Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for syyskuu 2012

Tietoa, taitoa, teologista oppineisuutta ja älykkyyttä korostava hengellinen kulttuurimme ilmeisestikin usein vain rajoittaa Pyhän Hengen pääsyä niille sisäisille alueille, joissa Jumalan rakkaus, ilo ja rauha voisivat todella parantaa ja muuttaa meidät. Tarvitsemme epäilemättä jatkuvasti koulutettuja sanan opettajia sekä tiedollisia teologisia valmiuksia ja elämänkokemusta, mutta oikeanlaisessa hengessä sovellettuna.

I look like you, don’t I?

Nämä sisäisen lapsemme alueet tavoitetaan, ei kurottautumalla korkeuksiin tiedossa ja opissa, vaan nöyrtymällä ja suostumalla Jumalan armon edessä täysin pienen lapsen kaltaiseksi. Vain lapsihan voi vilpittömästi ja luottavaisesti heittäytyä rakastavan Isän käsivarsille ja ottaa vastaan Isän siunauksen. Tähän tullaan kuitenkin melko usein vasta jonkun elämässä koetun kriisin, vastoinkäymisen, tai omien lankeemusten esiintuoman rikkinäisyyden ja avuttomuuden kautta.

Avuttomaksi, avoimeksi ja vastaanottavaiseksi suostuminen kylmiltään voi tuntua pelottavalta – ja se onkin mahdotonta ilman Pyhän Hengen hellävaraista apua. Sellainen nostaa helposti pintaan sisäiset turvattomuudentunteemme. Usein myös pelotellaan sellaisella väärällä teologialla, että jokin paha saattaa heti kahmaista meidät, mikäli hetkeksikään lakkaamme kritisoimasta ja epäilemästä kaikkia hengellistiä ilmiöitä.

Tässä lienee yksipuolisesti puhdasoppisuutta korostavan pietistisen kristillisyyden pahin vaara. ”Väärän” pelon synnyttämä ja sanelema ylikontrolli on eräs mitä ilmeisimmistä syistä monen seurakunnan sulkeutuneelle ilmapiirille ja yksilökristittyjen hengelliselle kuivuudelle. Niitä eivät useinkaan poista ylenpalttinen tiedollisen raamatunopetuksen jakaminen tai kulloinkin oikeina pidettyjen opinkappaleiden korostaminen. Sen sijaan avuksi on koettu sydänten johtaminen lapsenomaiseen avoimuuteen rakastavan ja turvallisen taivaallisen Isämme edessä.

Tässä tarvitaan ennen kaikkea avautumista Pyhän Hengen virvoittavalle vaikutukselle sellaisena kuin se tässä raadollisessa reaalimaailmassamme kulloinkin ilmenee. Useimmiten se on herätysten ja uudistusten historiassa merkinnyt ennen muuta niiden julistajien ja todistajien kuulemista, jotka itse ovat tulleet voimakkaasti siunatuiksi.

Väärinkäsitysten kivut

Useat meistä lienevät kokeneet, kuinka tuskastuttavalta tuntuu, jos joku jota pidämme itseämme hengellisempänä, viisaampana tai oppineempana, tuomitsee tai käsittääkin täysin väärin sen siunauksen, jonka itse olemme Jumalalta saaneet ja joka on tuonut meille itsellemme suurta apua. 

Yhtenä esimerkkinä mainitsen erään minulle kirjoittaneen henkilön, joka oli kokenut uudistumisen ja sisäisen vapautumisen lakihenkisyydestä uskonelämässään. Lisäksi hänellä oli alkanut toimia tiedon sanojen ja profetian lahja. Tämä henkilö oli suunnattoman onnellinen tultuaan näin uudella tavalla Jeesuksen rakkauden valtaamaksi. Hänen uudistumiseensa liittyi myös eräitä fyysisiä ilmiöitä ja voimavaikutuksia, kuten naurua, Hengen voimasta kaatumista jne.

Sitten hän sattui lukemaan ja kuulemaan erään arvostamansa pastorin kannanottoja näistä ilmiöistä ja voimavaikutuksista. Tuo pastori on hyvä ja lahjakas sananopettaja sekä kokenut ja kypsä kristitty. Hän kuitenkin tuomitsi ykskantaan nämä ilmiöt kieltäen niiden perusteella kokonaan sen hyvän, mikä oli tapahtunut tämän kyseisen uskovan elämässä.

Samaa kipeää väärinkäsitystä koki myös eräs Raamatun hurskas nainen, Hanna, pappi Eelin taholta, joka edusti hänen hengellistä auktoriteettiansa:

”Ja kun hän kauan rukoili Herran edessä, tarkkasi Eeli hänen suutansa, sillä Hanna puhui sydämessänsä ja ainoastaan hänen huulensa liikkuivat, mutta ääntä häneltä ei kuulunut; niin Eeli luuli, että hän on juovuksissa. Ja Eeli sanoi hänelle: ’Kuinka kauan sinä siinä olet juovuksissa? Haihduta humalasi.'” (1. Sam. 1:12-14).

Oikean mielenlaadun avain

Hengellinen uudistus ja uudelle rakkauden tasolle pääseminen, sekä näiden kokemusten tuoma mullistava sisäinen muutos ovat varmasti niitä asioita, joita emme kykene älyllisellä tasolla toisille selittämään saati sitten saamaan toisissa aikaan. Voimme korkeintaan elää uskomme todeksi todistaen sävyisästi asiasta, joka meille itsellemme on valjennut, sekä ennen kaikkea rukoilla lähimmäisemme puolesta. Toisaalta tarvitsemme jatkuvasti myös kykyä kuunnella nöyrästi ja avoimesti niitä, jotka ovat kokeneet jotain, joka meille itsellemme vielä on valkenematta – vaikka olisimme heidän pastoreitaan ja paimeniaan.

Kuitenkin valitettavan usein lihallinen kiivaus ja asiaa toisin katselevien tuomitseminen ovat vallanneet alaa ja aiheuttaneet jakaantumista erilaisia siunauksia kokeneiden kristittyjen kesken.

Oswald Chambers on sanonut: ”Kun me huomaamme, että ihmiset eivät kasva hengellisesti, ja kun annamme tämän huomiomme muuttua arvosteluksi, niin me tukimme tiemme Jumalan luo.”

Oikea mielenlaatu Jumalan edessä näyttäisi olevan kaiken avain. Auttaisi varmaan myös suuresti, jos jaksaisimme jatkuvasti muistaa, että meidän kulttuurimme käsitys viisaudesta ja ymmärryksestä poikkeaa täysin Raamatun käsityksestä: ”Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas”. (1. Kor. 3:18).

Vasta silloin teologinen koulutus pääsee toimimaan oikean mielenlaadun kontekstissaan ja tuottamaan Hengen hedelmää, mikä onkin sen perimmäinen tarkoitus. Sanan tieto ja tiedon sanat eivät enää silloin ole meidän kädessämme, vaan me itse saamme elää ja palvella taivaallisen Isämme voimallisessa kädessä.

Read Full Post »

Ihminen ei ensin ala epäillä Jumalan olemassaoloa ja sitten tee syntiä. Ihminen tekee ensin syntiä ja sitten alkaa epäillä Jumalan olemassaoloa. On epämiellyttävää elää tietoisena kaikkitietävästä olennosta, joka vetää minut tilille pahoista teoistani. On paljon miellyttävämpää uskotella itselleen, ettei minulla ole mitään tietoa tällaisesta olennosta ja että häntä tuskin on edes olemassa.

Älykkäiden ihmisten itsepetos kätkeytyy monimutkaisten perustelujen taakse. Esimerkiksi Texasin yliopiston filosofian ja hallinto-opin professorin J. Budziszewski kirjoitti filosofian väitöskirjansa todistaakseen, ettei meillä ei ole mitään tietoa oikeasta ja väärästä. Tämän loistavasti perustellun väitöskirjansa ansioilla hän sai professorin paikan Texasin yliopistossa. Jälkeenpäin hän kuitenkin joutui toteamaan, että kyseessä oli vain älykkään ihmisen itsepetos: älykäs perustelu täysin typerälle ja todellisuuden vastaiselle uskomukselle. Kukaan tuskin voisi päivääkään elää johdonmukaisesti tuon periaatteen varassa.

Budziszewski itse kommentoi oman väitöskirjansa pohjana olevaa itsepetosta sanomalla, että ”on olemassa joitakin typeryyden muotoja, joiden toteuttaminen edellyttää kehittynyttä älykkyyttä ja korkeaa koulutusta”.

Samalla tällainen typeryyden älykäs puolustus alkaa vähän kerrassaan syödä ihmisen älyllistä vapautta. Ihminen voi uskoa jotakin todellisuuden vastaista ainoastaan, jos hän kieltää itsessään ne puolet, joissa näkyy Jumalan kuva.

Budziszewski kirjoittaa: ”Ajattele ihmistä, joka avaa älykkyytensä säädintaulun ja irrottaa kaikki komponentit, joihin on kirjoitettuna Jumalan kuva. Ongelmana on, että kaikkiin älykkyytemme komponentteihin on kirjoitettu Jumalan kuva. Niinpä ihminen ei voi koskaan lopettaa komponenttien poiskiskomista. Riippumatta siitä, kuinka monta komponenttia hän irrottaa, on aina lisää, jotka pitäisi kiskoa irti. Minä olin tuo mies. Koska kiskoin pois yhä enemmän komponentteja, oli yhä vähemmän asioita, joita saatoin ajatella.”

Lopulta Budziszewski kertoi joutuneensa kauhun valtaan, tietoisena omasta itsepetoksestaan. Itsepetoksen paljastuessa hän oli valmis palaamaan Jumalan luo ja myöntämään, että hän oli ateistinakin tiennyt syvällä sydämessään, että Jumala on olemassa ja että hänen käskynsä ovat ehdottoman velvoittavia.

Budziszewskin ajatteluun on mahdollista tutustua tarkemmin myös suomen kielellä:

Ks. tästä

(kirj. Tapio Puolimatka, Sanansaattajan kolumni 8.8.2011)

Read Full Post »