Yleensä vuodenvaihteessa esitetään uuttaluotaavia mietteitä. Tai kootaan vanhaa. Tai luvataan, pohditaan, ennustetaan uutta. On kivaa kirjoittaa tuore luku 2011.
Presidenttimme totesi uudenvuoden puheessaan, että mielipiteet ihmisillä ovat monissa asioissa jyrkentyneet ja että suvaitsemattomuus ei ole ratkaisu ongelmiin.
Näin varmaankin on. Mutta toisaalta olen sitä mieltä, että kaikkikattava suvaitsevaisuus on yhtä huono vaihtoehto. Se on sitä paitsi myös käytännössä mahdotonta. Jos katson suvaitsevani ihan kaikkea, silloin suvaitsen myös suvaitsemattomuutta – mutta hyväksyn toisaalta senkin, ettei suvaitsemattomuutta suvaitakaan.
Kaikkikattava suvaitsevaisuus sisältää siis itsensä kumoajan.
Mielestäni oikea suvaitsevaisuus ankkuroituu selkeisiin arvoihin, jotka määrittävät myös sen rajat. Elämällä ilmiönä on omat puitteensa, joihin pitäytymällä se kykenee ylläpitämään itseään – ja jotka rikkomalla elämä käy mahdottomaksi.
Koetan siis suvaita ihmisiä, edustavatpa he mitä kansallisuutta, rotua, uskontoa, seksuaalista identiteettiä tai eettistä vakaumusta hyvänsä. Tämän voin tehdä kuitenkin vain silloin, kun itse edustan selkeästi omaa kansallisuuttani, rotuani, uskontoani, seksuaalista identiteettiäni ja eettistä vakaumustani.
Jolla näitä ei ole – joka edustaa vain jonkinlaista kantaaottamatonta, arvoneutraalia kaiken kattavaa syleilyä – sillä ei myöskään voi olla mitään sellaista, josta käsin kykenee olemaan suvaitsevainen.

Minua kiinnosti kovin tämä uudenvuoden juttu. mielenkiintoisia yhteen sopivuuksia ehkä vain se että ajattelen tavallisen naisen aivoilla on vähän erilainen kuin miten mies ajattelee, mutta ymmärrän tekstisi ja sehän on jo paljon. myös tuo alempi tähtitiede mies on kiinnostanut minua ja olen seurannut hänen tutkimuksiaan, mielenkiinnolla.. olen avoin kaikelle ja haluan itse ymmärrykseni jälkeen päättää mitä teen uudella tiedollani. en mielelläni nosta yhtään ihmistä toisten yläpuolelle saa olla arvo mikä tahansa, kunnioitan tietysti määrätyllä tavalla mutta maailman kaikkeuden mittakaavassa näen että olemme samaa tomua aivan kaikki. kuten pieni köyhä tyttö joka keräsi maan tomua Jumalalle lahjaksi koska muuta hänellä ei ollut ja Jumala hyväksyi hänen lahjansa koska hänelle kaikki on maan tomua.
Kauniisti sanottu – ja sydämen asenne painaakin Jumalan edessä enemmän kuin koko maailmankaikkeuden salat.