Kukahan ympäristöterroristi on mahtanut keksiä tämänkin antisosiaalisen luonnontuhoamisaseen, lehtipuhaltimen?
Ennen pihalla kävi leppoisa puheensorina, kun meneillään oli taloyhtiön haravointitalkoot. Haravoiden rouske säesti tuulen hiljaista suhinaa pihapuiden lehdistä riisuutuvassa oksistossa, ja lehdet kasautuivat hiljalleen kullanhohtoisiksi keoiksi vielä viheriöivälle pihanurmelle. Oli mukavaa jutustella niitä näitä, tutustua naapureihin, olla yhdessä kosketuksessa raikkaaseen syksyiseen luontoon ja pysähtyä välillä kuuntelemaan hiljaisuutta, jossa voi vielä erottaa vienoa lintujen siritystä.
Tällä lailla!
Nyt yskivä kaksitahtimoottori korahtaa käyntiin. Helvetillisesti paukkuen ja rätisten rääkyvä kone syytää ilmoille öljynkatkuisen savupilven kuin ensimmäisen maailmansodan kaasuhyökkäyksessä. Kukaan ei lähde vapaaehtoisesti pihalle, ja jos ulkona on asioitava, korvat menevät lukkoon moottorin ulvonnan raastaessa tärykalvoja ja keuhkot tukkeutuvat pakokaasuihin, jotka peittävät paksuna pilvenä pihapiirin hävittäen kosteiden lehtien ja ruohon tuoksun. Lehdet sinkoilevat sinne tänne yhdessä roskien ja pölyn kanssa, sillä mekaanista ilmavirtaa syytävä hornanputki ei erottele luonnosta mitään, ei kykene lehtiharavan tavoin lempeästi koskettelemaan ja puhdistamaan maaemon povea.
Eläköön siis kaikki luonnonvaroja kuluttava häirikkötekniikka, joka vapauttaa ihmisen kaikesta mukavuudesta ja kiireettömyydestä siirtäen hänet luonnon autuaasta helmasta palvelemaan teollisuuden ja markkinavoimien ikiliikkujaa! Onhan kaikki pienet naapuriystävälliset lähikaupatkin jo lähes saatu tapetuksi ja ihmiset pakotettu joukolla polttamaan bensiiniä autoissa, joilla yksin voi päästä kilometrien päähän pellolle rakennettuun megamarkettiin, jossa saa kävellä jälleen kilometritolkulla autiossa hyllykköerämaassa etsimässä pöytäänpantavaa.
Nyt tämä markkinavoimien koneisto onneksi yskii ja takkuilee pahalaatuisesti, kun virkistävän laman aamunkoitto näyttää vihdoinkin sarastavan.
