläpuhuminen lakkaa!

1 Kor 13:8-10:ssä sanotaan: ”…profetoiminen, se katoaa, ja kielilläpuhuminen lakkaa, ja tieto katoaa. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.”

Näemme, että tämä tarkoittaakin, että kun täydellisyys tulee eli kun me pääsemme taivaaseen, ei enää tarvita kielilläpuhumista eikä profetoimista. Vajavainen tietommekin katoaa silloin ja muuttuu täydelliseksi. Mutta siihen saakka tämä tietomme säilyy ja kielilläpuhumista ja profetoimista tarvitaan. Kun yksi irrallinen lause irroitetaan tekstiyhteydestään ja luetaan irrallaan, koko tarkoitus muuttuu. Tällaisella väärintulkinnalla ihmiset ovat saaneet Raamatun sanomaan, mitä ikinä he tahtovat.

  1. Tulkinta jalopeurasta

Raamattu puhuu jalopeurasta vertauskuvallisesti esim. 1 Piet 5:8 ”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.”

Joku, joka lukee harvoin Raamattua, voi päätyä sellaiseen käsitykseen, että jalopeura Raamatussa merkitsee aina sielunvihollista. Mutta Ilm 5:5 sanoo:

”Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: Älä itke; katso jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä.”

Tässä on puhe ylösnousseesta, kuoleman voittaneesta Jeesuksesta Kristuksesta! Me näemme, että kukin sana Raamatussa voi saada merkityksensä vain omasta tekstiyhteydestään. Toisessa yhteydessä sama sana voi merkitä sielunvihollista ja toisessa Jeesusta Kristusta. Todella suuri ero.

  1. Raamatun tulkintaoppi eli hermeneutiikka

Raamatun selitys- ja tulkintaperinne alkaa Esrasta

Raamatun soveltaminen käytäntöön eli hermeneutiikan voidaan katsoa saaneen alkunsa Esrasta. Kirjanoppineisuuden perinne juutalaisuudessa on tärkeä, vaikka meillä on monta kertaa negatiivinen kuva kirjanoppineista ja fariseuksista, koska he aina väittelivät Jeesusta vastaan. Mutta on tärkeätä muistaa, että vasta myöhäisjuutalaisuudessa kirjanoppineisuus oli turmeltunutta. Vasta Jeesuksen aikoihin tultaessa se oli täynnä isien perinnäissääntöjä ja inhimmillisiä talmudin selitysperinteitä. Meillä on mielessä vain nämä Jeesuksen aikaiset kirjanoppineet ja siksi tuolla kirjanoppinut-sanalla on vähän negatiivinen sointu. Mutta juuri kirjanoppineet juutalaiset olivat kansanopettajia ja he välittivät kansalle Jumalan tahdon ja Jumalan Sanan ja he olivat Jumalan Hengen siihen ohjaamia ihmisiä. Mm. Esra oli tällainen Jumalan Hengen valaisema kirjanoppinut.

Nehemian kirjan 8. luku on kertomus siitä, kuinka Jumalan Sana palautettiin kansalle ja nimenomaan niin, että selitettiin Jumalan Sana niin, että se ymmärrettiin. Kirjanoppinut pappi Esra toi Jumalan lain kirjan esiin, luki sen kansalle ja selitti sitä:

Neh 8:8-9 ”Ja he lukivat Jumalan lain kirjaa kappale kappaleelta ja selittivät sen sisällyksen, niin että luettu ymmärrettiin. Ja Nehemia, maaherra, ja pappi Esra, kirjanoppinut, ja leeviläiset, jotka opettivat kansaa, sanoivat kaikelle kansalle: ’Tämä päivä on pyhitetty Herralle, teidän Jumalallenne, älkää murehtiko, älkääkä itkekö.’ Sillä kaikki kansa itki, kun he kuulivat lain sanat.”

4.1 Hermeneutiikka voi pohjautua vain oikein suoritettuun eksegeesiin

Sana hermeneutiikka juontaa juurensa Hermes-jumalasta

Meidän kielessämme sana hermeneutiikka eli Raamatun tulkintaoppi juontaa juurensa Hermes-jumalasta, joka oli Kreikan mytologisen jumaltaruston yksi jumalista. Hermes-jumalan tehtävänä koko ison jumalajoukon keskellä oli selittää mitä ihmisten piti käytännössä tehdä, kun jumalat ilmaisivat jotain. Siksi Apostolien 14.luku kertoo kuinka kansa sanoi Barnabasta Zeukseksi ja Paavalia Hermeeksi, koska hän oli se, joka puhui.

Väärät tulkinnat johtuvat eksegeesin puutteista

Useimmat ongelmat, mitä meillä on Raamatun tulkinnan kristillisissä oppikysymyksissä liittyvät juuri hermeneutiikkaan eli siihen, miten me tulkitsemme ja sovellamme Raamattua käytännössä. Ja virheet tehdään enimmäkseen siitä syystä, että eksegeesi, tekstin alkuperäisen merkityksen poimiminen, on jätetty puolitiehen tai laiminlyöty kokonaan. Vain oikein suoritettu eksegeesi tuo meidät mahdollisimman lähelle tekstin alkuperäistä merkitystä eli sitä, mitä se merkitsi ensimmäisille kuulijoille. Se ei voi merkitä muuta meillekään, joten hermeneutiikka voi pohjautua vain oikein suoritettuun eksegeesiin.

Otetaan muutamia esimerkkejä hermeneutiikasta sekä oikein ja väärin suoritetusta eksegeesistä:

1 Kor 15:29 ”Mitä muutoin ne, jotka kastattavat itsensä kuolleitten puolesta, sillä saavat aikaan? Jos kuolleet eivät heräjä, miksi nämä sitten kastattavat itsensä heidän puolestaan?”

  1. 1 Kor 15:29:n väärä hermeneuttinen tulkinta

Paavali kysyy tässä, että jos kuolleitten ylösnousemista ei ole, niin miksi muutamat korinttolaisista sitten kastattavat itsensä heidän puolestaan. Me tiedämme, että tällainen käytäntö on olemassa mormoneilla. He kastattavat itsensä toisten ihmisten puolesta. He käyttävät tällaista sijaiskastetta yhtenä evankelioimismuotona. Luulen, että jokainen Helsingin puhelinluettelossa oleva ihminen on jo pelastettu mormonien mukaan. He vain katsovat jonkun nimen ja kastattavat itsensä sen puolesta jne. Näin he yrittävät kaikin tavoin pelastaa ihmisiä. He perustavat tämän oppinsa tähän Raamatun kohtaan. Mutta opetetaanko tässä kohdassa tällaista kastekäytäntöä kristillisenä kasteena? Todellisuudessa siinä vain viitataan johonkin käytäntöön, joka oli korinttolaisten keskuudessa tunnettu. Mitään muuta tietoa Raamatusta me emme saa kuolleitten puolesta kastattamisesta kuin tästä yhdestä ainoasta kohdasta. Se jää Raamatussa kokonaan hämärän peittoon.

Väärää hermeneutiikkaa on, että aletaan soveltaa ilman muuta jotain tapaa käytännössä, kun siitä on vain mainintakin Raamatussa. Näemme heti, ettei voi olla Jumalan tarkoitus näin pelastaa ihmisiä tai evankelioida, koska tämä on täysin vierasta Raamatun opetukselle.

  1. 1 Kor 15:29 oikea hermeneuttinen tulkinta

Lähdemme liikkeelle eksegeesistä: 1. Huomioimme ensiksi historiallisen taustan. Se oli se käytäntö, jonka korinttolaiset tunsivat ja johon Paavali viittasi. 2. Toiseksi huomioimme asiayhteyden. Emme ota tätä jaetta irti kontekstistaan vaan huomioimme, mitä Paavali tässä luvussa oikein opettaa: Kyse on alusta loppuun saakka kuolleitten ylösnousemuksesta. Ydinkohta hänen sanoissaan on, että on olemassa kuolleiden ylösnousemus. Samalla hän kohdistaa sanansa niille, jotka eivät uskoneet kuolleiden ylösnousemukseen viitaten johonkin meille tuntemattomaan käytäntöön, että jotkut siellä kastattivat itsensä kuolleiden puolesta. Tällä Paavali tahtoo kysyä, että eikö tämä ole kovin epäjohdonmukaista toimintaa, jos kerran kuolleet eivät herää, niin minkä vuoksi he kastattavat itsensä heidän puolestaan. Paavali ei opeta lainkaan kasteesta. Niinpä tästä kohdasta ei voi ammenttaa kasteopille perusteita, koska siinä opetetaan yksinomaan ylösnousemuksesta. Tästä pitää ammentaa uskonkäsitys ylösnousemukselle, ei käytäntöä kasteelle. Jos me haluamme saada kasteelle opillisia perusteita, meidän tulee etsiä niitä sellaisista Raamatun kohdista, joiden asiayhteys opettaa kasteesta.

Me näemme, että eksegetiikassa on elintärkeätä, että me tutkimme tarkoin, mitä on sanottu ja missä asiayhteydessä asia on sanottu ensimmäisille kuulijoille. Asetumme ikäänkuin siihen seurakunnalliseen tilanteeseen, joka oli sillä hetkellä Korintossa. Ja sitten yritämme kuunnella, mitä se Paavali meille nyt sanoo. Vasta tätä kautta voimme saada selville, miten se soveltuu noudatettavaksi käytännössä ja miten ei.

  1. Mark 16:18:n väärä hermeneuttinen tulkinta

Mark 16:17-18 ”Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: Minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.”

Amerikassa ja muuallakin on lahkoja, joiden jumalanpalvelusmenoihin kuuluu, että tuodaan käärmeitä isoissa koreissa eteen ja sitten Herran Jeesuksen nimessä nostetaan käsin käärmeitä ulos näistä koreista suuressa uskon hengessä. Näin tehdään vain sen tähden, mitä Mark 16:18 on sanottu. Näin tätä Raamatun kohtaa on käytetty tällaisen rituaalisen käärmeennoston perusteluna ikäänkuin Jeesus olisi tässä opettanut, että jumalanpalvelukseen kuuluu, että käärmeitä pitää nostella.

Raamatusta näemme esimerkin, miten Jeesuksen sanat soveltuivat käytäntöön Apostolien teoissa (Apt 28:3-9). Kyykäärme kävi yllättäen kiinni Paavalin käteen Meliten (nyk Malta) saarella. Ihmiset katsoivat Paavalia, kun käärme roikkui hänen kädessään, mutta Paavali pudisti sen tuleen. Ihmiset sanoivat ensin, että tuo mies on jumalten kiroama, kun hänelle noin kävi. Paavalin käsi ei kuitenkaan turvonnut eikä mitään tapahtunut. Silloin he ajattelivat, että tässä on joku jumalista heidän luonaan. Sitten Paavali rukoili sairaiden puolesta ja kaikki sairaat paranivat sillä saarella. Näin Jeesuksen antama merkki seurasi Paavalia siten, että Jumala varjeli häntä käärmeen puremalta. Kuitenkaan Paavali ei opettanut myöhemmin seurakuntaa, että täytyy tuoda koreissa käärmeitä jumalanpalvelukseen ja nostella sitten niitä. Tämä on omavaltainen tulkinta. Siksi on tehtävä eksegeesiä eli tutkimusta siitä, minkälaisiin yhteyksiin nämä asiat Raamatussa sijoittuvat.

4.2 Etenevä eli induktiivinen menetelmä

Raamatun äärellä meidän tulisi aina tehdä kolme kysymystä:

  1. Mikä on tekstin sisältö
  2. mikä on tekstin sanoma
  3. mikä on tekstin sovellus.
  4. Mikä on tämän tekstin sisältö? (sen selvittää eksegeesi)

Meidän täytyy tehdä tutkivia kysymyksiä:

  • Mitä tässä oikein tapahtui ja miten se suhteutuu sen ajan tapoihin ja kulttuuriin?
  • Miten ensimmäiset paikallaolijat, opetuslapset, ymmärsivät sen ja mitä se heihin vaikutti?
  • Miksi se sykähdytti heitä? jne.

Esimerkkinä Joh. 13: 1-17

Joh 13:1-17 ”Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että Hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin Hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti. Ja ehtoollisella oltaessa, kun perkele oli jo pannut Juudas Iskariotin, Siimonin pojan, sydämeen, että hän kavaltaisi Jeesuksen, niin Jeesus, tietäen, että Isä oli antanut kaikki Hänen käsiinsä ja että Hän oli lähtenyt Jumalan tyköä ja oli menevä Jumalan tykö, nousi ehtoolliselta ja riisui vaippansa, otti liinavaatteen ja vyötti sillä itsensä. Sitten Hän kaatoi vettä pesumaljaan ja rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja pyyhkimään niitä liinavaatteella, jolla oli vyöttäytynyt. Niin Hän tuli Simon Pietarin kohdalle, ja tämä sanoi Hänelle: ”Herra, Sinäkö peset minun jalkani?” Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Mitä Minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vast’edes sen ymmärrät.” Pietari sanoi Hänelle: ”Et ikinä Sinä saa pestä minun jalkojani.” Jeesus vastasi Hänelle: ”Ellen Minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta Minun kanssani.” Simon Pietari sanoi Hänelle: ”Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää.” Jeesus sanoi hänelle: ”Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki.” Sillä Hän tiesi kavaltajansa; sentähden Hän sanoi: ”Ette kaikki ole puhtaat.” Kun Hän siis oli pessyt heidän jalkansa ja ottanut vaippansa ja taas asettunut aterialle, Hän sanoi heille: ”Ymmärrättekö, mitä Minä olen teille tehnyt?” Te puhuttelette Minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se Minä olen. Jos siis Minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Sillä Minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin Minä olen teille tehnyt. Totisesti, totisesti Minä sanon teille: ”Ei ole palvelija Herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Jos te tämän tiedätte, niin olette autuaat, jos te sen teette.”

Tekstin sisällön selvittäminen vaatii kulttuurillisen ja historiallisen taustan huomioimista: Jalkojen pesu tuossa ajassa oli orjien (doulos) tai palvelijoiden ensimmäinen tehtävä, kun vieras tuli taloon. Eteisessä oli pesumalja, jossa matkalaisten jalat pestiin, koska kysymyksessä oli ilmastollisesti kuuma maa ja erämaata ja jalkineet olivat avokkaita tai sandaaleja. Matkaa tehtäessä jalat tulivat hyvin kuumiksi ja tomuisiksi. Oli tervetullut palvelus kylään tultaessa, että jalat pestiin. Varakkaammissa taloissa orja suoritti tämän tehtävän. Vaatimattomammassa kodissa isäntä suoritti tämän palveluksen vierailleen aina, kun vieras saapui.

Nyt me tajuamme, kenen tehtävä jalkojen pesu olisi ollut. Kun Jeesus yhtäkkiä ehtoollisella oltaessa alkaa toimittaa tällaista orjan tehtävää opetuslapsilleen, Pietarikin järkyttyy: ”Herra, et Sinä ole mikään orja, etkä Sinä saa missään tapauksessa minun jalkojani pestä”. Pietari ei näe Herran alentumisen tarkoitusta. Miksi ehtoollispöydän isäntä yhtäkkiä ottaa orjan tehtävät tehdäkseen?

  1. Mikä on tämän tekstin sanoma?

Jeesus otti siis orjan tehtävät, kun Hän pesi opetuslasten jalat. Se on tekstin sisältö, josta käsin selviää tekstin sanoma.

Jeesus itsekin kysyi, ymmärsivätkö opetuslapset sanoman: ”Ymmärrättekö, mitä Minä olen teille tehnyt? Te puhuttelette Minua opettajaksi ja Herraksi ja oikein te sanotte, sillä se minä olen. Jos siis Minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat.”

Sama sanoma orjana palvelemisen ihanteesta löytyy myös suorasanaisesa muodossa Jeesuksen opetuksista: ”Joka teidän keskuudessanne tahtoo olla suurin, olkoon teidän kaikkien palvelijanne.” (Matt 20:26) Tai ”Joka tahtoo olla ensimmäinen teidän joukossanne, hän olkoon teidän kaikkien orja.” (Mark 10:44) Tämän opetuksen Jeesus havannollisti konkreettisesti. ”Ei palvelija voi olla herraansa suurempi”.

Nyt vasta voimme oikealla tavalla päästä induktiivisen menetelmän kolmanteen kohtaan eli tehdä kysymyksen:

  1. Mikä on tämän tekstin sovellus? (Tämän tulkinnan tehdessämme harjoitamme varsinaista hermeneutiikkaa)

Mikä olisi tämän Raamatun kohdan sovellus tänä päivänä meidän keskellämme? Ehtoolliskokouksissa joissakin seurakunnissa pestään konkreettisesti jalkoja. Mutta onko Jeesuksen tarkoitus todella itämaiseen kuumaan ilmastoon kuuluvien toimien yksityiskohtainen käyttöön ottaminen kaikkialla maailmassa? Vai olisiko se palvelevan mielenlaadun – orjan tehtävien – omaksuminen toinen toistamme kohtaan kaikkialla?

Tämä on tekstin sovellusta. Tämä on hermeneutiikkaa. Kun palvelet toista, teet veljesi tai sisaresi puolesta asioita, osoitat rakkautta kaikilla tavoilla, harjoitat tässä oikeaa Raamatun hermeneutiikkaa.

Kertaus:

Kullakin tekstin kohdalla voi olla vain yksi oikea tulkinta (tässä palvelevan mielenlaadun opetus), mutta useita erilaisia sovellutuksia.

4.3 Raamatun tulkintaopin päätehtävä

Koko Raamatun tekstien äärellä tekemämme työn (eksegetiikan ja hermeneutiikan), suuri päätehtävä näkyy seuraavista Raamatun kohdista:

Joh 20:31 ”Nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä Hänen nimessänsä.”

Kirjoitusten tehtävänä on siis synnyttää ihmisissä pelastava usko Jeesukseen Kristukseen. Tekstit ovat valikoituneet täätä tiettyä tarkoitusta silmälläpitäen. Suuresta aineistosta olisi ollut paljon muutakin kerrottavaa: Joh 21:25 ”On paljon muutakin, mitä Jeesus teki; ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin, luulen etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.”

Mutta se osa tapahtumista, joka on Raamatussa, on kirjoitettu ”että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä Hänen nimessänsä.” Tämä on Jumalan oma motiivi Raamatussa. Se on myöskin Raamatun tulkintamme suuri lähtökohta. Me luemme Jumalan sanaa jotta saisimme uskollemme kestävän perustan ja voisimme elää oikeanlaisessa uskon kuuliaisuudessa Jumalaa kohtaan.

Vielä esimerkki oikean eksegeesin tärkeydestä hermeneutiikassa:

  1. Gal 1:11:n väärä tulkinta

”Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista.

Galatalaiskirjeen eräät avainsanat ovat tässä. Paavali tuo esiin sen evankeliumin, joka ”ei ole ihmisten mukaista”, vaan on tullut Jumalalta ja on Jumalan mielen mukainen. Nyt monet soveltavat tätä jaetta tietyllä tavalla. Valitettavasti on paukutettu sadoittain lakisaarnoja eli käskyjen ja määräysten ja ihmisoppien saarnoja, kun on yritetty pyhittää onnetonta seurakuntaa, joka ei ymmärrä, että täytyisi pyhittyä, koska evankeliumi ”ei ole ihmisten mukaista”. Ja sitten on julistettu perään omia parannusehdotuksia: Minkälaista musiikkia saa kuunnella, millä tavalla pitää pukeutua, miten korut heitetään pois ja missä asennossa tukka pitää olla, mitä saa harrastaa ja mitä ei, ja mitä ei saa katsoa telkkarista – loputtomiin kilometrikaupalla löytyy kunkin taustaan ja tilanteeseen sopivaa julistusta. Ja kaikki otsikoidaan tällä pyhittävällä sanalla: ”Tämä ei ole ihmisten mukaista”, koska tahdotaan puolustautua vastakkaisilta vapaamielisemmiltä mielipiteiltä, jotka puolestaan tietenkin tuomitaan juuri ”ihmisten mukaisiksi”. Tällainen hermeneutiikka on valitettavasti hyvin tavallista Gal 1:11:stä.

  1. Gal 1:1:n oikea tulkinta

Jos tutkimme asiaa kyseisestä tekstistä, kysymme, mikä ei ole ihmisten mukaista? Saadaksemme sen selville luemme mieluiten Galatalaiskirjeen ensin kokonaisuudessaan. Pian tulemme esim. seuraavaan jakeeseen

Gal 2:16 ”Koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.”

Tämä on se totuus, jota Paavali koko Galatalaiskirjeessään toistuvasti painottaa.”Ei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen”. Juuri tämä on se evankeliumi, joka ei ole ihmisten mukaista.

Eksegetiikka pitää meidät Jumalan sanan ilmoituksen sisäpuolella ja hermeneutiikka soveltaa Raamatun kohtia niin kuin ne on tarkoitettu alunperin sovellettaviksi. Silloin pystymme karsimaan tällaisetkin saarnat mielestämme.

  1. Lain saarnaajat kirotaan Raamatussa

Eli vielä kerran, mitä Paavali tarkoittaa, kun hän sanoo: ”minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista”. Sitä, että ”ihmisten mukaisia” ovat nimenomaan ne, jotka tulevat julistamaan näitä lakisäädöksiä, niinkuin Paavali sanoo (Gal 3:1): ”Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?” Ja hän sanoo edelleen näin (Gal 5:12): ”Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihottajanne!” Hän puhuu niille, jotka tulivat opettamaan Mooseksen lain säädöksiä ja omia lakiopetuksiaan seurakunnalle. He sekoittivat evankeliumin ja lain väittäen että pelastukseen tarvitaan armoa, mutta lisäksi omaa lain noudattamista.

Niinpä Paavali sanoo: ”Kunpa aivan silpoisivat (alkukielen sana on: kuohitsisivat ) itsensä”. Tämä on perin karkea toivotus lain ja armon sekoittajille. Mutta Pyhä Henki on hyvin kiivas, kun Hän varjelee evankeliumin puhtautta ja meidän sielumme autuutta. Hän on hyvin kiivas niitä vastaan, jotka tulevat sitomaan meitä ja kristityn vapauttamme, joka meillä on Jeesuksessa Kristuksessa. Raamatussa ei missään muualla ole niin ankaria sanoja kuin lain saarnaajia vastaan suunnatut sanat, ja missään Paavalin kirjeessä ei ole näin ankaraa kieltä edes synnintekijöitä vastaan. Sana sanoo, että jos joku julistaa vastoin tätä armon puhdasta evankeliumia, jonka Paavali mm. Galatalaiskirjeessään esittää, hän olkoon kirottu.

Joskus ihmettelen, miksi kristikunnassa ja seurakunnissa suhtaudutaan niin pehmoilevasti lain saarnaajiin, vaikka Raamatussa sanotaan: ”Olkoon kirottu, joka teille lakia saarnaa” ja ”vaikka enkeli taivaasta tulisi sitä julistamaan, niin hän olkoon kirottu”. Jumala selvästikin vihaa sitä, että Hänen lapsensa sidotaan lain orjuuteen. On ihanaa oppia tuntemaan Jumalan sydäntä. Olemme turvallisella pohjalla, kun pääsemme sisälle tekstin omiin ilmaisuhin ja tajuamme, mitä ne siinä asiayhteydessä tarkoittavat. Aina me löydämme evankeliumin ja hyvän sanoman. Aina löydämme sen, että nämä ovat kirjoitetut, että meillä olisi uskon kautta elämä ja yltäkylläisyys ja sitä kautta oikea uskon kuuliaisuus.

  1. Uuden Testamentin kirjeiden tulkinnasta ja tulkinnan ongelmista

Nämä kirjeet on osoitettu ensisijaisesti tietyssä paikassa, sinä aikana oleville seurakunnille ja yksityisille ihmisille. Paavalin kirje roomalaisille oli nimenomaan Paavalin kirje Roomassa olevalle seurakunnalle 100-luvulla jKr. Se oli siinä ajassa ja niille ihmisille konkreettisesti lähetetty kirje. Se seikka, että nämä kirjeet ovat säilyneet ja tulleet osaksi Pyhää Raamattua ja ovat meille Jumalan ikuista sanaa, on ihmeellinen ja suurenmoinen Jumalan suunnitelma. Mutta lähtökohta on, että nämä kirjeet ovat tietyille ihmisille tietyn henkilön kirjoittamia asioita tietyistä tilanteista, jotka juuri silloin olivat ajankohtaisia.

Kun me lähdemme tutustumaan tällaiseen, se muodostuu hyvin jännittäväksi. Mutta tästä tulee meille myöskin yksi ongelma. Koska nämä kirjeet ovat alunperin kirjoitetut tietyille ihmisille tietyistä asioista, niin tämän seurauksena niissä on aika paljon asioita, jotka jäävät meille hämärän peittoon yksinkertaisesti siitä syystä, että ne olivat vain heille tarkoitettuja, vaikka se asia ja sanoma, joka sieltä nousee, onkin jumalallista.

  1. 2 Tess 2:6 Antikristuksen tulemus jää epäselväksi

Esimerkiksi Paavalin sanomassa tulee tässä ikään kuin välihuomautuksena esille eräs asia. Ensin hän kirjoittaa lopun aikana ilmestyvästä antikristuksesta ja siitä, että Jeesus ei tule maan päälle ennen kuin antikristus on ilmestynyt. Tätä Paavali tässä painottaa. Mutta sitten hän puhuu siitä, mitä tapahtuu ennen kuin antikristus tulee:

”Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.”

Tämä asia on meillekin selvää profetiaa ja sanoma on valtava, mutta me heti näemme tämän seikan, joka kytkee sen siihen aikaan niille ihmisille. Paavali sanoo ”Ettekö muista, kun olin teidän tykönänne siellä, niin minä sanoin tämän teille?” Ja kun tessalonikalaiset saivat tämän kirjeen rakkaalta Paavalilta ja lukivat tämän kohdan, niin he sanoivat: ”Niin, veljet, niinhän se Paavali sanoikin silloin juuri tämän asian.” Se muistui heidän mieleensä, mutta ei meidän mieleemme, koska Paavali oli ollut heidän tykönään, mutta hän ei ole ollut meidän tykönämme. Mitä hän oli sanonut, jää salaisuudeksi meille. Siksi hän voi sanoa: ”Nyt te tiedätte, mikä pidättää”, koska hän oli itse kertonut sen heille suoraan.

  1. 2 Tess 2:6 tulkinta: Antikristus tulee, kun seurakunta temmataan pois

Kun me nyt teemme eksegeesiä tästä kohdasta ja tutkimme tätä, meitä harmittaa, ettei meillä ole aikakonetta, jolla voisimme matkustaa 100-luvulle, kiitää sinne Tessalonikan seurakuntaan siihen hetkeen, kun Paavali oli heidän tykönään ja jutteli heidän kanssaan. Meidän tekisi mieli olla siellä ja kuunnella, mitä Paavali sanoi ja sitten matkustaa takaisin tänne. Ja sitten lukea uudestaan tämä kohta ja todeta, että sitähän se Paavali siellä heille sanoi. Mutta kun tämä ei ole meille mahdollista, niin parasta, mitä me nyt voimme tehdä tässä tilanteessa on, että lähdemme tutkimaan hänen kirjoituksistaan, saammeko me muualta mitään viitteitä, mikä voisi pidättää antikristuksen esiinmarssia vielä tässä ajassa.

Eli me voimme päästä sisälle tähän asiaan vain tutkimalla sitä muualta ja tekemällä johtopäätöksiä. Tätä on tehtykin. Jotkut ovat selittäneet, että Rooman valtakunnan läsnäolo vielä pidätti antikristuksen ilmestymistä. Toiset sanoivat, että tämä laillinen järjestys, joka vielä on voimassa jollakin tavalla yhteiskunnassa, pidättää, ettei antikristus pääse ilmestymään. Sitten on tulkinta, että se on seurakunta ja seurakunnassa asuva Pyhä Henki, joka on läsnä maan päällä vaikuttamassa, ettei antikristus pääse ilmestymään ennen kuin seurakunta temmataan pois tieltä ja antikristukselle tulee vapaa tila ilmaantua.

Nämä ovat kaikki johtopäätöksiä, joita me teemme Raamattua tutkimalla, ja joita sovelletaan tähän kohtaan. Itse kallistun tähän viimeiseen näkemykseen, että kysymyksessä on seurakunnan ja Pyhän Hengen läsnäolo seurakuntakansassa, joka estää vielä antikristusta pääsemästä täyteen valtaan. Mutta kun seurakunta temmataan pois, niin se mikä vielä pidättää, on pois tieltä. Silloin ilmestyy tuo laiton, antikristus. Näin itse uskon. Mutta tämä on tulkinta. Tessalonikalaiset olivat siinä hyvässä asemassa, ettei heidän tarvinnut tulkita eikä tutkia. Paavali oli sanonut sen heille suoraan, kun hän oli heidän tykönään.

Meidän täytyy hyväksyä Jumalan ilmoituksessa tällainen ominaisuus, että se on myös tiettyyn aikaan, tietyille ihmisille suunnattua sanomaa.

  1. 1 Kor 7: Paavalin vastaus korinttolaisten kirjeeseen

1 Kor 7:1-2: ”Mutta mitä siihen tulee, mistä kirjoititte, niin hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä, mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa ja ….”

Tässä Paavali antaa vastauksia kysymyksiin, joista korinttolaiset olivat kirjoittaneet Paavalille kirjeen. Me emme tiedä, mitä he olivat Paavalilta kysyneet. Viitteitä niistä saamme tekstistä, mitä he olivat häneltä tiedustelleet. Meillä on vain vastaus näihin kysymyksiin. Mutta kun me luemme tätä vastausta, niin voimme aika paljon päätellä kysymyksestäkin. Vastauksessa tulee esille suuria kristillisen elämän periaatteita. Mutta tämä oli kirjoitettu nimenomaan vastaukseksi heille siihen tilanteeseen.

  1. 1 Kor 7: Tulkinta Paavalin naimisiinmeno-ohjeesta

1 Kor 7 lopussa on mielenkiintoinen kohta, jossa puhutaan siitä mennäkö naimisiin vai ei. Alkukielessä on sana ”neitsyt” jakeissa 36-38:

”Jos joku arvelee tekevänsä väärin neitsyttänsä kohtaan, joka on täydessä naimaiässä, ja jos kerran sen pitää tapahtua, niin tehkööt niinkuin tahtoo; ei hän syntiä tee; menkööt naimisiin. Joka taas pysyy sydämessään lujana eikä ole minkään pakon alainen, vaan voi noudattaa omaa tahtoansa ja on sydämessään päättänyt pitää neitsyensä naimattomana, se tekee hyvin. Siis, joka naittaa neitsyensä, tekee hyvin, ja joka ei naita, tekee paremmin.” (alkukielen muk.)

Tähän tekstiin on tehty 38-käännöksessä tulkinta. ”tytär”. Alkukielen sana sanoo kuitenkin selvästi vain neitsyt. Eri käännöksissä on muitakin tulkintoja. Jossain sanotaan ”morsiantansa” kohtaan, mutta tämäkin on vain tulkinta, sillä alkukielessä on vain sana neitsyt. Paavalilla on luonteva syy, kun hän kirjoittaa tämän, vaikka meille siinä näyttää olevan arvoitus. Siinä kulttuurissa on tietty tapa, josta nousee selitys tälle ilmaukselle. Vuoden -38 antama käännös on tässä oikea. Kysymys on isän ja tyttären välisestä tilanteesta. Tapana oli käyttää ilmaisua ”neitsyesi”, kun tarkoitettiin ”tyttäresi”. Tuossa kulttuurissa oli myös aivan tavallista, että vanhemmat ohjasivat ja päättivät avioliittoasioissa.

Mutta alkukielestäkään tämä ei tule ilmi, ellei mennä siihen kulttuuriin ja ajan tapoihin. Paavali ei tietenkään selosta näitä tapoja, koska hän pitää itsestään selvänä, että Korintton seurakuntalaiset tajuavat, mikä on ajan puhekielen tapa, kun he elävät sen keskellä. Mutta meidän pitää ne selvittää, jotta ymmärtäisimme, mitä hän tarkoittaa.

Me emme saa kaikkeen aina vastausta. Mutta nämä ovat kuitenkin sellaisia kysymyksiä, joilla ei ole olennaista merkitystä Raamatun sanoman, pelastusilmoituksen ja suurten hengellisten totuuksien ymmärtämisen kannalta. Pelastukseen riittää se, että tiedämme sen, että Jumala on niin rakastanut maailmaa, että Hän antoi oman Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Kun me tähän uskomme, niin me emme huku ja meillä on ikuinen elämä. Pienikin lapsi voi tämän perusteella vastaanottaa pelastuksen. Mutta jos ajattelemme, ettemme kuitenkaan halua tietää Jumalasta mitään muuta kuin sen, että sielumme on pelastunut, niin jäämme paljosta vaille, sillä pyhä Raamattu on rikas kirja, jota Daavidin tavoin kannattaa tutkia ”yötä päivää.”

  1. Raamatun käännösperiaatteita

Me vertaamme nyt hiukan eri Raamatun käännösperiaatteita ja eri Raamatun käännöksiä. On erittäin tärkeätä ymmärtää yleisestikin, että on olemassa erilaisia kielen kääntämisperiaatteita. Ne pätevät myöskin Raamatun kääntämiseen.

Seuraavassa taulukossa on esitetty Raamatun käännöksen spektri. Taulukon vasemmassa sarakkeessa on aivan sanatarkka käännös niin, että heprean tai kreikan sana on käännetty suomeksi vastaavalla sanalla. Siitä oikealle on hieman vapaampi käännös eli dynaaminen vastaavuus. Oikeassa reunassa on kaikkein tulkitsevin käännös eli vapaa.

Raamatun käännösspektri

Sanatarkka Dynaaminen vastaavuus Vapaa
Biblia (Vanha kirkkoraamattu VKR) Kirkkoraamattu 1992 (KR 92) UT nykysuomeksi (UTN)
Aapeli Saarisalo (AS) New Intern.version (NIV) Elävä Uutinen (EU)
Toivo Koilo (TK)
King James (KJ) Living Bible (LB)
Kirkkoraamattu 1938 (KR 38)
Raamattu Kansalle (RK)

Näemme, että ”sanatarkka”-kohdan alla on mainittu Raamatun käännöksiä, jotka todella sijoittuvat tämän käsitteen alle. Kun sitten liu’umme vähän oikeallepäin kohtaan ”dynaaminen vastaavuus”, se tarkoittaa sitä, ettei enää otetakaan sana sanalta periaatetta, vaan pyritään ymmärtämään ensisijaisesti ilmaisuja, periaatteita ja käsitteitä Raamatun lähtökielessä hepreassa, arameassa ja kreikassa ja siirretään ne vastaavanlaisiksi ilmaisuiksi kohdekielelle esim.suomeksi, joka on yksi monista sadoista kohdekielistä, jolle alkukielestä käännetään.

Dynaamisen vastaavuuden periaate on, ettei enää olla niin orjallisesti sanatarkkuuden alaisia, vaan pyritään siirtämään käsitteet ja ajatukset kohdekielelle tämän päivän ymmärrettävillä ilmaisuilla.

Kun vielä liu’umme oikeallepäin, siellä lukee vapaa. Vapaassa käännösperiaatteessa ollaan jo aika paljon selittämisen linjoilla. Oikeastaan vapaat käännökset eivät olekaan käännöksiä, vaan ne ovat lähempänä kommentaareja.

Jokaisella käännösperiaatteella on omat hyötynsä ja omat heikkoutensa. Ja jokaisella periaatteella on myös käännetty paljon Raamatun tekstejä erilaisille kohdekielille.

6.1 Eri raamatunkäännösperiaatteiden vertailua

  1. Sanatarkka käännös

Biblia, Vanha Kirkkoraamattu (VKR), on ns.laestadiolaisten käännös, joka on erittäin sanatarkka. Mutta tämä on vain niin vanha, että sen suomenkielen ilmaisut ovat jo aika lailla käsittämättömiä nykylukijalle.

Uusinkin laitos on jo vuodelta 1852.

Aapeli Saarisalo (AS) on rakennellut omaa suomenkieltäkin, mutta on edelleenkin pysytellyt hyvin sanatarkan käännösperiaatteen alla. Hän on kääntänyt Uuden testamentin vuonna 1969. Siinä on joitakin erikoisuuksia. Hän jättää toistoja pois ja kirjoittaa maailma yhdellä a:lla jne. Myöskin Toivo Koilo on ollut yhteistyössä Aapeli Saarisalon kanssa.

Toivo Koilon ”Suuri Ilosanoma” on myös sanatarkka Uusi testamentti, mutta se pysyy enemmän tavallisen suomenkielen linjoilla.

Jos olette lukeneet Novumia, niin olette nähneet kunkin Raamatun kohdan vierellä juoksevan tekstin, jossa on jokaisen kreikan sanan vastine suomeksi. Jos sieltä lukee sana sanalta suomeksi käännetyä tekstiä, niin sehän ei merkitse oikeastaan mitään, koska siinä on vain sanoja peräkkäin. Aina tarvitaan kielioppi ja lauserakenteet, jotta voidaan ymmärtää, mitä ilmaistaan. Sanatarkoissa käännöksissä on pyritty pääsemään niin lähelle alkuperäistekstiä kuin mahdollista.

King James englanninkielistä Raamatunkäännöstä on paljon kehuttu ja sanottu sanatarkaksi. Se ei kuitenkaan kuuluisi aivan tälle paikalle. Se on ehkä Kirkkoraamattu -38 ja Biblian välissä. Tutkimus on osoittanut, ettei se kuitenkaan ole aivan niin sanatarkka ja luotettava kuin sitä on pidetty.

Kirkkoraamattu 1933/1938 käännösperiaate on ns.sanatarkka, vaikka tässä onkin otettu kielioppi ja lauserakenteet enemmän huomioon kuin esim. Vanhassa Kirkkoraamatussa.

Raamattu kansalle Uusi Testamentti on lähellä edellistä. Siinä on pyritty parantamaan joitakin ilmaisuja ja sanatarkkuuksia. Minun mielestäni tässä on onnistuttu melko hyvin ja tämä versio on aika hyvä. Tieteellisesti en pysty kuitenkaan sanomaan siitä arviota, en ole sillä tavoin siihen perehtynyt. Esim. Apt 1:8 Kirkkoraamattu -38 sanoo: ”Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman…”. Raamattu kansalle menee sanatarkkuudessa pitemmälle ja sanoo: ”Te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne.” Alkukielessä puhutaan aivan selvästi Pyhän Hengen päälletulosta. Siinä on käytetty pronominia ”päällä”. Asiasta syntyy erilainen mielikuva.

  1. Dynaaminen vastaavuus

Vuonna 1992 ilmestynyt Kirkkoraamattu -92 (KR 92) ja englanninkielisessä maailmassa ilmestynyt New International Version (NIV) ovat molemmat käännösversioita, joissa pyritään käsitteiden ja ajatusten kääntämiseen enemminkin kuin sanatarkkuuteen. Kirkkoraamattu -92 on itseasiassa lähempänä vapaata kuin sanatarkkaa käännöstä eikä se ole tasalaatuinen kirja, vaan siinä on osin käännetty hyvinkin sanatarkasti, jopa monet kohdat vieläkin tarkemmin kuin Vanhassa kirkkoraamatussa. Mutta sitten taas iso osa on käännetty niin dynaamisen vastaavuuden periaatteella, että se on lähempänä vapaata. Vahvin puoli tässä on hyvä suomenkieli, minkä kaikki ovat yhdestä suusta myöntäneet, mutta käännösperiaate aivan ilmeisesti hieman horjuu.

  1. Vapaa käännösperiaate

Uusi Testamentti nykysuomeksi (UTN) on jo jäänyt vähän vanhanaikaiseksi.

Elävä Uutinen ja englanninkielisessä maailmassa Living Bible (LB), eivät itseasiassa ole enää käännöksiä, vaan lähempänä tulkintaopasta tai kommentaaria. Tulkinta on usein erittäin hyvää ja Elävän Uutisen voi hyvin antaa uskosta osattomalle luettavaksi.

6.2 Eri raamatunkäännösten hyötyjä ja ongelmia

  1. Sanatarkkojen käännösten hyötyjä
  • Ne pyrkivät pysyttelemään niin lähellä lähtökielen sanoja ja rakenteita kuin mahdollista.
  • Ne ovat tutkimisen kannalta parhaita
  • ja sanojen vertailussa hyviä.

Näissä voidaan luottaa siihen, että sama sana esim.”Jumalan vanhurskaus” on käännetty samalla tavalla sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa joka paikassa. Kun menemme dynaamisen vastaavuuden käännökseen, siellä saattaa olla ”Jumalan oikeamielisyys” tai jokin muu selittävämpi ilmaus kuvaamassa vanhurskaus-sanaa.

  1. Sanatarkkojen käännösten ongelmia

Historiallinen etäisyys voi tulla tarpeettomasti esille. Esim. kohdassa 1. Kor.7:36 :ssa, jossa Paavali alkukielen mukaan antaa ohjeita ”neitsyen” naimisiinmenosta, tekstin tarkoitus ei selviä pelkän sanatarkkuuden kautta, koska Paavali käytti oman aikansa ilmaisua, joka tarkoitti itse asiassa ”nuorta tyttöä” ja ”tytärtä”.

Otetaanpa vielä esimerkki aivan normaalista englanninkielestä. Kun englantilainen sanoo: ”Welcome”, tervetuloa, niin kieli on historian kulussa muuttunut niin, että ”welcome”-sanaa käytetään toisessakin yhteydessä. Joku astuu toisen varpaille, ja tämä sanoo: ”I’m sorry”. Toinen vastaa: ”You’re welcome”, eli ”ei se mitään” tai ”ole hyvä”. Sanatarkasti käännettynä tässä sanotaan kuitenkin suomeksi ”tervetuloa”, mutta sanatarkan ilmaisun käyttäminen antaisi harhaanjohtavan kuvan siitä mitä sanottiin. Joskus voidaan siis saada täysin väärä ilmaisu sanalle, jos pysytään ehdottomassa sanatarkkuudessa. Senvuoksi on tärkeätä ymmärtää, mitkä sanontatavat ja käsitteet vallitsevat lähtökielessä.

  1. Dynaamisen vastaavuuden hyötyjä

Toiset ovat kriittisesti arvostelleet Kirkkoraamattu -92:a, toiset taas ovat pitäneet sen tekstistä. Voimme sanoa, että se pyrkii löytämään tarkat vastineet lähtökielen sanoille ja ilmaisuille, vaikkei orjallisesti seuraakaan niitä ja pyrkii säilyttämään asiallisen historiallisen etäisyyden.

  1. Dynaamisen vastaavuuden ongelmia

Sanavertailu on vaikeata. Ei myöskään voida lainkaan laatia esimerkiksi sanakirjaa dynaamisen käännöksen pohjalta, koska sanojen kääntämisen sijaan on käännetty ajatuksia. Kullekin Raamatun ajatukselle tai lauseelle on etsitty suomenkielinen vastine. Tällöin sanalliset vastineet ovat saattaneet muuttua aivan toisiksi. Kun esim. heprealaisessa ajattelussa sukulainen on samaa ”lihaa ja luuta” (2 Sam 19:12-13), niin suomalaisessa dynaamisessa käännöksessä ollaan ”samaa lihaa ja verta”. Tämähän on meidänkin ilmaisumme, että sukulaiset ovat samaa lihaa ja verta. Sanana heprean ”luu” ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin suomenkielen ”veri”. Sanoja vertailevan tutkijan kannalta dynaaminen käännös ei siis toimi.

  1. Vapaan käännöksen hyötyjä

Vapaa käännös antaa virikkeitä tekstin pohdintaan, koska se on selittävää tai julistavaa. Se ei ole enää käännös. Sitä on kevyt lukea. Otetaampa vertailu esim. 1 Joh 4:18:

Kirkkoraamattu -38: 1 Joh 4:18 ”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.”

Elävä Uutinen: 1 Joh 4:18 ”Meidän ei tarvitse pelätä ketään sellaista, jonka rakkaus meihin on täydellistä. Jumalan täydellinen rakkaus vie meiltä kokonaan pelon siitä, mitä hän mahdollisesti meille tekee. Jos meitä pelottaa, emme vielä ole täysin vakuuttuneita hänen rakkaudestaan.”

Huomaamme, miten selittävä tapa avaa tekstin merkitystä usein valaisevasti. Tätäkään kohtaa ei voi juuri selkeämmin sanoa.

  1. Vapaan käännöksen ongelmia

Vapaassa käännöksessä tehdään liikaa ajanmukaistuksia niin, että tekstin alkuperäinen merkitys yksityiskohdissa häviää.

Toinen ongelma on, että käännösratkaisuissa ollaan vain yhden henkilön armoilla, koska vapaat käännökset ovat aina jonkun yksityishenkilön työtä, joka on tehnyt omat tulkintansa ja ratkaisunsa kussakin kohdassa. Tämä on hänen näkemyksensä ja selityksensä. Vapaita käännöksiä eivät tee koskaan mitkään komiteat niinkuin muita Raamatun käännöksiä. Komiteoiden työskentely on kurinalaisempaa ja kontrolloidumpaa.

Monesti käytetään ja on suositeltavaakin käyttää pääsääntöisesti yhtä ja samaa Raamatun käännöstä. Siinä sivussa voi tutkia muitakin käännöksiä. Pitäisi olla perustelut, jotka käännöstä valitessaan on tehnyt ainakin itselleen selväksi. Kun tutkii yleensä vain yhtä käännöstä, oppii tuntemaan Jumalan Sanaa ja sen ilmaisuja johdonmukaisemmin ja syvemmin. Silloin oppii myös löytämään halutut paikat. Valinnasta on selkeästi käytännöllistä hyötyä.

jatkuu..

Read Full Post »

Raamatun selittämisen ja tulkinnan perusteet II / II


Teksti on muistiinmerkitty luentopuheista. Tällä opiskelusivulla teksti on pyritty säilyttämään sujuvassa ja helppotajuisessa muodossa.

(Puheiden tallennus: Heikki Kilpeläinen)

SISÄLTÖ: (Alaotsikot kunkin pääotsikon alla)

2.1 Raamatun kielellisiä seikkoja
2.2 Raamatun kirjallisuuden lajit
2.3 Raamatun sisäinen tulkintajärjestys
2.4 Vanhan ja uuden liiton ero

3.1 Kuvakielen muotoja
3.2 Miten löytää tekstin konteksti
3.3 Opillisesti sitovien periaatteiden tunnistaminen

2.1 Raamatun kielellisiä seikkoja

Alaotsikot:

2.1.1 Sanat saavat merkityksensä vain omassa kontekstissaan
2.1.2 Sanojen merkitys muuttuu kielen kehittyessä
2.1.3 Erilaisilla sanoilla voi olla sama merkitys
2.1.4 Eri asiaa merkitsevät sanat käännetty samoin
2.1.5 Samoilla sanoilla voi olla eri merkityksiä
2.1.6 Samoilla sanoilla voi olla erilaisia käännösmahdollisuuksia

2.1.1 Sanat saavat merkityksensä vain omassa kontekstissaan

Esim. jos sanon sanan ”lippu”, mikä tulee sinun mieleesi? Toisen mieleen tulee ehkä Suomen lippu. Toisen mieleen saattaa tulla bussilippu, tai vaikkapa pääsylippu. Mutta sinä et tiedä mitä minä tarkoitan, jos en sano koko lausetta. Eli sana saa merkityksensä vain omassa lauseyhteydessään.
Ilm 5:5 mainitsee jalopeuran, joka merkitsee Kristusta siinä tekstiyhteydessä. Jalopeura Juudan sukukunnasta on Kristus. Mutta sama sana 1 Piet 5:8:ssa merkitsee saatanaa, joka on kuin kiljuva jalopeura, joka etsii kenet saisi niellä. Sanan ”jalopeura” merkitys Raamatussa riippuu siis siitä tekstiyhteydestä, missä sana on sanottu.

2.1.2 Sanojen merkitys muuttuu kielen kehittyessä

Joh 1:5 ”Ja valkeus loistaa pimeydessä ja pimeys ei sitä käsittänyt.”

Miten tämä jae tulisi ymmärtää? Mehän ymmärrämme sanan ”käsittää” automaattisesti niin kuin sen merkitys nykykielessä kuuluu: ”Käsitätkö, mitä minä puhun?” ”Kyllä minä käsitän”. Mutta tässä ei alkukielen mukaan lainkaan ole kysymys sellaisesta käsittämisestä, ettei pimeys ymmärtäisi valoa. Sanan ”käsittää” merkitys suomenkielessä on muuttunut siitä, kun vuoden-38 käännös on tehty. Uudessa käännöksessä on sanottu: ”Valo loistaa pimeydessä; pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.”
Käsittäminen merkitsee siis valtaan ottamista tai hallussa pitämistä, niin kuin sana tarkoittaa myös vuoden-38 käännöksessä.

Otetaanpa tähän suomenkielestä ymmärrettävä rinnastus. Jos me katsomme Suomen karttaa, vaikkapa Etelä-Suomea, jossa on Helsinki, Porvoo ja Lahti, niin tämä asia voidaan ilmaista:
Etelä-Suomi käsittää mm. Helsingin, Porvoon ja Lahden kaupungit, mutta ei Oulua. Näin sanalla ”käsittää” on sama merkitys kuin ”pitää sisällään, pitää hallussaan”.
Pimeys ei saanut valoa valtaansa, kuten Etelä-Suomikaan ei kartalla ”saanut Oulua valtaansa” eli ”ei käsittänyt” Oulua.

2.1.3 Erilaisilla sanoilla voi olla sama merkitys

Yksinkertainen esimerkki suomenkielestä: ”Aja hiljaa”. Miten tämän voi sanoa eri sanalla kuitenkin niin, että sillä on sama merkitys? ”Aja hitaasti”-ilmaus merkitsisi täsmälleen samaa: ajaa alhaisella nopeudella. Kuitenkaan ”hitaasti” ei sanallisesti merkitse samaa kuin ”hiljaa”. (Voit ajaa hitaasti, mutta kuiskata hiljaa.)

Samasta asiasta kertoessaan toinen evankelista Matteus sanoo:

Matt 20:21″Niin Hän sanoi vaimolle: ”Mitä tahdot?” Tämä sanoi Hänelle: ”Sano, että nämä minun kaksi poikaani saavat istua, toinen Sinun oikealla ja toinen vasemmalla puolellasi, Sinun valtakunnassasi”.

Ja toinen evankelista Markus kertoo seuraavasti:

Mark 10:37 ”Niin he sanoivat Hänelle: ”Anna meidän istua, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolellasi, Sinun kirkkaudessasi.”

Toinen evankelista käyttää sanaa ”Sinun valtakunnassasi” ja toinen ”Sinun kirkkaudessasi”. Tilanne oli kuitenkin sama, josta nämä evankelistat kertovat, mutta he käyttävät vain erilaista sanaa, kun merkitsevät muistiin tämän tilanteen. Kumpikin sana tarkoittaa aivan samaa asiaa. Samoin seuraavassa:

Matt 18:9 ”Jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen.”

Mark 9:47 ”Jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin.”

Toinen evankelista sanoo ”elämään sisälle” ja toinen ”Jumalan valtakuntaan”. Kummallakin evankelistalla on aivan sama tarkoitus. Asiallista eroa ei ole myöskään ilmaisuilla ”taivasten valtakunta”, jota Matteus käyttää enimmäkseen ja ”Jumalan valtakunta”, jota Markus ja Luukas käyttävät.

Sillä että Matteus ei käytä ilmaisua ”Jumalan valtakunta”, on tietty syy. Koska Matteus kirjoittaa evankeliuminsa lähinnä juutalaisille, hän välttää Jumala-sanan käyttöä heidän lakinsa takia. He ovat vieneet äärimmäisyyksiin käskyn: ”Älä lausu turhaan Herran sinun Jumalasi nimeä”. Tämän vuoksi Matteus valitsee hienotunteisesti ilmauksensa niin, etteivät juutalaiset heittäisi kirjaa pois heti ensilukemalta.

Kun me näin luemme rinnakkain eri evankeliumeja, sillä on avartava merkitys. Kukin näistä neljästä evankelistasta on merkinnyt asioita muistiin Pyhän Hengen johdatuksessa, mutta kukin on tehnyt sen omasta näkökulmastaan.

2.1.4 Eri asiaa merkitsevät sanat käännetty samoin

Otetaanpa esimerkiksi hyvin keskeinen jae evankeliumin julistamisessa Joh1:12, jonka varassa herätyskristillinen seurakuntakin paljolti elää.

Joh1:12 ”Mutta kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat Hänen nimeensä.”

Kuinka uudessa käännöksessä on sanottu: ”Hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi”. Monet ovat ihmetelleet, miten on voitu vesittää ilmaus ”antoi voiman” sanomalla ”antoi oikeuden”. Mutta alkukielessä on sana, joka voidaan kääntää oikein kummallakin tavalla. Siellä on sana ”eksusia”. Hän antoi eksusian tulla Jumalan lapseksi.

Kreikankielessä on myös toinen sana ”dynamis”, joka tarkoittaa voimaa. Mikä on näiden kahden voima-sanan ero? Johanneksen käyttämä ”eksusia” tarkoittaa arvovaltaan ja asemaan perustuvaa voimaa.

Esim. kun liikennepoliisi on tienristeyksessä poliisin virkapuvussa, pamppu ja valkoiset hanskat käsissään ja tulee kymmenien tonnien painoinen rekka, niin poliisi saa pysähtymään rekan vain nostamalla kätensä ylös. Tällä poliisilla on voima pysäyttää rekka-auto, mutta se ei ole dynamis-voimaa, hän ei tee sitä lihaksillaan, vaan se on eksusia-voimaa. Se on hänen asemaansa, arvovaltaansa ja valtuutukseensa perustuvaa voimaa.

Toinen esimerkki eksusia-voimasta on kertomuksessa sadanpäämiehestä, joka kohtaa Jeesuksen Luuk. 7:8

Luuk 7:8 ”Sillä minä itsekin olen toisen vallan alaiseksi asetettu, ja minulla on sotamiehiä käskettävinäni, ja minä sanon tälle: ”Mene”, ja hän menee, ja toiselle ”Tule”, ja hän tulee, ja palvelijalleni: ”Tee tämä”, ja hän tekee.”

Tässä toisen vallan alaisuuteen asetetun sadanpäämiehen valta perustuu siihen, että hänellä on arvovaltaa, joka tulee toiselta vallalta. Valtuutus ja voima voivat perustua vain siihen, että ollaan itse auktoriteetin vallan alla.

Myöskin meillä on valtaa, jos me itse olemme Jumalan auktoriteetin alle alistuneita ja Hänen valtansa käskettävinä. Silloin meillä on valta käskeä saatanaa: ”Mene” ja se menee, mutta ei muuten. Tämä on eksusia-voimaa. Tätä sanaa Johannes käyttää. Arvovallan alaisuuteen ja asemaan perustuvaa voimaa: ”Kaikille, jotka ottivat Jeesuksen Kristuksen vastaan, Hän antoi voiman tai oikeuden, tämän laillisen arvovallan, olla Jumalan lapsia.” Se perustuu tähän asetelmaan.

Tässä olisi voitu käyttää myöskin ”dynamis”-sanaa, joka merkitsee ”raakaa” voimaa (sanasta johdetaan myös dynamiitti), mutta Johannes ei alkutekstissä käytä sitä. Siksi uusi käännös on tässä oikeampi.

2.1.5 Samoilla sanoilla voi olla eri merkityksiä

1) ”sarks, liha” Room. 8:5 ja Ef. 5:28

Otetaan esimerkiksi hyvinkin keskeinen raamatullinen käsite ”liha”, jota ilman ei oikeastaan voi mitään Raamatun opetuksia selkeyttää eikä opettaa

Room. 8:5-7 ”Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta Hengen mieli on elämä ja rauha; sen tähden, että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.”

Mitä ”liha” tässä siis tarkoittaa? Kreikankielen sana ”sarks”, jota tässä käytetään, tarkoittaa tässä kontekstissa selkeästi synnillistä ja turmeltunutta luontoa. Mutta jos me vertaamme tämän sanan käyttöä esim. Ef 5:28-29, niin me huomaamme, ettei voi olla enää kyse samasta asiasta.

Ef. 5:28-29 ”Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niin kuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa.”

Tässä on alkukielessä sama sana ”sarks”, mutta aivan ilmeisesti puhutaan ihan toisesta asiasta kuin Room. 8:ssa. Tässä käsitteellä ”liha, sarks” on selvästi ja yksinkertaisesti fyysistä ruumistamme, kehoa tarkoittava merkitys. Se on Jumalan luomistyönä hyvä eikä sitä tule vihata, vaan sitä tulee ravita ja vaalia ja huolehtia siitä – aivan toisin kuin turmeltunutta luontoamme. Tässä ”sarks” eli liha on siis Pyhän Hengen temppeli ja on Herran omaisuutta.

Samalla sanalla voi näin olla hyvinkin erilaisia merkityksiä.

2) ”sarks, liha” 2 Ko5:16

Mielenkiintoinen kohta on 2 Kor. 5:16-17.Kenen lihasta on tässä kysymys?

KR38 2Kor 5:16-17 ”Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemme tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.”

Kumman lihasta tässä on kysymys – Kristuksen lihasta vai meidän lihastamme? Onko kysymys siitä, että me emme tunne enää Kristusta Hänen lihansa mukaan eli sen mukaan, kun Hän vaelsi ruumiissaan näkyvästi maan päällä? Vai onko kyse meidän lihastamme, jolloin tunsimme kaiken oman lihamme mukaan?

Suomen kielioppi ja sanamuoto antavat yhtä hyvän oikeutuksen kummallekin tulkinnalle, mutta alkukieli ei anna. Alkukielen merkitys on selvä: Kysymys on meidän lihastamme eikä tämä ole lainkaan tulkintakysymys alkutekstissä. Nyt me emme siis enää tunne Kristusta emmekä ketään muutakaan oman itsemme mukaan, vaan Hengen mukaan, koska olemme uusia luomuksia. Dynaamisessa käännöksessä asia onkin ilmaistu alkukielen mukaisesti:

KR92 2 Kor 5:16 ”Niinpä emme enää arvioi ketään pelkästään inhimilliseltä kannalta. Vaikka olisimmekin ennen tunteneet Kristuksen pelkästään inhimilliseltä kannalta, emme enää tunne.”

Tämä on alkukielen tarkoitus. Alkukielen subjekti, johon viitataan, on ”me”.

Tämä on yksi dynaamisen käännöksen hyöty, mutta varjopuolena on samalla se, että jos haluamme lähteä vertailemaan Raamatussa käsitettä ”liha”, niin dynaamisesta käännöksestä emme sitä löydäkään, koska itse alkukielen sana on häivytetty sieltä ja tilalle asetettu selittävä ilmaus. Sanoja ei pystytäkään vertailemaan. Käännös, jota käytetään, on näin ollen valittava sen mukaan, mitä aikoo tehdä.

3) ”huone” Ruut 4:11, 1 Sam 3:15 ja Jer. 21:11-12

Vanhassa Testamentissa puhutaan ”huoneesta”, kun tarkoitetaan eri asioita.

Israelin huone = Israelin kansa Ruut 4:11″Niin kaikki kansa, joka oli portissa saapuvilla, ja vanhimmat sanoivat: ”Me olemme sen todistajat. Suokoon Herra, että vaimo, joka tulee taloosi, tulisi Raakelin ja Leean kaltaiseksi, jotka molemmat rakensivat Israelin huoneen.”

Raamatunkäännös -92:ssa Ruut 4:11 sanotaan ”…Israelin kansa sai alkunsa.” Mutta alkukieli puhuu ”Israelin huoneesta”. Uuden käännöksen etu tuli tässä ilmi siinä, että se selitti sanonnan ”Israelin huoneen” aivan oikein. Se todella tarkoittaa koko Israelin kansaa.

Tässä kohdassa Raakel ja Leea, jotka molemmat rakensivat Israelin huoneen, tarkoittaa, että he rakensivat Israelin kansan. Sanontatapa oli huone, mutta selittävässä käännöksessä se oli meille jo valmiiksi pureskeltu ja selitetty ja meiltä säästetty näin, paha kylläkin, mielenkiintoista tutkimustyötä. Onko tämä etu vai haitta, sen voi kukin miettiä mielessänsä.

Herran huone = Pyhäkkö, temppeli 1 Sam. 3:15″Ja Samuel makasi aamuun asti ja avasi sitten Herran huoneen ovet.”

Jälleen Raamattu-92:ssa on sanottu 1 Sam. 3:15 ”Samuel…avasi sitten pyhäkön ovet” eli se on selittänyt, mitä Herran huone tarkoittaa. Sanatarkka käännös noudattaa kuitenkin alkutekstiä ja puhuu ”Herran huoneesta”.

Daavidin huone = kuningassuku Jer21:11-12 ”Ja sano Juudan kuninkaan huoneelle: ”Kuulkaa Herran sana, Daavidin huone! Näin sanoo Herra…”

Tässä huone tarkoittaa Daavidin kuningassukua. Samalla tavalla puhutaan esim. pohjoismaisista kuningashuoneista, kun puhutaan kuningassuvuista. Tämä on aika yleinen tapa meilläkin. Taustalla on sama sana alkukielessä, mutta käyttöyhteys sen selkiyttää.

2.1.6 Samoilla sanoilla voi olla erilaisia käännösmahdollisuuksia

1) Sanan ”sodzo” merkitykset:

Otamme esimerkiksi kreikankielen sanan ”sodzo” ja katsomme, mitä se merkitsee suomeksi eri yhteyksissä.

A) ”sodzo” = pelastaa ja parantaa KR38 Mark. 10:5 ”Jeesus sanoi: ”Mene sinun uskosi on sinut pelastanut.”
KR92 Mark 10:52 ”Jeesus sanoi: ”Mene uskosi on parantanut sinut.”

B) ’sodzo” = parantaa vain sairaudesta KR38 Matt. 9:22 ”Tyttäreni,…sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi.”
KR92 Matt 9:22 ”Ole rohkealla mielellä, uskosi on parantanut sinut.”

C ”sodzo” = pelastaa synnistä KR38 Matt. 1:21 ”Jeesus on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.”
KR92 Matt. 1:21 ”Jeesus pelastaa kansansa sen synneistä.”

Kaikki nämä sanan ”sodzo” merkitykset ovat oikeita, sillä tämän sanan merkitys on hyvin laaja. Sana sisältää koko ihmisen eheyttämisen, terveeksi tekemisen ja pelastamisen. Suomenkielessä on tehtävä tulkinta ja valittava aina asiayhteyteen sopivin vaihtoehto, koska vastaavaa laajamerkityksistä sanaa ei kielessämme ole.

2) Sanan ”naba” merkitykset

Toinen esimerkki on hepreankielen sana ”naba”, jolla on useita käännösmahdollisuuksia.

Esimerkki: ”naba” = hurmos, profeetallinen hurmos, profetoiminen

KR33 4 Moos. 11:25 ”Silloin Herra astui alas pilvessä ja puhutteli häntä (Moosesta), otti henkeä, joka hänessä oli, ja antoi sitä niille seitsemällekymmenelle vanhimmalle. Kun henki laskeutui heihin, niin he joutuivat hurmoksiin.”

KR92 4 Moos. 11:25″Herra laskeutui pilveen verhoutuneena ja puhui Moosekselle. Sitten hän siirsi Mooseksen saamaa henkeä näihin seitsemäänkymmeneen vanhimpaan, ja kun henki laskeutui heihin, he joutuivat profeetalliseen hurmokseen.”

Tämä on ainoa kohta Mooseksen kirjoissa ja itse asiassa ensimmäinen kohta koko Raamatussa, jossa puhutaan Pyhän Hengen vuodatuksesta ja sen yhteydessä tapahtuvista profeetallisista ilmiöistä ja hurmoksesta. Raamattu-92 kääntää ”naban” selventäen sanan merkitystä avaten sitä alkukielestä laajamerkityksellisemmin kuin sanatarkka Kirkkoraamattu-33.

Mutta naba-sanalla on myöskin merkitys ”he lauloivat ylistyslauluja”:

Esimerkki: ”naba” = laulaa (profetoiden) ylistyslauluja:

KR-33 1 Aik. 25:1-3 ”Ja Daavid ja sotapäälliköt erottivat palvelukseen Aasafin, Heemanin ja Jedutuninpojat, jotka hurmoksissa soittivat kanteleilla, harpuilla ja kymbaaleilla…Aasafin poikia oli Sakkur, Joosef, Netanja ja Asarela, Aasafin pojat, Aasafinjohdolla, joka hurmoksissa soitti kuninkaan johdolla. Jedutunin pojat Gedalja, Seri, Jesaja, Hasabja ja Mattitja, kaikkiaan kuusi, isänsä Jedutunin johdolla, joka hurmoksissa soitti kanteleilla kiitosta ja ylistystä Herralle.”

KR-92 1 Aik. 25:1- ”Daavid ja temppelipalveluksen johtajat määräsivät Asafin, Hemanin ja Jedutuninjälkeläisten tehtäväksi pyhässä hurmoksessa ylistää Jumalaa säestäen lauluaan lyyralla, harpulla ja symbaaleilla…Aasafin poikia: Sakkur, Joosef, Netanja ja Asarela. Heitä johti Asaf, joka ylisti Jumalaa kuninkaan ohjeiden mukaisesti. Jedutunin kuusi poikaa: Gedalja, Jisri, Jesaja, Simei, Hasabja ja Mattitja. Heitä johti heidän isänsä Jedutun, joka lyyraa soittaen lauloi kiitosta ja ylistystä Herralle.”

Tässä ”naba” merkitsee, että he soittivat kiitosta ja ylistystä. Vanhassa laestadiolaisten raamatunkäännöksessä on sanottu ”jotka prohpeterasivat” näillä soittimilla. Eli he ”profetoivat” soittimilla. Myöskin King James-käännös sanoo ”they prophesied”. He profetoiden soittivat kiitosta ja ylistystä Herralle.

Esimerkki: ”naba” = profetoida, julistaa Herran sanaa: Aamos 3:8″Leijona ärjyy: kuka ei pelkäisi? Herra, Herra puhuu: Kuka ei ennustaisi?”

Tässä ”naba” merkitsee ”ennustaisi” eli julistaa Herran profeetallista ilmoitusta.

Esimerkki: ”naba” = :profetoivat, ennustavat, laulavat ylistyslauluja, joutuvat hurmoksiin. Kaikki nämä merkitykset ovat siinä. Jooel 2:28 ”Näitten jälkeen Minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat.”

Kun Pyhä Henki vuodatetaan kaiken lihan päälle, niin teidän poikanne ja tyttärenne ”naba”.

Esimerkki: ”naba” = olla hurmostilassa (yleensä): 1 Aik. 18:19-39

Tätä samaa sanaa ”naba” on käytetty 1 Aik 18 tapahtumassa Karmelin vuorella. Tässä kerrotaan, että Baalin papit yrittivät innokkaasti saada tulta lankeamaan alttarille, he hyppivät ja tanssivat ja viileskelivät itseään niin kuin pakanallisiin riitteihin kuului. Puolen päivän aikaan nämä epäjumalan palvelijat joutuivat hurmoksiin, eivätkä varmasti Pyhästä Hengestä. Mutta tässäkin käytetään aivan samaa heprean sanaa ”naba”, kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta tapahtuvassa hurmoksessakin. Tämä on vain esimerkkinä siitä, ettei saman sanan kääntäminen aina ole niin yksioikoinen asia kuin joskus luullaan.

3) Sanan ”psykhikos” merkitykset

”psykhikos” = luonnollinen, sielullinen, maallinen, ajallinen

Monesti me puhumme sielullisuudesta. Mikä on hengellistä ja mikä sielullista? Meillä on siitä kyllä omia tuntemuksia ja mielipiteitä. Raamatussa on yksi mielenkiintoinen sana ”psykhikos”, joka merkitsee tätä kyseistä sielullisuutta. Katsotaanpa pari Raamatun kohtaa, joissa on käytetty tätä sanaa.

Esimerkki: 1 Kor. 2:14 ”Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on, sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkiskeltava hengellisesti.”

Tässä oleva sana ”psykhikos” voidaan kääntää usealla eri tavalla, mutta tässä se on käännetty sanalla ”luonnollinen”. Tämä sama sana esiintyy myös Juuda 19:ssa

Esimerkki: Juuda 19″Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.”

Juudan kirjeen asiayhteys osoittaa, että ”psykhikoksella” eli sielullisuudella on todella rankka sisältö. Tässä puhutaan luopioista. Itse asiassa koko Juudan kirje kuvaa alusta loppuun sielullisia ihmisiä, jotka saavat aikaan hajaannusta eikä Henkeä heillä ole. Jaakob käyttää kirjeensä kolmannessa luvussa sanaa myös verraten sielullisuutta riivaajien viisauteen. (vertaa Juuda 4, 10-13ja Jaak. 3:15).

Paavali käyttää sanaa kuitenkin huomattavasti neutraalimmassa mielessä – kuvaten sillä vain luonnollisessa tilassa olevaa ihmisluontoa sekä verraten sitä uudestisyntyneeseen ihmiseen. Sielullisuuden käsite ei siis yleensäkään Raamatussa näytä liittyvän erityisesti tunteellisuuden taipumukseen tai yli-innostuneisuuteen, kuten me usein sen määrittelemme. Paavali selventää sielullisuuden merkitsevän ennemminkin kyvyttömyyttä ottaa vastaan Jumalan Hengen asioita ja ilmiöitä – sitä, että Jumalan Hengen ilmiöitä pidetään hullutuksena:

”Mutta luonnollinen ( psykhikos eli sielullinen) ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on, sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkiskeltava hengellisesti.”

Aika hätkähdyttävä ja päinvastainen näkökulma sielullisuuteen, kun ajatellaan ihmisten suhtautumista Pyhän Hengen toimintaan ja ilmiöihin, sekä sitä, mitä sielullisuudeksi tänä päivänä yleensä helposti kutsutaan!

2.2 Raamatun kirjallisuuden lajit

Alaotsikot:

2.2.1. Ohjeita kuvakielen havaitsemiseksi

2.2.2 Ohjeita kuvakielen ymmärtämiseksi

Raamatun teksti jakaantuu kirjaimellisen tulkinnan kannalta karkeasti kolmeen eri kirjallisuuden lajiin: proosaan, runouteen ja apokalyptiikkaan. Evankeliumit ja apostolien kirjeet ovat enimmäkseen proosaa, psalmit ovat runoutta ja Ilmestyskirja apokalyptiikkaa.

  1. Proosa

Proosa tarkoittaa suorasanaista, tapahtumien ja asioiden kerrontaa ja opetusta.

  1. Runous

Runous puolestaan on lyriikkaa. Sitä on psalmeissa ja profeetallisissa kirjoissa ja monissa ilmaisuissa, joita Pyhä Henki käyttää.

  1. Apokalyptiikka

Apokalyptiikassa kuvataan ilmestyksiä ja näkyjä.
2.2.1. Ohjeita kuvakielen havaitsemiseksi
Mistä me tiedämme, kun luemme Raamattua, onko kohta kuvakieltä vai onko se otettava sellaisenaan. Mitä pidämme proosana tai mitä ilmestyksenä? Näitä näkökohtia tarkastelemme seuraavassa hieman lähemmin.

  1. Kuvakieli ilmoitetaan tekstissä

Joh. 2:18-21 ”Niin juutalaiset vastasivat ja sanoivat Hänelle: ”Minkä merkin Sinä näytät meille, koska näitä teet?” Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin Minä pystytän sen kolmessa päivässä.” Niin juutalaiset sanoivat: ”Neljäkymmentäkuusi vuotta on tätä temppeliä rakennettu, ja Sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?” Mutta Hän puhui ruumiinsa temppelistä.”

Tässä on tekstiin itseensä pantu ilmoitus ja selitys, että kyseessä on kuvaannollinen ilmaisu. Tämä on kiitollinen tapaus ja asia tulee sillä selvitetyksi.

  1. Teksti on muuten mahdoton ja mieletön

Luuk. 9:60 ”Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Anna kuolleitten haudata kuolleensa, mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa.”
On selvä asia, etteivät kuolleet pysty enää mitään tekemään. Ei hautaamaan toisia eikä mitään muutakaan. Eli tämä asia on mahdoton ja mieletön ajatus. Silloin meidän täytyy ymmärtää, että tässä on kysymys jostakin kuvaannollisesta. Kun me tutkimme Raamattua, niin sieltä käy selville, että siellä puhutaan useassakin kohdassa hengellisen kuoleman tilasta. Näin ymmärrämme, että tässä on kyse juuri hengellisen kuoleman tilassa olevista ihmisistä. Tässä oli todennäköisesti sellainen tilanne (Luuk 9:59), että poika eli jumalattoman isänsä kanssa kotona ja hoiti häntä, kunnes isä sitten eräänä päivänä kuolisi. Mutta Jeesus oli sitä mieltä, että pojan oli tärkeämpää julistaa evankeliumia kuin hoitaa vanhaa jumalatonta, hengellisesti kuollutta isäänsä hänen kuolemaansa saakka.

Joh 4:10-13 ”Jeesus vastasi ja sanoi hänelle (samarialaiselle naiselle): ”Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: ”Anna minulle juoda, niin sinä pyytäisit Häneltä, ja Hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi Hänelle: ”Herra, eipä Sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä Sinulla sitten on se elävä vesi?

Kun Jeesus puhui samarialaiselle naiselle, niin me ymmärrämme, että tämä vesi, jota nainen pyytää Jeesukselta, on aivan ilmeisesti kuvaannollinen ilmaisu Jeesuksen tarjoamasta elämän vedestä, Pyhän Hengen ja Jumalan Sanan läsnäolosta eikä suinkaan siitä konkreettisesta, kaivossa olevasta vedestä.

  1. Teksti olisi muuten ristiriidassa itsensä kanssa

Joh. 11:25-26 ”Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo Minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo Minuun, ikinä kuole.”

Raamattuhan ei voi olla ristiriidassa itsensä kanssa. Ja silloin, jos niin näyttää olevan, niin meidän täytyy ymmärtää, että olemme lukeneet tai tulkinneet virheellisesti. Tässä on selkeästi ymmärrettävä jälleen, että on kyse hengellisestä, iankaikkisesta elämästä. Ihminen ei voi kävellä ruumiillisesti kahdella jalalla ja samanaikaisesti olla kuollut ja haudattu. Kyseen täytyy olla hengellisestä todellisuudesta.

  1. Tekstin kirjaimellinen noudattaminen johtaisi eettiseen ja moraaliseen mahdottomuuteen

Matt. 18:8-9 ”Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen. Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen.”

Tässä on käytetty hyvin voimakkaasti, tyypillisen itämaisen puhetyylin mukaisesti, tehokeinoja. Kuitenkin meidän täytyy huomata, että se ei ole tässä vertauskuvallista, että ”parempi on olla ilman silmää tai kättä kuin joutua helvetin tuleen”, vaan se on ihan totta. Mutta kehotus leikata käsi tai repäistä silmä, jos ne viettelevät, johtaisi kirjaimellisesti otettuna moraaliseen mahdottomuuteen.

Kyllähän Kristuksen seurakunta olisi aika kumman näköistä joukkoa, jos he olisivat olleet täysin kuuliaisia tälle kehotukselle. Kukapa meistä ei joskus kokisi viettelyksiä ja kiusauksia. Mutta näkyy kuitenkin useimmilla olevan silmät ja jalat ja kädet tallella.
Niinkin voi tietysti sanoa, että ”jos” se viettelee, niin heitä sitten pois. Jostodella on niin, että nimenomaan tämä käsi viettelee minua ja pakottaa minut varastamaan, eihän siinä sitten ole muuta kuin poikki vaan. Mutta valitettavasti varastamisen taipumus ei välttämättä lopu siihen. Kysymys ei ole siitä, että käsi viettelee varastamaan. Se vain toteuttaa viettelyksen. Jeesus sanoo, että ihmisen sisimmästä lähtevät kaikki varkaudet, haureudet, Jumalan pilkka, mielettömyys, pahuus. Todellisuudessa ainoa keino vapautukseen on Jumalan armo, joka vaikuttaa meidän sydämissämme, jolloin me muutumme sisäisesti toisiksi ihmisiksi, saamme ”kivisydämen sijaan lihasydämen”.

Tärkeätä on erottaa, mikä on todella vertauskuvallista ja mikä vakavasti otettavaa varoitusta

2.2.2. Ohjeita kuvakielen ymmärtämiseksi
Kuvakielen havaitseminen ei useinkaan vielä riitä, vaan meidän pitäisi myöskin ymmärtää sitä. Kun ensin on todettu, että tässä on kuvakieltä, niin seuraava askel on soveltaa seuraavia ohjeita, jotta voisimme myös ymmärtää sitä:

  1. Pyri tunnistamaan kuvakielen laatu

Tätä asiaa käsitellään tuonnempana laajemmin osassa 3 kohdassa ”Kuvakielen muodot”.

Näitä asioita me teemme ihan automaattisestikin ja vaistomaisesti, kun luemme Raamattua. Mutta että me tiedostamme, mitä me teemme, on hyvin tärkeätä eksegetiikassa. Se syventää meidän kykyämme ymmärtää Raamattua.

Luuk. 12:16-21 ”Ja Hän puhui heille vertauksen sanoen: ’Rikkaan miehen maa kasvoi hyvin….'”

Tässä Luukas sanoo, että Jeesus puhui heille vertauksenrikkaasta miehestä ja hänen runsaasta sadostaan. Mitä kertomuksessa sitten seuraa, on meidän helppo ymmärtää: kyse on vertauksesta.
Matt. 24:15″Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa–joka tämän lukee, se tarkatkoon –…”

Tässä on mielenkiintoista, kun Jeesuksen sanoja on merkitty muistiin, niin siinä on väliviivojen sisässä erityinen huomio ja kehotus: ”joka tämän lukee, se tarkatkoon”. Tämä tarkoittaa sitä, että kun minä olen tämän tekstin äärellä, niin otan vaarin tekstin kehotuksesta. Eli tässä minua kehotetaan kääntymään Danielin kirjan puoleen. Alan kääntää sivuja taaksepäin ja alan tutkia innolla, mitä Danielin kirjassa on puhuttu, kun kerran evankeliumissa näin painokkaasti minua kehotetaan sinne menemään kesken Jeesuksen puheen. Seuraamme tekstin viitteitä.

  1. Kuvakielen selitys ei saa johtaa ristiriitaan tekstiyhteyden kanssa

Matt. 7:24-27 ”Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä Minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.

Tämä on Jeesuksen vuorisaarnan lopussa oleva tunnettu opetus kahdesta rakentajasta. Monta kertaa meitä kehotetaan rakentamaan ”kalliolle” ja tuodaan suoraan ilmi, että kallio, jolle me rakennamme, on kristuskallio, koska Raamatussa muuallakin puhutaan kristuskalliosta ja tuodaan esille, että nimenomaan Kristus eli kallio on meidän uskonelämämme perusta.

Mutta onko on ”kallion” selitys sama vuorisaarnan kontekstissa?
Sama selitys ei osu tässä kohtaa maaliin. Jakeen 24 sanoista me nimittäin huomaamme, että tekstiyhteys antaa aivan täsmällisen selityksen kalliolle: vain se, joka kuulee Jeesuksen opetukset ja tekee näiden opetusten mukaan, rakentaa kalliolle. Tämä on se asian ydinkohta, jonka Jeesus haluaa tuoda esiin.

”Kallion” selitys esim. 1. Kor. 10:4:n mukaan (…se kallio oli Kristus) ja 1. Kor. 3:11:n mukaan (…ja se (perustus) on Jeesus Kristus), ei ole oikea tässä kohdassa, vaan sana on selitettävä oman tekstiyhteytensä mukaan, jossa Herra antaa sille oman erityisen merkityksensä

Periaate Sanan lähikontekstissa esiintyvä selitys on aina voimakkaampi painoarvoltaan kuin kauempana Raamatussa oleva selitys

Ensin sana tulkitaan omassa kappaleessaan.

Jos tulkintaa ei löydy, etsitään selitystä saman kirjoittajan samasta esityskokonaisuudesta.

Jos tulkintaa ei vieläkään löydy, etsitään tulkintaa kirjoittajan muusta tuotannosta, jos sitä on.

Jos tulkintaa ei vieläkään löydy, vasta sitten etsitään selitystä muualta Raamatusta: Ensin samasta Raamatun osasta, kuten evankeliumeista tai kirjeistä tai VT:n viisauskirjallisuudesta.

Lopuksi etsitään koko UT:sta tai VT:sta

  1. Kuvakielen selitys ei saa johtaa ristiriitaan sen ajan tapojen kanssa

Esimerkkinä Matt. 25:1-13 Jeesuksen vertaus kymmenestä neitsyestä (KR92: morsiusneidosta), jossa puhutaan sen aikuisesta häätavasta. Koko hääseremonia oli valtava juhla, joka kesti monta päivää. Morsiusneidot lähtivät ylkää vastaan siinä vaiheessa, kun ylkä eli sulhanen oli noutanut morsiamen isänsä talosta ja he tulivat yhdessä sulhasen taloon. Oli ilta ja tien varrella olevat morsiusneidot valaisivat tietä lampuillaan. Jeesuksen kuulijoille tämä käytäntö oli täysin selvä asia.

Mutta suomalaiselle lukijalle asia ei aina ole selvä. Siksi on kuultu mitä moninaisimpia selityksiä ”neitseiden”, lamppujen ja öljyn merkityksestä. Se, minkälaista selitystä tekstistä yleensä kuullaan, on aina sen mukaista, miten lukija käsittää käytetyn kuvakielen. Historiallinen tausta ja sanojen merkitykset on välttämätöntä ymmärtää ja tietää, jos haluaa tajuta, mitä puhuja sanoillaan tarkoittaa.

  1. Tekstin kirjoittamisajan sanojen merkityksen tunteminen auttaa kuvakielen selvittämisessä

Ilm 22:15″Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.”

Monia on ihmetyttänyt tämä Ilmestyskirjan kohta, jossa sanotaan, että koirat eivät pääse taivaaseen. Mitä tämä ”koirat” tarkoittaa? Sanojen merkityksen ymmärtäminen ajan yleisessä kielenkäytössä auttaa. Filippiläiskirjeessä (Fil. 3:2) myös Paavali käyttää tätä sanaa sanoen:

”Kavahtakaa noita koiria”. Teksti jatkuu: ”…kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalleleikattuja”.
Tässä tarkoitetaan niitä judaistisia lainopettajia, jotka tulivat tuomaan sellaista opetusta, että täytyy noudattaa Mooseksen lakia ja sitoutua ympärileikkauksineen ja lakiliittoon, jos mielii pelastua. Nämä olivat koiria, pahoja työtekijöitä, pilalleleikattuja niin kuin kaikki lainsaarnaajat ovat Raamatun mukaan.

  1. ”Säästäväisyyden periaate” – selityksessä ei saa mennä liian pitkälle yksityiskohtiin

Monta kertaa meillä on kiusauksena mennä vertauksien selityksissä pieniin yksityiskohtiin. Kun meillä on allegorinen selitysperinne, me löydämme sieltä itse kukin ilmestyksen Hengessä valtavia asioita.
Tämä on sallittua tietyissä rajatuissa puitteissa. Mutta kun lähdemme selittämään vakavasti, mitä teksti tarkoittaa, niin tässä on mainittu tällainen käsite kuin ”säästäväisyyden periaate”. Meidän ei tulisi tehdä selityksistämme mitään oppeja, vaikka Jumala olisikin puhunut jonkin yksityiskohdan kautta erityisesti omaan elämäntilanteeseen.

Ei voi tehdä siitä oppia toisille ellei teksti nimenomaan eksegeettisesti tarkoita sitä, mikä sinulle siinä ilmestyksessä on selvinnyt. Tällaisissa asioissa säästäväisyyden periaate on paikallaan.

  1. Muista, että kuvakielen symbolit vaihtuvat

Matt. 13:33″Taivasten valtakunta on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani.”

Tässä Jeesus puhuu hapatuksesta verraten sitä Jumalan valtakuntaan. Hapatushan on taikinan juuri, joka pantiin uuden taikinan joukkoon ja se aiheutti sen, että koko taikina happani. Tässä on kyse Jumalan valtakunnan luonteesta, jolla on dynaaminen leviämisvoima itsessään.

Matt. 16:6,11-12 ”Ja Jeesus sanoi heille: ”Varokaa ja kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta…Kuinka te ette käsitä, etten Minä puhunut teille leivästä? Vaan kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta.” Silloin he ymmärsivät, ettei Hän käskenyt kavahtamaan leivän hapatusta, vaan fariseusten ja saddukeusten oppia.”

Tässä Jeesus käskee kavahtamaan fariseusten hapatusta, mikä tarkoittaa tässä, että heidän tuli varoa fariseusten opetusta. Toisin sanoen hapatus saa omissa tekstiyhteyksissään omanlaisensa merkityksen.

1 Kor. 5:7 ”Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme Kristus teurastettu.

Tässä Paavali kehottaa korinttolaisia perkaamaan pois vanhan hapatuksen puhuen vanhan, synnillisen luontomme vaikutuksesta. Toisin sanoen on siis kysymys synnin pois panemisesta.
Näistä esimerkeistä näemme jälleen kerran, että kuvakielen symbolit vaihtuvat ja että lähikontekstissa oleva selitys on aina painoarvoltaan suurempi kuin kauempana Raamatussa oleva selitys.

Kielikuvat voi helposti sivuuttaa, sillä ne ovat aika iskostuneita meidän tajuntaamme ja voimme ne automaattisesti ohittaa. Ne on kuitenkin hyvä tunnistaa Raamattua lukiessa.

2.3 Raamatun sisäinen tulkintajärjestys

Alaotsikot:

2.3.1 Uusi testamentti selittää Vanhaa testamenttia – kristuskeskeisyyden periaate

2.3.2 Evankeliumeiden ja kirjeiden suhde

2.3.3 Suora ilmoitus tulkitsee viitteellistä – opetukset selittävät historiallisia kertomuksia

Tulkintajärjestyksen yleissäännöksi ja karkeaksi pääjaoksi muodostuu:

  1. Uusi Testamentti selittää Vanhaa Testamenttia
  2. Apostolien kirjeet selittävät evankeliumeja
  3. Suora ilmoitus selittää viitteellistä ilmoitusta ja opetus selittää historiallisia kertomuksia

Heti alkuun on sanottava, että tässä on kyse tulkintajärjestyksestä, ei arvojärjestyksestä. Kun me tunnustamme, että koko Raamattu, Uusi ja Vanha Testamentti, on Jumalan Sanaa, niin emme voi ajatella, että toinen osa Raamatusta olisi arvokkaampi ja tärkeämpi kuin toinen, vaan molemmat osat ovat yhtä arvokasta Jumalan Sanaa.

Uuden Testamentin sisällä ovat evankeliumit ja Apostolien teot, jotka molemmat luovat historiallista pohjaa ja ovat maailman pelastushistorian kuvausta. Evankeliumeissa kerrotaan, miten Jeesus syntyi ja tuli maailmaan, miten Hän toimi, eli ja kuoli ja Apostolien toissa taas, miten alkuseurakunta syntyi ja toimi.
Sen jälkeen ovat apostolien kirjeet, joissa on opetuksellinen osuus suorasanaisena opetuksena selittäen meille evankeliumien merkityksen. Myöskinevankeliumeissa on opetusta ja suorasanaista tekstiä.

2.3.1 Uusi testamentti selittää Vanhaa testamenttia – kristuskeskeisyyden periaate

Raamatun historialliset kertomukset on tulkittava opetuksellisten eli didaktisten jaksojen valossa. Näin päädymme kristuskeskeiseen Raamatun tulkintaan. Vanhan liiton kirjat kertovat siitä, kuinka Jumala valmisteli Poikansa lähettämistä uuden liiton solmijaksi. Uuden liiton kirjat kertovat, kuinka Jumalan Poika tämän teki. Tällainen kristuskeskeinen Raamatun tulkinta on perustana Vanhan ja Uuden Testamentin tulkintajärjestykselle.

Jeesus itse loi perustan tälle periaatteelle

Luuk. 24:27,44-47 ”Ja Hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä Hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu. Ja Hän sanoi heille: ”Tätä tarkoittivat Minun sanani, kun Minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä Minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa. Silloin Hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset. Ja Hän sanoi heille: ”Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista, ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava Hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.”

Eikö Jumala tiedä mitään etukäteen? opetuksen tulee tulkita historiallisia kertomuksia eikä päinvastoin

1 Moos. 22:12 ”Niin Hän sanoi: ”Älä satuta kättäsi poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt Minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt Minulta ainokaista poikaasi.””

Tästä Raamatun kohdasta eräs saarnamies on julistanut suurena löytönä Raamatusta ja valtavana ilmestyksenä, että Jumala ei todellakaan tiennyt, että Aabraham oli näin kuuliainen, ennekuin Jumala sai sen selville sanoessaan Aabrahamille:

”Nyt Minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa”. Jos perustauduttaisiin vain tähän mielenkiintoiseen ja koskettavaan historialliseen kertomukseen, sen pohjalta voitaisiin todellakin kehittää näennäisesti oppi siitä, että Jumala ei tiedä mitään etukäteen ennen kuin vasta sitten, kun Hän näkee asioiden tapahtuvan.
Kuitenkin tiedämme, että Jumala on kaikkitietävä.

Mutta sen me saamme selville vain, kun luemme Raamatun opetuksellisista jaksoista, mitä Jumalan olemuksesta opetetaan, esim. Job 37:16: ”Käsitätkö pilvien punnituksen, hänen ihmeensä, joka on kaikkitietävä?” Silloin me tulkitsemme tätäkin kertomusta opetuksellisessa valossa emmekä lähde nostamaan siitä oppia, että Jumala ei muka tiennyt Aabrahamin kuuliaisuutta jo etukäteen.

Miksi Jumala sitten sanoi Aabrahamille: ”Nyt Minä tiedän”? Sen tähden. että Hän asettui ihmisen rinnalle elämään ja samastumaan Aabrahamin koetukseen – koetuksessa Aabraham tuli vasta itse tietämään,kuinka pitkälle hän oli valmis tottelemaan Jumalaa. ”Nyt minä tiedän” oli samastumista Aabrahamin omaan tietoisuuteen. Tämäkin Jumalan sydämen empaattinen ja myötäelävä laatu selviää meille Raamatun suorasanaisen opetuksen valossa: ”Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin…”. (Hebr. 4:15)

2.3.2 Evankeliumeiden ja kirjeiden suhde

Jeesuksen historia, joka on kerrottu evankeliumeissa, on perustus meidän uskollemme. Apostolien opetukselliset kirjeet puolestaan kertovat, mitä Jeesuksen seuraaminen meille merkitsee, mutta myöskin sen, mitä se ei merkitse.

Joskus sanotaan ihanasti: ”Mitähän Jeesus tekisi tässä tilanteessa?” Mekin haluamme opetuslapsina tietysti löytää vastauksen siihen, miten Jeesus toimisi tässä tilanteessa. Kun me luemme evankeliumeista Jeesuksen historiaa, miten Hän eli ja toimi, niin aina emme kuitenkaan voi lähteä siitä, että Hän olisi kaikessa toiminnassaan meille esikuva, jota meidän täytyy seurata.
Mistä me saamme tietää, missä asioissa Hän on esikuva ja missä kenties ei? Apostolien kirjeet osoittavat, missä Jeesuksen seuraamisen tie kulkee ja missä se ei kulje.

Jeesuksen seuraamisen tie

Ajatellaanpa, missä Jeesuksen seuraamisen tie kulkee. Hän meni kasteelle toimintansa aluksi. Me luemme Apostolien kirjeistä, että kristityille kuuluu kaste. Tämä on Jeesuksen seuraamista. Hän käveli Johannes Kastajan luo ja Johannes kastoi Hänet.
Room. 6:4 Paavali sanoo, että samalla tavalla kristitty ”on tullut haudatuksi kasteessa Kristuksen kuolemaan ja niinkuinKristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, niin mekin vaellamme uudessa elämässä.”

Apostolien teoista ja opetuksellisista kirjeistä siis näemme, että tässä asiassa kristityt seurasivat kirjaimellisesti Herraa. Heidät kastettiin samalla tavalla niin kuin Jeesuskin kastettiin.
Myös Kristuksen nöyrä mieli on selvä asia. Siinä me olemme Hänen seuraajiansa.

Fil. 2:5 Paavali sanoo: ”Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli.” Tämä on meille esikuva.

Matt. 11:29 Jeesus itsekin opettaa: ”Oppikaa Minusta, sillä Minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä, niin te löydätte levon sielullenne”. Eli suora opetus antaa meille selvän ohjeen.

Jeesus teki myös ihmeellisiä tunnustekoja. Hän sanoi Joh. 14:12
”Joka uskoo Minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita Minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä Minä menen Isän työ.”

Apostolit seurasivat Häntä ja näitä tekoja myös tapahtui. Tavalliset opetuslapset seurasivat Häntä ja näitä tekoja tapahtui. Diakoni Filippus seurasi Häntä ja erilaiset seurakuntapalvelijat myös. Filippus ajoi riivaajia ulos ja sairaita parani. Mutta myös kaikki me, jotka uskomme, olemme kutsutut samoihin tekoihin! ”Joka uskoo Minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita Minä teen…”.
Aina emme kuitenkaan voi seurata kirjaimellisesti Jeesusta

  • Jeesus eli juutalaisena poikalapsena ja Hänet oli ympärileikattava kahdeksan päivän ikäisenä.
  • Jeesus oli asettunut Mooseksen lakiliiton alaisuuteen
  • Hän vaelsi naimattomana koko kutsumuksensa ajan.
  • Hän lunasti ja sovitti maailman synnit ristillä.

Näissä asioissa Raamattu opettaa, että emme opillisesti voi seurata Jeesusta. Paavali jopa opettaa, että jos me tässä uskonnollisessa mielessä ympärileikkautamme itsemme tai asetumme lain alle, niin me jopa teemme Kristuksen ristintyön tyhjäksi. Apostolien kirjeet ovat tässä tärkeitä. Ne osoittavat, missä tie kulkee ja missä se ei kulje.

Myös meidän kärsimyksemme uskon tähden täytyy ymmärtää oikein. Kristuksen seuraajat ovat kutsutut kärsimään niin kuin Hänkin kärsi, muttei samasta syystä. Kristus kärsi sovittaakseen maailman synnit. Yksikään ihminen ei voi enää kärsiä sovittaakseen syntejä.

Mutta Kristuksen kanssa kärsiminen on armoa Hänen nimensä tähden ja hyvien tekojen tähden niin kuin Raamattu osoittaa. On armoa, jos saa osakseen sellaista kärsimystä elämäänsä. Se on jo vapahdetun ja vapautetun ihmisen kärsimystä Kristuksen nimen kantamisen tähden.

2.3.3 Suora ilmoitus tulkitsee viitteellistä – opetukset selittävät historiallisia kertomuksia

Tämä on tärkeä asia Raamatun sisäisessä tulkintajärjestyksessä.
Otetaanpa esimerkiksi kysymys enkeleistä. Mitä ajattelet enkeleistä? Raamattuhan puhuu enkeleistä. Sieltä käy ilmi, että enkelit ovat henkiä. Hebr. 1:14 sanoo, että ”enkelit ovat palvelevia henkiä”. Tämä on suora ilmoitus. Mutta ovatko enkelit miespuolisia vai naispuolisia vai molempia – vai ovatko ne kokonaan sukupuolettomia?

Matt. 22:30 Jeesus opettaa ylösnousemuksesta sanoen samalla jotakin viitteellisestienkeleistä:

”Ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle”,(siis avioliittoja ei solmita enää, eikä olla avioliitonomaisessa suhteessa vastakkaisen sukupuolen kanssa. Avioliitto kuuluu tähän aikaan.)

”…vaan he ovat niin kuin enkelit taivaassa”.

Tästä viitteellisestä ilmoituksesta ihmiset tekevät helposti suoria johtopäätöksiä: ”Enkelit ovat henkiolentoja ja niillä ei ole sukupuolta.” Mutta hetkinen, missä sanotaan, että enkeleillä ei ole sukupuolta?

On oltava tarkkoja Raamatun lukemisessa. Suora ilmoitus siis sanoo, että he ovat henkiä (Hebr.1:14) ja viitteellinen ilmoitus sanoo että he eivät avioidu. Mutta se ei suinkaan merkitse suoraan, että he ovat sukupuolettomia. Tämä on ihmisten tekemä johtopäätös viitteellisestä ilmoituksesta. Jos me katsomme jokaisen kohdan, jossa puhutaan enkeleistä ja kuinka ne ilmestyvät ja toimivat, niin me näemme, että ne ovat aina miespuolisia henkiolentoja.

Tosiasiat enkeleistä Raamatussa ovat, että ne ovat

1) henkiä ja

2) miespuolisia sekä

3) niillä ei ole sellaisia tarpeita, jotka ilmenevät avioyhteydessä.
Tästä ei kuitenkaan seuraa, että enkelit ovat sukupuolettomia.

Apt. 1:10 ”Kun he katselivat taivaalle Hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa.”

Näemme, että helposti tehdään johtopäätöksiä, joista Raamattu ei puhu mitään.

Esim. kun Jeesus oli ylösnousemusruumiissaan ja ilmestyi lukittujen ovien takana olleille opetuslapsille, niin on tehty sellainen johtopäätös, että on se ylösnousemusruumis todella ihmeellinen, kun se voi mennä ovenkin läpi. Mutta sanotaanko Raamatussa, että Jeesus meni oven ”läpi”? Ei sanota.

Joh. 20:19 ”Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!”.”

Tässä ilmaistaan vain, että opetuslapset olivat lukittujen ovien takana ja sitten ilmaistaan, että Jeesus tuli heidän keskellensä sinne. Siinä ei sanota, että Hän tuli jonkun ”läpi”, oven, seinän, katon tai lattian läpi tai minkään muunkaan läpi. Hän vain tuli sinne. Tarvitseeko ylösnousemusruumiissa mennä minkään läpi? Tuskin. Mutta ihmiset voivat niin sanoa ja ajatella.

Suorassa ilmoituksessa pitää olla hyvin tarkka siinä, mitä Raamattu sanoo ja mitä se ei sano. Etteitehdä mitään eriskummallisia oppeja Sanan ilmoitusta pitemmälle menevien johtopäätösten perusteella.

Jeesuksen teot on tulkittava Hänen opetustensa valossa
Joh. 10:37-38 ”Jos Minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko Minua. Mutta jos Minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan Minua, uskokaa Minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan Minussa ja Minun olevan Isässä.”

Tässä on Jeesuksen opetus siitä, mitä Hänen tekonsa halusivat ilmaista ihmisille: Että ihmiset ymmärtäisivät Jeesuksen olevan Jumalan Pojan. Me teemme Jeesuksen toiminnasta oikeat opilliset johtopäätökset, kun kuuntelemme, mitä Hän opettaa.

teko: pesi opetuslasten jalat muutti veden viiniksi ruokki kansan viidellä leivällä ja kahdella kalalla kirosi hedelmättömän viikunapuun
teon opetus: palvelijan mieli oltava meilläkin ilmoitti kirkkautensa ilmoitti olevansa Elämän Leipä ilmoitti Israelin tulevat vaiheet
väärinkäsitys: kokouksissa täytyy pestä jalkoja yllytti juomaan halusi kuninkaaksi oli pahalla tuulella

2.4 Vanhan ja uuden liiton erot

Alaotsikot

2.4.1 Laki oli liitto Jumalan ja Israelin välillä
2.4.2 Laki on synnin paljastaja
2.4.3 Laissa on elämää suojelevat periaatteet
2.4.4 Laki on Jumalan lupausten aarreaitta meille

Vanhan ja uuden liiton ero on kuin varjon ja ruumiin ero. Jos katsomme Kol. 2:16-17,niin asia selviää. Raamatussa on kohtia, jotka kertovat ikään kuin pähkinänkuoressa näitä asioita ja tässä on yksi sellainen.

Kol. 2:16-17 ”Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.”

Tässä Paavali viittaa Vanhan Testamentin lain säädöksiin ja sanoo seurakunnalle, että te ette ole sidottuja vanhan liiton sapattiin tai uudenkuunjuhlaan.

”Älköön kukaan tulko tuomitsemaan teitä ja osoittamaan teitä sormella, että te olette jumalattomia, vaikkette pidä näitä”, hän opetti. Nämä säädökset olivat vain varjo siitä tulevasta hyvästä, joka nyt on teidän omistuksessanne: ”Ruumis on Kristuksen.”

Asian havainnollistamiseksi katsotaan minun käteni varjoa piirtoheittimen kautta valkokankaalla. Se itse asiassa pimentää alustaa ja näyttää tietyt rajat, jotka ovat käden muotoiset, vaikka itse käsi on pimennossa. Se on Vanhan Testamentin olemus. Sinä näet siitä jotakin varjonomaisesti totuudessa.

Jumalan ilmoitus VT:ssa julistaa varjonomaisesti Kristusta. Mutta jos olet lain alla, niin silloin olet kuitenkin pimeydessä, vaikka sieltä totuuden muotoa näkyykin. Uusi Testamentti on verrannollinen näin Vanhalle Testamentille.

Mutta UT:ssatulee esiin aito elävä käsi. Tämä on Vanhan ja Uuden ero. Tässä on käsi, joka voi tarttua ja elää. Varjo ei elänyt, eikä voinut tarttua, vaikka se käden muodon näyttikin.

Sen vuoksi Paavali sanoo, että Vanhan liiton säädökset olivat niin kuin tulevaisen varjo, mutta me olemme elävässä Kristuksen yhteydessä. Siksi me emmetarvitse mitään varjoja eikä meidän tarvitse siis olla lain säädösten ja vanhan liiton tapojen varjossa. Saman sanoo myöskin Hebr 10:1

Hebr.10:1 ”Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.”

Laki ja evankeliumi on erotettava toisistaan. Laki ei tee mitään täydelliseksi, koska se oli vain varjo. ”Tulevan hyvän varjo.” ”Ruumis on Kristuksen.”

2.4.1 Laki oli liitto Jumalan ja Israelin välillä

Tässä on syytä huomata mennyt aikamuoto ”oli liitto Israelin ja Jumalan välillä”. Israelin ja Jumalan välillä oli aikoinaan Mooseksen kautta tehty lakiliitto. Kristuksen tultua se lakkasi olemasta voimassa, koska sijaan tuli uusi liitto.

Ei ole siis olemassa enää Mooseksen lakiliittoa missään muodossa tai paikassa. Yksikään juutalainen ei enää voi olla Jumalan yhteydessä Mooseksen lakiliiton perusteella, koska hän ei voi olla sellaisen liiton piirissä, joka on lakannut olemasta voimassa.

Sekä juutalainen että pakana voi tulla Jumalan yhteyteen yksinomaan Uuden testamentin liiton perusteella. Laki ei ole myöskään koskaan ollutkaanmeidän liittomme, koska se oli tehty vain Jumalan ja Israelin välille.

Luuk. 16:16 ”Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa…”

Jeesus sanoo tässä, että laki oli siis väliaikainen liittona. Jopa laki itsekin sanoi olevansa väliaikainen.

Jeesuksessa Jumala teki uuden liiton

Hebr. 7:18-19 ”Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön – sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi – mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.”

UT:ssa laki liittona Israelin ja Jumalan välillä siis ”kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön…sijaan tulee parempi”, uusi liitto, joka on Golgatalla solmittu.

Huomatkaa, että Jumalan armolupaukset Israelille omasta maasta Lähi-Idässäja Israelin erityisasemasta Jumalan valittuna kansanaovat aina perustuneet Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille annettuihin armolupauksiin, jotka ovat voimassa vielä tänäkin päivänä. Ne ovat annetut yli neljäsataa vuotta ennen lakiliiton solmimista. Ne lupaukset ovat ikuisesti voimassa, mutta laki oli voimassa vain väliaikaisesti.

Nyt on voimassa meidän ja Jumalan välillä kuuliaisuuden uusi muoto

Room. 6:16-18 ”Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut, ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi.”

Me olemme tulleet sydämestämme nyt uuteen kuuliaisuuden muotoon, jonka sääntönä on uusi luomus. Se on se laki, joka on sydämeemme kirjoitettu tai sisäinen uusi ihminen, joka luonnostaan rakastaa Jumalan tahtoa päinvastoin kuin meidän lihamme. Tämä on nyt meidän elämämme sääntö, uusi luomus.

Gal. 6:15-16 ”Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus. Ja kaikille, jotka tämän säännön mukaan vaeltavat, kaikille heille rauha ja laupeus, ja Jumalan Israelille!”

Kun luet lakia, niin muista aina, että se on se liitto, joka oli Jumalan ja Israelin välillä voimassa. Ei koskaan pakanoiden ja Jumalan välillä.

2.4.2 Laki on synnin paljastaja

Laki on synnin paljastaja ja se omaa sielunhoidollisen tehtävän tuomitessaan syntisen. Ensimmäinen sielunhoidollinen asia ihmisen elämässä on, että hän tulee syntiseksi ja näkee syntinsä. Tämä on hyvä alku synnistä vapautumiseen.

a) Lain kautta tulee synnin tunto

Room. 3:19-20 ”Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sen tähden, ettei mikään liha tule Hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.”

b) Laki on meidän elämämme luotilanka

2 Kor. 3:7-9 ”Mutta jos jo kuoleman virka, joka on kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista, kuinka paljoa enemmän onkaan Hengen virka oleva kirkkaudessa! Sillä jos kadotustuomion virka jo oli kirkkautta, niin on vanhurskauden virka vielä paljoa runsaammassa määrin kirkkautta.”

Lailla oli siis näin hirveä virka kuin ”kuoleman virka” tai ”kadotustuomion virka”.

Tämä osoittaa, että me ihmiset olemme luonnostamme kadotettuja. Siihen loppuu lain kyky. Laki ei kykene kääntämään kadotettua eikä tekemään kuollutta eläväksi. Se kykenee vain osoittamaan sen kuolleeksi ja kadotetun kadotetuksi.

Laki voi olla ikään kuin luotilanka, joka paljastaa meidän elämässämme, että joku asia on vinossa, samalla tavalla kuin rakennustöissä ennen katsottiin luotilangalla, onko talon seinä suora vai vino. Mutta yhtä vähän kuin luotilanka kykenee suoristamaan talon seiniä ja nurkkia, ei lakikaan kykene suoristamaan ihmisen elämää. Sen voi tehdä vain armo.

c) Laki ajaa syntisen Kristuksen luokse

Gal 3:19-26 ”Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat. Mutta ennekuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä. Niinmuodoinon laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme. Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia. Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.”

Tämä Raamatun kohta osoittaa, että laki ajaa syntisen Kristuksen luokse. Sanonta ”laista on tullut meille kasvattaja Kristukseen,” tarkoittaa että laki kasvattaa meitä vain siihen asti kun uskoon tulemme.

Kasvattaja Kristukseen se on siinä mielessä, että se opettaa ihmisen näkemään syntisyytensä ja kadotetun tilansa. ”Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.”Kun ihminen on tullut uskoon, lain kasvatustehtävä päättyy sillä hetkellä ja sen jälkeen ei enää kukaan voi tulla kasvattamaan kristittyä lailla.

d) Yksin armo kasvattaa kristittyä hylkäämään jumalattomuuden

Tiit. 2:11-12 ”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa.”

Laki ja armo eivät yhtä aikaa kasvata. Lain kasvatustehtävä päättyy siihen, missä armon kasvatustehtävä alkaa ja se on uskoontulon hetki. Paavali kiroaa ne, jotka yrittävät muuttaa tämän asian toiseksi:

”Kirottu olkoon se julistaja, joka koettaa lailla ja lakihenkisesti kristittyjä kasvattaa vanhurskauteen.” Tämä on aika kova sana. Se on Jumalan Sanaa ja Pyhän Hengen käyttämää kieltä. Siinä on vastuu saarnamiehille. On järkyttävää, että on julistajia, jotka koettavat pyhittää kristittyjä ja seurakuntaa lakisaarnoillansa. He joutuvat vastuuseen noiden sanojen edessä.

Jumalan armossa on ainoa voima, joka vapauttaa, julistaa anteeksiantamuksen, vapauttaa rakkauteen ja hyviin tekoihin meidät.

Mutta lailla on hyvin tärkeä tehtävä. Se on synnin paljastaja. Kun me luemme, mitä kaikkea ihminen voikaan tehdä esim. kymmenen käskyn suhteen ”älä tapa”, ”älä tee huorin”, ”älä sano väärää todistusta”, niin näemme siinä samalla kaikki omat taipumuksemme.

2.4.3 Laissa on elämää suojelevat periaatteet

Laissa ovat elämää suojelevat yleiset periaatteet ja raja-aidat, jotka ovat aina voimassa niiltä osin, jotka Uusi Testamentti toistaa esim. Mooseksen laista, mutta niitä ei ole annettu autuuden saavuttamiseksi, vaan ihmiselämän varjelemiseksi. Kaikkia säädöksiä ei ole toistettu Uudessa Testamentissa esim. epäpuhtaita ruokia koskevia eikä seremonialain osuuksia, jotka liittyvät jumalanpalvelukseen.

Seuraavat asiat Uusi Testamentti toistaa laista ja ne ovat siis meille voimassa:

Room. 13:9-10 ”Sillä nämä: ”Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse”, ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuinitseäsi”. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähdenon rakkaus lain täyttymys.”

Paavali tuo esille, että nämä käskyt ovat voimassa ja että ne täyttyvät tässä rakkauden käskyssä. Se uusi luonto, joka meillä on, rakastaa eikä tee lähimmäiselleen mitään pahaa. ”Sentähdenon rakkaus lain täyttymys.”

Ef. 6:1-3 ”Lapset olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein. ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” – tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus – ”että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä”.”

Nämä asiat tuodaan esille siinä mielessä, että niissä on elämää suojaavat periaatteet ja raja-aidat. Jos ne rikotaan, ihminen rikkoo itsensä ja oman elämänsä. Mutta nämä eivät ole autuuden saavuttamiseksi, vaan ne ovat autuaiden, ehjien ihmisten periaatteita.

Jos me ajattelemme yhteiskuntajärjestystämme, niin kaikki sivistyneet yhteiskunnat elävät sillä perustalla, että ne tunnustavat kymmenen käskyä lainsäädäntönsä pohjaksi.

Ne yhteiskunnat, jotka muuttavat tätä järjestystä tai rakentavat muulle pohjalle ovat hyvin sairaita yhteiskuntia. Jos me poistamme lainsäädännöstä esim. ”älä varasta, älä tapa jne.”, niin että ihmiset saavat varastaa tai riistää hengen toiseltaan joutumatta vastuuseen, niin silloin elämme kutakuinkin viidakossa.

2.4.4. Laki on Jumalan lupausten aarreaitta meille

Laki on Jumalan lupausten ja opetusten aarreaitta meille Uuden Testamentin kristityille. Tätä asiaa ei ehkä korosteta tarpeeksi usein. Jokainen Vanhan Testamentin lakiliiton lupaus on meille aarre. Ajatellaanpa, kuinka paljon lupauksia Raamatussa onkaan:

2 Moos. 15:26 ”Jumala sanoi: ”Jos sinä kuulet Herraa, Jumalaasi, ja teet, mikä on oikein Hänen silmissänsä, tarkkaat Hänen käskyjänsä ja noudatat kaikkea Hänen lakiansa, niin Minä en pane sinun kärsittäväksesi yhtäkään niistä vaivoista, jotka olen pannut egyptiläisten kärsittäviksi, sillä Minä olen Herra, sinun parantajasi.”

5 Moos. 7:15 ”Ja Herra on poistava sinusta kaikki sairaudet; ei ainoatakaan Egyptin kovista taudeista, jotka sinä tunnet, Hän ole paneva sinun kärsittäväksesi, vaan Hän antaa niiden tulla kaikkiin niihin, jotka sinua vihaavat.”

”Minä olen Herra, sinun parantajasi.” ”Minä olen poistava sinusta kaikki sairaudet.” Mitä kaikkia siunauksia siellä onkaan niille, jotka pitivät lakiliiton silloin. Ne nousevat sieltä meille uuteen liittoon siirretyiksi lupauksiksi Kristuksen työn perusteella.

Ef. 6:1-3 ”Lapset olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein. ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” – tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus – ”että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä”.”

2 Ko.r 1:20 ”Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat Hänessä ”on”; sentähdentulee Hänen kauttaan myös niiden ”amen”. Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme.”

Siitä vaan lukemaan lakia ja Vanhaa Testamenttia ja poimimaan sieltä kaikki lupaukset. Ja sanot: ”Kiitos Herralle, että Kristuksen työn tähden minä saan omistaa tämänkin lupauksen itselleni armosta ilman omia ansioitani. Ne ovat Kristuksessa minulle varmat plus-merkkiset lupaukset.”
”Minä olen Herra sinun parantajasi” on Jeesuksessa Kristuksessa tarkoitettu juuri sinulle, vaikka se sanottiin Vanhan liiton Israelille.

Näin meille avautuu lain tulkinta evankeliselta pohjalta. Uuden Testamentin omalla luvalla me saamme näin ihanilla valtuuksilla lukea itsellemme Vanhan liiton lupauksia. Näin Uusi Testamentti avaa lain meille aarrearkuksi.

Lain väärä soveltaminen johtaa kriisiin

Lailla on nämä neljä edellä mainittua merkitystä. Näemme, miten laki sisältää meille painokasta varoituksen sanaa, mutta myöskinihanaa lupauksen sanaa. Lain merkitys täytyy osata oikein soveltaa ja tulkita.

Mielestäni tämän päivän herätyskristillisten seurakuntien julistustyö on kriisissä sentähden, että edellä mainittuja lain suuntaviivoja ei ole tulkittu terveesti ja raittiisti tai ne sekoitetaan. Seurakunta saadaan hyvin nopeasti sairaaksi, jos nämä neljä asiaa jollakin tavalla sekoitetaan ja aletaan pyhittää seurakuntaa lakisaarnoilla tai lakia sovelletaan väärällä tavalla, esim. vaatimalla lainomaisestikymmenyksiä ja julistamalla Jumalan kirousta, jos kymmenykset jäävät maksamatta. Kuitenkin jätetään kaikki muut Jumalan lakiliiton kirous- ja siunausasiat syrjään ja otetaan sieltä vain tämä yksi.

Jossain toisessa uskonsuunnassa julistetaan sapattia tällaisena ja julistetaan kirous niille, jotka eivät pidä sapattia, ja jätetään monet muut säädökset täyttämättä. Millä oikeudella näin menetellään, että otetaan yksi säädös ja sanotaan, jos et tätä pidä, olet kirottu. Millä oikeudella jätät ne kaikki muut täyttämättä? Jeesus sanoo: ”Ei pieninkään piirto häviä laista.”

Eli jos otat yhden kohdan laista ja sovellat sitä vanhan liiton periaatteella, niin sinun pitää ottaa kaikki muutkin kohdat pienintä piirtoa myöten eikä hurskastella yksinomaan jonkin sapatti- tai kymmenyskäskyn kanssa.

Näissä kysymyksissä ihmiset saadaan hyvin nopeasti lain alle, mutta hyvin nopeasti myöskinvapaaksi, kun asiat tuodaan oikealla tavalla esille. Kymmenykset on Jumalan lupausten siunaus meille. Laissa on annettu meille kymmenysohjeet siunauslupaukseksi: ”Koetelkaa Minua”. Samoin sapatti on ihmistä varten levon ja siunauksen päiväksi asetettu. Mutta jos lähdetään julistamaan lain kiroustayhdestä asiasta, niin sitten täytyy julistaa kiroukset kaikesta muustakin. Lue erillinen artikkelini aiheesta tästä.

3.1 Kuvakielen muotoja

Alaotsikot:

3.1.1 Vertaus
3.1.2. Kielikuva eli metafora
3.1.3. Allegoria
3.1.4. Typologia
3.1.5. Antropomorfismi eli inhimillistäminen
3.1.6. Personointi eli personifikaatio
3.1.7. Samankaltaisuudet eli rinnastukset
3.1.8. Ilmiöopillinen kieli
3.1.9. Sananvaihto eli metonymia
3.1.10. Liioittelu eli hyperbola

3.1.1 Vertaus

Vertaus on Raamatun tärkein kuvakielen muoto. Muutenkin kaikessa retoriikassa vertaukset ovat hyvin tehokkaita, koska:

· Asia jää paljon paremmin mieleen.

· Lapsetkin kuuntelevat innolla opetusta, kun heille kerrotaan vertauksilla.

· Vertaus on hyvin kiitollinen myöskin Pyhän Hengen käytössä.

· Vertaus on todellisesta elämästä otettu kertomus, jolla havainnollistetaan jokin totuus.

· Jeesuksen yleisin opetusmenetelmä.

· Vertauksien tarkoituksena tai ydinkohtana on yleensä kirkastaa yksi totuus.

Kreikankielen sana ”parabole”, vertaus, merkitsee sananmukaisesti jonkin rinnalle vertailtavaksi asetettua. Joku asia on paraabelinentoisen asian kanssa niinkuinkaksi kirjaa ovat rinnakkain.Vertaus ei sisällä sadunomaisia aineksia. Yleensäkään kirjallisuudessa vertaus ei sisällä sadunomaisia aineksia, vaan vertaus otetaan todellisesta elämästä.

Jeesuksen vertaukset sisältävät tavallisesti kolme osaa:

  1. Varsinainen kehyskertomus, tapahtumien tilanne,
  2. itse vertaus kertomuksen muodossa ja
  3. moraalinen ja hengellinen opetus.

3.1.1.1 Kehyskertomus on tärkeä vertauksen tulkitsemisessa
Evankeliumin kuvaama asiayhteys eli kehyskertomus tarkoittaa sitä tilannetta, jossa vertaus on kerrottu. Meidän täytyy aina ensimmäiseksi huomioida, mitä siinä on tekeillä ja miksi Jeesus puhui tämän vertauksen tässä tilanteessa. Kun lähdemme tulkitsemaan vertausta, emme pääse asiaan, jollemme lähde liikkeelle kehyskertomuksesta ja siitä tilanteesta, jossa vertaus sanottiin. Esim. Luuk. 10: 25-37 laupias samarialainen:

Ensin kehyskertomus:

”Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten Häntä (Jeesusta): ’Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?’ Niin Hän sanoi hänelle: ’Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?’ Hän vastasi ja sanoi: ’Rakasta Herraa, Sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Hän sanoi hänelle: ’Oikein vastasit; tee se niin saat elää’. Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: ’Kuka sitten on minun lähimmäiseni?’ Jeesus vastasi ja sanoi: ’Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin…'” (jatkuu kertomuksena laupiaasta samarialaisesta).

Tämä mies halusi näyttää Jeesukselle, että kyllä hän oli ymmärtänyt lain ydinsanoman. Ja oikeinhan se olikin. Mutta hän tahtoi vielä näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: ”Kuka sitten on lähimmäiseni?” Silloin Jeesus vastasi hänelle: ”Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon…jne.” Ja hän alkoi puhua vertausta laupiaasta samarialaisesta.

Huomaamme, että ilman tätä kehyskertomusta, emme saa heti otetta vertauksen ydinsanomasta. Me emme voi lähteä lukemaan tätä vertausta jakeesta 30, vaan se on aloitettava jakeesta 25, josta kehyskertomus alkaa. Koko Jeesuksen vertaus laupiaasta samarialaisesta on vastauställe hurskastelevalle lainoppineelle. Siksi se on puhuttu tässä. Vertauksen kärki ja tarkoitus on antaa isku ihmisen ulkokultaisuudelle ja omavanhurskaudelle. Jo silloin, kun luemme tätä vertausta ja olemme kehyskertomuksessa sisällä, meillä on tulkinnan avaimet kädessä.

3.1.1.2 Itse vertaus laupiaasta samarialaisesta Luuk. 10:30-36
Niinpä tässä sitten on itse vertaus, joka jatkuu kertomuksen muodossa Jeesuksen kertomana. Tapahtuu ryöstö. Ohikulkijat menevät ohitse. Halveksittu samarialainen tulee paikalle. Ja hän osoittaakin laupeutta.

Tulkintaamme joskus häiritsee se ennakkoväritys, joka meillä on jo valmiina tiettyinä sanoina. Kun sanon laupiassamarialainen, niin mitä sinun mieleesi tulee? Positiivinen mielikuva, eikö niin. Meidän mielikuvassamme on laupiassamarialainen, jota totisesti ei ollut tämän vertauksen kuulijalla, lainoppineella. Kun hän kuuli sanan samarialainen, niin se on sama kuin hän olisi kuullut kirosanan tai jos me kuulisimme sanan jehovantodistaja, joka onkin yhtäkkiä oikeassa ja me väärässä. Samanlainen vastahenki ja vastustus, joka meissä silloin nousisi, nousi tässä miehessä.

Kun me asetumme niiden ihmisten asemaan, käsitemaailmaan ja elämäntilanteeseen, jotka kuulivat nämä sanat, vasta silloin pystymme kuulemaan heidän korvillaan sen, mitä Jeesus halusi heille sanoa. Ja kokemaan myöskinsen, mitä he kokivat. Silloin vertauksen opetus menee perille.

Mutta jos meillä on etukäteen mielessä laupiassamarialainen, niin opetuksella ei ole mitään tehoa. Meidän täytyy ymmärtää tätä lainoppinutta. He vihasivat samarialaisia, jotka olivat Jumalan pilkkaajia ja palvelivat Jumalaa väärällä, epäraamatullisella tavalla. Tämä oli totta, niin he todella tekivät. Siksi Jeesus ottikin sieltä esimerkin, että tällainen halveksittava samarialainen, kun hän kuitenkin teki laupeuden, voitti lainoppineen – ja voittaa sinunkinoikeaoppisuutesi. Tämä on Jeesuksen vertauksen ydinsanoma.

3.1.1.3 Vertauksen moraalinen ja hengellinen opetus

Moraalinen ja hengellinen opetus, joka tässä vertauksessa on, tulee ilmi jakeessa 37: Jeesus sanoo: ”Mene ja tee sinä samoin”. Jokaisesta vertauksesta löytyy nämä kolme ainesta. Kannattaa etsiä ja kaivaa esille nämä kolme ainesta, niin ne kirkastuvat teille.

3.1.1.4 Jeesuksen kolmen vertauksen sarja Matt. 25:ssä

Kolmen vertauksen sarja Jeesuksen puheessa (Matt. 25) tulee tulkita toinen toisensa yhteydessä. Monesti otetaan yksinään esim. vertaus kymmenestä neitsyestä ja tehdään siitä valtavia, profeetallisia ennustuksia Jeesuksen tulemuksesta, kun se otetaan irti siitä yhtenäisestä vertaussarjasta, jonka Jeesus puhui. Kuitenkin vertaus kymmenestä neitsyestä on vain osa Jeesuksen puheesta. Tämä vertaussarja alkaa Matt. 24:45

”Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta… jne.”

Kun isäntä sitten tulee, niin pahan palvelijan käy huonosti, uskollinen ja ymmärtäväinen palkitaan. Mutta sama puhe jatkuu katkeamatta luvussa 25: ”Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen…”. Ja neitsytvertauksen jälkeen yhtenäinen puhe jatkuu edelleen jakeissa 14:

Matt. 25:14 ”Sillä tapahtuu, niinkuintapahtui, kun mies matkusti muille maille; hän kutsui palvelijansa ja uskoi heille omaisuutensa…”ja antoi ne leiviskät heille.

Tämä on katkeamaton puhe: uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, kymmenen neitsyttä ja kymmenen leiviskää. Se on yhtä ainoata opetusta. Jeesus aloittaa uskollisuuden ja ymmärtäväisyyden tarpeesta: Ymmärtäväinen palvelija on kuin ymmärtäväiset neitsyet: he varustautuivat oikein.

Uskollinen palvelija on kuin ne, jotka asioivat leivisköillään uskollisesti. Kymmenen leiviskän vertaus on siis jatko kymmenen neitsyen vertaukselle. Molemmat taas ovat selitystä vertaukselle palvelijoista.

Tällä tavoin kokonaisuuksien lukeminen auttaa meitä tulkitsemaan oikein. Älä pyri tulkitsemaan irrallisia yksityiskohtia. Kokonaisuuksien valossa avautuvat yksityiskohdatkin.

3.1.1.5 Vertaus jää paremmin mieleen kuin suorasanainen opetus

Esim. kun Daavid oli langennut syntiin (2 Sam. 11), profeetta Naatan tulee nuhtelemaan häntä. Profeetta olisi voinut sanoa hänelle: ”Sinä kunnoton mies olet Jumalan tuomion alainen. Olet murhannut ja tehnyt aviorikoksen. Tee siis parannus.” Tämä olisi ollut suoraa tekstiä. Mutta profeetta ei tehnyt näin, vaan Pyhä Henki johdatti toisella, erittäin hienolla tavalla, saamaan Daavidin synnin tuntoon:

2 Sam. 12:1-7″Ja Herra lähetti Naatanin Daavidin tykö. Kun hän tuli hänen tykönsä, sanoi hän hänelle: ’Kaksi miestä oli samassa kaupungissa, toinen rikas ja toinen köyhä. Rikkaalla oli lampaita ja raavaita hyvin paljon. Mutta köyhällä ei ollut muuta kuin yksi ainoa pieni karitsa, jonka hän oli ostanut. Hän elätti sitä, ja se kasvoi hänen luonansa yhdessä hänen lastensa kanssa; se söi hänen leipäpalastansa, joi hänen maljastansa, makasi hänen sylissään ja oli hänelle niinkuin tytär. Niin rikkaalle miehelle tuli vieras. Mutta hän ei raskinut ottaa omia lampaitansa eikä raavaitansa valmistaakseen ruokaa matkamiehelle, joka oli tullut hänen luoksensa; vaan hän otti köyhän miehen karitsan ja valmisti sen miehelle, joka oli tullut hänen luoksensa.’ Niin Daavid vihastui kovin siihen mieheen ja sanoi Naatanille: ’Niin totta kuin Herra elää; mies, joka tämän on tehnyt, on kuoleman oma. Ja karitsa hänen on korvattava nelinkertaisesti, koska hän teki näin ja koska hän ei sääliä tuntenut.'”

Naatanin kuultua Daavidin tuomionsanat vertauksen miehestä hän sanoi Daavidille: ”Sinä olet se mies” Silloin kolahti Daavidissa.

Tässä asetelmassa, joka oli asetettu Daavidin teon rinnalle vertauksellisesti, hän pystyi itsensä ulkopuolelta tuomitsemaan sen teon ja osasi asettaa itsensä tuomion alle. Hän tuomitsi itse itsensä. Mutta se oli myös tie anteeksiantamukseen ja vapautukseen.

3.1.2. Kielikuva eli metafora

Kun tekstin asiayhteyteen otetaan jostakin muusta yhteydestä erilainen sana havainnollistamaan kyseistä asiaa, syntyy yksittäinen vertailu, kielikuva eli metafora. Raamattu on täynnä kielikuvia, niinkuinolemme nähneet. Esim.

Luuk. 13:32 Jeesus lähettää viestin Herodekselle: ”Menkää ja sanokaa sille ketulle”. Asiayhteydestä otetaan sana muusta yhteydestä havainnollistamaan mielenlaatua, joka hyvin kuvastaa Herodesta.

Matt. 5:13 Jeesus puhuu meille kristityille ja sanoo: ”Te olette maan suola.” Tämä kielikuva havainnollistaa hyvin kristityn olemusta. Suola estää pilaantumista. Suola on mauste.

3.1.2.1 Kielikuvat voi helposti sivuuttaa, sillä ne ovat aika iskostuneita meidän tajuntaamme

Ne on kuitenkin hyvä tunnistaa Raamattua lukiessa.

Matt. 7:7-8 ”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.” Eikö tämä vaikuta ihan suorasanaiselta tekstiltä, missä siinä on kielikuva? Se hukkui tähän tekstiin, sillä kyllä siinä on kielikuva.

”Kolkuttakaa, niin teille avataan.” Tässä meille annetaan kuva ovesta, jota meidän tulisi koputtaa. Kaikissa näissä kolmessa ilmaisussa on kysymys samasta asiasta. Jeesus haluaa kehottaa meitä rukoilemaan ja pyytämään Isältä. Tässä ei tarkoiteta tietenkään, että menisimme jonkun puisen oven luokse kolkuttamaan, vaan se on tässä tapauksessa anomista ja etsimistä. Näin kielikuva oli upotettu sinne joukkoon ja helposti sivuutamme sen.

Jer. 2:13 ”Sillä Minun kansani on tehnyt kaksinkertaisen synnin: Minut, elävän veden lähteen, he ovat hyljänneet, ja hakanneet itselleen vesisäiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä.”
Tässä Jumala puhuu kansalleen hyvin voimakkaalla ja kuvaavalla tavalla. Jumala asettaa tässä itsensä rinnalle vertauskuvaksi elävän eli virtaavan veden lähteen.

On kysymys maanalaisesta lähteestä, josta vesi pulppuaa maan pinnalle. Hyvin arvokkaita paikkoja kuivissa itämaisissa ympäristöissä.Ja kansa on todella hullu, jos se on hyljännyt elävän veden lähteen, josta saisi koko ajan tuoretta, raikasta vettä ja on hakannut itselleen maasäiliön sadevettä varten, johon vuotaa maata ja jossa vesi ei edes pysy. On selvää kumpi vaihtoehto on parempi. Tällä vertauksella kuvataan sitä, miten kansa hylkäsi Jumalan ja kääntyi epäjumalien puoleen.

Kun Vanhan Testamentin teksteissä kuvataan Jumalan tekoja, niin siellä on käytetty paljon näitä kielikuvia. Niitä ei tietenkään voi tulkita kirjaimellisesti. Niiden sanoma tulee ymmärtää kielikuvien kautta.

3.1.2.2 Psalmirunoudessa kielikuvat kukoistavat monella tavalla.
Esim. yhdestä ainoasta jakeesta Ps. 18:3 voi löytää kuusikin kielikuvaa Herrasta: kallio, linna, vuori, kilpi, autuuden sarvi ja varustus:

Ps. 18:3 ”Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi ja varustukseni.”

3.1.2.3 Monesti meille hyvin keskeisissäkin opillisisssakohdissa on kielikuvia:

Room. 6:4″Niin olemme siis yhdessä Hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.”

Tässä puhutaan hautauksesta, mikä on selvästi kielikuva. Hautaamisen tapahtumassa mieleen tulee maahan paneminen tai kallioluolaan kätkeminen kiven taakse. Tämän Paavali ottaa opetukseensa kasteesta. Me olemme kasteessa kristityiksi tullessamme ”haudatut” hengellisesti samalla tavalla kuin kuollut ihminen haudataan fyysisesti.

Kol. 2:12 ”…ollen haudattuina Hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti Hänet kuolleista.”

Kristus pantiin hautaan ja Jumala herätti Hänet kuolleista. Tämä ei ole kielikuva, vaan todellisuutta. Halleluja! Samoin mekin, tämän kielikuvan mukaan kasteen hautaan upottettuina, olemme Jumalan voimasta tehdyt eläviksi, koska me uskomme Häneen sen uskon kautta, jonka Jumala meissä vaikuttaa. Tämä kielikuva johtaa meidät myöskin kasteen suorittamisen tapaan – baptidzoeli haudata, upottaa, kastaa. Kielikuvia käytetään siten hyvinkin keskeisissä kohdissa ja ne on hyvä tunnistaa.

3.1.3 Allegoria

Allegoria on kokonaiseksi kertomukseksi laajentunut kielikuva. Monet sekoittavat allegorian ja vertauksen. Erona on kuitenkin se, että

· allegoriasta ei käy ilmi sen vertaileva luonne. Mistään ei käy ilmi, että kertomuksessa vertaillaan johonkin toiseen asiaan, vaan se itse selittää sanomansa ilman vertailua

· vertauksen eri osat yhdessä yleensä tähtäävät yhteen opetukseen, mutta allegoriassa taas jokaisella kertomuksen osalla on tavallisesti oma merkityksensä ja sanomansa.

3.1.3.1 Allegoria Ef. 6:11-17

”Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska, ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan Sana.”

Tässä on meille kristityille hyvin tuttu ja tähdellinen allegoriamuotoinen sanoma, jossa Paavali esittää meille kristityn ”sota-asua”. Siinä on runsaasti kielikuvia, jotka yhdessä laajentuneina kokonaisuudeksi muodostavat allegorian. Muodostuu kuva kristitystä sota-asuun varustautuneena. Jokaisella yksityiskohdalla on oma sanomansa.

3.1.3.2 Allegoria Joh. 15:1-2,5

”Minä olen totinen viinipuu, ja Minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan Minussa, joka ei kanna hedelmää, Hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Minä olen viinpuu, ja te olette oksat. Joka pysyy Minussa ja jossa Minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman Minua te ette voi mitään tehdä.”

Tuttu Jeesuksen allegoria. Jeesus lähtee suoraan kertomaan sanomatta, että puhuu vertauksen viinipuusta. Hän kertoo kertomuksen ilman vertailevaa luonnetta ja siinä on selitys itsessään. Jälleen jokaisella kielikuvalla on oma sanomansa. Puu on Jeesus, oksat ovat kristittyjä, hedelmä on Pyhän Hengen aikaansaama elämä kaikkine ilmenemismuotoineen, viinitarhuri on Isä, joka hoitaa kokonaisuutta. Kaikella on oma sanomansa.

Allegorian selittämisessä tulee huomioida samat asiat kuin muunkin tekstin selittämisessä: keitä olivat ensimmäiset kuulijat ja miksi tämä allegoria on tässä kerrottu. Mitkä ovat tämän allegorian päävertailut.Etsi ne. Yleensä allegoriassa on monia vertailuja. Yksityiskohdilla on omat selityksensä. Joku sieltä nousee esille. Miksi viinipuu on niin tärkeä tässä?

3.1.4 Typologia

Typologiassa esitetään henkilöitä kuvaamaan esikuvallisesti toisia henkilöitä. Typologia on Vanhan ja Uuden Testamentin välillä eksegeettinen viestitystapa.

3.1.4.1 Aadam Kristuksen tyyppinä

Room. 5:14 ”Kuitenkin kuolema hallitsi AadamistaMoosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.”

Typologian käyttö on erittäin valaisevaa. Kun sanottiin, että henkilöitä käytetään kuvaamaan toisia henkilöitä, niin juuri näin tehdään tässä. Aadam oli siis tyyppi eli esikuva Kristukselle. Room. 5:12-19 kokonaisuus kuvaa kahden ihmissuvun lähtökohtaa. Niinkuin Aadamista lähtee oma ihmissukunsa, niin Kristuksestakin lähtee oma ihmissukunsa.

Uudestisyntyneet ihmiset ovat Kristuksen kanssaperillisiä ja ovat Jumalan kansa ja perheväki, valittu suku, kuninkaallinen heimo, omaisuuskansa. Näin Aadam on tässä Kristuksen tyyppinä ja esikuvana. Kun te luette tätä tekstiä, niin huomaatte, että näitä käytetään vaihdellen. Puhutaan yhdestä ihmisestä Aadamista ja yhdestä ihmisestä Kristuksesta:

Room. 5:17-19 ”Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen kautta.- Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen (Aadamin) lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi.”

Aadam on Kristuksen tyyppinä siinä mielessä, että kummatkin ovat oman ihmisryhmän alkulähtökohtia. Muussa mielessä typologia ei ole koskaan täydellistä. Muissa merkityksissä he eivät tietenkään vastaa täysin toisiaan, mutta tässä yhdessä merkityksessä vastaavat ja niin typologia syntyy. Sillä eihän Kristus tehnyt syntiä niinkuin Aadam teki. Eikä Kristus ole kuolemanlain ja katoavaisuuden alainen niinkuin Aadam oli jne. Aadam kuuluu inhimilliseen sukuun, Kristus taas on Jumala-ihminen, iankaikkisesti jumaluuden toinen persoona.

3.1.4.2 Melkisedek ja Joona Kristuksen tyyppeinä

Näitä tyyppejä on muitakin, esimerkiksi Melkisedek Heb. 7:17 on mielenkiintoinen persoona, jota on tulkittu eri tavoin:

Heb. 7:17 ”Sillä hänestä todistetaan: ’Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekinjärjestyksen mukaan.'”

Tässä siis Kristuksesta todistetaan, että ”Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekinjärjestyksen mukaan.” Tästä asiasta Raamattu antaa hyvin niukasti tietoja, mutta antaa kuitenkin joitakin tietoja, joiden tähden Melkisedek voi olla Kristuksen tyyppi.

· Hän on pappi

· Hän on kuningas.

· Hänen pappeutensa ei periytynyt, niinkuinei Kristuksenkaan pappeus, vaan hän oli pappi suoraan oman persoonansa arvovallan nojalla

· Hänen sukuluetteloaan ei mainita Raamatussa, joten hänen alkulähtökohtansa on siis tuntematon

Kristuksenkaan sukua ei voida johtaa ajallisista suvuista, sillä Hänen varsinainen lähtökohtansa on ikuisuudessa. Tämä ei tarkoita sitä, että Melkisedekinlähtökohta olisi ikuisuudessa, vaan että hänen sukuluetteloaan ei voida johtaa, kun sitä ei ole. Hän on siis ilman sukupuuta ja ilman vanhempia, eli hänen vanhempiaan ei ole mainittu Raamatussa. Melkisedekistä vain todetaan, että hän oli Saaleminkuningas. Tietty paikka, josta myöhemmin tuli Jerusalem. Hän oli siellä pappina ja kuninkaana ilman sukupuuta. Näin häntä pystytään käyttämään Kristuksen tyyppinä.

Myöskin Joonaan sovelletaan typologiaa:

Matt .12:40 ”Sillä niinkuinJoonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä.”
Kristus itse käytti Joonaa Kristuksen tyyppinä. Samoin esim. Moosekseen ja Daavidiin sovelletaan typologiaa.

3.1.4.3 Typologian ja symboliikan ero

On tärkeätä huomata, että typologiaa ei tule sekoittaa symboliikkaan. Mikä ero on sitten symboliikalla ja typologialla?

Typologiassa kuvataan henkilöitä. Symboliikassa taas kuvataan asioita tietyin vertauskuvin. Esimerkiksi sateenkaari on Jumalan armahtavaisuuden symboli, jonka Jumala asetti Nooan liiton aikana. Öljy, kyyhkynen ja tuli ovat Pyhän Hengen symboleita. Miekka voi olla sodan symboli. Mutta Aadam, Melkisedek, Daavid, Mooses, Joona ovat henkilöitä, tyyppejä, typologian kielikuvia näiden henkilöiden avulla.

Typologia on myöskin eksegeettistä selvitystä, jonka avulla selvitetään Vanhan Testamentin opetusta Uuden Testamentin valossa. NiinkuinPaavali tekee Aadaminja Joonan kohdalla, Pietari tekee myös helluntaisaarnassaan Daavidin kohdalla, kun hän kuvaa Daavidin sanomaa: ”Sinä et anna pyhäsi ruumiin nähdä katoavaisuutta.” Niin hän ottaa Daavidin Kristuksen tyypiksi ja sanoo, että Daavid on kyllä kuollut ja kuopattu, mutta hän puhuu profeetallisesti Kristuksesta, jonka ruumis ei ollut näkevä maatumista eli katoavaisuutta.

3.1.5 Antropomorfismi eli inhimillistäminen

Antropomorfismissa eli inhimillistämisessä kuvataan Jumalaa inhimillisin piirtein. Tätä esiintyy lähinnä Vanhassa Testamentissa.

On olemassa näkemyksiä, jotka haluavat pitää kirjaimellisesti kiinni monista antropomorfismeista. Jumalalla sanotaan esimerkiksi olevan ihmisen jäsenet. Mutta kun lähdetään tutkimaan Jumalan ominaisuuksia Raamatusta, päädytään monesti hieman eriskummallisiin tulkintoihin, jos ei hyväksytä antropomorfismia.

2 Moos.33:22-23 ”Ja kun Minun kirkkauteni kulkee ohitse, asetan Minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi. Kun Minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä Minun selkäpuoleni; mutta Minun kasvojani ei voi kenkään katsoa.”

Tässä Jumala puhuu selästänsä, kädestänsä ja kasvoistansa. Ne ovat selviä käsitteitä ja Jumalalla olevia ominaisuuksia, mutta niitä kuvataan inhimillisesti, että me ymmärtäisimme ne. Kun Jumala puhuu kädestään, niin meidän ajatusmaailmaamme nousee heti meidän oma kätemme. Jumalalla on erilainen käsi, vaikka käsi Hänellä varmaan onkin. Mutta tuskin sellainen käsi, jossa on sen kaltaiset luut, verenkiertojärjestelmä, hermoverkosto ja lihaksisto kuin meillä. Jumala on tosin luonut meidät omaksi kuvaksensa, mutta Jumala ei ole ihmisen kuva. Näin puhe Jumalan selästä, kasvoista ja Hänen käsistään kuvaavat Hänen persoonallisia ominaisuuksiaan, jotka Hänellä varmasti on, mutta jotka eivät varmasti ole sen näköisiä kuin meillä on.

Myöskin Psalmeissa viljellään inhimillistämistä runsaasti. Myös Hiskiakuvailee Herraa, kun hän puhuu 2 Kun. 19:16 ja rukoilee.

2 Kun. 19:16 ”Herra, kallista korvasi ja kuule; Herra avaa silmäsi ja katso…”

Jumalalla on sellaiset ominaisuudet, että me voimme puhutella Häntä näin inhimillisesti. Tämä on tietysti hyväksyttävää, suotavaa ja sallittua, mutta ei pidä harhautua ajattelemaan Jumalasta niinkuinjotkut tekevät: Ottavat antropomorfisminkirjaimellisesti ja tekevät Jumalasta ihmisen kuvan. Raamattu sanoo: ”Älä tee kuvaa Jumalasta.” Jos teet, niin siitä tulee epäjumala ja valhe. Se vie meidät todellisuudesta harhaan. Mutta on ihanaa ja etuoikeutettua pyytää: ”Jumala, katso silmilläsi tai kosketa kädelläsi, valista meille kasvosi”, kun me ymmärrämme, että on kyse antropomorfismista.

3.1.6 Personointi eli personifikaatio

Personoinnilla tarkoitetaan persoonattomien asioiden ja esineiden käsittelemistä ikäänkuinpersoonallisina olentoina. Esim. kun Koorahkapinoi Israelin leirissä ja tuli tuomion paikka, niin todetaan 4. Moos 16:31,32:

”Tuskin oli hän saanut kaiken tämän sanotuksi, niin maa halkesi heidän altansa ja maa avasi kitansa ja nielaisi heidät, heidän asuntonsa, kaiken Koorahinväen ja kaikki heidän tavaransa.”

Tässä on personifikaatio, kun sanotaan ”maa avasi kitansa ja nieli heidät kaikki”. Varmasti on historiallinen tosiasia, että maa halkesi ja porukka putosi sinne, koska kerran tekstissä niin sanotaan. Mutta se, että maalla olisi ollut oikein kita, jossa on elimet ja nielujärjestelmä, jotka saavat aikaan nielemisreaktion, on personointia. Se on kieltä, joka on ymmärrettävää ihmisten puhekielessä.

Jeesus käytti personointia vuorisaarnassansa sanoen: ”Huominen päivä pitää murheen itsestään.” Kyllähän me ymmärrämme, ettei huominen ole mikään henkinen olento, joka voi tuntea iloa tai murhetta, mutta tämä on personifikaatio eli Jeesus halusi sanoa, että ”älkää murehtiko,huominen päivä pitää murheen itsestään.”

3.1.6.1 Apostrofi

Ps. 114:3-6 ”Sen näki meri ja pakeni, Jordan kääntyi takaisin. Vuoret hyppivät niinkuin oinaat, kukkulat niinkuin lammasten karitsat. Mikä sinun on, meri, kun pakenet, mikä sinun, Jordan, kun käännyt takaisin? Te vuoret, miksi hypitte kuin oinaat, te kukkulat, kuin lammasten karitsat?”

Tässä psalmissa on hyvin rikas personointi, joka pitäisi seurakunnassa olla myöskinprofeetallista todellisuutta. Tässä ikäänkuinpuhutellaan näitä persoonattomia asioita niinkuin ne olisivat persoonallisia.Tätä sanotaan apostrofiksi, joka on eräs personoinnin muoto. ”Maa avasi kitansa ja nielaisi heidät” on puhdas personointi.

Mutta, kun aletaan oikein puhutella persoonattomia asioita ja esineitä ikäänkuinne olisivat persoonallisia, kyse on apostrofista: ”Mitenkäs te hypitte vuoret ja miten kukkulat olette kuin lammasten karitsat?” Puhuja kääntyy kuulijoistaan pois ja alkaa puhutella näitä. Tämä on hyvin voimakas ja kuvaava, asian eläväksi meille tekevä kielellinen keino, jota Pyhä Henki käyttää.

Jer. 47:6 ”Voi, Herran miekka! Milloinka vihdoinkin lepäät? Mene takaisin tuppeesi, taltu ja ole hiljaa.”

Kun Jumalan tuomiot tuntuvat käyvän kovinkin raskaiksi ja uuvuttaviksi, ja rangaistuksen määrä alkaa vastata synnin määrää, niin ollaan silloin jo rajoilla, kuka kestää Hänen tuomiotansa. Toisin sanoen, milloinka lepäät Herran miekka? Mene jo tuppeesi takaisin! Ole jo hiljaa! Tämä on profeetallisesti puhuttelevaa ja menee perille. Se on apostrofi. Samoin, kun Absalom kuoli ja Daavid kuulee poikansa kuolinviestin, niin hän puhkeaa valitukseen.

2 Sam. 18:33″…Poikani Absalom, minun poikani, oma poikani Absalom! Jospa minä olisin kuollut sinun sijastasi! Absalom, poikani, oma poikani!”

Ei Daavid puhuttele tässä kuollutta ja riko Mooseksen lakia, jonka mukaan vainajien puoleen ei saa kääntyä. Tämäkin on apostrofi, kielellinen tyylikeino ilmaista syvää ja voimakasta tunnetta. ”Oi, Absalom, miksi en kuollut sijastasi”. Ei Daavid kuvittele, että Absalom siinä kuulee; se on vain hänen tunteensa ilmaisu.

3.1.7 Samankaltaisuudet eli rinnastukset

Tämä on hyvin rikas ja laaja alue varsinkin Vanhassa Testamentissa. Kun me vertaamme kahta erilaista asiaa toisiinsa ja toteamme niiden samankaltaisuuden, on kysymyksessä rinnastus. Ne tunnistaaniiden yhteydessä käytetyistä sanoista, joita ovat: ”kaltainen”, ”tavoin”, ”kuin”, ”niin on myös”. Huomatkaa jälleen Jeesuksen kaksi vertausta Matt25:ssä kymmenestä neitsyestä ja kymmenestä leiviskästä.

Niiden välissä on tämä lause: ”Sillä tapahtuu niinkuintapahtui”.Siinä on rinnastus. Kymmenen neitsyen vertaus rinnastetaan kymmenen leiviskän vertaukseen. Ne on tarkoitettu luettavaksi yhdessä. Kummatkin viittaavat samaan tapahtumaan ja asiaan. Ne tulkitsevat toisiaan.

Jes. 55:10-11 ”Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös Minun Sanani, joka Minun suustani lähtee; ei se Minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä Minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten Minä sen lähetin.”

Tämä on rinnastus. Tässä ovat sanat ”niin on myös” siinä välillä, kun sadetta ja lunta verrataan Jumalan Sanaan ja niiden vaikutuksia toinen toisiinsa.

3.1.7.1 Parallelismi eli säetoisto

Heprealaisen runouden tyyliin kuuluu samankaltaisuuksien niputtaminen yhteen, jolloin käytetään ns. parallelismia eli säetoistoa. Tätä esiintyy nimenomaan Vanhassa Testamentissa. Sen tunnistaminen on erittäin rikasta.

Jes. 1:8 ”Jäljellä on tytär Siion yksinänsä niinkuinmaja viinitarhassa, niinkuin lehvämaja kurkkumaassa, niinkuin saarrettu kaupunki.”

Tässä huomataan, että yhtä tilannetta kuvataan tällaisilla samakaltaisuuksilla, jotka niputetaan yhteen. Tämä on parallelismiäeli säetoistoa. Kaikki kuvaavat samaa asiaa, kaupungin, Jerusalemin, tilannetta, miten se on tullut syntiensä tähden tähän tilanteeseen. ”Niinkuinmaja viinitarhassa, niinkuinlehvämaja kurkkumaassa, niinkuin saarrettu kaupunki.”

Ps. 102:8 ”Minä olen uneton, olen kuin yksinäinen lintu katolla.”

Riittäisi aivan yksinkertaisesti, että sanon: ”Olen uneton. Ei tule uni”, mutta kun lisätään vielä ”olen kuin yksinäinen lintu katolla”, niin mikä kuva syntyykään. Miten tämä tuokaan sen tunnetilan esille. Tämä on heprealaisen runouden hyvin rikas muoto.

Parallelismia on kolmenlaista:

  1. Synonyyminen eli samankaltaisuutta toistava
  2. Antiteettinen eli vastakohtainen parallelismi
  3. Synteettinen eli etenevä parallelismi
  4. Synonyyminen parallelismi

Edellä kuvatut esimerkit olivat synonyymistä parallelismia. ”Olen uneton niinkuinyksinäinen lintu katolla” on esimerkki tästä. Kaksi asiaa, jotka tarkoittavat samaa asiaa. Ne kuvaavat toinen toisiaan. Ne toistavat samankaltaisuutta.

  1. Antiteettinen parallelismi

Antiteettinen eli vastakohtainen parallelismi on tehokasta opetuksessa. Esim. Sananlaskujen kirjassa niitä on paljon.
San. 15:1,2,4 ”Leppeä vastaus taltuttaa kiukun, mutta loukkaava sana nostaa vihan. Viisasten kieli puhuu tietoa taitavasti, mutta tyhmäin suu purkaa hulluutta. Sävyisä kieli on elämän puu, mutta vilpillinen kieli haavoittaa mielen.”

Tässä on kysymys ihmisen puheesta ja sanoista. On myöskinkyse mielenlaadusta, jota meille opetetaan. Siinä on vastakohdat asetettu näin yhteen ja samaa asiaa tuodaan esiin vastakohtaisuuksilla.

Ps.37:21-22 ”Jumalaton ottaa lainan eikä maksa, mutta vanhurskas on armahtavainen ja antelias. Sillä hänen siunaamansa perivät maan, mutta hänen kiroamansa hävitetään.”
Tässäkin vastakohtaisuuksien avulla tehdään asiaa selväksi, mikä on ero jumalattomalla ja vanhurskaalla.

  1. Synteettinen parallelismi

Synteettisessä parallelismissa ideana on, että asia kehittyy säe säkeeltä kohti huipentumaa. Jälleen samankaltaisuutta tuodaan esille, mutta nyt ikäänkuinhuipentaen kehittämällä asiaa säe säkeen perään.

Ps. 14:3 ”Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään.”

Aivan samaa asiaa näillä kaikilla tarkoitetaan: Kaikki ihmiset ovat syntisiä. Se on totuus, mitä tässä painotetaan. Mutta tällaisella parallelismilla se tuodaan tosi tehokkaasti esille. Asia kehittyy koko ajan.

Hes. 32: 7-8 ”Minä peitän taivaan, kun sinut sammutan, ja puen mustiin sen tähdet; auringon Minä peitän pilviin, eikä kuu anna valonsa loistaa. Kaikki taivaan loistavat valot Minä puen mustiin sinun tähtesi ja peitän sinun maasi pimeyteen, sanoo Herra, Herra.”

Tässä kuvataan Egyptin tuomiota, joka on itse asiassa sisäänrakennettu profetia maailman lopullisesta tuomiosta. Tässä on hyvin voimakas tuomion sana, jota tehostetaan synteettisellä parallelismilla. Samaa asiaa toistetaan ja toistetaan niin, että se ikään kuin huipentuu ja asia tulee täysin selväksi, että Jumala tulee tuomionsa tuomaan Egyptille siinä historiallisessa tilanteessa.

Mutta myöskin eskatologisissa tapahtumissa tämä on maailmanlaajuinen. Tätä laajennetaan Uudessa Testamentissa, ja helluntaisaarnassa tästä tekstistä ammennetaan Herran tulemukseen liittyviä asioita. Varsinkin alkukielessä hepreassa tämä on upeata tekstiä, kun sanat ja sanojen muodot synkkaavat toisiinsa aivan eri tavalla kuin tässä suomen käännöksessä. Sama ongelma on kaikessa käännöstyössä, kun runoutta käännetään alkukieleltä jollekin toiselle kielelle.

3.1.8 Ilmiöopillinen kieli

Ilmiöopillinen kieli kuvaa esineitä ja ilmiöitä sellaisina kuin ne näyttäytyvät paljaalle silmälle. Raamatun kirjoittajat kuvaavat kaikkeutta, maailmaa, ulkoiseen olemukseen liittyviä asioita oman aikansa sanoin, mutta ei luonnontieteellisellä tarkkuudella, vaan käyttäen niitä sanontoja, joita sen ajan ihmiset ymmärsivät.

Niin kuin mekin, kun esim. sanomme: ”Aurinko nousee ja laskee”, vaikka tieteellisesti pitäisi sanoa, että pyörivän maan horisontti peittää auringon. ”Aurinko nousee ja laskee” on ilmiöopillista kieltä. Sanonnoilla ”maan neljältä ilmalta” ja ”maan äärestä hamaan taivaan ääreen” kuvataan, että kaikki valitut todella kootaan kaikkialta – ei ole tarkoitus opettaa, että maalla tai taivaalla on ääri.

3.1.9 Sananvaihto eli metonymia

Sananvaihto tulee lähelle kielikuvaa, metaforaa. Jos joku sanoo, että presidentti on nyt läsnä Valkoisessa talossa, niin ymmärrämme, että kysymys on USA:n presidentin virkatalosta, mutta siitä käytetään myös nimitystä Valkoinen talo. Valkoinen taloon vaihtoehto sille, että käytetään virallista nimitystä Yhdysvaltain presidentin virkatalo.

Kun Jeesus puhuu ehtoollisesta 1 Kor. 11:24-25, niin ”malja” tarkoittaa Uutta liittoa:

”Tämä on Minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä Minun muistokseni. Samoin Hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto Minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se Minun muistokseni.”

Kun Jeesus puhuu laista, Hän siteeraa Psalmia:

Joh. 10:34 Jeesus vastasi heille: ”Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: ’minä sanoin: te olette jumalia’?”

Tässä laki tarkoittaa siis koko Vanhaa Testamenttia eikä vain Mooseksen lakia. Laki on yleisnimitys koko Vanhalle Testamentille monessa kohdassa. Tämä asia on hyvä huomioida, kun lukee Raamattua. Laki ei aina tarkoita säännöstöä ja määräysten kokoelmaa, vaan yleensä kirjoituksia, opetuksia ja Vanhan Testamentin julistusta. ”Laki” on silloin metonymia, vaihdettu sana, joka kuvaa laajempaa kokonaisuutta.

Jeesus puhui Voimasta tarkoittaen Jumalaa,koska juutalaisia loukkaa, kun puhutaan Jumalasta. He eivät voi lausua Jumalan nimeä omalla alkukielellään. He käyttävät sananvaihtoa:
Matt. 26:64 ”…tästedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella…”

3.1.9.1 Eufemismi eli kaunisteleva muoto

Kun suora ilmaisu voisi olla hämmentävä tai pahennusta aiheuttava, käytetään kaunistelevaa muotoa.

Apt. 1:24-25 ”Ja he rukoilivat ja sanoivat: ’Herra, Sinä, joka kaikkien sydämet tunnet, osoita, kummanko näistä kahdesta Sinä olet valinnut ottamaan sen paikan tässä palveluksessa ja apostolinvirassa, josta Juudas vilpistyi pois, mennäkseen omaan paikkaansa.'”

Tässä puhutaan Juudaasta, joka ”vilpistyipois mennäkseen omaan paikkaansa.” Ei sanota suoraan, että mennäkseen helvettiin, kadotukseen, vaan mieluummin käytetään tätä kaunistelevampaa sanontaa. Vaihdetaan sana hieman kaunistelevammaksi, koska ei haluta tässä kohdassa tehdä liian rajua vaikutusta.

Luuk. 1:34 Maria sanoi enkelille: ”…kun minä en miehestä mitään tiedä” eli hän ei ole ollut sukupuolisessa kanssakäymisessä miehen kanssa. Hän oli koskematon. Tämäkin on eufemismia. Ei tarvitse käyttää sanontoja, jotka saattavat hämmentää.

3.1.10 Liioittelu eli hyperbola

Liioittelulla halutaan korostaa asian suurta mittaa tai määrää. Tällaisen kielellisen lainalaisuuden ymmärtäminen auttaa välttämään Raamatun tekstin äärellä turhia ongelmia, joita saattaisi muuten tulla.

Tuom. 7:12 ”Midianilaisia, amalekilaisia ja kaikkia Idän miehiä oli asettunut tasangolle niin paljon kuin heinäsirkkoja; ja heidän kameleillaan ei ollut määrää, niitä oli niin paljon kuin hiekkaa meren rannalla.”

Tuskin voi ottaa kirjaimellisesti, että midianilaisilla oli todella niin paljon kameleita. Jos joku haluaa tulkita Raamatun kirjaimellisen oikeaoppisesti, niin menköön laskemaan hiekanjyviä meren rannalle, paljonko maailmassa on meren rantaa ja paljonko siellä hiekanjyväsiä. Niin sitten oli midianilaisilla niin paljon kameleita. Ne eivät nimittäin mahtuisi koko maapallon pinnalle. Selkeästi ymmärrämme, että liioittelulla kuvataan tehokkaasti, kuinka paljon kameleita oli ja että hyökkäys oli ylivoimainen.

Matt. 7:3 Jeesus sanoo: ”Kuinka näet ottaa tikun veljesi silmästä, kun omassa silmässä on hirsi.” Tämä osuu omaantuntoon tehokkaasti.

Joh. 21:25 sanoo, ”..ettei koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.”

Ps. 6:7 ”Minä olen uupunut huokaamisesta; joka yö minä itken vuoteeni vesille ja kastelen leposijani kyyneleilläni.”

Alkukielen ilmaisu on, että koko vuode olisi siellä kellunut ja lionnut kyyneleistä. Suurta surua ja itkua kuvataan hyperbolan avulla.

3.2 Miten löytää tekstin konteksti?

Alaotsikot:

3.2.1 Opi tuntemaan Raamatun sisältö kokonaisuuksina
3.2.2 Älä ole luku- ja jaejaon orja
3.2.3 Erota ohjeellinen totuus viitteellisestä
3.2.4 Löydä tekstin keskeinen pääopetus

Olemme jo useassa yhteydessä puhuneet tekstin asiayhteydestä ja historiallisesta asiayhteydestä ja aina kukin asia, kukin totuus ja kukin tapahtuma tulee sijoittaa siihen omaan yhteyteensä eli kontekstiinsa. Kun luemme Raamatun jakeita, niin jae avautuu, kun alamme lukea tekstiä vähän aikaisemmin, tulemme sen jakeen kohdalle ja jatkamme lukemista vähän pidemmälle. Näin saamme tekstiyhteyden esille.

3.2.1 Opi tuntemaan Raamatun sisältö kokonaisuuksina

Suurenmoisena etuoikeutena meillä on Raamatun 66 kirjan kokoelma yksissä kansissa. Kukin Raamatun kirja olisi luettava alusta loppuun, jotta meille muodostuisi käsitys sen kokonaissisällöstä ja yleissanomasta, joka siinä kirjassa erityisesti on. Esim. lukiessamme Galatalaiskirjeen alusta loppuun näemme, mikä on kirjeen kokonaissanoma. Se on pamfletti ja Paavalin armon apologia eli väkevä taistelukirjoitus lakihenkisyyttä vastaan.

3.2.1.1 Luukkaan ja Paavalin näkökulma Pyhästä Hengestä

Luukkaan teologia ja näkökulma Pyhän Hengen karismaattiseen toimintaan Apostolien teoissa(Apt.8), on aivan erilainen kuin Paavalin kirjeissä oleva, pääasiallisesti pelastusopillinen näkökulma. Luukkaalla tätä näkökulmaa ei ole. Hän puhuu Pyhästä Hengestä dynaamisena voimana ja varustuksena meidän palvelustehtävässämme ja se on aivan eri näkökulma kuin meidän asemamme Jumalan lapsina ja perillisinä, josta Paavali enemmän puhuu..

On taitettu peistä vuosisatojen kuluessa siitä, miten samarialaiset saattoivat olla kristittyjä, kun heissä ei ollut Pyhää Henkeä. Ei ole ymmärretty sitä, ettei Luukas Apostolien tekojen 8.luvussa puhu ollenkaan siitä, etteivätkö samarialaiset olisi olleet kristittyjä ja pelastettuja ja etteiköheissä olisi ollut lapseuden Henkeä ja Pyhä Henki olisi asunut heissä siinä mielessä kuin Paavali kirjoittaa. Luukas puhuu siinä merkityksessä samarialaisten Hengen puutteesta, etteivät he olleet saaneet vielä Pyhän Hengen voimaa ja voitelua palvelukseensa.

Luukas käyttää ilmaisua, että ”Pyhä Henki ei ollut tullut heihin” tai laskeutunut heidän päällensä. Saada Pyhä Henki, tulla kastetuksi Pyhällä Hengellä, tulla täytetyksi Pyhällä Hengellä, saada Pyhän Hengen lahjan vuodatus itseensä kuvaa Luukkaalla aina yhtä ja samaa asiaa, palvelukseen varustavaa voimaa, ei pelastuksen osallisuutta.

Lähdekirja: ”Luukkaan karismaattinen teologia”

Helluntaiteologi Roger Stronstrand on kirjoittanut Pyhän Hengen toiminnasta erittäin ansiokkaasti kirjassaan ”Luukkaan karismaattinen teologia” (kustantaja Ristin Voitto). Tämän kirjan äärellä Raamattu avautuu erinomaisen ihanalla tavalla muutamien avainasioiden ymmärtämisen kautta.

On tärkeätä ymmärtää kokonaisuutena Luukkaan tapa kirjoittaa Pyhästä Hengestä ja Pyhän Hengen kokemuksista, joka siis on Luukkaalla erilainen kuin muilla Raamatun kirjoittajilla. Nämä kirjoitukset eivät silti ole ristiriidassa keskenään, vaikka kirjoittajilla on eri näkökulma ja erilainen tapa kirjoittaa. He täydentävät ja rikastuttavat toisiaan.

Mutta vaikeuksia tulee, jos heidän ilmaisumuotonsa pannaan rinnakkain ja väitetään, että ne tarkoittavat samaa, kun Luukas puhuu Apt. 19:2 ”Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?” ja pannaan tämän rinnalle Paavalin puhe Room. 8:9 ”Jolla ei ole Kristuksen Henkeä (Pyhää Henkeä), se ei ole Hänen omansa.”

Jos Luukas ja Paavali ujutetaan tässä samaan muottiin, syntyy heti ristiriita. Kuinka joku voi tulla uskoon, jos hänellä ei ole Kristuksen Henkeä. No ei millään tavalla. Mutta ongelma selviää, kun tajutaan, että Luukkaan näkökulma Pyhän Hengen saamiseen on eri kuin Paavalin.

3.2.1.2 Johanneksen opetus uskovan synnittömyydestä

Johanneksen kirjeet ovat erinomaisen ihanaa ja virvoittavaa luettavaa. Jotkut eivät niitä kuitenkaan lue, jos he ovat joskus kompastuneet johonkin jakeeseen ja siitä on jäänyt heille sellainen kuva, että tekstissä on joku vaikea ongelma eivätkä he enää palaa tähän Raamatun kirjaan. Älä jätä mitään Raamatun osaa sen tähden, että siellä on joskus ollut joku ongelma tai vaikea ilmaisu. Se on vihollisen ansa. Palaa heti takaisin sinne! Minä annan sinulle uuden evään, millä tavalla palaat sinne. Lue se kokonaisuutena. Minulla on joskus itsellänikin ollut ongelma Johanneksen kirjeen suhteen esim. tällaisista kohdista:

1 Joh. 3:9.10 ”Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.”

Tämä Raamatun kohta on tuottanut monille kristityille ongelmia ja sen jälkeen he eivät ehkä viitsi lukea koko Johanneksen kirjettä, kun he ajattelevat, että siellä on ongelmia. Jokainen rehellinen Jumalan lapsi tajuaa, että hän on tehnyt syntiä useammankin kerran uskoontulonsa jälkeen. Mutta muista, miten Raamattu avautuu: Kokonaisuuksia lukemalla. Jos luet Johanneksen kirjeet alusta loppuun, niin tajuat todella ihanalla tavalla, ettei Johannes opeta kristityn synnittömyyttä.

Hän ilmaisee tiettyjä asioita ja suuria periaatteita itämaisella opetustyylillä, jossa musta sanotaan todella mustaksi ja valkoinen valkoiseksi, jotta asiat tulisivat varmasti selväksi. Mutta kokonaisopetuksen valossa näemme, ettei hän suinkaan opeta kristityn synnittömyyttä. Olisi täysin hullua ajatella, että sellainen oppi olisi Raamatussa. Päinvastoin hän itsekin sanoo:

1 Joh. 1:10 ”Jos me sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme Hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.”

Kun me luemme koko Johanneksen kirjeen, niin se on ihana ja virvoittava, sielunhoidollinen ja lohduttava kirje. Langenneellekin kristitylle Johanneksen ensimmäisestä kirjeestä löytyy lähes parhaat eväät ja lohdutuksen sanat koko Raamatussa.

3.2.1.3 Jobin kärsimysten todellinen syy

Jobin kirja on Vanhan Testamentin ylevimpiä, syvällistä viisautta sisältävä kirja, mitä ajatella saattaa, ja yksi rikkaimpia kirjoituksia koko Vanhan Testamentin kokoelmassa. Mutta siinäkin on ongelma, jos emme lue sitä kokonaisuutena. Ajattelemme esim. Jobin kolmea ystävää, jotka lohduttivat häntä, kun hän joutui onnettomuuksiin. Yksi näistä kolmesta oli nimeltään Elifas. Kun avaamme Jobin kirjan luvusta 22:5-10,niin näemme, mitä Elifaspuhuu:

”Eikö pahuutesi ole suuri ja sinun pahat tekosi loppumattomat? Sillä otithan veljiltäsi pantin syyttä ja riistit vaatteet alastomilta. Et antanut nääntyvälle vettä juoda, ja nälkäiseltä kielsit leivän. Kovakouraisen omaksi tuli maa, ja vain korkea-arvoinen sai niissä asua. Lesket sinä lähetit luotasi tyhjin käsin, ja orpojen käsivarret murskattiin. Sentähden paulat nyt sinua ympäröivät, ja äkillinen peljästys kauhistuttaa sinut.”

Jos nyt huolimaton tai laiska raamatunlukija avaa Jobin kirjan ja lukee vain nämä jakeet, niin hän toteaa, että sillä tavalla se mies teki ja siinä Jumalan Sana sanoo, että syy Jobin kärsimyksiin on sanottu tässä ja sen tähden paulat ympäröivät Jobia. Mutta jos ahkera raamatunlukija avaa tämän paikan, niin hän lukee koko Jobin kirjan ja huomaa kirjan lopusta luvusta 42:7-8, miten tämä Elifanpuhe pitää ottaa

”Mutta senjälkeen kun Herra oli puhunut Jobille nämä sanat, sanoi Herra teemanilaiselle Elifaalle: ’Minun vihani on syttynyt sinua ja sinun kahta ystävääsi kohtaan, koska ette ole puhuneet Minusta oikein niinkuin Minun palvelijani Job. Ottakaa siis seitsemän mullikkaa ja seitsemän oinasta, käykää Minun palvelijani Jobin luo ja uhratkaa puolestanne polttouhri, ja Minun palvelijani Job rukoilkoon teidän puolestanne. Tehdäkseni hänelle mieliksi en saata teitä häpeälliseen rangaistukseen siitä, ettette puhuneet Minusta oikein niinkuin Minun palvelijani Job.'”

Me näemme, että pitkät katkelmat Elifaanpuheesta ja hänen teologisista selityksistään Jobin kärsimysten syistä eivät olleetkaan oikein puhuttuja. Tämä selviää vasta ihan Jobin kirjan viimeisissä jakeissa, eli kannattaa lukea loppuun asti koko kirja.

Mutta tämä ei koske kaikkia yksityiskohtia Elifaanpuheesta. Jos katsomme Job 5:13,18, mitä Elifassanoi:

”Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa; ovelain juonet raukeavat. Sillä hän haavoittaa, ja hän sitoo; lyö murskaksi, mutta hänen kätensä myös parantavat.”

Nämä Elifaan sanat pitävät ihan paikkansa. Paavali mm. siteeraa tätä (1 Kor. 3:19) ”Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa”. No, miten Jumala sitten voi sanoa lopussa, että ”Elifasei puhunut oikein Jumalasta”. Sentähden, että Jumalakin huomioi kontekstin. Elifaspuhui oikeata asiaa Jumalasta, mutta sovelsi sitä väärällä tavalla Jobiin, ja Jumala ei hyväksynyt sitä.

”Jumala vangitsee viisaat heidän viekkauteensa ja ovelain juonet raukeavat.” Se oli totuutta, mutta tämä oli väärää sielunhoidollista lohdutusta Jobille. Jumala ei hyväksynyt sitä, että Hänen palvelijalleen siteerataan näillä sanoilla Jumalan ominaisuuksia. Jumalakin huomioi yhteyden, missä mikin asia sanotaan. Kärsivälle ja murtuneelle ihmiselle ei mennä puhumaan kovia sanoja, vaikka ne löytyisivätkin Raamatusta. Jumala huomioi asiayhteyden, minkälaista sanaa kullekin ihmiselle missäkin tilanteessa puhutaan. Kiitos Hänelle siitä.

3.2.1.4 Ison Raamatun Tietosanakirjan yleiskatsaus avuksi
Tässä on suureksi avuksi Ison Raamatun Tietosanakirjan osassa 8oleva Raamatun kirjojen yleiskatsaus. Siinä on lyhyt yleiskatsaus kustakin kirjasta. Kun ne lukee, niin siitä saa erinomaisen mukavan virikkeen ja avaimen, kun lähtee lukemaan jotain kirjaa. Sieltä kannattaa lukea, mitä kustakin Raamatun kirjasta on sanottu. Vanhassa 3-osaisessa yleiskatsauson osassa 3. Näistä saa hyvää tietoa siitä tilanteesta, missä se on kirjoitettu.

3.2.2 Älä ole luku- ja jaejaon orja

Raamatussa on luku- ja jaejako. Mutta mitä tarkoittaa otsikko: ”Älä ole luku- ja jaejaon orja”? Se tarkoittaa sitä, että me voimme oppia ajattelemaan asiakokonaisuuksittainja tunnistamaan Raamatussa esiintyvien ajatuskulkujen alku- ja päätöskohdat. Ne eivät aina noudata jae- ja lukujakoa, joka on tehty myöhemmin 1600-luvulla sitä varten, että Raamatusta yleensä löydettäisiin joku kohta. Uudessa käännöksessä on luvut jaettu kappaleisiin ja ajatuskokonaisuuksiin ja otsikoitu ne. Näin on tehty mukava palvelus lukijalle.

3.2.2.1 Otetaanpa esimerkiksi jaejakso 1 Kor. 10:31-33…1 Kor. 11:1

”Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi. Älkää olko pahennukseksi juutalaisille, älkää kreikkalaisille, älkääkä Jumalan seurakunnalle, niinkuinminäkin koetan kelvata kaikille kaikessa enkä katso omaa hyötyäni, vaan monien hyötyä, että he pelastuisivat. (11:1:) Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja.”

Se ajatuskokonaisuus, joka alkaa jakeesta 1 Kor. 10:31, päättyy vasta jakeeseen 1 Kor. 11:1. Monesti kun me luemme annoksen Raamattua ja tulemme luvun 10 loppuun, niin me lopetamme siihen ja panemme kirjan kiinni. Silloin tämän kohdan ajatus, jonka mukaan Paavali on meille esimerkki rakkauden lain noudattamisessa, jää saamatta, koska ajatus löytyy vasta seuraavan luvun jakeesta 1.

3.2.2.2 Jeesuksen käskyt lähetystyötä varten

Matt. 10:5 – 11:1 ”Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: ”Älköön tienne viekö pakanain luokse……(11:1:) Ja kun Jeesus oli antanut kahdelletoista opetuslapselleen kaikki nämä käskyt, niin Hän lähti sieltä opettamaan ja saarnaamaan heidän kaupunkeihinsa.”

Jeesus lähettää tässä kaksitoista opetuslastaan lähetystyöhön. Seuraa pitkä tekstikatkelma, koko luku 10. Hän kehottaa parantamaan sairaita, herättämään kuolleita ja lähtemään pois sieltä, missä heitä ei oteta vastaan. Tässä profetoidaan ihan lopun ajan aikoihin asti, mitä silloin tapahtuu Kristuksen todistajille. Luvun 11 ensimmäinen jae viittaa koko edellä olevan luvun kaikkiin näihin asioihin.

Tämän jakson kokonaisajatus löytyy siis näiden kahden jakeen välistä: Matt. 10:5 ”Jeesus käski heitä sanoen:” ja Matt. 11:1 ”Ja kun Jeesus oli antanut kahdelletoista opetuslapselleen kaikki nämä käskyt”. Tähän jaejakson kokonaisuuteenei saisi muusta viitettäkään kuin näistä kahdesta jakeesta, joissa sana ”käsky” esiintyy, koska tässä jaejaksossa on niin erilaisia asioita, profetiaa lopunajoista lähetystyöhön saakka.

Huomaa myös, miten erilainen kokonaiskuva muodostuu, kun luet katkelman Matt..9:35-10:1.Jeesus siirtää oman tehtävänsä opetuslapsilleen, mikä jälleen käy ilmi katkelman alku- ja loppusanoista, jotka ovat identtiset.

3.2.3 Erota ohjeellinen totuus viitteellisestä

Viitteellinen eli deskriptiivinen totuus tarkoittaa sitä, mitä sanottiin tai tapahtui jollakin tietyllä hetkellä, mutta se ei ilmaise oppia tai sitovaa periaatetta suoranaisesti. Ohjeellinen eli normatiivinen totuus taas ilmaisee Uuden Testamentin sääntöä tai velvoitusta.

Jos luemme alkuseurakunnan historiaa, niin näemme, esim. ettei kukaan sanonut omakseen, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä. Näemme myöskin, että he täyttyivät Pyhällä Hengellä, pysyivät leivän murtamisessa ja rukouksessa ja jakoivat omaisuutensa.

3.2.3.1 Eikö herätys voi tulla, kun yhteisomistus on jätetty pois?

Kaikki nämä asiat luetellaan historiallisina tosiseikkoina. Silti joitakin asioita me olemme nostaneet ohjeellisiksi. Esim. leivänmurtoa, Sanan lukua ja rukousta me harjoitamme. Mutta me emme harjoita omaisuutemme jakamista. Meillä ei ole kollektiivista yhteisomistusta seurakunnassa. Miksi meillä ei ole sitä, vaikka nämä muut asiat meillä ovatkin? Onko nyt niin, että herätys ei voi tulla, kun yhteisomistus on jätetty pois?

Mistä tiedämme, että teemme oikein, kun emme harjoita kollektiivista yhteisomistusta? Apostolien kirjeet tulkitsevat evankeliumeja ja Apostolien tekoja ja opettavat meitä, mitä me sovellamme hengellisessä elämässämme ja miten sen teemme. Apostolien teoissa sanotaan esimerkiksi, että alkuseurakunta jakoi omaisuutensa. Mutta eivät jakaneet enää myöhemmin. Se olikin Jumalan Pyhän Hengen viisautta ja johdatusta siihen aikaan ja hetkeen, koska myöhemmin tuli tilanteita (mm. vainot), jolloin oli parempi, että tällaiset ratkaisut oli tehty. He eivät joutuneet puille paljaille, vaan he kuta kuinkinpärjäsivät maallisesti.

Yhteisomistusta ei muutenkaan opeteta Uudessa testamentissa kristityn ohjeena. Kirjeet ja monet Uuden Testamentin opetukset osoittavat sen sijaan selvästi, miten omaisuutta ja perhettä tulee hoitaa, miten jakaa omastaan. Jumala lupaa siunata tällä tiellä puolestaan meitä kaikessa huolenpidossaan niin, että meillä olisi runsasti kaikkea, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. Tästä sanotaan esim. toisessa Korinttolaiskirjeessä:

2 Kor. 9:8,11″Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi, voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää; niin, että te kaikessa vaurastuen voitte vilpittömästi harjoittaa kaikkinaista anteliaisuutta, joka meidän kauttamme saa aikaan kiitosta Jumalalle.”

Mitä tulee tuohon Apostolien tekojen historialliseen tapahtumaan omaisuuden jakamisesta, on selvästi nähtävissä, miten spontaani Pyhän Hengen vuodattama rakkauden vaikutus sai heidät jakamaan tuossa tilanteessa omaisuutensa. Niin valtavana he kokivat Jumalan uuden valtakunnan läsnäolon ja voiman. He elivät jo ikäänkuinJumalan valtakunnan sisällä. Maallisella omaisuudella ei ollut sen rinnalla mitään merkitystä. Tämä oli se henki, mistä omaisuuden jakaminen lähti. Mutta sitä ei siis opeteta ohjeena UT:ssa, kuten monia muita asioita opetetaan.

3.2.3.2 Opettiko Jeesus viinin juomista?

Joh. 2. Se, miten Jeesus muutti veden viiniksi, tarjoaa toisen esimerkin viitteellisen ja ohjeellisen asian sekoittamisesta. Jotkut alkoholiin taipuvaiset ihmiset ovat esittäneet, että viiniä pitää juoda paljon, koska siitä tulee siunaus. Mutta Jeesuksen teot tulee tulkita sanallisen opetusten valossa eikä päinvastoin. On ymmärrettävä oikein veden viiniksi muuttaminen. Jeesus ilmaisi kirkkautensatällä tunnusteolla (Joh. 2:11) ja puhuu meille myöskinsiitä taivaallisesta viinistä, jota Hän on tullut antamaan.

Uuden Testamentin kirjeet ovat pääasiassa normatiivista totuutta, joka ilmaisee jonkin velvoitteen. Evankeliumien ja Apostolien tekojen historiassa on myös paljon meille ohjeellista, mutta enimmäkseen ne ilmaisevat totuutta viitteellisesti historiallisen luonteensa mukaisesti. Tekstin asiayhteys, rinnakkaiskohdat ja käytännöllinen yleispätevyys ratkaisevat kussakin tapauksessa, kumpi totuus on kyseessä.

3.2.4 Löydä tekstin keskeinen pääopetus

Älä poimi satunnaisia yksityiskohtia ja tee niistä opetuksen tärkeää osaa. Näin harhaopit saavat alkunsa. Erota opetuksen ydin satunnaisista yksityiskohdista. Erityisesti vertausten tulkinnassa tämä on tärkeätä. Älä tulkitse vertauksia allegorisesti eli niin, että jokaisella yksityiskohdalla on oma kuvaannollinen merkityksensä (ellei kertoja itse esitä sitä allegoriana esim. Jeesuksen vertaus nisusta ja lusteesta Matt. 13:24-30, ja Jeesuksen selitys lustevertaukseen Matt. 13:36-43). Yleensä näissä vertauksissa on yksi keskeinen opetus.

3.3 Opillisesti sitovien periaatteiden tunnistaminen

Alaotsikot:

3.3.1Yleispätevät ja tilannekohtaiset ohjeet

3.3.2 Raamatun omat neuvot sanan soveltamiseen

3.3.3 Raamatun ohjeiden soveltaminen tähän päivään

Vaikeuksia tulee eteemme, jos pidämme kaikkea Raamatun tekstiä sitovasti periaatteellisena (normatiivisena) esim. omaisuuden jakamista, eikä lainkaan historiallisten ja kulttuurillisten olosuhteiden mukaisesti vaihtuvana käytäntönä.
Kun me tulemme jonkin Raamatun ohjeen eteen, niin meidän on kysyttävä, onko tässä

  1. sitova periaate vai
  2. vaihtuva käytäntö.

Monta kertaa nämä asiat voivat samassakin tekstiyhteydessä olla mielenkiintoisella tavalla rinnakkain

3.3.1 Yleispätevät ja tilannekohtaiset ohjeet

Esim.1 Miten toisimme Paavalille vaipan?
2 Tim. 4:2 ”Saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehota, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.”

Me osaamme helposti omaksua tämän, koska se on yleispätevää (sitova periaate). Me sanomme siihen: ”Aamen”. Mutta katsotaanpa sitten jatkoa:

2 Tim. 4:13 ”Tuo tullessasi päällysvaippa, jonka jätin Trooaaseen Karpuksen luo, ja kirjat, ennen kaikkea pergamentit.”

Kirjeen alkuperäinen vastaanottaja ottaa nämä molemmat kehotukset ihan yhtä vakavasti ja ne on tarkoitettu myös otettavaksi todesta. Paavali tarkoitti, että Timoteussekä saarnaa sanaa että tuo sen päällysvaipan ja pergamentit hänelle. Hän antoi Timoteuksellekummatkin ohjeet eli se oli henkilökohtainen kirje hänelle, mutta me omaksumme siitä vain tietyn osan.

Esim.2 Ainoa lääke vatsavaivoihin?

1 Tim. 5:22 ”Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.”

Tämä on yleispätevä ohje, joka meidän on helppo omaksua. Mutta sitten seuraava jae 23 sanoo:

1 Tim. 5:23: ”Älä enää juo vain vettä, vaan käytä vähän viiniä vatsasi tähden.”

Paavali tarkoitti nämä kummatkin yhtä vakavasti otettaviksi ohjeiksi. Timoteukselletämä oli aivan luonnollista. Hän sai rakkaalta Paavalilta tällaisen kirjeen ja hän noudatti näitä kehotuksia. Mutta me näemme, että toinen kehoitus oli vain siihen tilanteeseen tarkoitettu. Toinen on yleispätevä, joka pätee kaikkina aikoina kristityille. Tästä näemme, että Timoteusoli absolutisti, joka ei käyttänyt viiniä, mutta Paavali kehoittisekoittamaan vähän viiniä siihen epäpuhtaaseen säiliöveteen, jota käytettiin juomavetenä, josta sai helposti myös vatsasairauksia.

3.3.1.3 Ei kenkiä saarnamatkalle?

Jeesuksen käsky Luuk. 10:2 on uskoa herättävä ja innoittava käsky meillekin:

”Jeesus sanoi heille (opetuslapsille): ”Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että Hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.”

Kaikki me sanomme ”aamen” ja haluamme näin tehdä. Mutta Jeesus käskee ihan samassa yhteydessä jakeessa 4:

”Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua, älkää kenkiä, älkääkä tervehtikö ketään tiellä.”

Me noudatamme edellistä käskyä, rukoilemme työmiehiä, mutta emme noudata tätä jälkimmäistä, joka on annettu vain siihen tilanteeseen. Kaikilla meillä on lompakko varmaan mukana. Kengätkin näkyyolevan kaikilla jalassa. Meidän ei kuitenkaan tarvitse tehdä näistä asioista parannusta.

3.3.2 Raamatun omat neuvot sanan soveltamiseen

Yleisesti ottaen meillä täytyy olla jokin Raamatun sisäpuolinen kriteeri, johon me voimme tukeutua, kun sovellamme Raamatun ohjetta käytäntöön. Raamatun ulkopuolinen kriteeri esim. meidän oma järkemme ei voi olla pääkriteeri, koska toisen järki voi sanoa yhtä ja toisen toista. Tässä on kolme ohjetta, joita voi käyttää avuksi:

Ohje 1: Kysy, julistetaanko tässä Jumalan tahtoa kaikille ihmisille.

Kun etsimme sitovia periaatteita, jotka voisivat koskea meitäkin, niin tehdään yksinkertainen kysymys: ”Julistetaanko tässä kaikille ihmisille Jumalan tahtoa.” Sitovasti periaatteellisten kohtien täytyy ilmaista totuutta, joka pätee kaikille ihmisille kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa – yhtä hyvin Teheranissa muslimien keskuudessa kuin New Yorkissa Manhattanilla. Esimerkiksi ohjeet: ”rukoile työmiehiä, pidä itsesi erossa synnistä jne”.

Esim. sanat ”kuka ikinä” ylittää kulttuurit, historian ja ihmisten väliset raja-aidat. Siinä on selvästi sitova periaate.

2 Joh. 9 ”Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.”

Tässä julistetaan kaikille ihmisille kaikkina aikoina. Mutta jakeessa 12 taas ei näin ole:

2 Joh. 12 ”Minulla olisi paljon kirjoittamista teille, mutta en tahdo tehdä sitä paperilla ja musteella; vaan toivon pääseväni teidän tykönne ja saavani puhutella teitä suullisesti…”

Siinä on siihen aikaan ja hetkeen Johanneksen omaa toivetta ja Johanneksen tunteita, joita hän tuo sen hetken seurakunnalle, joten se ei ole meille sitova periaate.

Ohje 2: Kysy, mikä asema tällä ohjeella on muualla Raamatussa

Jos haluat vastauksen kysymykseen: ”Koskeeko tämä ohje minua?”, niin katso, mitä tästä ohjeesta puhutaan muualla Raamatussa vai sanotaanko yleensä mitään. Löydätkö alkuseurakunnan historiasta tai Apostolien teoista tai kirjeistä esimerkkejä tämän ohjeen noudattamisesta? Nämä ovat suuntaviittoja, joilla pääset Pyhän Hengen apua rukoillen eteenpäin. Esim. päänpeittämiskysymystä Korinttonseurakunnassa on perusteltu monilla tavoilla. Sitä on yritetty saada yleispäteväksi tai väitetty sen olevan toisaalta täysin kulttuurisidonnainen. Löytyy myös kaikkia tulkintoja näiden väliltä. Näillä suuntaviitoilla tätäkin asiaa pitäisi tutkia.

Ohje 3: Kysy, onko tämä ainoa Raamatun kohta, jossa tästä asiasta mainitaan

Mikään oppi ei saisi perustua vain yhteen mainintaan.

Matt. 18:16 ”Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla.”

Jos ajattelemme, että joku asia nousee opiksi Raamatussa, niin tästä asiasta täytyy olla maininta useammassa kohdassa Raamattua. Sitten on hyvä tutkia, löytyykö tekstiyhteydestä, miten tätä ohjetta perustellaan.

3.3.3 Raamatun ohjeiden soveltaminen tähän päivään

Jos päädyt tulokseen, että tekstinkohta ilmentää vaihtuvaa käytäntöä, joka on riippuvainen historiallisista ja kulttuurillisista tekijöistä, kysy ilmentääkö tämä ohje kuitenkin jotain sitovaa periaatetta, mitä voi ja tulee noudattaa tänä päivänä jossakin muussa käytännöllisessä muodossa. Esim. ateriointi epäjumalan huoneessa 1 Kor. 8:7-13:

”Mutta ei ole kaikilla tätä tietoa, vaan tottumuksesta epäjumaliin muutamat vielä nytkin syövät uhrilihaa ikäänkuin epäjumalille uhrattuna, ja heidän omatuntonsa, joka on heikko, tahraantuu siitä. Mutta ruoka ei lähennä meitä Jumalaan; jos olemme syömättä, emme siitä vahingoitu; jos syömme, emme siitä hyödy. Katsokaa kuitenkin, ettei tämä vapautenne koidu heikoille loukkaukseksi. Jos joku näkee sinun, jolla on tieto, aterioivan epäjumalan huoneessa eikö hänen omatuntonsa, kun hän on heikko, vahvistu epäjumalille uhratun syömiseen? Sinun tietosi kautta turmeltuu silloin tuo heikko, sinun veljesi, jonka tähden Kristus on kuollut. Mutta kun te näin teette syntiä veljiä vastaan ja haavoitatte heidän heikkoa omaatuntoaan, niin teette syntiä Kristusta vastaan. Sentähden, jos ruoka on viettelykseksi veljelleni, en minä ikinä enää syö lihaa, etten olisi viettelykseksi veljelleni.”

Monet voivat sivuuttaa tämänkin opetuksen ajattelemalla, ettei tänä päivänä enää ole epäjumalantemppeleitä, joissa käytiin uhraamassa epäjumalille. Tuolloin yli jääneet lihanpalat syötiin, kun kultillisesti oli osallistuttu epäjumalanpalvelukseen.

Näihin temppeliravintoloihin saatettiin mennä perheinäkin syömään tätä lihaa. Usein ylijäämälihaa myytiin myös torilla. Kristityillä oli ongelma, kun heidän piti saada tietää, oliko torilla myytävä liha kenties epäjumalantemppelistä ylijäänyttä uhrilihaa, koska useat eivät voineet ostaa tätä lihaa. Paavali halusi vapauttaa heidät näistä ajatuksista. Kaikki liha on syötäväksi kelpaavaa, kun siunaat sen. Me olemme tällaisten asioiden yläpuolella, Paavali sanoi.

Tässä tilanteessa Paavali sanoo myös, että älä mene kuitenkaan epäjumalantemppeliin syömään, koska nämä, jotka menevät sinne, ovat loukkaukseksi niille, jotka ovat omassatunnossaan vielä heikkoja. Jakeessa 10 Paavali sanoo ”Jos joku näkee sinun, jolla on tieto, aterioivan epäjumalan huoneessa eikö hänen omatuntonsa, kun hän on heikko, vahvistu epäjumalille uhratun syömiseen?”

Toisin sanoen me voimme soveltaa monella tavalla tätä kohtaa nykyaikana. Vaikka meillä ei olekaan epäjumalantemppeleitä, niin kuitenkin sydämissämme olevan rakkauden lain Kristuksessa tulisi ohjata meitä kaikessa. Sekin, josta me itse kiitämme Jumalaa, voi olla jollekulle toiselle loukkaukseksi.

Periaate kaikille meille nykyaikana:

5 Moos. 6:4-9 ”Kuule Israel! Herra meidän Jumalamme, Herra on yksi. Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. Nämä sanat, jotka Minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.”

Tätä asiaa julistetaan myös muualla Raamatussa. Vaikka nämä ohjeet on annettu israelilaisille, niin ne ovat voimassa myöskin meidän keskuudessamme.

Kurssi päättyy tähän.

Read Full Post »

Onko ”sielun piilevä voima” hylättävä Watchman Neen kirjan pohjalta?

Usein, kun armolahjoja käytetään tai niistä opetetaan, herää kysymys, mikä on ihmisen luonnollisen sielun osuus armolahjatoiminnassa tai muussa hengellisessä palvelutyössä – tai saako sielulla ylipäätään olla siinä minkäänlaista osuutta. Joskus asiasta kuulee jyrkkiäkin kantoja. Eräiden mukaan kaikki sielun toiminta armolahjoja käytettäessä on pahasta. Sielulla on kuitenkin luonnollinen paikkansa kaikessa hengellisessä toiminnassa, kunhan se vain on alistettu, tai paremminkin vapautettu toimimaan Jumalan Pyhän Hengen alaisuudessa ja ohjauksessa.

Tältä alueelta on vuosikymmenien ajan opetettu kuitenkin hyvinkin kärjistäen ja Hengen vapautta sitoen varoittamalla ”sielun piilevästä voimasta” mm. tunnetun kiinalaisen kristityn opettajan, Watchman Neen, kirjoittaman samananimisen kirjan perusteella. Kyseisessä kirjassa on paljonkin hyvää opetusta, vaikka suuri osa siitäkin on Neen oman sielun tuotetta – tosin sielun, jota Herran Henki on saanut hienolla tavalla käyttää. Itse arvostan tämän Herran palvelijan kirjallista tuotantoa ja työtä, johon olen tutustunut 1970-luvulta alkaen.

Neen eräiden oppien soveltaminen meidän hengelliseen kulttuuriimme on kuitenkin sekä raamatullisesti että käytännöllisesti ongelmallista johtuen Neen omasta erikoisesta taustasta. Ennen kristityksi tuloaan hän erikoistui pitkälle meneviin okkultististen toimintojen harjoituksiin. Monet, jotka eivät ole tätä ymmärtäneet, ovat nähneet aiheelliseksi opettaa sielumme kaikkien luonnollistenkin toimintojen olevan vain perkeleen käyttömateriaalia, kun Jumala taas kykenee operoimaan yksinomaan henkemme alueella.

Tällainen harhainen opetus on verrattavissa sellaiseen opetukseen, jossa pelkästään varoitellaan hengellisten lahjojen väärinkäytöstä sellaisessa seurakunnassa ja ympäristössä, jossa armolahjojen todellisesta toiminnasta ei vielä olla nähty pihaustakaan. Unohdetaan, että Paavalin opetusten konteksti kuuluu sellaiseen seurakuntaympäristöön, jossa kaikki Hengen lahjat toimivat jatkuvasti jokaisessa kokoustilanteessa (1. Kor. 1:7; 14:26). Kyse on siis opetuksesta, jota annetaan erittäin karismaattiselle ja Hengen jatkuvissa voimailmiöissä elävälle seurakunnalle, jota apostoli pyrkii ohjaamaan ja rohkaisemaan yhä laajemmalle armolahjojen ilmenemisen ja rakkauden palvelutyön alueille.

Samalla tavalla myöskin Neen opetukset on tulkittava niiden oman kontekstin mukaisesti.

Olemmeko pelkkiä ”putkia”?

Pyhä Henki ei voisi lainkaan ilmetä ihmisen kautta ilman sielumme ja kehomme aktiivista yhteistoimintaa Jumalan kanssa. Eikä Jumala ole niin koskaan edes tarkoittanut. Hän tahtoo vapauttaa sielumme iloon, voimaan ja vapauteen Pyhässä Hengessä eikä mitätöidä ja kuolettaa sitä.

Oppi, jonka mukaan Jumala tahtoo käyttää ihmistä jonakin kuolleena ”putkena”, jolla ei olisi mitään omia sielullisia ja persoonallisia ominaisuuksia, on kaukana Raamatun ja kristinuskon sanomasta. Kaikki hengellinen toiminta ja palvelu on aina myös sielullista, sillä Henki ilmenee juuri elävän sielun omaavan ihmisen kautta. Siksi aina, kun jokin osa luonnollista ihmisyyttämme kielletään tai tukahdutetaan, sammutetaan helposti myös Pyhää Henkeä. Henki ei koskaan sido eikä myöskään manipuloi väkisin sieluamme tai henkeämme sen enempää kuin kehoammekaan, vaan vapauttaa koko olemuksemme kaikista siteistä Jumalan iloon, pyhyyteen ja vapauteen.

Uusi testamentti ja ylipäätään koko Raamattu esittää Herraa palvelevan ihmisen sielun toiminnot positiivisessa valossa. Sielu tuntee iloa ja toimii aktiivisesti yhdessä henkemme kanssa – silloinkin kun käytämme armolahjoja ja palvelemme Jumalaa. Uudessa testamentissa on talletettu esimerkiksi neitsyt Marian suurenmoinen profetia: ’Minun sieluni suuresti ylistää Herraa, ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani..’.” (Luuk 1:46,47). Sekä Marian sielu että henki olivat siis toiminnassa!

Vanhassa testamentissakin Jumala pyrkii Sanallaan herättämään palvelijoidensa sielun toiminnot, eikä suinkaan passivoittamaan tai peräti kieltämään sielua: ”Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt..”. (Ps. 103:1,2)

Sielullisuus ja profetoiminen

Jokaisella meillä on oma yksilöllinen sielunrakenteemme, jota Pyhä Henki voi käyttää suurenmoisella ja kauniilla tavalla, joka on yksin meidän kutsumuksellemme ominaista. Siksi kaikessa profetoimisessa on mukana ihmisen omaa yksilöllistä sielun ilmaisutapaa, jota Jumala käyttää juuri hänen kohdallaan. Kukaan aito profeetta ei ole kenenkään toisen kopio.

Oikea profeetta ei myöskään yritä kuulostaa hengellisemmältä kuin on, eikä koeta muuttua joksikin muuksi persoonaksi kuin mikä todellisuudessa on. Oikeaksi luokiteltava profetia voi tosin olla sanoiltaan ja sanomaltaan hyvinkin vajavainen, mutta hengessä sen voi aistia Jumalan rakkaudesta nousevaksi.

On tietenkin mahdollista profetoida myös negatiivisessa mielessä, ”oman sydämensä (sielunsa) voimasta”, tai demonihengen innoittamana, joista Raamattu selvästi varoittaa. Mutta silloin ovat kyseessä selkeästi ja tietoisesti epäpuhtaat vaikuttimet – katkeroitunut mieli tai laskelmoitu oma etu – joista tässä ei ole kyse. On täysin eri asia profetoida vajavaisesti kuin olla väärä profeetta.

Watchman Neen sielua koskevaa opetusta on tässä kohden tulkittu paljolti kärjistäen ja vääristyneesti, mikä on aiheuttanut paljon tunnekielteisyyttä kristillisyyteemme (Raamatusta ei löydy ainoatakaan tunteetonta profeettaa). Tällainen tunnekielteisyys ja sielun sulkeutuneisuus on saanut aikaan paljon vahinkoa ja sammuttanut Pyhää Henkeä.

Tämän seurauksena juuri ne vilpittömät kristityt, joita tulisi rohkaista puhumaan ja profetoimaan niitä vaikutelmia ja sanoja, joita he kokevat saavansa Jumalalta, sulkeutuvatkin kuoreensa ja epäilevät itseään ”sielullisiksi” tai ”vääriksi profeetoiksi”. He ovat ylikriittisiä itseään kohtaan ja pelkäävät haavoittavaa arvostelua, vaikka kyse olisi yksinomaan harjoittelun ja kasvamisen tarpeesta lahjan käytössä. Tähän tulisi aina olla mahdollisuus seurakunnassa – ja se voi luonnistua yksinomaan turvallisessa ja vajavuutta sekä virheitä hyväksyvässä ja rakentavaa opetusta antavassa ilmapiirissä.

Opetuksen puute ja armolahjojen käytön kynnyksen nostaminen tavallisten kristittyjen ulottumattomiin on paljolti syynä armolahjatoiminnan köyhyyteen seurakunnissa, ei koskaan se, ettei Pyhä Henki olisi nähnyt hyväksi jakaa meille runsaasti lahjojaan. Raamatun mukaan Hän on jakanut niitä jokaiselle seurakunnan jäsenelle.

Minkälainen sielullisuus on varottavaa?

Raamatussa sielullisuus merkitsee pääasiallisesti kyvyttömyyttä käsittää Hengen ilmiöitä:

”Mutta luonnollinen (kreik. ’psykhikos’, sielullinen) ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.” (1. Kor. 2:14).

Sielullisuus tarkoittaa siis luonnollisen ihmisen reagointia Pyhän Hengen ilmiöihin siten, että Hengen aikaansaamia vaikutuksia pidetään hullutuksena, ”sielullisina”, tai pahoina, eikä kyetä arvioimaan niiden todellista hengellistä luonnetta ja arvoa.

Tällaiseen sielulliseen arvosteluun voivat hengellisimmätkin kristityt langeta. Pyhän Hengen herätyksiä onkin kautta aikojen vastustettu eniten juuri puhdasoppisuuden nimissä, leimaten ne ”sielullisuudeksi”. Mutta juuri tällainen arvostelu on itsessään sielullisuutta.

Jopa suuretkin Jumalan välikappaleet voivat toimia – ja valitettavati ovatkin toimineet – sielullisesti tässä sanan negatiivisimmassa merkityksessä. Heidän ennakkoasenteensa tai arviointiperusteensa ovat syystä tai toisesta sillä hetkellä olleet pelkän luonnollisen (sielullisen) ihmisen tasolla. Tämänkaltainen sielullisuus – Jumalan Hengen työn torjuminen ja pitäminen hullutuksena – on aina suurempi vaara, kuin tunteellisuuteen tai sielun innostumiseen liittyvät ylilyönnit.

Read Full Post »


”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.” (Gal. 5:1).

Jos olemme ottaneet Jeesuksen vastaan, me omistamme Hänessä riittävän ja täydellisen vanhurskauden, vaikka omassa itsessämme emme ole vanhurskaita lainkaan! Tässä on koko evankeliumin varsinainen ydin. Tämän totuuden löytämisestä myös uskonpuhdistus sai alkunsa. Tämän totuuden kirkastuessa raskas ja kituliaaksi muuttunut uskonelämä puhkeaa uuteen kukkaansa ja kantaa kauneimman hedelmänsä. Jeesus on vanhurskas meidän puolestamme. Tämän ”vieraan vanhurskauden” perusteella, minkä meissä läsnäoleva Kristus meille välittää, meille on uskon kautta taattu ikuinen elämä, yhteys Jumalaan ja asema Hänen lapsinaan.

Vanhurskaus merkitseekin ensisijaisesti oikeaa suhdetta Jumalaan. Asiaa selventää, jos käytämme ilmaisua otollisuus. Sana edellyttää persoonaa, johon nähden voidaan olla otollisia ja jonka mielipide ratkaisee asian. Siksi ihminen voi olla vanhurskas vain suhteessa johonkuhun toiseen. Kukaan ei voi olla vanhurskas yksinään, eli itsevanhurskas. Omaa itseään keskipisteenä pitävä ihminen on synnin kahleissa, sillä synti on itsekeskeisyyttä, vaikka se näyttäytyisikin itsevanhurskauden ja uskonnollisuuden valepuvussa. Siksi Jeesus oli erityisen ankara fariseuksia kohtaan, jotka rakensivat omien tekojensa kautta itse omaa vanhurskauttaan. Näin tehden he pystyttivät suorastaan muuria itsensä ja Jumalan välille.

Todellinen vanhurskaus eli otollisuus Jumalalle merkitseekin ihmiselle aivan muuta kuin vanhurskautta lakiin, johonkin säädökseen tai periaatteeseen nähden. Vanhurskaus merkitsee henkilökohtaista otollisuutta Jumalaan itseensä nähden.

Lakihan paljasti ja osoitti syntisyytemme olevan luontaista vihollisuutta Jumalaa vastaan. Vanhurskaus oli meistä kaukana, koska suhteemme Jumalaan oli väärä. Olemme kaikki luonnostamme parantumattomia lainrikkojia. Siksi Jeesus Kristus sovitti meidät Jumalan kanssa ristillään kärsien lain langettaman tuomion kokonaan meidän puolestamme. Sovituksen perusteella Jumala luki meille ulkopuolisen vanhurskauden, eli Kristukselle itselleen kuuluvan otollisuuden. Meiltä ei siis enää vaadita sitä vanhurskautta, joka lain teoista tulee, vaan me saamme sen vanhurskauden, joka omistetaan uskosta Jeesukseen, koska ”vanhurskas on elävä uskosta.”

Millä perusteella sitten usko tuo meille vanhurskauden?

Ensinnäkin sijaisuuden periaatteella: Kristus täytti lain ja kärsi lisäksi lain mukaisen rangaistuksen puolestamme. Tämä täysin syyttä kärsitty ja ”ylimääräiseksi” jäänyt rangaistus suorastaan nyt vaatii syyllisen vapauttamista. Näin itse lain periaate on takamassa syntiselle vapautusta: Tuomiomme on jo sovitettu, pantu täytäntöön. Apostoli kysyykin: ”Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.” (Room. 3:31).

Toiseksi usko tuo meille vanhurskauden Kristuksen läsnäolon periaatteella. Usko omistaa elävän ja läsnäolevan Kristuksen. Siksi eläessämme vieraan vanhurskauden varassa emme elä minkään idean tai pelkän tosiasian varassa; usko johonkin asiaan tai periaatteeseenhan olisi pelkkää lain työtä ja siitä koituva vapautemme vain teoreettista ja psykologista päättelyä. Kristus itse on Pyhässä Hengessä läsnä kristityssä. ”Kristus elää minussa” oli Paavalinkin vapauden perusta. Nimenomaan Kristuksen läsnäolon kautta on lahjavanhurskauskin läsnä – Hänestä irrallaan se on vain teoreettinen idea, vailla elämää muuttaavaa voimaa ja todellisuutta.

Sovitustyöstä on hyvä muistaa, että Jumala itse oli mukana tässä ristillä tapahtuneessä sovituksessa: ”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan.” (2. Kor. 5:19). Jumala alistui oman lakinsa langettamaan kiroukseen ja kärsi Kristuksen lihassa itse puolestamme. Näin tuomari astui tuomitun paikalle.

”Jumala on.. laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat… saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.” (Room. 3:21-24).

Missä teot sitten ovat?

Uskon teot eli hedelmä syntyy tämän ihanan sanoman tuottaman vapautuksen, rakkauden ja ilon pohjalta, Kristuksen läsnäolon vaikutuksesta. Edellä karrikoiden kuvaamani lakihenkisen kristillisyyden edustajat viestittävät usein kuitenkin, että kaikki vähänkin onnelliseen ja tyytyväiseen olotilaan vivahtava on keskeneräiselle, vajavaiselle ja syntiselle kristitylle hyvin vaarallista, ja sitä tulisi ainakin edeltää työläs ja helteinen kärsimystie ja ”lihan kuoletus”.

Mutta on olemassa Eräs, joka kulki jo puolestamme tuon työlään ja helteisen kärsimystien ja joutui kokemaan traagisen hylätyksi tulemisen ja ruumiillisen kuoleman meidän edestämme! Jeesus teki sen, jotta tuo onni ja autuus jäisivät meidän osuudeksemme ikuisiksi ajoiksi aivan armosta.

Onko ihmiselle siis hyvin vaarallista olla vapaa ja onnellinen aivan omana itsenään, kaikista suorituspaineista vapaana? Oma kokemukseni on, että tällaisen ansiottoman armon ja lahjavanhurskauden avautuminen elämässä saa ensinnäkin aikaan sen, että käsitys Jumalan tahdosta ja sen toteuttamisesta muuttuu vallankumouksellisesti. Oli suurenmoista havaita, että minähän voin aivan tällaisenani, omana itsenäni toteuttaa Jumalan tahtoa ja kasvaa siinä – useimmiten taaksepäin, mutta joskus eteenkinpäin – ilman mitään tuomion pelkoa!

Toiseksi kykenin hyväksymään ympärilläni olevat ihmiset omana itsenään ja antamaan vanhat kaunani ja vihani kaikille anteeksi ja kokemaan jopa rakkautta heitä kohtaan. Eikä se ollut minkään käskyn, ehdon tai oman kilvoitteluni tuottama tulos; minut itsenihän oli hyväksytty täysin ilman ehtoja ja lisäksi Hyväksyjä itse oli muuttanut asumaan minuun Henkensä kautta – kuinka siis olisin voinut olla rakastamatta näitä lähimmäisiäni ehdoitta ja aivan omasta halustani ?

On paradoksaalista, että tämä vanhurskaus, joka annetaan meille ilman mitään tekoja, on ainoa, joka ylipäätään voi meissä saada aikaan minkäänlaisia rakkauden tekoja.

”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.” (Gal. 5:1).

Read Full Post »

Jos haluamme kokea todellista vapautta ja iloa elämässämme, Jumala tahtoo auttaa meitä poistamaan tieltämme erään ratkaisevan esteen: Hän haluaa lahjoittaa meille mielenmuutoksen niin, että pääsemme aidosti katumaan ja murehtimaan syntiä.
Rakastava Isämme tahtoo meidän elävän jatkuvasti ja enenevästi juuri sitä yltäkylläistä elämää, jonka Hän toi ulottuvillemme Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

Synnintunto on Jumalan lahja

On koettu tosiasia, että emme useinkaan voi vapautua elämäämme tuhoavista ja sieluamme vastaan sotivista tavoista ja asenteista vain tunnistamalla ne ja sanomalla, että Jeesus vapauta ja puhdista – ilman synnin ja tuomion tuntoa. Miksi emme? Koska sanoistamme ja rukouksistamme huolimatta saatamme rakastaa näitä asioita elämässämme niin paljon, että palaamme niihin yhä uudelleen.

Toisin sanoen rakastamme usein syntiä. Emme toisten syntiä, vaan juuri sitä sitä omaa salaista mielisyntiämme.

Mutta pitääkö ihmistä sitten aina vain syyllistää puhumalla synnistä? Eikö elämässämme muutenkin ole taakkoja? Emmekö siis tarvitsekaan julistusta Jumalan kaikki kattavasta armosta ja ilosta, joka meidän vain on viritettävä harjoittamalla uskoamme ja kiittämällä ja ylistämällä Häntä, joka jo sovitti syntimme?

Totta kai tarvitsemme, mutta Jumala on paljon armollisempi kuin ajattelemmekaan. Siksi Hän ei anna meidän kokea todellista vapautusta ja kestävää iloa ennen kuin suostumme käsittelemään synnin ja sen juuret elämässämme.

Sillä juuri taakoista vapautumisesta on kyse. Synnintunto on vieroitusprosessi pahasta, joka on tuhoamassa meitä. Murhe ja tuska omasta pahuudesta on suurenmoinen elämän lahja Jumalalta, koska silloin alamme todella haluta eroon pahuudesta. Kuinka voisimmekaan päästä siitä eroon, ellei se koskaan saata meitä vararikkoon Jumalan edessä, ellei omatuntomme saisi kokea ja pelästyä sen kadottavaa luonnetta?

Älä pakene synnintuntoa

Asian luonnetta valaisee vapauttavan surutyön esimerkki: Jos ihminen menettää läheisensä, mutta ei suostu tekemään surutyötä, vaan pakenee surun ja menetyksen kipuja sekä siihen liittyviä ahdistuksen ja masennuksen ja yksinäisyyden tunteita, hän voi turtua ja sairastua myöhemmin vakavaan masennukseen.

Sen sijaan luonnollinen suruprosessi kaikkine tuskineenkin johtaa selviytymiseen. Se puhdistaa sisäisen elämän ja siirtää ihmisen uuteen vaiheeseen, jossa hän voi olla sinut menetyksensä kanssa ilman, että se orjuuttavasti hallitsee hänen elämäänsä. Suunnilleen samoin on synnistä luopumisen kohdalla.

Siksi on aina suuri erehdys koettaa paeta tai turruttaa synnintuntoa. Sitä ei voi ajaa ahdistuksen demonina ulos Jeesuksen nimessä. Omien väärien tekojen ja asenteiden murehtiminen Jumalan edessä, niiden tuomitseminen ja tuomittuna olemisen tuntu ovat elämän esilääkitystä iankaikkiselle sielullemme. Varsinainen lääke on sitten Kristuksen veri.

Kyse on siitä, että olemme todella iankaikkisuuden ja tilinteon edesä. Siinä on pieni ja yksinäinen tuntu, todellinen hätä: Miten käy sieluni? Siinä ei enää selitellä, ei puolustella, vaan rukoillaan anteeksiantoa ja armahdusta Pyhän edessä.

Jos olet tavalla tai toisella ahdistuksessa, pyydä Pyhää Henkeä näyttämään sinulle, mistä on kysymys. Älä pakene tilaasi ensimmäiseksi esimerkiksi lääkkeisiin tai muihin asioihin, jotka vain kääntävät huomiosi pois asian ytimestä. Silloin pysäytät vapautumisesi prosessin.

Uskalla viipyä Jumalan edessä kysellen, missä kohden elämässäsi ahdistuksesi juuret sijaitsevat. Hän parantaa särkyneen sydämen ja sielun. Hän tahtoo armollaan ja ilollaan lohduttaa sitä, joka herkällä ja aralla tunnolla kipuilee Hänen edessään.

Hän myös osoittaa armollisesti, missä asiassa sinun on murehdittava ja kaduttava tekojasi Hänen edessään – ja silloin myös itse tahdot ja voit todellisesti luopua niistä ja päästä vapaaksi. Pidä huolta, ettei mikään muu kuin Kristuksen sovintotyön veri tuota sinulle lohtua synnintunnossasi. Vain Hän on täydellinen Vapauttajamme ja Parantajamme.

Ylenpalttinen armo

Katumuksen vieroituskuuri, kun siihen uskalletaan antautua Jumalaa avuksi huutaen, vaihtuu sitäkin syvempään vapautukseen ja iloon, kun Kristus vuodattaa anteeksiantavan armonsa ja lohdutuksensa sydämeen. Juuri synnin tunnistamista suureksi Jumalan edessä sekä sitä seuraavaa vapautuksen armoa apostoli Paavali tarkoittaa sanoessaan:

”Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi.” (Room. 5:20).

Pyhä Henki on ainoa, joka voi tarjota meille tämän lahjan elävänä kokemuksena. Sitä eivät ihmisten moraalisaarnat eivätkä lakihenkiset vaatimukset voi saada aikaan. Synnintunnon, ”piston sydämessä”, saa aikaan Pyhä Henki, joka kirkastaa Jumalan Sanan ja Kristuksen vanhurskauden syntiselle sielulle.

Päämäärä on aina rauha Jumalan kanssa ja sielun lepo Kristuksessa. Synnintuntoa ei tule kiristää tai puristaa kenestäkään esiin. Kaikessa tulee osoittaa ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Kristusta, syntisten Vapahtajaa, joka kutsuu meitä luokseen parannukseen ja elämään.

Kunkin ihmisen tilinteko on aina syvästi henkilökohtainen prosessi Jumalan edessä. Tätä intiimiä prosessia on kunnioitettava ja suojeltava. Siinä voimme myös tarvittaessa olla luottamuksellisesti toinen toistemme tukena ja ripittäytyä sekä julistaa anteeksiantoa toisillemme. Tällaiseen keskinäiseen avautumiseen ja rukoilemiseen yhdistyy myös kokonaisvaltainen Jumalan parantava voima, joka vapauttaa meidät hengen, sielun ja ruumiinkin terveyteen ja hyvinvointiin (Jaak. 5:16).

Vaikka olemme uskon kautta pelastettuja ja vanhurskautettuja, tarvitsemme jatkuvasti uutta hengellistä virvoitusta elämäämme, koska synti ja siihen kietoutuminen on meille niin luontaista. Tarttukaamme siksi rukoillen tähän suureen mahdollisuuteen, josta apostoli Jaakob kirjoittaa seurakunnalle:

”Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset. Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi. Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.” (Jaak. 4:8-10).

Read Full Post »

”Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä”. (Room. 4:16).

Raamatun tärkein sanoma on uskon kautta vanhurskauttaminen Kristuksen sovitustyön tähden

Vanhurskauttaminen uskon kautta on Raamatun tärkein oppi. Tässä artikkelissa paneudutaan lahjavanhurskauden käsitteeseen sekä käsitellään tavallisimmat virhekäsitykset vanhurskauttamisesta. Tärkein näkökohta on erottaa vanhurskauttaminen – syyttömäksi julistaminen – siitä elämänmuutoksesta ja vapautuksesta, jonka se mahdollistaa käytännön elämässä. Täydellinen vapautuksemme voi perustua vain täydelliseen armahtamiseemme – ilman mitään meiltä vaadittavia toimenpiteitä tai kykyjä.

Käytännössä vanhurskauttaminen ja ihmisen muuttuminen toki kulkevat käsi kädessä. Ns. armojärjestykseen kuuluu aina usko, synneistä kääntyminen ja uudestisyntyminen, mutta Jumalan armon täydellisyyden ymmärtämiseksi nämä asiat on erotettava toisistaan. Tässä artikkelissa on tehty niin, ja siksi on tärkeää käydä opetuksen osiot loppuun saakka, jossa kokoava yhteenveto yhdistää jälleen irrallaan käsitellyt asiat.

Yksin uskosta ja yksin armosta

1) Vanhurskauttaminen siirtää meidät elämään Jumalan armossa: ”Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme”. (Room. 5:1,2).

2) Vanhurskauttaminen siirtää meidät elämään myös uskossa: ”Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: ’Vanhurskas on elävä uskosta.'” (Room. 1:17).

Lue tarkoin ja mietiskellen seuraavat määritelmät:

1) Mitä siis merkitsee elää armossa?
Armoa on se, että Jumala näkee jatkuvasti ja kaikissa tilanteissa meidät yhtä pyhinä kuin Jeesus Kristus itse on Hänen edessään – siitäkin huolimatta, että Hän tietää meidän olevan itsessämme yhä syntisiä ja näkee meidän lankeavankin – ja lukee Kristuksen virheettömän vanhurskauden siitäkin huolimatta jatkuvasti meidän hyväksemme.

2) Mitä merkitsee sitten elää uskossa?
Uskoa on se, että että me yhdymme itsekin katselemaan itseämme samalla tavalla kuin Jumala, Jeesuksen Kristuksen kautta, ja alamme myös ojentautua ja elää sen mukaan käytännössä. Usko on ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy, mutta joka kuitenkin on todellisuutta, ja siksi ”vanhurskas on elävä uskosta.”



Uskonsuhde ei ole työsuhde

Jeesukseen uskovan täydellinen otollisuus ristin veren tähden on aina totta Jumalan edessä, vaikka se voikin näkyä vain hyvin vajavaisesti niin omissa silmissämme kuin käytännön elämässämmekin.Ylpeälle ihmiselle tosin on vaikeaa perustaa koko jumalasuhteensa armon varaan. Sehän merkitsee nöyrtymistä lapsen kaltaisuuteen, ja siinä töillämme ei ole merkitystä. Meistä vain huolehditaan, ja meitä kannetaan ja rakastetaan, koska olemme nyt Isämme omia – emme itsemme omia. Niille, jotka eivät tahdo nöyrtyä tämänkaltaiseen hengellisyyteen, on jäljellä vain yksi ainoa vaihtoehto: Lain täyttämisen tie.

Paavali kuvailee näitä kahta vaihtoehtoa Roomalaiskirjeensä neljännessä luvussa:

4. Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
5. mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi



Neljännen jakeen sanoma on selkeä: Työsuhteessa kaikki perustuu omiin ansioihin. Armon käsitettä ei työsuhteessa tunneta. Liian monien kristittyjen suhdetta Jumalaan voisi valitettavasti luonnehtia tällaiseksi työsuhteeksi. Sellaisessa suhteessa elämä on ainaista alamittaisuuden tunteen sävyttämää suorittamista. Ja eikö olekin ristiriitaista, että monet kristityt, joilla on työsuhde Jumalan kanssa, kuitenkin odottavat Jumalalta armoa?

Mutta turhaanhan odotamme mitään armoa, jos kerran olemme työsuhteessa Jumalan kanssa! Turhaan saamme etsiä Hänen armoaan niin kauan kuin etsimme Hänen hyväksyntäänsä, mielisuosiotaan ja rauhaansa suoritustemme perusteella. Mikäli kristillisyyttä toteutetaan kuin uskonnollista tai moraalista suoritusta, se on lain alaisuutta. Jumalasuhteessaan lain tekoihin perustautuva ihminen on Raamatun mukaan kirouksen alainen ja kaukana Jumalasta. Paavali kirjoittaa Galatalaiskirjeensä kolmannessa luvussa:

10. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: ”Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee.”
11. Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska ”vanhurskas on elävä uskosta.”



Lain periaate on aina ja kaikkialla lahjomaton: Jos odotat palkkaa lain täyttämisen kautta, sinun on myös täytettävä lain mitta. Tällaisessa tilassa olevat kristityt elävät päivästä toiseen kuin kivirekeä vetäen – tai sitten he kulkevat ylpeytensä sokaisemana omavanhurskauden tilassa tiukkapipoisine vaatimuksineen. Molemmissa tapauksissa he ymmärtävät puhetta Jumalan armosta suunnilleen yhtä hyvin kuin häkkikana YK:n ihmisoikeuksien julistusta.

Ilmoittaudu työttömäksi ja ala heti nostaa ilmaista tukea!

Juuri tämä ohje kuuluu jokaiselle lain alaisuuden kahlitsemalle kristitylle: Sanoudu nyt välittömästi irti tuosta epärealistisesta työsuhteestasi ja ilmoittaudu kiireesti taivaalliseen työttömyyskortistoon! On aivan kuin kaikki eivät olisi vielä kuulleet uutista, että tälle työalalle (vanhurskauden saavuttamisen alalle) on julistettu lopullinen työsulku. Kristus täytti puolestamme koko sen työn, joka ihmiseltä vaaditaan Jumalalle kelpaamiseksi, kun Hän sanoi ristillä: ”Se on täytetty”.

Uusi liitto merkitsee meille pysyvää työsulkua vanhurskauden ansaitsemisen tiellä, koska kaikki vaadittava työ on jo suoritettu puolestamme. Mitä meille siis jää tehtäväksi? Yksinkertaisesti vain uskoa Häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman! Juuri siitä puhui tuo Paavalin Roomalaiskirjeen neljännen luvun viides jae: ”…mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi”.

Näin meidät kutsutaan vapauteen töistä, vain uskomaan ja lepäämään. Hebrealaiskirjeen neljännen luvun jae kymmenen sanoo tästä autuaasta tilasta: ”Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa.”

Paavali jatkaa edelleen kuvausta autuudestamme todistaen sen perustuvan siihen, ettei meille enää lueta syntiä, eikä siihen ettemme enää koskaan tekisi syntiä:

6. niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
7. ”Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
8. Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!”



Kuva on suunnilleen sen kaltainen, jossa kaksi miestä on yhtä lailla tehnyt syntiä, mutta vain toisen synti lasketaan, toisen ei. Miksi siis toisen syntiä ei lasketa? Koska se laskettiin jo kertakaikkisesti Jeesuksen tilille. Siksi hän, joka uskoo, on Daavidin ylistämä autuas mies, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja ja jolle ei siis enää lueta hänen syntejään – ei menneisyydessä, ei nykyisyydessä, eikä tulevaisuudessa!


Töitä tekevä fariseus ja uskova publikaani Jeesuksen kertomuksessa Luukkaan evankeliumin kahdeksannessatoista luvussa

Vertaa edellistä Paavalin opetusta Jeesuksen kertomukseen Luukkaan evankeliumin kahdeksannessatoista luvussa, jossa fariseus ja publikaani menivät pyhäkköön rukoilemaan:

”Töitä tekevä” (fariseus):”Ei tee töitä, vaan uskoo” (publikaani):
11. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani.
12. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’
13. Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!’



Nämä kaksi erilaista pyhäkössä rukoilevaa miestä edustavat meille kahta erilaista hengellistä tilaa, jossa ihminen Paavalin mukaan voi olla: lain töitä tekevää, joka pitää suorituksiaan tärkeimpänä otollisuutensa kannalta, ja työtä tekemätöntä, joka pitää Jumalan armoa tärkeimpänä otollisuutensa kannalta.

Säälittävän monet kristityt elävät kuvauksen fariseuksen tavoin siinä valheellisessa myöhäisjuutalaisessa armokäsityksessä, jonka mukaan.

– Jumala vanhurskauttaa heidän kilvoittelunsa, kunhan se on vilpitöntä.


– Jumalan armolla kyllä on täydentävä osuus heidän taivastoivossaan – Jumalan armo ”paikkaa” lopulta sen, mikä heidän kilvoittelussaan jäi vajaaksi.


– Opin loppu on kadotus, sillä taivaaseen mennään joko yksin ansaitsemattomasta armosta tai sinne ei mennä lainkaan.

Publikaani puolestaan edustaa ainoalla oikealla tavalla pelastukseen sisälle tulevaa ihmistä käsittäessään, että

– hänen autuutensa perustukseksi ei koskaan voida lukea yhtään ainoaa tekoa, vaan hänen ainoaksi mahdollisuudekseen jää Jumalan ansaitsematon armo.


– Jumala armahtaa hänet itsensä – ei hänen tekojaan.


– Opin loppu on pelastus, sillä tässä on kaikki Jumalan armopäätöksen mukaista.

”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen”. Huomaa, että sanat ”synti” ja ”armo” puuttuivat kokonaan fariseuksen rukouksesta. Näin tämä Jeesuksen opetus paljastaa kristallinkirkkaasti uskonvanhurskauden periaatteen.

Herran lausunto töitä tekemättömästä publikaanista:Herran lausunto töitä tekevästä fariseuksesta:
14. ”Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana…”14. ”…tuo toinen ei.”



”Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”

Vanhurskauttaminen ei ole muutos jumalattomassa ihmisessä, vaan muutoksen perusta.

Miksi on ilmeisen tärkeää, että on kirjoitettu, että Jumala vanhurskauttaa nimenomaan jumalattoman ihmisen, eikä esimerkiksi uskovaa tai kääntynyttä tai muuttunutta ihmistä?

Koska Kristuksessa lahjaksi saamamme vanhurskaus ei koskaan voi perustua mihinkään muutokseen meidän tilassamme, vaan

kaikki muutos meidän tilassamme voi perustua yksin Kristuksessa lahjaksi saamaamme vanhurskauteen.

Meidät armahdetaan täysin ilman tekoja, jotta tekomme nousisivat vapauden pohjalta – armon ja rakkauden hedelmänä!

Tätä voi kuvata myös sanomalla, että meidän vielä ollessamme muuttumattomia Jumala kuitenkin jo katsoo meidät vanhurskaiksi ja otollisiksi. Tämä vanhurskauttaminen tapahtuu Jumalan aivoituksessa, ennen kuin muutos toteutuu meidän olemuksessamme. Miksi täytyy olla näin?

Sen tähden, että myös Kristuksen ”synniksi tekeminen” (2. Kor. 5:21) tapahtui Jumalan aivoituksissa, Hänen päätöksessään, ennen kuin kirous toteutui Hänen olemuksessaan.

Tämä merkitsee, että koska Kristus näin Isän tahdosta ja päätöksestä asettui meidän sijaiseksemme ristillä, Jumala oman päätöksensä mukaisesti myös kohteli Häntä, ei niinkuin syntistä ihmistä kohdellaan, vaan niinkuin syntiä kohdellaan, ja antoi Hänen kärsiä hylkäämisen ja kuoleman ja tulla kiroukseksi meidän sijastamme.

Tämän saman päätöksensä mukaisesti Jumala voi kohdella meitä syntisiä nyt puolestaan ”Hänessä”, synnistä ja kirouksesta vapaina, ja antaa meidän nauttia yhteydestä ja ikuisen elämän siunauksesta yhdessä ylösnousseen Kristuksen kanssa!

21. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.

Kristus tuomittiin yksinomaan

– meidän tekojemme tähden ilman mitään itsessään olevaa perustetta tai muutosta, koska Jumala katsoi Hänet yhdeksi meidän kanssamme Hänen kuolemassaan.

Meidät vanhurskautetaan yksinomaan

– Kristuksen teon tähden ilman mitään itsessämme olevaa perustetta tai muutosta, koska Jumala katsoo meidät yhdeksi Kristuksen kanssa Hänen ylösnousemuselämässään.

Jos meiltä edellytettäisiin pientäkään hyvää tekoa, jotta Jumala voisi vanhurskauttaa meidät, Kristukseltakin edellytettäisiin pientä synnintekoa, jotta Jumala olisi voinut tuomita Hänet.

Yhteenveto: Kuinka käytännössä omistamme lahjavanhurskauden?

Kuinka tämä vanhurskauttaminen, eli täydellinen otollisuus ja syyttömyys Jumalan edessä, sitten konkreettisesti tulee osaksemme? Vain Kristuksen läsnäolon kautta! Lahjavanhurskaus on läsnä siellä, missä elävä ylösnoussut Kristus on läsnä.

Saamme lahjavanhurskautemme, kun otamme vastaan Kristuksen itsensä, emmekä jotain irrallista periaatetta tai uskonkappaletta: ”Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi”. (1. Kor. 1:30).

Juuri uskon kautta Kristus itse astuu läsnäolevaksi elämäämme. Silloin Jumala katsoo meidät ja Kristuksen ”yhdeksi uudeksi ihmiseksi”. Hän näkee meidät viattomina, koska Hän näkee meidät Kristukseen yhdistettyinä.


Mutta kun Kristus on astunut läsnäolevaksi elämäämme uskon kautta, emme enää voi pysyä muuttumattomina, vaan meissä alkaa myös tapahtua jotain. Tullessaan Kristus tuo mukanaan, paitsi jumalattomalle luettavan lahjavanhurskauden, myös oman luontonsa sydämeemme. Näin lahjavanhurskauden ilmestymistä ihmissydämeen seuraa aina uuden luonnon syntyminen (2. Kor. 5:17).

Silloin voimme täydellä syyllä todistaa: ”Missä Jeesus Kristus on, siellä on elämä ja autuus.”

Vanhurskauttamisen ja ihmisessä tapahtuvan muutoksen sekoittaminen toisiinsa johtaa aina evankeliumin väärentämiseen ja himmentää Jumalan suurenmoisen kunnian ja Kristuksen sovitustyön arvon. On aina muistettava, että ihmisessä tapahtuva elämänmuutos ei ole samaa kuin hänen vanhurskauttamisensa, vaan elämänmuutos on seurausta vanhurskauttamisesta.

Mutta siksi myös jommankumman, vanhurskauttamisen tai ihmisessä tapahtuvan muutoksen pois jättäminen, johtaayhtä lailla evankeliumin väärentämiseen, sillä kumpaakaan, vanhurskauttamista ja elämänmuutosta, ei voi irrottaa Kristuksen persoonasta ja Hänen elävästä läsnäolostaan Pyhässä Hengessä.

Kaikki riippuu siitä, elätkö Jeesuksen kanssa ja asuuko Hän uskon kautta sydämessäsi.


”Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää. Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.” (1. Joh. 5:12,13).

”Vanhurskas on elävä uskosta.” (Hab. 2:4; Room, 1:17).

(Artikkelissa on käytetty sekä vuoden 1938 että 1992 Uuden testamentin käännöstä)

Read Full Post »

Mitä lähemmäksi Kristuksen takaisinpaluuta tulemme, sitä ajankohtaisemmiksi käyvät myös Herran varoitukset vääristä profeetoista ja pimeän henkimaailman aktivoitumisesta maailmassamme. Tärkeään asemaan nousee nyt profetoiminen ja profeetallinen sananjulistus seurakunnan toiminnassa.

Väliotsikot:

Hengellisen arvioinnin ajankohtaisuus ja tarve
Profetoimisen kolme lähdettä
Pyhän Hengen lähde
Sielun lähde
Demoninen lähde
Okkultismin ansa
Tietäjähengen ja tiedon sanojen välinen ero
Profetioiden koettelemisen seitsemän kriteeriä
Kristus-kriteeri
Hengen kriteeri
Oikea profetia väärässä hengessä
Rakentumisen kriteeri
Uuden liiton kriteeri
Tuomion ja pelon sanomia
Profetoimisen tähtäin ei ole ajallisissa vaan ikuisissa
Totuuden kriteeri
Profetoiminen ja parantamisen lahjat
Nöyryyden kriteeri
Vanhurskauden kriteeri


Hengellisen arvioinnin ajankohtaisuus ja tarve

”Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa”. (1. Joh. 4:1-3).

Ylläolevan Johanneksen kirjeen mukaan suuri pääkriteeri kaiken hengellisen toiminnan arvioinnissa on se, tunnustetaanko historiallinen Jeesus Nasaretilainen siksi, joka Hän on: Kristukseksi (voidelluksi), ihmiseksi tulleeksi Jumalaksi. ”…jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta”. Tämän suuren pääperiaatteen mukaisesti kaikki profetoiminen, sananjulistus ja totuutena esitettävä puhe on punnittava. Tässä ei ole siis kyse mistään näkymättömistä, ihmisistä irrallaan olevista hengistä, vaan keskellämme elävistä ihmisistä ja siitä, missä hengessä he puhuvat tai profetoivat.

Ei riitä, että Jeesuksesta puhutaan vain suurena opettajana, profeettana tai edes ylipäätään ainutlaatuisena jumalallisena olentona. Raamattu sanoo: ”…ei kukaan voi sanoa: ’Jeesus olkoon Herra (= Kyrios, Jumala, Kaikkivaltias)’, paitsi Pyhässä Hengessä.” (1. Kor. 12:3).

Laajasti ottaen siis siellä, missä ollaan yhtä mieltä siitä, kuka Jeesus on – ihmiseksi tullut Herra ja Jumala – on oikea kasvualusta aidoille Pyhän Hengen lahjoille. Taas siellä, missä tätä Jeesuksen jumaluutta ei tunnusteta, voi tosin yhtä lailla vaikuttaa hengellisten lahjojen kaltaiset ilmiöt, mutta silloin kyse ei ole Jumalan, vaan sielunvihollisen, antikristuksen, hengestä. Näihin ilmiöihin palaamme tässä artikkelissa tuonnempana.

Hengellisten ilmaisumuotojen impulsiivisuus ja arvovaltainen ilmaisu (kaipaamme ja odotammehan Herran puhuvan meille suoraan profeetallisten lahjojen kautta) edellyttävät aina sanoman todellisen arvon punnitsemista ja vieraista lähteistä olevan vaikutuksen erottamista.

Aktiivista vuorovaikutusta profeettojen ja seurakunnan välillä pitäisi siksi jatkuvasti harjoitella. Pelkkä passiivinen profetioiden kuunteleminen ilman minkäänlaista palautteen antamista ja ääneen lausuttua arviointia on huonoin mahdollinen tapa, jolla profetoimiseen voi suhtautua. Vaatii myös hengellistä kypsyyttä, jotta heikkoa ja kasvun alaista tai muuten vajavaista profetoimista ei sekoitettaisi väärään profeetallisuuteen ja sammutettaisi Herran Henkeä.

”Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on.” (1. Tess. 5:19-21).

Profetoimisen kolme lähdettä

Ihminen voi tuoda profetian esille useassa hengellisessä tilassa. Kaikissa tapauksissa vaikutusmekanismi on kuitenkin samankaltainen: ihminen kokee välittävänsä sanomaa toisen persoonan puhetorvena. Vaikutus on sukua taiteelliselle luomisprosessille ja muistuttaa musiikillista improvisointia tai eläytyvää dramatisointia, jossa persoonallisuus antautuu profeetalliselle innoitukselle.

Pohdiskeluun ja analyyttiseen ajatteluun taipuvaiset ihmiset voivat saada profeetallisen ilmaisulahjan yhtä hyvin kuin impulsiivisemmat, taiteelliset ja temperamenttisetkin luonteet. Sellaisissa tapauksissa profetia saattaa muotoutua osa osalta sisimpään – kuin maalaus tai runo – ja kypsyä ajan myötä joko suusanallisesti tai jossakin muussa muodossa esitettäväksi.

Kaikissa tapauksissa profeetallinen innoitus voi virittyä kolmesta eri lähteestä:

  1. Pyhästä Hengestä
  2. ihmisen sielusta
  3. valheellisesta demonihengestä.
  4. Pyhän Hengen lähde

Eräs Uuden testamentin profeetta nimeltä Agabus lausui profetoidessaan: ”Näin sanoo Pyhä Henki”. (Ap. t. 21:11). Sanontaa ei kuitenkaan ole käsitettävä kaavamaiseksi malliksi, jolla jokainen profetia olisi aloitettava. Kuitenkin profetoivan on oltava tietoinen siitä, kenen asialla hän on. Jos ei ole sisäistä varmuutta ja tuntumaa siitä, että sanoma tulee Pyhän Hengen välityksellä Jumalan sydämeltä, ei tulisi profetoida lainkaan eli esittää sanomaa ensimmäisessä persoonassa. Asian voi esittää myös yksinkertaisesti omana vaikutelmanaan, madaltamalla kynnystä esimerkiksi näin: ”Koen Herran tahtovan puhua…” jne.

Agabus oli aloittanut itse asiassa profetian jo aiemmin esittämällä tilanteessa lyhyen draaman: ”…hän otti Paavalin vyön, sitoi sillä jalkansa ja kätensä ja lausui….” Näin Agabuksen esittämässä profetiassa esiintyi kaksi erillistä osaa: draama ja suusanallinen selitys draamalle. Sanat ”näin sanoo Pyhä Henki” olivat selitys draamalle, jonka tarkoitus oli esittää Paavalin vangiksi joutuminen, joka tapahtuikin myöhemmin, vaikkakin hieman eri tavoin kuin profetiassa esitettiin.

On merkille pantavaa, että Agabuksen profetiaa Paavalin sitomisesta ei todettu vääräksi profetiaksi, vaikka tämän sitojina toimivatkin sittemmin roomalaiset sotilaat eivätkä juutalaiset, kuten profetiassa ennustettiin. Sanoman edessä pysyvät edelleenkin sanat ”näin sanoo Pyhä Henki”. Hengen viesti oli nimittäin alkuperältään täydellinen, vaikka tulkitsijana toimiva profeetta toikin sanoman vajavaisesti esille. (Ap. t. 21:11,33).

Profetoimisemme on vajavaista (1. Kor 3:9), mikä tarkoittaa sitä, että meillä on vapaus ja velvoite arvioida profetioita ja kasvaa lahjan käytössä. Vajavaista ja heikkoakaan profetoimista ei tule sekoittaa väärään profetoimiseen. Innoitus voi olla hengellisesti täysin aito, vaikka sanoman sisällössä olisi vähemmänkin eväitä.

Merkittävä askel monien profetioiden parantamiseksi olisi katkaista sanoma heti pääasian tultua esille. Näin on hyvä toimia siitäkin huolimatta, vaikka voitelua tuntuisikin olevan vielä jäljellä. On nimittäin parempi jättää voitelun tuntu ilmapiiriin kuin vesittää sitä jatkamalla monisanaisesti profetoimistaan, jossa ei kuitenkaan ole enää mitään varsinaista asiaa. Sama pätee luonnollisesti myös saarnoihin ja kaikkiin puhe-esityksiin.

Oikeaan osuvia profetioita voi ilmetä myös sellaisilla henkilöillä, joiden elämä ei ole Jumalan tahdon mukaista. He saattavat olla lankeemuksen tilassa ja käyttää armolahjaa hetkellisessä innoituksessa jossakin henkivoimaisessa kokouksessa tai muussa tilanteessa.

Profetia voi siis olla oikea mutta profetoivan henkilön elämän hedelmä huono. Tällainen profeetta oli esimerkiksi Bileam (4. Moos. luvut 22-24). Heidän profeetallista palveluaan ei tule vastaanottaa eikä rohkaista, vaikka satunnainen profetia voitaisiinkin tunnistaa sisällöltään oikeaksi.

  1. Sielun lähde

Profetoiminen, joka saa innoituksensa uskovan omasta sielusta, ei välttämättä merkitse heti sitä, että henkilö on varsinainen väärä profeetta, mutta hänessä on ainekset kehittyä sellaiseksi, mikäli hän saa jatkuvasti esiintyä profeettana. Aina, kun esitetään jotain, joka ei ole aitoa, ollaan vaaravyöhykkeessä. Epäaitous muodostaa avoimen oven moninaisille valheellisuuden muodoille, manipuloinnille ja omille itsekkäille motiiveille.

Profeetta Hesekiel nuhteli niitä Israelin profeettoja, jotka olivat profeettoja oman sydämensä voimasta ja seurasivat omaa henkeänsä. He olivat niin kuin ketut raunioissa. (Hes. 13:1-4).

Profetoimisen halu itsekkäistä motiiveista ei kestä koetuksia vaan johtaa sekä profetoijan itsensä että häntä kuulevat harhaan. Todellisten Herran palvelijoiden lailla he eivät ole rukoillen nousseet muurin aukkoihin eivätkä palveluksellaan korjanneet muuria seurakunnan ympärillä, niin että se kestäisi sodassa (Hes. 13:5).

Sielullinen profetoiminen eroaa heikosta aidosta profetoimisesta siinä, että sen vaikuttimet ovat minäkeskeiset. Leimaa-antavana piirteenä on halu korottaa oma persoonansa. Jeremia joutui nuhtelemaan profeettoja, jotka puhuivat oman sydämensä petosta ja eksyttivät Jumalan kansaa valheillaan ja kerskumisellaan (Jer. 23:26,32).

Aralla tunnolla vilpittömästi profetoivaa, joka kokee vielä epävarmuutta mutta rakastaa Jumalan kansan parasta ja kaipaa Kristuksen kirkastuvan kuulijoilleen, on rohkaistava jatkamaan. Omaa ääntään rakastavat erottaa yleensä helposti heikostakin aidosta profetoijasta.

Omasta sielusta nouseva profetoiminen kehittyy helposti myös manipuloivaksi ja hallitsevaksi. Tällaiset profeetat keräävät usein ympärilleen rukouspiirejä tai seurakunnan ja saattavat tyypillisesti kieltää arvostelemasta profetioitaan. Noustessaan katkeruudesta, vallanhalusta tai muista itsekkäistä vaikuttimista ja päästessään hallitsemaan sellainen profetoiminen voi yhdistyä myös sitovaan demoniseen vaikutukseen, vaikkei paha henki toimisikaan profetoimisen suoranaisena lähteenä (Jaak. 3:14,15).

  1. Demoninen lähde

Profetoiminen, jonka lähteenä toimii persoonallinen demoninen henkivalta, saattaa vaikuttaa hämmästyttävän aidolta. Tällaiset profeetat eivät ole lainkaan krisittyjä, tai he ovat uskossaan pahan kerran harhateillä. Kuitenkin he saattavat esiintyä Kristuksen palvelijoina. Valheen henki meni aikoinaan jo kuningas Ahabin vääriin profeettoihin viekoittelemaan kuninkaan kohtalokkaalle sotaretkelle (1. Kun. 22:20-23).

Paavali puhuu toisessa Korinttolaiskirjeessä valheveljistä, jotka tekeytyvät Kristuksen palvelijoiksi, ja vertaa heitä saatanaan, joka tekeytyy valkeuden enkeliksi (2. Kor. 11:13-15,26). Lopun aikana seurakunta joutuu kohtaamaan yhä enemmän vastuksia, joita nimenomaan kristityiksi tekeytyvät ja kristityn nimeä kantavat ihmiset aiheuttavat. Valkeuden enkeliksi tekeytyvät saatanan henkivallat kykenevät lyömään näihin ihmisiin hämmästyttävän aitouden ja hyväsydämisyyden leiman. Juuri tämä aitouden vaikutelma enmmän kuin mikään muu tekee näistä valheveljistä ja vääristä profeetoista eksyttäjiä.

Profetia voi olla suusanallisesti täysin oikeaoppinen, vaikka sen lähteenä toimii väärä henki. Filippiläisessä palvelijattaressa oli profetoiva demoni, tietäjähenki. Nainen tuotti profetoimisellaan rahallisia tuloja pakanalliselle isäntäväelleen Filippissä. Hän profetoi hengellisesti oikein ja totuudenmukaisin sanoin Paavalista ja hänen kumppaneistaan (Ap. t. 16:16,17).

Tietäjähenki kykenee ilmaisemaan asioita, joita se on aikakausien kuluessa tallentanut muistiinsa itsekkäitä tarkoitusperiä varten. Pimeydessä on tietynlaista tietoa myös maailman ja ihmisten tulevaisuudesta, koska Herran tuloon saakka ”koko maailma on pahan vallassa”. Jumalan tiet ovat kuitenkin pimeydeltä salassa. Myöskään hengellistä ihmistä eivät pimeyden henkivallat kykene sisäisesti tutkimaan eivätkä kontrolloimaan (1. Kor. 2:15).

Okkultismin ansa

Spiritismiä harrastavissa meedioissa, noidissa tai ennustajissa, jotka tarjoavat palvelujaan jopa kristillisyyden nimissä, vaikuttaa usein tietäjähenki. Valhehengen vaikutuksen alaisena profetoiva saattaa esittää jotakuta palveluksensa kohteena olevan ihmisen kuollutta omaista ja omaksua jopa eri ihmispersoonallisuuksien äänen ja liikehtimistavan ja ilmaista asioita, jotka liittyvät yksinomaan kyseiseen henkilöön.

Tietäjänhengen avulla meedio voi ilmaista myös erilaisia salaisuuksia tai kadonneiden esineiden olinpaikkoja.

Tällaisen profetian luonne on salakavalasti manipuloiva, inhimillisen vallan, meedion tai valhehengen alaisuuteen ja riippuvuuteen johtava. Valhehengen alaisuudessa olevat meediot saattavat vaikuttaa hyvin mukautuvaisilta, empaattisilta ja hyväsydämisiltä ihmisiltä, puhua lämpimästi Jeesuksesta, rukoilla ja tunnustaa monia raamatullisia periaatteita. Mutta he eivät tunnusta Jeesusta Kristusta omana henkilökohtaisena Herranaan ja Vapahtajanaan, joka maksoi verellään heidän syntinsä.

Eräs ystäväni oli joitakin vuosia ennen uskoontuloaan käynyt ennustajan luona. Tämä oli kyennyt kertomaan hänelle monia asioita, jotka myöhemmin olivatkin toteutuneet hänen elämässään. Mutta alkaessaan ennustaa siitä ajankohdasta, jolloin ystäväni myöhemmin tuli uskoon, ennustaja oli yhtäkkiä muuttunut tyytymättömän ja hermostuneen näköiseksi. Hän ei kyennyt enää näkemään mitään ja lopetti istunnon siihen. Vasta jälkeenpäin ystäväni käsitti, että pimeyden henkivalta oli sokaistunut Jumalan tekojen edessä.

Tietäjähengen ja tiedon sanojen välinen ero

On tärkeää nähdä se ero, mikä vallitsee tietäjähengen ja tiedon sanojen ilmoituksen välillä. Tiedon sanat armolahjana (1. Kor. 12:8) ilmaisevat jonkin Jumalan tiedossa olevan salatun asian Jumalan tahdosta. Tällainen asian paljastuminen avaa tietä Kristuksen yhteyteen (vrt. Jeesuksen sanat Joh. 4:18,29: ”…viisi miestä sinulla on ollut”). Tiedon sanat johtavat hengelliseen vapautumiseen, rakentumiseen tai Pyhän Hengen täyteyden vastaanottamiseen ilman, että persoonallisuutta sidotaan kehenkään ihmiseen tai ohjataan mihinkään riippuvuuteen.

Eräässä rukoustilanteessa, jossa palveltiin Pyhän Hengen täyteyttä odottavia ihmisiä, nuori nainen oli ilmaissut halunsa tulla täytetyksi Pyhällä Hengellä. Evankelista rukoili pitkään hänen puolestaan, mutta mitään ei näyttänyt tapahtuvan. Yhtäkkiä tuon hyvin tuntemani evankelistan mieleen muotoutui selvä kuva. Hän sai voimakkaan vaikutelman tietystä asiasta, joka koski naista: horoskoopit! Evankelista epäröi hetken, mutta päätti sitten ottaa ”pyhän riskin”. Hän rohkaisi mielensä ja sanoi naiselle:

”Anteeksi, mutta mieleeni tuli voimakkaasti kuva horoskoopeista – olettekohan mahdollisesti ollut tekemisissä sellaisten kanssa?”

Seuraus näistä sanoista oli, että nuori nainen purskahti voimakkaaseen itkuun. Nyyhkytystensä lomasta hän sai soperrettua, että hänen koko elämänsä oli sotkeutunut jatkuvan horoskooppien harrastamisen takia. Kun evankelista esitti tytölle kysymyksen, tahtoiko hän nyt luopua horoskoopeista ja kaikesta mahdollisesta okkultismista, tyttö vastasi myöntävästi ja sai näin tunnustaa syntinsä. Hän täyttyi välittömästi ja ylivuotavasti Pyhällä Hengellä ja puhkesi suureen ääneen puhumaan kielillä ja iloitsemaan Herrassa.

Pimeys on aina voimaton siinä, missä Pyhä Henki saa virittyä toimimaan. Mutta usein tämä edellyttää meiltä kristityiltä rohkeutta ottaa riskejä. Oikealla ja nöyrällä sydämen laadulla voimme rohkaistua avaamaan suumme ja ottamaan pyhiä riskejä ja kasvaa näin hengellisten lahjojen käytössä, uskaltaen toimia lapsenomaisesti ja intuitiivisesti Hengen johdossa.

Profetioiden koettelemisen seitsemän kriteeriä

Seuraavia arviointiperusteita pitää soveltaa yhtä hyvin jokaisen profetoivan uskovan kuin sananjulistajankin profeetalliseen palveluun. Vaikka osa kriteereistä toimiikin kemiallisen mittausliuskan tapaan, jolla testataan yksittäisiä näytteitä, ne luovat ennen kaikkea sen ilmapiirin, jossa profetoimisen – ja myös profetioiden koettelemisen – on tapahduttava.

Yhdenkin kriteerin täyttävä profetia on kelvollinen, kunhan muita periaatteita ei rikota.

Ensin luettelen nämä seitsemän kriteeriä lyhyessä muodossa:


  1. Kristus-kriteeri: profetian täytyy kirkastaa Kristusta ja johtaa kuulijat Raamatun ilmoituksen yhteyteen.
  2. Hengen kriteeri: profetian hengellinen lähde on voitava aistia oikeaksi hengessä.
  3. Rakentumisen kriteeri: profetian pitää rakentaa yksilöä ja seurakuntaa ja sisältää nostovoimaa.
  4. Uuden liiton kriteeri: profetian täytyy vahvistaa uuden liiton (Uuden testamentin) armoa ja totuutta, ei julistaa vanhan liiton (Vanhan testamentin) sanomaa.
  5. Totuuden kriteeri: profetien ilmoittaessa salattuja tai tulevia asioita tai ihmeitä niiden totuudenmukaisuudesta on varmistuttava.
  6. Nöyryyden kriteeri: profetoivan täytyy alistaa kaikki sanomansa seurakunnan arvioitavaksi.
  7. Vanhurskauden kriteeri: profetian on moraalisissa ja opillisissa kysymyksissä oltava Raamatun sanan mukainen.

  1. Kristus-kriteeri

Profetian on kirkastettava Kristusta ja johdettava kuulijat Raamatun ilmoituksen yhteyteen. Kristus on profeettain henkien Jumala (Ilm. 22:6), ja Jeesuksen todistus on profetian henki (Ilm. 19:10). Koko Raamattu on kirja Kristuksesta. Siksi profetioiden on saatava innoituksensa Raamatun innoituksesta ja niiden on vahvistettava ja autettava kuulijoita perustautumaan Raamatun sanaan.

Jumalan sanan arvovaltaa kyseenalaistetaan ja vesitetään yhä enenevästi antikristillisten varjojen pidentyessä aikamme yllä. Siksi profetoivalle on elintärkeää muodostaa raamattunäkemyksensä etsimällä Raamatusta itsestään tähän ainekset. Raamatulla on sanottavaa omasta syntytavastaan (2. Piet. 1:21), erehtymättömyydestään (Joh. 10:35) ja Vanhan testamentin tulkinnasta (Joh. 5:39,46).

Raamatun profeetallinen sana on ainoaa täydellistä ja erehtymätöntä profetiaa ja siksi yksin Raamattu on kaiken muun profetoimisen ojennusnuora. Kenenkään ei tarvitse puolustaa näkemystään Raamatun erehtymättömyydestä omien mielipiteidensä tai hengellisen taustansa pohjalta (vaikka teemme erehdyksen, jos väheksymme omaa pohjaamme), vaan siksi, että tämä oppi esitetään Raamatussa itsessään ja että Jeesus ja apostolit uskoivat Kirjoitusten erehtymättömyyteen.

Raamatun kirjoittajat eivät tietenkään olleet ihmisinä erehtymättömiä, mutta innoittaessaan Raamatun ilmoituksen Pyhä Henki johti niin, että yli tuhatviisisataa vuotta kestäneen prosessin lopputuloksena valmistui ihmiskunnalle ilmoitettu erehtymätön ja lopullinen Jumalan sana, pyhät Kirjoitukset. Kirjoitusten mukaan Raamatun syntymisen vaikutti nimenomaan Kristuksen Henki, joka vaikutti profeetoissa:

”Profeetat… ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta, ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta.” (1. Piet. 1:10,11).

Vain sellaisen profeetan sanomasta, jonka sydän on kyllästetty Raamatun jumalallisella ilmoituksella, voi aistia Kristuksen Hengen voiman ja arvovallan. Sekä profetoivan että profetioita arvioivan täytyy oppia liikkumaan ja elämään kuin kotonaan pyhien Kirjoitusten ja niiden henkilöiden, ilmaisutapojen ja Hengen ilmapiirissä. Näin Kristuksen persoonan vaikutus pääsee elämään ja kirkastumaan hengessämme niin, että opimme tunnistamaan Hänet ja seuraamaan Häntä, missä ikinä Hän liikkuukin. Tämän on myös positiivisen varustautumisen periaate. Jeesus ilmaisi sen verratessaan itseään hyvään lammaspaimeneen:

”Lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä. Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä. ..Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.” (Joh. 10:4,5,27).

  1. Hengen kriteeri

Profetian hengellinen lähde täytyy voida aistia oikeaksi hengessä. Silloin janoinen saa juoda ja kokea, että on saanut elävää vettä Häneltä, joka kutsuu janoisia sieluja juomaan elämän lähteistä.

Profetia ei toimi vain sanallisen vaan myös hengellisen viestinnän tasolla, jossa henki kohtaa toisen hengen. Paavali puhui profeettojen hengistä, joiden täytyy olla profeettojen hallinnassa (1. Kor. 14:32). Se merkitsee muun muassa sitä, että profetoiva kykenee itse määräämään sopivan ajankohdan sanomansa esille tuomiseen.

Puhuessaan samassa yhteydessä järjestyksestä Paavali viittaa sellaiseen hengellisten lahjojen käyttöön, jossa vallitsee toinen toistaan kunnioittava mielenlaatu. Paavali ei siis puhu istuma- seisoma- tai jostakin muusta muodollisesta kokousjärjestyksestä.

On selvää, että Korintton seurakunnassa kilpailtiin suurimmasta profeetallisesta auktoriteetista eikä suinkaan toinen toisensa kunnioittamisesta. Juuri siksi Jumala asettaa Paavalin kautta sanassaan profeetalliset liikennesäännöt: yksi ihminen ei saa vallata koko tilaisuutta puheenvuorollaan, vaan hänen on nöyrästi keskeytettävä sanomansa, jos joku vieressä istuva saa ilmestyksen, sillä Jumala on rauhan, eikä epäjärjestyksen Jumala (1. Kor. 14:30-33, 39,40).

Apostoli siis opettaa, että profetoivan ihmisen oma henki vain kantaa Pyhän Hengen antamaa sanomaa ja innoitusta. Samoin kuin profetian sisältämä sanallinen, dramatisoitu tai muulla tavoin ilmaistu viesti, myös sen sisältämä hengellinen innoitus annetaan ihmisen itsensä hallittavaksi.

Kypsän profeetan henki ei vähällä sammu, vaikka hän joutuisikin odottamaan vuoroaan, ennen kuin voi tuoda sanoman esille. Mitä kokeneempi lahjan käyttäjä on, sitä paremmin hän kykenee säilyttämään latauksensa, vaikka sitä yritettäisiin jopa tarkoituksella sammuttaa.

Profetian arvosteleminen (1. Kor. 14:29) merkitsee ensisijaisesti muuta kuin virheiden etsimistä. Kyse on sanoman parhaasta mahdollisesta hyödyntämisestä ja profetoimisessa kasvamisesta. Se merkitsee myös profetiaa kantavan hengen aistimista ja arvioimista eikä yksinomaan sen koettelemista, sisältääkö profetia opillisesti oikeat sanat tai mainitaanko siinä Herran nimi tai erityisiä raamatullisia totuuksia. Kaikki tämä voi nimittäin olla oikein myös väärässä profetiassa.

Oikea profetia väärässä hengessä

Kun aiemmin mainittu filippiläinen nainen profetoi, sanoman sanallinen sisältö oli täysin oikea. Tuo palvelijatar kulki Paavalin lähetysryhmän perässä monta päivää ja profetoi miesten olevan Jumalan palvelijoita, jotka neuvovat pelastuksen tien (Ap. t. 16:17). Profetian sisältö oli yhtäpitävä Raamatun kanssa. Kuitenkin henki, joka innoitti profetiaa, oli demoni, tietäjähenki.

Paavalin ei kerrota reagoineen naisen toimintaan heti. Julistus oli sanallisesti oikein ja totta. Profetian tehtävänä on julistaa totuutta myös ihmisistä ja paljastaa sydänten aivoituksia. Mutta naisen toiminta vaivasi Paavalia. Toisin sanoen se henki, joka kohtasi Paavalin hengen tuon profetoimisen välityksellä, aiheutti hänessä sisäisen ristiriidan. Niinpä Paavali eräänä hetkenä kääntyi ja sanoi hengelle: ”’Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun lähteä hänestä.’ Ja henki lähti sillä hetkellä.” (Ap. t. 16:18).

Juuri profetian sisältämä hengellinen lataus on se, joka kohtaa henkemme, kun sanat kohtaavat vain ymmärryksen. Henki voi toimia silloinkin, kun ymmärrys on hedelmätön, ja myös päinvastoin. Kypsyneen hengen tuntoaisti harjaantuu erottamaan hyvän pahasta, sielullisen hengellisestä sekä myös varsinaisen väärän hengen kypsymättömästä tai epäterveestä hengestä.

Hengessä, kuten ruumiissammekin, toimivat kaikki viisi aistia. Kun pyydämme, Herra voitelee hengelliset silmämme näkemään (Ilm. 3:18), ja avaa hengelliset korvamme kuulemaan (Ilm. 3:22). Hengellinen tuntoaisti erottaa hengen hengestä ja tarvittaessa jopa toisten ajatuksia (Mark. 2:8). Tässä virittyy käyttöön myös erityinen armolahja erottaa eri henget (1. Kor. 12:10). Hengellinen makuaisti tuntee Herran hyvyyden (Ps. 34:9), ja hengellinen hajuaisti erottaa Kristuksen tuoksun kuoleman hajusta (2. Kor. 2:15,16).

  1. Rakentumisen kriteeri

Profetian tehtävä on rakentaa yksilöä ja seurakuntaa ja sen tulee sisältää elämää nostavaa voimaa. Raamatun mukaan Kristus on antanut seurakuntaansa profeettoja valmistaakseen pyhät (uskovat) palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen (Ef. 4:11,12). ”Profetoiva puhuu ihmisille rakennukseksi, kehoitukseksi ja lohdutukseksi” ja ”rakentaa seurakuntaa” (1. Kor. 14:3,4).

Profeetallisen lahjan ja julistuksen tähtäimenä on avata uraa kanssamatkaajien, veljien ja sisarien, kutsumukselle – ei omalle – ja varustaa pyhät palveluksen työhön. Todellisen profeetan sydämen laatu ilmenee siinä, että hänellä on varaa nostaa esiin toinen ihminen ja toisen ihmisen hengelliset lahjat. Apostolien teoissa kerrotaan, miten Barnabas kykeni puhumaan Sauluksen puolesta pelkäämättä itse varjoon jäämistä. Hänellä ei ollut tarvetta vedota omaan profeetallisuuteensa saadakseen hieman itsekin arvonantoa tämän löydön tekijänä (Ap. t. 9:27).

Pyhässä Hengessä välitetty profetia kykenee nostamaan särkyneistäkin aineksista esille Jumalan mahdollisuudet ja osoittamaan toivoa sielläkin, missä muut näkevät vain pimeyttä. Usein meillä on fariseus Simonin tavoin profeetallisuudesta sellainen kuva, että oikea profeetta vain paljastaa ja tuomitsee synnin ja vääryyden: ”Jos tämä (Jeesus) olisi profeetta, tietäisi hän mikä ja millainen tuo nainen on, joka häneen koskee; että hän on syntinen”. (Luuk. 7:39).

Mutta ei tarvita mitään erityistä profeetallista näkökykyä sen havaitsemiseksi, että yleisesti prostituoituna tunnettu nainen on syntinen. Seurakunnassa ei tarvita profeettoja osoittamaan vikoja, jotka ovat muutenkin tiedossa. Kun Jeesus hyväksyi katuvan naisen rakkaudenosoituksen itseään kohtaan Simonin pöydässä, Hän näki todellisen profeetan tavoin tämän naisen sydämen särkyneenä ruukkuna, josta Hän kykenee rakentamaan vielä eheän astian.

  1. Uuden liiton kriteeri

Profetian täytyy vahvistaa uuden liiton (Uuden testamentin) armoa ja totuutta, ei julistaa vanhan liiton (Vanhan testamentin) sanomaa. Profetoiminen Uuden testamentin aikakautena ei ole luonteeltaan Vanhan testamentin mukaista. Monet profeetat katsovat kuitenkin nykyäänkin olevansa erityisiä kovan sanan lähettiläitä, kuten Jeremia, Aamos tai muut Vanhan testamentin profeetat.

Vanhan testamentin profeettojen päätehtävä oli palauttaa luopunut kansa takaisin Mooseksen lakiliiton yhteyteen ja vahvistaa heitä pysymään tässä lakiliitossa. He julistivat myös tämän liiton rikkomisesta seuraavat tuomiot. Tänä päivänä Siinain lakiliitto on kuitenkin kumottu ja sijaan perustettu Golgatalla uusi, parempi armoliitto: ”Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön – sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi – mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.” (Hebr. 7:18,19).

Siksi Uuden testamentin profeetan identiteettinä ei saa olla Elia, Aamos, Joona tai kukaan muukaan vanhan Vanhan testamentin profeetta. Meidän on muistettava, että meillä on enemmän valoa kuin heillä. Tämän päivän Jumalan seurakunnan profeetta saa identiteettinsä itseltään Herralta Jeesukselta Kristukselta, Häneltä, johon vanhan liiton profeetat vasta tähyilivät:

”Ja hän kääntyi opetuslapsiinsa erikseen ja sanoi: ’Autuaat ovat ne silmät, jotka näkevät, mitä te näette. Sillä minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat tahtoneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.'” (Luuk. 10:23,24).

Vanhan liiton suurin profeetta Mooses ennusti israelilaisille: ”Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa”. (5. Moos. 18:15). Kristuksessa kirkastuu vanhan liiton profeettojen koko kuva: Mooseksen rooli liiton välimiehenä, Elian voima, joka käänsi kansan sydämet, Jeremian vanhurskaus ja itku kansansa puolesta ja Danielin Jumalan valtakunnan lopullista voittoa koskevat profetiat.

Tuomion ja pelon sanomia

Jokaisessa kansallisessa ympäristössä vaikuttavat monenlaiset uskonnolliset impulssit ja erilaiset historialliset traumat. Ne voivat heijastua epäterveellä tavalla myös profetoimiseen. Tuomion ennustetaan tulevan milloin idästä, milloin lännestä, riippuen kulloisestakin historiallisesta, poliittisesta tai uskonnollisesta tilanteesta. Yhteistä tämän kaltaisille tuomioprofetioille on se, että ne saavuttavat voimakasta vastakaikua kansallisissa ja yhteisöllisissä peloissa, kaunoissa ja vihassa, eivätkä ne yleensä ole toteutuneet eivätkä toteudu.

Jeesus torjui selkeästi sellaisen väärän profeetallisen näkemyksen, että onnettomuudet ja inhimilliset tragediat maailmassamme yleensä olisivat Jumalan tuomioita:

”Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat? Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.” (Luuk. 13:4,5).

Jos siis pilvenpiirtäjä tuhoutuu, ihmisiä menehtyy maanjäristyksessä tai muissa onnettomuuksissa, se ei Jeesuksen mukaan merkitse sitä, että Jumala lähetti nyt erityisen tuomionsa ihmisille.

Tällaisessa tuomioprofetoimisessa on kyse Jaakobin ja Johanneksen hurskaasta (uskonnollisesta) tuomiohengestä, joka toivotti tuomion tulta samarialaisen kylän päälle, kun se torjui heidän Mestarinsa (Luuk. 9:54,55). Mutta Jeesus nimenomaan nuhteli oppilaitaan tästä väärästä tuomiohengestä, jonka taustalla olivat uskonnollinen oikeaoppisuus ja vanha kansallinen kauna samarialaisia kohtaan. Jeesus joutui muistuttamaan, ettei Ihmisen Poika tullut sieluja hukuttamaan vaan pelastamaan.

Paavalille oli myös tuttua, että jotkut toivat ilmoille erilaisia sanomia, jotka saivat uskovissa aikaan levottomuutta ja pelkoa. Siksi hän kirjoitti:

”Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen… niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla.” (2. Tess 2:1-3).

Vaikka tässä oli kyse yhden tietyn tapahtuman, Herran tuomion päivän, ajankohdan väärästä profetoimisesta, tämä Raamatun periaate soveltuu laajalti koko uuden liiton kriteeriin, jolla profetiat on koeteltava: ”ette anna minkään hengen ettekä sanan… järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää.” Tuomiosanomilla saadaan usein laajaa huomiota ja aiheutetaan levottomuutta, pelkoja ja huomion kiinnittymistä vain maailman ajallisiin tapahtumiin. Siksi Paavali varoittaa tällaisesta ”viettelyksestä” – mielen maltti, tyyneys ja tosi turvallisuudentunne elämässä ovat Jeesuksen omien etuoikeus, jota vihollisen ei pidä antaa riistää millään verukkeella.

Uuden liiton kriteeri ei kuitenkaan merkitse sitä, etteivätkö profeetalliset lahjat voisi joskus toimia ankarissakin muodoissa. Paavali teki voimallisen teon kutsuessaan noita Elymasia perkeleen sikiöksi ja profetoidessaan niin, että noita tuli sokeaksi, koska tämä oli yrittänyt kääntää käskynhaltijaa pois uskosta. (Ap. t. 13:7-12).

Tässä motiivina ei kuitenkaan ollut Jaakobin ja Johanneksen uskonnollisuus eikä kansalliskiihko tai loukattu omanarvontunto, vaan rakkaus ikuiseksi luotua ihmissielua kohtaan. Noidankin sielulle oli varmasti parempi kulkea määräaika avuttomana ja talutettavana kuin kulkea ympäri kääntämässä ihmisiä pois uskosta. Käskynhaltija puolestaan uskoi ja ihmetteli Herran oppia.

Profetoimisen tähtäin ei ole ajallisissa vaan ikuisissa

Herramme sanoma monenlaisten onnettomuuksien ja tragedioiden merkityksestä maailmassa on yksiselitteinen: Tällaisten tapahtumien tulisi herättää ihmiset muistamaan, miten välttämätöntä on kääntyä synneistä Jumalan puoleen, ettemme yllättäen hukkuisi kääntymättöminä. ”Ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte”. Näin olemme Jeesuksen opetuksen linjalla. Synnillä on nimittäin monin verroin pahemmat ja onnettomammat seuraukset kuin mitkään kuviteltavissa olevat ajalliset onnettomuudet tai vaikeudet.

Varsinaisten maailmanlaajuisten tuomioiden aika maailmassa odottaa vielä seurakunnan armotalouskauden päättymistä. Vasta sen jälkeen alkavat Ilmestyskirjassa ja muuallakin Raamatussa ennustetut tuomiot vihan maljoineen täyttyä. Lopputuloksena on Israelin kansallinen pelastus ja Herran hallintavalta maapallolla.

Profetoimisen lahjalla on Uuden testamentin seurakuntakauden aikana siis monin verroin siunaavampi ja vakavampi tehtävä kuin lakiliiton aikana: Vanhan liiton profetoiminen ulottui ensisijaisesti niihin ajallisiin ja yhteisöllisiin seuraamuksiin, jotka riippuivat väliaikaisen lakiliiton pitämisestä. Uuden liiton profetoiminen sen sijaan rakentaa Jumalan hengellistä rakennusta ja kansaa, seurakuntaa, joka on perustettu ikuisen armoliiton varaan.

  1. Totuuden kriteeri

Profetien ilmoittaessa salattuja tai tulevia asioita tai ihmeitä niiden totuudenmukaisuudesta on varmistuttava. Oikea profeetta tunnettiin Israelissa siitä, että hänen puheensa oli totta (5. Moos 18:21,22). Sama kriteeri toimii myös Uudessa testamentissa.

Kun Agabus ilmoitti, että suuri nälänhätä oli tuleva kaikkeen maailmaan (Ap. t. 11:28), Luukas tähdentää, että se tulikin Klaudiuksen aikana. Profeetallista lahjaa pidettiin alkuseurakunnassa niin luotettavana, että tämän profetian perusteella alettiin jo etukäteen kerätä avustuslahjoja seurakunnan köyhille.

Jumala huolehtii lapsistaan ja varustaa meitä kaikin tavoin tulevaisuutta varten, jottei meiltä puuttuisi mitään. Seurakunnan keskellä ilmenevä profeetallinen ilmoitus onkin ymmärrettävä Jumalan isänsydämestä vuotavana rakkautena ja huolenpitona lapsiaan kohtaan. Tulevaisuutta paljastetaan meille kuuliaisuuden ja keskinäiden rakkauden herättämiseksi, ei uteliaisuuden tyydyttämiseksi. Tämän periaatteen ymmärtäminen auttaa helposti luokittelemaan esimerkiksi Jeesuksen tulon tarkkaa ajankohtaa ennustelevat profetiat omaan mappiinsa.

Profetiaa koeteltaessa totuutta on aina sovellettava rakkaudessa. Profeetallisuutemme on kasvun alaista ja parhaimmillaankin vajavaista (1. Kor 13:9). Erehtyvä profeetta ei ole sama kuin väärä profeetta, eikä kaikki harhaan osuva profetoiminen ole väärää profetoimista, mikäli se täyttää muut koettelemisen kriteerit. Profetian yksioikoinen leimaaminen vääräksi tai valheelliseksi tai vihollisesta olevaksi, mikäli se ei kirjaimellisesti pidä paikkaansa tai toteudu, osoittaa arvioitsijan omaa kypsymättömyyttä. Olemme jo käsitelleet, kuinka Agabuksen profetia Paavalin sitomisesta toteutui toisin kuin profetiassa mainittiin, eikä tämä muuttanut sitä, että profetia oli Pyhästä Hengestä.

Profetia voi olla myös ehdollinen. Jo Vanhan testamentin aikana Jumalan armahtavaisuus ja laupeus ilmeni siinä, että Hän peruikin alkuperäisen tuomioprofetian. Joonan saama sanoma Niiniven kaupungin tuhosta kuulosti yksiselitteiseltä ja ehdottomalta: ”Vielä neljäkymmentä päivää, ja Niinive hävitetään.” Mutta kun koko kaupunki nöyrtyi ja teki parannuksen, Jumala katui sitä, minkä Hän oli sanonut tekevänsä heille, eikä tehnyt sitä (Joona 3:1-10).

Tämä loukkasi ja suututti tosin kovasti profeettaa, joka koki menettävänsä kasvonsa, vaikka olikin oikea Herran sanansaattaja! Kaiken profeetallisuuden ydin paljastuukin juuri Joonan tapauksessa mitä kirkkaimmalla tavalla: Jumalan päämääränä on aina ihmisen pelastaminen, parantaminen ja eheyttäminen, ei koskaan tuhoaminen ja alaspainaminen. Tuho seuraa vasta ihmisen käännettyä lopulllisesti selkänsä Jumalalle.

Profetoiminen ja parantamisen lahjat

Profetian ja tiedon sanat voivat liittyä myös erilaisiin parantamisen lahjoihin. Usein esimerkiksi hengellisissä tilaisuuksissa palvelevat julistajat ilmoittavat tiedon tai profetian sanoin sairauksien parantumisista tai muiden kahleiden kirpoamisista. On ilmeistä, että Herra käyttää näitä armolahjojen muotoja jatkuvasti parantaakseen ja vapauttaakseen ihmisiä.

Monet julistajat antavat erilaisia tiedon sanojen kaltaisia ilmoituksia parantumisista myös tuloksettomasti soveltamatta lainkaan toiminnassaan totuuden kriteeriä ja aiheuttavat näin pettymyksiä ja epäuskoa.

Uskoa on luonnollisestikin pyrittävä virittämään, mikä merkitsee aina jollakin tavalla tyhjän päälle hyppäämistä. Mutta profetian tai tiedon sanojen muodossa tapahtuvan palvelun perustana täytyy olla jo valmiiksi virittynyt uskon henki (Room. 12:6). Siinä auttavat uskon rukous sekä Jumalan sanan lupauksien julistaminen, ei sellainen laskelmoitu tiedon sanojen harjoittaminen, joiden voi jo tilastollisestikin olettaa osuvan johonkuhun yleisön joukosta.

Profetian sanoilla palvelevalla on oltava nöyryyttä ja totuudellisuutta tulosten suhteen, samoin myös palvelun kohteena olevilla. On muistettava, että kun profetian tai tiedon sanat paljastavat salattuja asioita tai ilmoittavat ihmeitä, raamatullinen ojennusnuora osoittaa, että profetian totuudellisuus ilmenee heti ja siihen myös reagoidaan välittömästi.

Kun Jeesus ilmoitti Natanaelille, että tämä oli hetkeä aiemmin oleillut viikunapuun varjossa, mies tunnusti Hänet Jumalan Pojaksi. Kun samarialaisen naisen elämä paljastettiin tiedon sanoin, nainen tunnusti seisovansa Profeetan edessä. Paavali sanoo, että kun profetia paljastaa ihmisen, tämä lankeaa siinä paikassa kasvoilleen ja rukoilee Jumalaa. Kun Pietari ilmoitti halvaantuneelle Aineaalle, että Jeesus Kristus parantaisi hänet, tämä nousi välittömästi jalkeille.

Kaikissa tapauksissa on kuitenkin pidettävä mielessä, että profeetan henki on kirkkaimmillaankin vain inhimillinen henki, jota Pyhä Henki voi eriasteisesti armoittaa ja käyttää. Siksi profetoimisen lahjaa ei koskaan voi täysin erottaa inhimillisyydestä ja vajavaisuudesta.

Varsinainen väärä profetoiminen on luonteeltaan manipuloivaa, alistavaa ja hallitsevaa. Jatkuvat toteutumattomat sanomat ja säännönmukainen toisten hengellisen tilan arvioiminen profetioissa, joissa paljastetaan syntejä ja siteitä, voidaan selkeästi osoittaa vääräksi profetoimiseksi, koska se tapahtuu itseään korostavassa ja sensaationhakuisessa tai hallitsevassa ja sitovassa hengessä.

  1. Nöyryyden kriteeri

Profetoivan täytyy alistaa kaikki sanomansa seurakunnan arvioitavaksi.

Tämä kriteeri on kaiken todellisen profeetallisen arvovallan varsinainen koetinkivi. Oikea profeetta ei tunne jumalallisen valtuutuksensa arvon lainkaan vähenevän siitä, että hänen on alistettava voidelluimmatkin Pyhässä Hengessä saamansa sanomat kaikkien kristittyjen, vastauskoontulleidenkin, arvioitaviksi.

Profeetan tietoisuus yläpuolellaan olevasta seurakunnan auktoriteetista näkyy kyllä hänen mielenlaadustaan ja hengestään samoin kuin tämän tietoisuuden puute. Se, joka asettuu seurakunnan auktoriteetin yläpuolelle asettamatta palvelustaan ja persoonaansa tilivelvollisuuteen sen edessä, käy pian palvelukseen kelvottomaksi.

Jokaisella profeetalla on nimi ja henkilöllisyys, jonka kautta hän jäsentyy Jumalan palvelukseen ja Kristuksen ruumiiseen tuodessaan Pyhän Hengen sanomat esille. Herra ei koskaan ole antanut valtuutustaan nimettöminä esiintyville profeetoille ja heidän sanomilleen. Jeesus käski kavahtaa vääriä profeettoja, jotka voivat tehdä hyvän vaikutuksen myönteisellä ensiesiintymisellään. Siksi on syytä tarkistaa profeetan aiemman palvelun hedelmä. Kenenkään palvelusta ei pidä ottaa vastaan pelkän ulkoisen hyvyyden ja välittömän uskottavuuden lammastenvaatteiden perusteella. (Matt. 7:15-20).

Niinpä uuden profeetan ilmestyessä seurakuntaan on ensimmäiseksi kysyttävä, kuka hän on, ennen kuin kuunnellaan, mitä hän julistaa. Profeetan on aina vapaasti ja avoimesti annettava tiedustella seurakuntataustaansa, aiempaa hedelmäänsä ja suosituksiansa, ennen kuin hänen palvelustaan vastaanotetaan. Oikea profeetta elää ja toimii näin ja johtaa toisiakin toimimaan tässä Kristuksen asettamassa profeetallisessa järjestyksessä.

Profeetta, jonka kaikki seurakunnat ovat hylänneet ja jota ketkään luotettavina tunnetut hengelliset johtajat eivät kykene suosittelemaan, voi tosin joidenkin mielestä olla yksi harvoista oikeista profeetoista tai leirin ulkopuolelle joutunut totuuden julistaja. Sellaisten henkilöiden vaikutusala on käytännössä jäänyt kuitenkin kovin suppeaksi ja hengellinen hedelmä kyseenalaiseksi.

Jokainen uskova on velvollinen arvioimaan kaiken kuulemansa profetoimisen ja sananjulistuksen omakohtaisesti, ei kenenkään auktoriteetin, vaan yksin Raamatun sanan ohjaamana: ”…että meistä oppisitte tämän: ’Ei yli sen, mikä kirjoitettu on’, ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan.” (1. Kor. 4:6).

Uuden testamentin profeetat ja profetiat eivät myöskään saa johtaa kenenkään ihmisen elämää. Jokaisen täytyy itse valita kuulemistaan profeetallisista sanomista se aines, jonka hän näkee hyväksi ottaa vastaan: ”…koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.” (1. Joh. 4:1). ”…profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on; karttakaa kaikenlaista pahaa.” (1. Tess. 5:20-22).

Juudas ja Silas, jotka olivat todellisia Uuden testamentin profeettoja, vahvistivat seurakunnissa profetoimisellaan apostolien opetuksen, Jumalan sanan, eivätkä lisänneet siihen mitään uutta tai omaa. Seuraus heidän palveluksestaan oli, että suuri siunaus levisi uskovien joukkoon (Ap. t. 15:32).

  1. Vanhurskauden kriteeri

Profetian on moraalisissa ja opillisissa kysymyksissä oltava Raamatun sanan mukainen. Jokainen profeetta, olipa hänellä sitten profeetallinen julistusvirka tai vain profetoimisen armolahja, on kutsuttu Jumalan sanansaattajaksi. Siksi hänen on elämässään ja julistuksessaan oltava uskollinen Jumalan sanalle, Raamatulle. Näin viimeinen kriteeri yhdistyy profetioiden koettelemisen ensimmäiseen kriteeriin, joka on Kristuksen kirkastaminen ja ihmisten johtaminen Raamatun sanan perustukselle.

Profetoivan on oltava syvästi tietoinen siitä, että rakkaus Jumalaan on se, että pidämme Hänen käskynsä (1. Joh. 5:3). Profeetallisen ilmoituksen kirkkaus on aina riippuvainen siitä, kuinka lähellä ilmoituksen lähdettä profeetta elää. Kristus sanoi profeetallisen ilmoituksen kumpuavan kuuliaisuus- ja rakkaussuhteesta Isään: ”Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.” (Joh. 14:21).

Profetian luonteeseen kuuluu aina se, että Kristus ilmoittaa itsensä. Hän ilmoittaa itsensä sille, joka pitää Hänen käskynsä. Profetiaan sisältyy silloin vanhurskauden tuoma voima ja valtuus, joka murskaa pimeyden linnoituksia ja kaataa epäuskon esteitä. Vanhurskauden kriteerin täyttävä profetia kuullaan niiden profeettojen suusta, jotka ovat seisoneet Herran neuvottelussa:

”Jos he olisivat seisoneet minun neuvottelussani, niin he julistaisivat minun sanani kansalleni ja kääntäisivät heidät pois heidän pahalta tieltään ja pahoista teoistansa.” (Jer. 23:22).

Herra joutui jo Jeremian aikana suremaan niitä profeettoja, jotka hokivat Hänen halveksijoilleen Herran siunausta ja rauhaa. Profeetat, jotka julistavat sydämensä paatumuksessa vaeltaville, ettei heitä kohtaa onnettomuus, aiheuttavat edelleenkin suurta vahinkoa ihmisille. (Jer. 23:17).

Jeesus varoitti, että Hänen tulonsa edellä meillä on erityinen vaara tinkiä raittiudestamme, niin fyysisestä kuin hengellisestäkin, sekä murehtia ajallisesta toimeentulosta niin, että Herran tulemus yllättää meidät äkkiarvaamatta (Luuk. 21:34). Oikeat Herran profeetat saavat ahneuden mielentilassa elävät ihmiset kavahtamaan epäjumalanpalvelijoita kohtaavaa tuomiota – eivät odottamaan ylimalkaista Herran siunausta liiketoimilleen. Pyhän Hengen vaikuttamat profetiat nostavat esiin ja murskaavat panettelujen ja juorupuheiden käärmeet – eivät julista Jumalan mielisuosiota ja rauhaa ulospäin ystävällisesti hymyileville pahanpuhujille seurakunnassa.

Aito profeetallinen ääni vahvistaa miehen ja naisen välistä avioliittoa ja sen pyhyyttä – ei julista siunausta irtonaisten sukupuolisuhteiden ja avioerojen ylle. Profeetallisen sanan miekka leikkaa sielut irti median tarjoaman väkivaltaviihteen, siveettömyyden, irstauden, okkultismin ja jumalanpilkan ääreltä tuoden ne Kristuksen kasvojen eteen, Hänen, jonka edessä me kaikki pian seisomme tekemässä tiliä sisäisestä ja ulkoisesta elämästämme.

Profeettojensa kautta Herra ohjaa meitä armoistuimelle jo ennen kuin Hän tulee ja me joudumme Kristuksen tuomioistuimen eteen. Hänen tahtonsa on, että me puhdistuisimme, eheytyisimme ja uudistuisimme uskossamme.

Read Full Post »